Yleistä keskustelua musiikista ›

Riippuu vähän fiiliksestä.. Joksus jotain tappo musaa missä kaikki on ihan paskoja ja sais painuu vittuun, joskus vähän just tällasseesta "ruikutuksesta" ja millon mistäkin. Apulannan minä olen voittaja tehoo aina. Tulee voittajafillis ja se on joskus kivakiva.

Mikä ihmeen "asenne"? Edelleenkään en ymmärrä. Musiikki on ääntä, mitä se asenne on? Ylimielisyyttäkö se on?
 
En itseasiassa usko koko "asenne" juttuun. Koijausta koko touhu.
 
Edit :)
No asenne on vaikka sitä kun keikalla aina joku huutaa että soittakaa paranoid ni sitten yhtäkkiä vedätkin siihen lavalle polvilleen ja soitat sen vitun paranoidin (hyvä biisi, älkää väärinymmärtäkö). Tää oli vain yks esimerkki, enkä anna takeita idean toimimiselle.

Diggailen kaikenlaista musaa mutta yhteisenä lankana näillä on muna-asenne. Pitää olla itsevarmuutta vaikka sitten olisi herkkä balladi. Semmoset heikot esitykset ei oikein pure.
Munaa pitää olla!

Useimmat kuuntelemani muusikot ovat asennoituneet tekemään hyvää musiikkia, mutteivat kaikki.

Suht koht synkkä ja melankolinen, herkimmillä tulee tippa linssiin vaikkei päitä, verta ja suolen pätkiä Paholaisen alttarille lentelekkään.
 
- Remahl

Mistä tämän "munan" sitten tunnistaa? Käytetäänkö siinä jotain tiettyä sointua vai? Vaiko säröpedaaleja?
 
Kitarat viritetty F-vireeseen normaali-E:stä alaspäin ja ihan vitust säröö. Sit on munaa.

Kitarat viritetty F-vireeseen normaali-E:stä alaspäin ja ihan vitust säröö. Sit on munaa.
 
Hyvä tietää. Näyttäisi vahvasti sitten siltä, että varsin en kuuntele sellaista musiikkia jossa on munaa. Ei se mtn.
 
:)

Sellainen kuin on Stoogesilla, Rolling Stonesilla, Lou Reedillä jne. Eli sellainen että itse ollaan ihan kurkoja ja loput on täyttä paskaa. Tässä ei ole enää oikeastaan kyse musiikista, vaan elämänkatsomuksesta.

Mistä tämän "munan" sitten tunnistaa? Käytetäänkö siinä jotain tiettyä sointua vai? Vaiko säröpedaaleja?
 
Hyvä kysymys. En ole ikinä yrittänytkään selvittää mistä se munakas-osasto siihen tulee. Sen vaan kuulee/tuntee milloin sitä löytyy. Lienee aika henkilökohtaisesti koettava asia.

Noh... Mitä tähän nyt vois sanoo... AC/DC.

Ja nyt jokainen vain luettelee ne bändit joista itse tykkää, ja sanoo että niissä on asennetta ja munaa. Tarpeeksi kauan kun odotetaan, niin kaikki maailman bändit tulevat mainituiksi.
 
Minussa herää vahva epäilys, että se asenne syntyy kuulijassa, eikä soittajalla ole sen kanssa mitään tekemistä.

Minussa herää vahva epäilys, että se asenne syntyy kuulijassa, eikä soittajalla ole sen kanssa mitään tekemistä.
 
Tuen toistamiseen tätä epäilystä. Onhan se kuitenkin hyvinkin henkilökohtainen asia kuinka musiikki koetaan.
Toisen munakas on toisen munaton.

Mistä tämän "munan" sitten tunnistaa? Käytetäänkö siinä jotain tiettyä sointua vai? Vaiko säröpedaaleja?
 
"If you have to ask, you'll never know" -RHCP
 
:-)

Mikä ihmeen "asenne"? Edelleenkään en ymmärrä. Musiikki on ääntä, mitä se asenne on? Ylimielisyyttäkö se on?
 
En itseasiassa usko koko "asenne" juttuun. Koijausta koko touhu.

 
Arva, arva...Mä luulen, että sun olis syytä katsella tätä asiaa toisestakin näkökulmasta. Voidaan tietenkin ajatella hyvin teknisesti, että musiikki on vain ääntä ja siihen vaikuttaa eri ratkaisut, soittotapa, tekniikka, sävellys, sovitus, sanoitus...Mutta asenne on se, joka ohjaa osaltaan näitä kaikkia. Antaa sen pienen mausteen. Sen todellakin kuulee, kun hommassa on sama vahva asenne kautta linjan.
 
