Stalkah 25.03.2014 15:48:07 | |
---|
Iteki tykkään Watershedistä, mutta niin tykkään oikeestaa kaikista muistakin Ööpethin levyistä. Tai no, Heritage ei oo kyllä auennu kokonaisuutena, vaikka on siinäki hyviä biisejä. Vanhoja 90-luvun albumeita en oo nii paljoa kuunnellu, et oisin saanu muodostettua niistä nii hirveen selkeetä kuvaa, mutta hyvältä nekin on kuulostanu. Aikomuksena oiski viel tän vuoden puolella kerätä kaikki puuttuvat (ja varmaan CD -versionakin löytyvät sitte viimeseksi) albumit vinyylinä ja mielellää kronologisessa järjestyksessä. Porcelain Heart on kyllä erilainen ja selvästi hittihakuisempi kappale ku muu levy (tai Opeth ylipäätänsä), eikä sen takia sovi hirveen hyvi muuhun polveilevampaan kontekstiin. Ei se silti totaalipaska kappale ole, vaikka jääkin bändin muiden sävellysten varjoon. Siitä löytyy kuitenkin Opethin tyyliin fiksuja ja tarttuvia melodioita, mut yleisesti ottaen "yläkoulutyylinen sävellys" pitää kyllä valitettavasti paikkansa. Osaltaan kuitenkin Opeth harrastaa aika paljon noita äkkipysäytyksiä ja -lähtöjä sekä erilaisia feidauksia, että eihän tässä sikäli mitään uutta ole, ovat vaan vähän tökeröitä. Muu levy on ihan puhdasta parhautta. No Coil on ehkä jääny iteltäni vähän taka-alalle ja välillä oikeesti unohtunutkin, sillä Heir Apparent lähtee käyntii niin jytäkästi, että ajattelen joskus levyn alkavan siitä. Vähän sama on käyny Deliverancen Wreathin kanssa ja joteki aina unohdan koko kipaleen alottamalla levyn kuuntelun suoraan nimibiisistä (vinyylillä tää tosin ei unohdu sattuneesta syystä, vaikka eka levy käsittääki erikseen A -puolella vaan Wreathin ja B -puolella Deliverancen - pitää siis kuunnella enemmä vinyyliversiota :P). Anyway Wateshedin aloittavat pari kappaletta on mielestäni raskainta Opethia ja ihan pirun nasevaa rytistelyä muutenkin. Burdenissa on ehkä Åken parhaita laulusuorituksia ja saakutin hyvät turinat ja viiksien tutinat Hammond -soolossa. Levyn loppupuoli on maltillisen taiteellisempaa progeilua, mutta pirun toimivaa tavaraa, eikä aika käy tylsäksi hiljasemmissakaan kohdissa. Ainut mikä tässä ikinä on särähtänyt korvaan, on Hessian Peel -kipaleessa rumpujen sisääntulofilli, joka on täsmälleen sama filli kuin Porcelain Heartin aloitusfilli, mutta vaan nopeammalla tempolla :D Ja Lotus Eaterin mario -kohta on omasta mielestäni ihan heittämällä levyn paras yksittäinen kohta, olkoon vaikka kuin väkisin väännetty. "Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin - haukan katse hanskojani vartioi" |
Errata 25.03.2014 16:13:29 | |
---|
Herrah:Tulee sellainen olo että ei ole ollut minkäänlaista kiinnostusta tehdä Porcelain Heartista oikeasti soljuvaa biisiä, on vaan heitetty riffit peräkkäin. Tuo voisi kiteyttää mielestäni koko Heritage-levyn. Vaikka Porcelain Heart on tosiaan Watershedin kenties heikoin lenkki on se silti huikeaa parhautta jos pitää verrata yhteenkään Heritagen kappaleeseen. |
Hamsteri Kukkonen 25.03.2014 16:15:34 | |
---|
Errata: Tuo voisi kiteyttää mielestäni koko Heritage-levyn. Vaikka Porcelain Heart on tosiaan Watershedin kenties heikoin lenkki on se silti huikeaa parhautta jos pitää verrata yhteenkään Heritagen kappaleeseen. Tämä on siteerauskelpoista tekstiä! Mun mielestä ainakin. Olet kyllä hieno mies! Arvostan! Harmi vain, että mielipiteesi ovat totaalisen vääriä. -Ganesha |
Herrah 25.03.2014 16:21:17 | |
---|
