Yleistä keskustelua musiikista ›

Kaikki tiet vievät Mambaan.

Askr: Rockyleisöjäkin on aika monia, kaikkia kauhistuttavat eri asiat. Hesarin rockkriitikkoa kauhistuttaa typeryys, kuten Manowarin umpityperä lavashow tai toista jonkun muun lyriikan naiskuva ... ylipäänsä monet kauhistuvat huonoa makua, joksi nimetään kaikki, mikä tyylillisesti ei vaikuta älykkäältä tai auta oman intellektuaalisuuden julistamisessa. Ja sitten miksauskopin viereistä rauhaa häiritsee se itsensä myyminen, iskelmällisyys, mikä milloinkin. Aito rockyleisön kauhistuttaminen voisi kai olla eräs rockin ehto, mutta se ei voi olla ainoa ehto, tai sitäkin pitää rajata, muutoin vastaus on se Mamba, joka tuntuu puistattavan kaikkia.
 
Silti minusta huono maku on edelleen lähtökohta, samoin kuin oman intellektuaalisuuden todistamisen asettamien kahleiden unohtaminen. Ratkaisun pitäisi olla hyvän maun unohtava, älyn kontrollin ohittava, mutta ei laiskasti tyhmä.
 
Yksinkertainen tehtävä: Menkää lavalle ja pankaa rähinä päälle. Ei maksa mitään eikä siinä kukaan vahingoitu. Toimintaa = Metakkaa. Vääntäkää kitarat aina vaan isommalle.

Askr: Rockyleisöjäkin on aika monia, kaikkia kauhistuttavat eri asiat. Hesarin rockkriitikkoa kauhistuttaa typeryys, kuten Manowarin umpityperä lavashow tai toista jonkun muun lyriikan naiskuva ... ylipäänsä monet kauhistuvat huonoa makua, joksi nimetään kaikki, mikä tyylillisesti ei vaikuta älykkäältä tai auta oman intellektuaalisuuden julistamisessa. Ja sitten miksauskopin viereistä rauhaa häiritsee se itsensä myyminen, iskelmällisyys, mikä milloinkin. Aito rockyleisön kauhistuttaminen voisi kai olla eräs rockin ehto, mutta se ei voi olla ainoa ehto, tai sitäkin pitää rajata, muutoin vastaus on se Mamba, joka tuntuu puistattavan kaikkia.
 
Silti minusta huono maku on edelleen lähtökohta, samoin kuin oman intellektuaalisuuden todistamisen asettamien kahleiden unohtaminen. Ratkaisun pitäisi olla hyvän maun unohtava, älyn kontrollin ohittava, mutta ei laiskasti tyhmä.
 
Yritykset rockin älyllistämiseen ovat lähes poikkeuksetta johtaneet kokeellisuuteen ja siihen ettei musiikki enää ole ollut rockia. Proge lienee parhain esimerkki siitä miten rockmusiikista on tullut jotain muuta älyllistämisen jälkeen. Se vei mukanaan yhden sukupolvellisen entisiä rokkareita. Tai no Hawkindin riveissä soittanut Lemmy onnistui pakenemaan progeistumista Motörheadin avulla.
 
Sanoisin että ainoat jotka ovat onnistuneet kehittämään rockista jotenkin älykästä ovat olleet Bob Dylan, John Lennon, David Bowie ja Lou Reed. Tosin hekin veivät monesti musiikkiaan muihin genreihin. Dylanin nykyisessä tuotannossa ei ole kovinkaan paljon jälkiä rockista.
 
Manowarin kaltaiset bändit ovat niitä jotka ovat kaikkein eniten rockia nykyään. Uhmaikäinen meininki, räikeä seksismi ja kaikenlainen hedonismi ovat puhtaimpia rockin muotoja. Siitähän oli kyse Little Richardin, Elviksen ja Jerry Lee Lewisin musiikissa. Ja Rolling Stonesin. Ei rock ole sen ihmeellisempää. Siksi se onkin niin hieno musiikkityyli ja parhaimmillaan yksinkertaisena. Rock antaa luvan olla tyhmä, vastuuton ja vailla hyvää makua.

PsychedelicWarlord: Mun mielestä rockia ovat niin Manowar,Yes kuin Bob Dylankin.Tollaisella määrittelyllä mikä sulla on niin rajataan genre kyllä hirveän ahtaaksi.
 
Ja mitä se Yes sitten on jos se ei ole (Proge)rockia?
 