Yksi asenne voi olla ylimielinen, toinen taas nöyrän kunnioittava. Itse uskon siihen, että saadakseen uskollisen ja laajan kuulijakunnan, bändin tulee johdonmukaisesti noudattaa tiettyä asennetta...niin naivilta kun se saattaakin kuulostaa. Joskus on tehokkainta antaa tietyn ideologian ohjata jopa fundamentaalisestikin toimintaa. Tämä sama sääntö pätee politiikassa, uskonnossa, missä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tahansa.
 
Uskon, että sinullakin on eräänlaista asennetta, Arva. Ehkä haluat julistaa vanhan progen ilosanomaa pitäen sen pientä lippua pystyssä uusien virtauksien myllerryksessä. Vähiten asennetta on ehkä ns. opistomuusikoilla (osalla niistä), jotka menevät proggiksesta toiseen vailla minkäänlaista aatteenpaloa ja uskokaa pois - se kuuluu soitossa.
 
Itseäni viehättää eniten asenne, jossa saumattomasti yhdistyy itsevarmuus ja itseironia. Sillä itsevarmuudella asia hoidetaan eikä meinata ja itseironialla päästään niskan päälle, sen asian yläpuolelle. Itseironia eli kyky nauraa omalle jutulleen kehittyy vasta itsevarmuuden jälkeen. Sitä ennen omalle jutulle nauraminen on silkkaa epävarmuutta.

DIY. Ei huolita huomisesta mutta maailmasta kyllä. Kuin joka päivä olisi viimeinen. Ei antauduta kulutushysteriaan. Tehdään jotain! Uskalletaan kysyä MIKSI. Ei anneta periksi!

Joskus rento, joskus sellanen rauhallinen, joskus sellasta mättöö ym.. ym.. Riippuu ihan mielialasta =)

Arva, arva...Mä luulen, että sun olis syytä katsella tätä asiaa toisestakin näkökulmasta.
 
Okei, jos sitä noin ajattelee niin sitten. Jotenkin olen tuon asenteen vain yhdistänyt aina tarkoitushakuisuuteen. Ihmisillä on asenteita, minulla on varmaan sitten huono ennakkoasenne tätä musiikin asennetta kohtaan. Kun kaveripiirissä joskus oli vain niin yleistä se tapa selittää kaikki hölmöilyt rok asenteella. Teki mieli silloin jo todeta, että tuo on kyllä ihan tavallista alkoholismia eikä mitään asennetta.
 
Toisaalta taas se millaisia ihmiset ovat, värittää melkein väkisinkin sitä musiikkia mitä he soittavat. Ehkä tosiaan opistomuusikot voivat joskus olla vapaita tästä oman persoonallisen luonteensa musiikkia muokkaavasta vaikutuksesta. Mutta onko se asennetta? Jos soittaja on luonteeltaan kiltti ja mukava, ja se värittää taas musiikin tämän tyyppiseksi onko sen musiikin asenne kiltti ja mukava? Vai onko se sen musiikin luonne? Ja jos tämä soittaja päättää, että tekee musiikista tekemällä oman luonteensa vastakohdan, tuhman ja likaisen, onko se tuhma ja likainen sitten sen musiikin luonne? Vai olisiko nyt sitten kyseessä se asenne?
 
Ja eroaako musiikin luonne ja sen asenne jotenkin toisistaan? Paavi antoi taas eväitä ajatteluun kuten yleensäkin, tätä täytyy varmaan vielä pohtia jonkunverran.

Itse diggailen Soulia,Funkia ja jazzia.
Soul ja funk on kiihkeää kovaa menoa.Toisinaan
se on tunnelmallista ja romanttista.Välillä taas se tihkuu
seksiä ja juhlimista.tiukkaa kitara komppia,torvia,jne.
 
Sanoitukset liittyvät suurimmilta osin rakkauteen,juhlimiseen,naisiin,miehiin,jne
 
Jazz on asia erikseen joka on myös aivan loistavaa.
 
Haluan sanoa kaikille hevimiehille (tai naisille) että ensi kerralla kun on tarkoitus tehdä rakkautta niin hommatkaa
vaikka Marvin Gayen Let's get it on albumi taustalle soimaan!

Mulla on levyhyllyssä aakkosjärjestyksessä vierekkäin esimerkiksi Bob Marley ja Mayhem niin on hieman hankala sanoa mitään yleistävää.