Aihe: Kenziner "The Last Horizon" 23.5.14
1
mega
14.04.2014 08:03:18 (muokattu 14.04.2014 11:07:01)
 
 
20 vuotta sitten perustettu ja kaksi albumia 90-luvun lopussa julkaissut kotimainen Kenziner tekee paluun musiikkirintamalle julkaisemalla kolmannen The Last Horizon -nimeä kantavan levynsä 23.5. Yhtye on tullut tutuksi maukkaasta ja taitavasta, sekä uusklassisia että progressiivisia elementtejä yhdistävästä power metalistaan, eikä uusi albumi riko vahvaa kaavaa. Yli kymmenen vuotta taukoa musiikkibisneksestä kokonaan pitänyt kitaravelho Jarno Keskinen on yhdessä vokalisti Markku Kuikan kanssa (Status Minor, The Ragged Saints) kasannut ympärilleen uuden kokoonpanon ja tuloksena on vuosien 2012-13 kasattu ja äänitetty uusi vahva albumi.
 
On hieman uskomaton olo, että olemme Kenzinerin kanssa päässeet nyt tähän saakka. Ensimmäiset kaksi levyä tehtiin 90-luvulla ja nyt niistä on kulunut jo lähes 15 vuotta. The Last Horizon oli itselleni hyvin raskas, mutta palkitseva levytys. Uuden bändin kokoaminen, levyn äänittäminen ja siten aidosti paluu kitaran ja musiikin ääreen ovat olleet mielessäni pitkään, mutten ole ehtinyt toteuttaa suunnitelmiani. Nyt siihen oli mahdollisuus ja sen myötä syntyi uusi levy. Ideoita on vielä jäljellä ja jännityksellä odotan palautetta uudesta albumistamme. Jos kaikki asiat osuvat kohdalleen, niin tämä oli vasta hyvä aloitus ja lisää Kenziner-musiikkia on tulossa, orkesterin kitaristi Jarno Keskinen kertoo.
 
Levyltä lohkaistu ensimmäinen single Run for Your Life on sekä kuultavissa että ladattavissa osoitteesta https://soundcloud.com/powerprog/kenziner-run-for-your-life-single
 
Levynjulkkarikeikka yhdessä Adamantran kanssa Helsingin On the Rocksissa 23.5.14
 
THE LAST HORIZON BIISILISTA
1. Run for Your Life
2. Our Times
3. Heroes Ride
4. Devour the World
5. End of an Era
6. Keep the Flame Alive
7. I Am Eternal
8. No Turning Back
9. The Last Horizon
10. Perfect Moments
 
KOKOONPANO
Jarno Keskinen - kitara
Jukka Karinen - koskettimet
Make Lievonen - rummut
Jupi Hjelt - basso
Markku Kuikka - laulu
 
DISKOGRAFIA
Timescape (Leviathan, 1998)
The Prophecies (Leviathan/Limb Music, 1999)
The Absolute Best of (Leviathan, 2012)
The Last Horizon (Power Prog, 2014)
 
https://www.facebook.com/kenzinerofficial
http://www.kenziner.net/
 
Levy ennakkotilattavissa Äxästä http://www.levykauppax.fi/artist/kenziner/last_horizon/#cd
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
19.05.2014 10:23:23
 
 
Albumi nyt ennakkokuuntelussa tämän viikon ajan Infernon sivuilla ja mukana Jarno Keskisen kommentit jokaisesta kappaleesta: http://www.inferno.fi/uutiset/vakev … e-kenzinerin-uusi-albumi-ennakkoon/
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
sepelius
19.05.2014 12:19:05
Ennakkokuuntelun jälkeen todettuaan yhtyeen erittäin asialliseksi kannattaa lähteä tarkastamaan bändin livekunto On The Rocksiin julkaisupäivänä Perjantaina 23.5.2014 kun KenZiner nousee lavalle pääkaupunkiseudun power/progemetalli-kokoonpano Adamantran kanssa.
 
On The Rocksin sivuilla: http://rocks.fi/keikka/26616
Fb-eventti: https://www.facebook.com/events/492884484144493/?fref=ts
mega
20.05.2014 06:33:26
 
 
Kattavaa Kenziner haastattelua Imperiumissa http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1776
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
Shredator
24.05.2014 00:43:10
 
 
Kohtuuhyvän keikan Kenziner veti, vaikkakin olisi saanut olla pidempi ja vanhempaa matskua olisi saanut tulla enemmän. Kai bändi ryhtyy nyt aktiivisemmin keikkailemaan? Mieluusti näkee uudelleenkin.
Musiikissa tärkeintä on se, että nuotteja soitetaan paljon ja nopeasti.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)