Mihin sitten vedetään raja? Useissa rockin määritelmissä on se ongelma että ne ovat liian laajoja eikä niiden perusteella voida oikeastaan sanoa musiikista juuri mitään. Mun näkemykseni rockista voi olla joidenkin mielestä ahdas, mutta itse pidän sitä vaan selkeänä. Jos puhutaan genreistä, niin pitää olla jotkin rajat.
 
Progesta taas sen verran, että se alkoi melko rockmaisena, mutta sitten lähti ihan omille teilleen. Sen vuoksi vain osaa progebändien tuotannosta voi sanoa rocktyyliseksi.
 
Punk (etenkin Ramones) oli sitten mun mielestä yritys palauttaa rock alkuperäisiin muotoihinsa.
 
Meneehän tää vähän asiattomaksi rockpoliisin leikkimiseksi, mutta tykkään pitää asiat selkeinä.

JamieR: Mihin sitten vedetään raja? Useissa rockin määritelmissä on se ongelma että ne ovat liian laajoja eikä niiden perusteella voida oikeastaan sanoa musiikista juuri mitään.
 
No sitä tarkempaa määrittelyä varten on sitten ne alalajit: proge,heavy jne.Ja itseasiassa hevihän on myös jakautunut lukuisiin alalajeihin.
 
Mun näkemykseni rockista voi olla joidenkin mielestä ahdas, mutta itse pidän sitä vaan selkeänä. Jos puhutaan genreistä, niin pitää olla jotkin rajat.
 
Onhan se selkeä vaan ongelma on se ,että musiikista tulee usein tylsää ja itseään toistavaa tolla ajattelulla ,koska genrerajaa ei uskalleta rikkoa.
 
Jos tollanen rajoitus olisi ollut aikoinaan niin Beatles olis jääny vaan yhdeksi 50's rock'n'roll bändiksi kun niitä vaikutteita ei olis saanut muualta ottaa.

 
Progesta taas sen verran, että se alkoi melko rockmaisena, mutta sitten lähti ihan omille teilleen. Sen vuoksi vain osaa progebändien tuotannosta voi sanoa rocktyyliseksi.
 
Progen idea oli juuri ottaa mukaan vaikutteita muualta.Vähän kuin fuusiojazzinkin ja monestihan nämä limittyivätkin.

PsychedelicWarlord: Onhan se selkeä vaan ongelma on se ,että musiikista tulee usein tylsää ja itseään toistavaa tolla ajattelulla ,koska genrerajaa ei uskalleta rikkoa.
 
Jos tollanen rajoitus olisi ollut aikoinaan niin Beatles olis jääny vaan yhdeksi 50's rock'n'roll bändiksi kun niitä vaikutteita ei olis saanut muualta ottaa.
 
En tarkoittanut etteikö genrerajoja saa rikkoa, puhuin vaan määritelmistä. Ja kyllä se oli hyvä asia että Beatlesit aikoinaan laajensi musiikkityyliään. Mutta rock on vaan yksi musatyyli muiden joukossa.

JamieR: Useissa rockin määritelmissä on se ongelma että ne ovat liian laajoja eikä niiden perusteella voida oikeastaan sanoa musiikista juuri mitään.
 
No juu, näinkin. Mutta mun mielestä rockin - tai ylipäätään musiikin - määrittely on kaiken kaikkiaan hedelmätöntä muutoin kuin siinä mielessä, että jonkinlainen yhteinen käsitys siitä mistä puhutaan tekee mahdolliseksi kielellisen ajatustenvaihdon, jota keskusteluksi kutsutaan.
 
Määrittely katsoo aina menneisyyteen, eikä voi pitää sisällään mahdollisia tulevia muutoksia. Jos ja kun rock määritellään nyt jollakin tavalla, ja sitten pidetään tästä määritelmästä kiinni, rock on ollut, on ja tulee aina olemaan sitä samaa. Silloin se on kuollut (niin kuin toisen ketjun mukaan on muutenkin, mutta maatumisprosesseilla on ihan kiinnostaviakin lopputuloksia).
 
Samaa ongelmakenttäähän tämä on kuin taiteen määrittely kokonaisuudessaan.
 
Mutta itse vain rämpyttelen kitaraa, ja joskus saan sieltä ulos jotakin sellaista, joka ainakin ohikiitävän hetken itseäni kiinnostaa. Aika vähän (lue: ei yhtään) tulee siinä hetkessä mietittyä, että onko tässä nyt kyseessä rock vai jokin muu - mikä? Saman ongelman edessä sitä on kun joku kysyy, että mitä se sun bändis soittaa? Rockia, vastaan, enkä oikeastaan vastannut mitään.