Errata: Tuo voisi kiteyttää mielestäni koko Heritage-levyn. Vaikka Porcelain Heart on tosiaan Watershedin kenties heikoin lenkki on se silti huikeaa parhautta jos pitää verrata yhteenkään Heritagen kappaleeseen. Tottahan tuo on, vaikken kyllä allekirjoita ollenkaan "huikeaa parhautta". Varsinkin Heritagen pidemmät biisit Famine etunenässä on kyllä todella kömpelöä matskua noin biisin flown kannalta. |
Vessajono 25.03.2014 16:28:58 | |
---|
Emplate: Esimerkiksi se puhdas laulu + blastbeat -"innovaatio" oli mun mielestä ihan hirveä. Oli aika kova pettymys Ghost Reveriesin parhauden jälkeen. No mitä hittoa? Tuohan on suunnilleen bändin nerokkaimpia hetkiä. Funkånaut: enemmän NYT LÄHTEE SAATANAA! |
EvilDead 25.03.2014 17:49:35 | |
---|
Mä en ihan ymmärrä Heritagen parjausta. Onha se uudemmasta tuotannosta heikointa antia, mutta päihittää vielä Orchidin. Ainakin noin puolet Heritagesta on mulle menevää matskua. |
Emplate 25.03.2014 18:04:27 | |
---|
Vessajono: No mitä hittoa? Tuohan on suunnilleen bändin nerokkaimpia hetkiä. No, mielipiteet ja silleen, mutta mun mielestä se kohta kuulostaa lähinnä ärsyttävältä. Voi johtua ihan vain siitäkin, ettei sen kohdan laulumelodia putoa mulle muutenkaan. Jotenkin siitä vain välittyy sellainen fiilis, että on pakolla ängetty tuollainen idea mukaan, kun sellainen on kerran mieleen juolahtanut. |
Ruutukunkku 26.03.2014 10:10:23 (muokattu 26.03.2014 10:10:40) | |
---|
Emplate: No, mielipiteet ja silleen, mutta mun mielestä se kohta kuulostaa lähinnä ärsyttävältä. Voi johtua ihan vain siitäkin, ettei sen kohdan laulumelodia putoa mulle muutenkaan. Jotenkin siitä vain välittyy sellainen fiilis, että on pakolla ängetty tuollainen idea mukaan, kun sellainen on kerran mieleen juolahtanut. Tämmöselle pitkän linjan Jethro Tull fanille tuo melodia taas uppoaa hyvin! Kaltaiselleni sunnuntai-bläkkistelijälle tuo blastbeat-puhdas laulu ei edes ole mikään erikoisuus. Täytyy sanoa, että genreä kun en niin hyvin tunne, niin en edes tajunnut tämän olevan mikään "innovaatio". Jokin tossa Watershedin tunnelmassa on vaan lyömätön. Siihen liittyy moni asia tolla levyllä. Matalat urkumurinat siellä täällä, Lotus eaterin alun hyräily, biisien väliset sekavat keskustelut ynnä hengittelyt. Jotenki tekee siitä kuitenkin yhtenäisen kokonaisuuden. En osaa selittää. Tottakai tiedostan sen, että osittain fanitukseni johtuu siitä, että se oli eka Opeth levy joka kolahti kunnolla. Semmosilla levyllä on aina erityisstatus. I can see clearly now, a painful vision indeed. |
Ruutukunkku: Tottakai tiedostan sen, että osittain fanitukseni johtuu siitä, että se oli eka Opeth levy joka kolahti kunnolla. Semmosilla levyllä on aina erityisstatus. Tämä selittää jo varsin paljon. Totta munassa sellaiset levyt ovat lähes poikkeuksetta muiden yläpuolella. "Tuntuu siltä, että oli aiheena vaikka pyöräkuormaajat niin pian tulee crestfall ja kertoo, että pyöräkuormaajalla ajelu on mukavaa, mutta ei millään bulkkivolvolla vaan kyllä Komatsulla nousee hiekan kuskailukin ihan uusiin sfääreihin." -Quru |
Exhausted 26.03.2014 14:22:13 (muokattu 26.03.2014 14:49:25) | |
---|
Allekirjoitan kyllä tuon eka kolahtanut levy on aina erityisasemassa -teorian, mutta omalla kohdallani sen pitäisi olla Ghost Reveries, joka tuntuu nykyään jotenkin muoviselta ja kulahtaneelta. Olen ajatellut että levyn "helppous" oli tavallaan portti vaikeammin lähestyttäviin. Watershed, Deliverance ja Ghost Reveries toimii nykyään parhaiten. Ja Damnation toki eri tunnelmiin. |
