Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Klassisen musiikin puolella puhutaan pidätyksistä, joissa siis edellisen soinnun sävel jatkuu, vaikka musiikkianalyytikko on tulkinnut soinnun jo vaihtuneen. Päinvastainen tapaus on ennakkosävel: seuraavan soinnun sävel alkaa, ennen kuin sointu vaihtuu muissa äänissä tahi soittimissa. Näiden lisäksi on joukko muitakin hajasäveliksi kutsuttuja ääniä, joilla on omat nimensä.
 
Mitä tulee rytmiin, niin siitä ei minun mielestäni populaarimusiikissa kanna liikaa stressata. Kyllä rumpali hoitaa... yhteistyön rumpalin ja basistin kesken pitää tietenkin toimia, vaikka harmoninen tilanne biisissä olisi millainen.
 
Käytettiinpä klassisen tai populaarimusiikin termejä, tarkoitus on sama: tuoda väriä sointukudokseen ja pehmentää sointuvaihdosten jyrkkyyttä. Klassisen puolella on satsiaineet (soinnutus ja kontrapunkti), joissa opetellaan tekemään näitä vaihdoksia ennalta määrätyn tyylin mukaisesti. Yleensä opiskelijat nillittävät, että miksi eivät saa kirjoittaa kuten haluavat. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ensin opiskellaan yksi tyyli yksityiskohtiaan myöten. Kun kurssit on suoritettu, saa tietenkin kirjoitella miten haluaa. Ja oppitunnin ulkopuolella saa ihan rauhassa rustata rinnakkaisia oktaaveita ja kvinttejä ja vaikka kolmintaa johtosävelet.
 
Todennäköisesti myös populaarimusiikissa tietyt kuljetukset toimivat paremmin kuin toiset. Sointi pysyy jotensakin tasalaatuisena ja on myös hyvä ottaa huomioon se, mikä on kunkin soittimen kannalta helposti toteuttavissa. Toisaalta, osittain kyse on siitäkin, mihin korva on tottunut ja mikä tuntuu tutulta.
 
Tuo sointuvaihdosten palikkamaisuuden rikkominen on oiva tapa välttää tavanomaisuutta, joten reippaasti vain kokeilemaan! Olennaista ei ole vaivata päätään sointujen nimillä vaan kuunnella ja kokeilla, että kuulostaako hyvältä ja onko sovinnolla soitettavissa. Teoria ja erilaiset äänenkuljetussäännöt ovat olemassa vain kuvatakseen ja antaakseen nimiä tavallisille soiville ilmiöille. Tietenkin yhtyesoitossa joku voi pullikoida vastaan, jos on kovin tottunut kolmen soinnun kappaleiden jyrkkiin sointuvaihdoksiin ja euroviisutyylisiin äkkimodulaatioihin. Todennäköisesti et onnistu säveltämään tai sovittamaan mitään, mille jollakin teoreetikolla ei olisi nimeä. Niistä älä välitä, nimeämisen voi jättää sikseen. On ihan riittävää todeta basistille, että vaihdahan kokeeksi C:stä F:ään jo edellisen tahdin viimeisellä iskulla. Jos toimii, hyvä; jos ei, eipä ole vaikea perua muutosta.