Genremääritykset sun muut on musapoliisien ja levykauppiaiden keksintöä. Parempi on vaan puhua pop-musiikista. Tarkoittaen tietysti populaarimusiikkia; silloin saman katon alle mahtuu ihan kaikki Madonnasta Mayhemiin.

JamieR: Yritykset rockin älyllistämiseen ovat lähes poikkeuksetta johtaneet kokeellisuuteen ja siihen ettei musiikki enää ole ollut rockia. Proge lienee parhain esimerkki siitä miten rockmusiikista on tullut jotain muuta älyllistämisen jälkeen. Se vei mukanaan yhden sukupolvellisen entisiä rokkareita. Tai no Hawkindin riveissä soittanut Lemmy onnistui pakenemaan progeistumista Motörheadin avulla.
 
Sanoisin että ainoat jotka ovat onnistuneet kehittämään rockista jotenkin älykästä ovat olleet Bob Dylan, John Lennon, David Bowie ja Lou Reed.
 
Oman makuni mukaan epätyypillisyys tai monipolvisuus ei ole sama asia kuin älyn kontrolli - kyllä progekin voi kuulostaa esimerkiksi vaistonvaraiselta, tunteelliselta tai vaaralliselta. Bob Dylanista tietenkin pidän, kuka ei pitäisi, mutta dylanismi, Dylanin seuraaminen usein edustaa nimenomaan sitä mitä _pitää_ tehdä osoittaakseen, että tosia asioita kohden nyt pyritään. Samoin luettelemasi kaanon Dylan-Lennon-Bowie-Reed lienee akateemisestikin moneen kertaan oikeaoppiseksi todistettu. Ei sillä, etteivätkö tienraivaajia olisi olleet, mutta samalla näistä samoista on rakennettu oikean ja hyvän oppikirjainta.

PJS: Genremääritykset sun muut on musapoliisien ja levykauppiaiden keksintöä. Parempi on vaan puhua pop-musiikista. Tarkoittaen tietysti populaarimusiikkia; silloin saman katon alle mahtuu ihan kaikki Madonnasta Mayhemiin.
 
No blackmetallin voi siirtää apopulaarimusiikin alle.

JamieR: Yritykset rockin älyllistämiseen ovat lähes poikkeuksetta johtaneet kokeellisuuteen ja siihen ettei musiikki enää ole ollut rockia. Proge lienee parhain esimerkki siitä miten rockmusiikista on tullut jotain muuta älyllistämisen jälkeen. Se vei mukanaan yhden sukupolvellisen entisiä rokkareita. Tai no Hawkindin riveissä soittanut Lemmy onnistui pakenemaan progeistumista Motörheadin avulla.
 
Sanoisin että ainoat jotka ovat onnistuneet kehittämään rockista jotenkin älykästä ovat olleet Bob Dylan, John Lennon, David Bowie ja Lou Reed. Tosin hekin veivät monesti musiikkiaan muihin genreihin. Dylanin nykyisessä tuotannossa ei ole kovinkaan paljon jälkiä rockista.
 
Manowarin kaltaiset bändit ovat niitä jotka ovat kaikkein eniten rockia nykyään. Uhmaikäinen meininki, räikeä seksismi ja kaikenlainen hedonismi ovat puhtaimpia rockin muotoja. Siitähän oli kyse Little Richardin, Elviksen ja Jerry Lee Lewisin musiikissa. Ja Rolling Stonesin. Ei rock ole sen ihmeellisempää. Siksi se onkin niin hieno musiikkityyli ja parhaimmillaan yksinkertaisena. Rock antaa luvan olla tyhmä, vastuuton ja vailla hyvää makua.
 
Jonkun mielestä progekaan ei ole yhtään älykästä. Älykästä voisi hänen mielestään olla esim. The Smiths ja Radiohead. Toki myös esim. Lou Reed, Tom Waits tai vaikka Kauko Röyhkä.

Niin, riippuu siitä, käsitetäänkö älyllisyys musiikillisena luovuutena (niin kuin fuusiohommissa ja progeilussa) vai syvällisinä sanoituksina. Morrissey ja Dylan ovat osaavia ja teräviä rockrunoilijoita, mutta eivät niinkään vallankumouksellisia säveltäjiä: toinen ei osaa soittaa mitään ja toinen ammentaa vanhasta ja genrerajojen rikkomisesta.
 