Ruutukunkku 26.03.2014 14:35:58 | |
---|
crestfall: Tämä selittää jo varsin paljon. Totta munassa sellaiset levyt ovat lähes poikkeuksetta muiden yläpuolella. Periaatteessa joo. Mutta missään nimessä Watershed ei ollut se eka Opeth levy, jota ylipäätään kuuntelin. Ghost Reveriesiä oli tullut veivattua soittimessa jo jonkin aikaa. Oikeastaan Watershediin uppoutumalla avautui sitten tuo GR:kin paremmin. I can see clearly now, a painful vision indeed. |
Emplate 26.03.2014 20:31:30 (muokattu 26.03.2014 20:34:10) | |
---|
Ruutukunkku: Tämmöselle pitkän linjan Jethro Tull fanille tuo melodia taas uppoaa hyvin! Kaltaiselleni sunnuntai-bläkkistelijälle tuo blastbeat-puhdas laulu ei edes ole mikään erikoisuus. Täytyy sanoa, että genreä kun en niin hyvin tunne, niin en edes tajunnut tämän olevan mikään "innovaatio". Joo, kyllähän mullekin Jethro Tull maistuu, Watershed taas ei :) Joku siinä kohdassa tosiaan mulla vaan tökkii ihan kympillä. Ja laitoin nyt ton "innovaation" tuohon, koska muistaakseni Åkerfeldt mainosti mehuissaan ennen levyn ilmestymistä, että "nyt ollaan kuulkaa saatu niin nerokas idea, että ollaan laitettu puhdasta laulua ja blastbeatia päällekkäin!" E: Sunnuntaibläkkistely on kyllä aivan loistava vastaisku sunnuntaikirkolle! |
AnonHero 28.03.2014 17:41:05 | |
---|
|
Exhausted 28.03.2014 20:38:50 (muokattu 28.03.2014 20:39:10) | |
---|
|
pehko 28.03.2014 23:29:57 (muokattu 28.03.2014 23:39:36) | |
---|
"Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
Icy-Sun 29.03.2014 14:04:37 | |
---|
EvilDead: Mä en ihan ymmärrä Heritagen parjausta. Itsehän en ole kovinkaan paljon Opethia kuunnellut ja bändiin tutustunut oikeastaan Heritagen ja Watershedin kautta ja noin örinälaulusta vähemmän perustavana, nautin Heritagen kuuntelusta varsin paljon. Toimii ainakin tuoreelle kuuntelijalle oikein hyvin. |
vt1100 29.03.2014 15:25:30 | |
---|
EvilDead: Mä en ihan ymmärrä Heritagen parjausta. Ihan perus internetzkeskustelua, ota mikä tahansa bändi X ja ne alkupään levyt aijai mutta nykyään paskaa en tykkää. Tuntuu että Opethilla on yhtä katkera fanipohja kuin vaikka In Flamesilla, samaa vitun rutinaa sielläkin. |
_Petri_ 29.03.2014 18:06:50 | |
---|
vt1100: Ihan perus internetzkeskustelua, ota mikä tahansa bändi X ja ne alkupään levyt aijai mutta nykyään paskaa en tykkää. Tuntuu että Opethilla on yhtä katkera fanipohja kuin vaikka In Flamesilla, samaa vitun rutinaa sielläkin. Taidatkin olla semmoinen Tavallista Älykkäämpi Internezkeskustelija ^_^ Mielestäni Heritagen huonous on huonoutta, verrattiinpa bändin aiempiin tekemisiin tai ei. Ylipitkiä biisejä, turhia pysäytyksiä ja äkillisiä tunnelmanvaihdoksia. Mukavaa silti jos joku siitä pitää, en demonisoi. PROG OUT WITH YOUR FROG OUT |
Scrobble 29.03.2014 21:40:24 | |
---|
Ei minua ainakaan haittaisi Heritagen tyyli, jos biisit olisivat hyviä. Nyt siellä on vain pari ok-biisiä ja kokonaisuutena materiaali on todella heikkoa muuhun Opethiin verrattuna. "There's only two things I hate in this world. People who are intolerant of other people's cultures and the Dutch"
-Michael Caine |
vt1100 30.03.2014 08:42:39 | |
---|
_Petri_: Taidatkin olla semmoinen Tavallista Älykkäämpi Internezkeskustelija ^_^
Sen verran on älyä että tajua bändien tarpeen uudistua ja tehdä erilaista musaa kuin ne ensimmäiset autotallidemot jotak on TR00 ja että pääsääntöisesti sitä musaa tehdään itselle, muuten saatan olla ihan kujalla. Eli noin karkeasti yleistäen. |