En haluaisi ajatella, että aitoa rock-henkeä on häpeämättömän typerä asenne ja peittelemätön seksismi.

njihe: En haluaisi ajatella, että aitoa rock-henkeä on häpeämättömän typerä asenne ja peittelemätön seksismi.
 
Rokkia ehdittiin tehdä aika kauan ennen kuin mitään seksiä ja hauskuutta enemmän tuli mukaan. Asian muutti varmaan vasta se kun Dylan kaivoi sähkökitaran esille. Mutta senkin jälkeen iso osa rockista säilyi pelkkänä hedonismin ja seksismin ylistyslauluna.
 
MC5:n ex-manageri ja aktivisti John Sinclair sanoi joskus olleensa pahasti väärässä kun koitti ajaa yhteiskunnallisia asioita rockmusiikilla.
 
Ja jos miettii rockin isoimpien bändien imagoa ja meininkiä, niin aika lailla maallisten halujen parissa ne olivat/ovat.
 
Sex, drugs and rock and roll, niin se vaan menee ja on aina mennytkin. Ja mitä pahaa siinä edes on?

Vieläkin ne käärii ruumiista esittelemällä rahaa, härskiä porukkaa:
 
Almost 30% of all music consumed in the U.S. was classified as Rock, making it the most popular genre in the U.S. for 2014; followed closely by Hip-Hop/R&B (17.2%), Pop (14.9%), and Country (11.2%).
 
http://s0.thejazzline.com/tjl/uploa … n-2014-year-end-music-report-us.pdf
 
Melko yllättävää, että "rockiksi luokiteltavaa musiikkia" myytiin USA:ssa 2014 enemmän kuin Hip-Hop/R&B ja Country -genrejä yhteensä. Myyvimmät yksittäiset artistit tulevat muualta, ehkä siitä on saanut sen kuvan, että rock on pudonnut äänitemyynnissä jo kauaksi noiden kolmen muun yllä listatun taakse.
 
https://www.youtube.com/watch?v=c9hJTQIARFg

jra: Vieläkin ne käärii ruumiista esittelemällä rahaa, härskiä porukkaa:
 

 
http://s0.thejazzline.com/tjl/uploa … n-2014-year-end-music-report-us.pdf
 
Melko yllättävää, että "rockiksi luokiteltavaa musiikkia" myytiin USA:ssa 2014 enemmän kuin Hip-Hop/R&B ja Country -genrejä yhteensä. Myyvimmät yksittäiset artistit tulevat muualta, ehkä siitä on saanut sen kuvan, että rock on pudonnut äänitemyynnissä jo kauaksi noiden kolmen muun yllä listatun taakse.
 
https://www.youtube.com/watch?v=c9hJTQIARFg
 
Kohta joku tulee kertomaan, että toi Ameriikan rokki ei oo mitään oikeaa rokkia vaan jotain tissiposkimukarokkia. "Oikeaa Rokkia ei enää ole, vaan jotain kummallista puhe mölinää ja perseen keikutusta"...

Mun mielestä progessa käytettiin laajemmin sieniä ja LSD'tä.

Mun mielestäni se joka vetelee genrerajoja ei ajattele enää musiikkia vaan jonkinlaista aatesuuntausta. Herranen aika, onhan kautta aikojen 'musiikkityylit' ottaneet vaikutteita ties mistä. Nuorisokulttuuri sen sijaan on juossut sen hetkisten trendikkäitten suuntausten perässä.

Minusta rockmusiikki on tulevaisuudessa ainakin hitaampaa. Voi olla myös eri tahtilajeja.

Ainoa kuka enää vähän rokkaa on Pena Kurikan Nimipäivät. Loput tekevät jotain kasaripastisseja tai muuten vaan porvarillista liibalaabaa. Työväenluokka on jo unohtanut rockin tekemisen, koko luokkaakaan ei enää oikeastaan ole, minkä on pannut merkille jo pari brittikolumnistiakin. Kaikki rokkarit tulevat nykyään jostain vitun Etonista tai Hankenilta, anna mun nauraa. Rakettimoottori sammui jo parikymmentä vuotta sitten, eloton alus jatkaa matkaansa tyhjiössä kyllä.
Nostan silti hattua kaikille jotka yhä jaksavat rockia vääntää.