Aihe: Soittotauko
1 2 3
ReBeat
19.03.2014 21:30:05
 
 
Nyt on ollut noin viiden päivän tauko. Kohta varmaan viikko. Skebaa on ollut tuossa vieressä metrin päässä telineessä ja olen kyllä hipelöinyt pariin otteeseen ja tehnyt jotain floikka-blokin mittailuja ym. teknistä tutkimista, mutta en ole ottanut yhtäkään säveltä moneen päivään. Kumma juttu. En edes tiedä mistä johtuu. Kai se stoppi lähti ensin alkuun, jostain syystä, mutta nyt kyllä alkaa olla sellaiset kuumotukset soitella, että huomenna varmaan täytyy taas kokeilla.
 
Musaa on tullut kyllä kuunneltua silti runsaasti ja välillä on ollut pirun tiukkoja kutkutuksia, että on tehnyt mieli kokeilla jotain melodian tapailemista tai alkaa renkutella muuten vaan musiikin mukana jotain. Jostain syystä olen tyytynyt vieläkin vain katselemaan skebaa telineessä. En edes tiedä miksi tämä "taukotila" lähti käyntiin. Ehkä jonkinlainen itsepuolustusrefleksi, soittoideoiden tunkkaiseksi käymistä vastaan. Houkuttelee kyllä todenteolla jo soitella taas. Tässäkin ajassa tuntuu jo että ihan kuin olisin hiukan unohtanut miltä tuntuu edes näpätä plektralla kieltä ja samaan aikaan painaa kieliä vasurilla otelautaa vasten. Varmaan seniiliksi tulossa olen. Silti tuntuu nyt että tällä tauolla on virkistävä ja positiivinen vaikutus.
tender.insanity
20.03.2014 08:58:25
Tällä hetkellä kitaran soittoa varmaan 30min/viikko. Eilen soitin pienillä volyymeilla 10min. Parin kuukauden välein semmoinen oma päivä/pari vapaata kun perhe on anoppilassa, jolloin sitten tulee soiteltua paljon.
 
Vuoden ikäinen tytär kuvioissa ja vaikka soittaminen/säveltely on oma rakas harrastus, niin aika lapsen kanssa voittaa 6-0. Loppupeleissä tämä pienen lapsen kanssa aika menee niin nopeasti, että mieluusti sitä kaiken ajan tälle antaa. Jos sitä touhuisi koko ajan jotain muuta, niin yhtäkkiä huomaakin, että se on jo 15v ja mihin se taaperovaihe katosikaan. Soittamiseen on aikaa loppuelämä kuitenkin.
Ramenia
20.03.2014 13:24:36
Varmaan 1,5 vuotta ollut kitarat pääasiallisesti telineissään, jostain syystä ei vaan ole tehnyt mieli soittaa niin kuin ennen.
Keihäsmies os. synahomostelija. Basismin ja takomisen musta lammas, kissanrääkkäykseen sähköjousella satunnaisesti syyllistyvä sekopää.
jantteri M
20.03.2014 23:21:17 (muokattu 20.03.2014 23:27:08)
Ite tällä hetkellä soittelen varmaan keskimäärin n. tunnin päivässä. Välillä saattaa tosin mennä viikkokin etten koske skebaan, toisinaan viikossa joka päivä useita tunteja. Kun alotin soittamaan soitin varmaan ensimmäisen vuoden joka päivä useita tunteja, yhessä vaiheessa oli parikin vuotta niin, että saatoin tarttua kerran parissa kuukaudessa näppäilemään hetkeks
 
Siis enemmän ja vähemmän kausittain tullut kepiteltyä vajaa 12 vuotta
 
e: Nytkun katoin alottajan viestin niin mullakin on soittoinnokkuus korreloinut vahvasti yleisesti musiikin kuuntelun kiinnostuksen kanssa, onkohan muilla ollu vastaavaa?
Jucciz
20.03.2014 23:39:37
Ramenia: Varmaan 1,5 vuotta ollut kitarat pääasiallisesti telineissään, jostain syystä ei vaan ole tehnyt mieli soittaa niin kuin ennen.
 
Voisko syynä olla BbFCGCF-vire?
 
Inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, ei se sieltä tule. Sen sijaan kannattaa tarttua toimeen ja kokeilla ihan mitä tahansa: se on aina parempi idea kuin odottaminen.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
freakingenius
20.03.2014 23:47:35
Jucciz: Voisko syynä olla BbFCGCF-vire?
 
Inspiraatiota ei kannata jäädä odottamaan, ei se sieltä tule. Sen sijaan kannattaa tarttua toimeen ja kokeilla ihan mitä tahansa: se on aina parempi idea kuin odottaminen.

 
Tästä tuli mieleen kun ennen aina soittelin millälie drop c ja d ja muilla vireillä, tuli soitettua vähemmän toisten artistien musaa, koska noilla vireillä suosituin musatyyli on varmaan joku death metal tai vastaava, eikä sellasta bänditoiminnan ja bändin biisien lisäksi tullut soiteltua, joten e- vireeseen vaihtamisella sain vaihdettua vaihteen ja uuden äänimaaliman myötä uuden musan luominen on helpompaa. Ihan mukavaa vaihtelua.
valtsujackson
26.03.2014 14:00:38
freakingenius: Tästä tuli mieleen kun ennen aina soittelin millälie drop c ja d ja muilla vireillä, tuli soitettua vähemmän toisten artistien musaa, koska noilla vireillä suosituin musatyyli on varmaan joku death metal tai vastaava, eikä sellasta bänditoiminnan ja bändin biisien lisäksi tullut soiteltua, joten e- vireeseen vaihtamisella sain vaihdettua vaihteen ja uuden äänimaaliman myötä uuden musan luominen on helpompaa. Ihan mukavaa vaihtelua.
 
Tämän takia kannattaa omistaa ainakin pari kitaraa jotka on erivireissä. Ja jos se tietty kitara merkki/malli tuntuu ainoastaan hyvältä niin ostaa vaikka kaksi samanlaista. Yks kitara on bändin vireessä missä ikinä soittaakaan ja toinen kitara on sitten siinä perus E vireessä millä treenailla sitten kotona.
 
Tietenkin voi aina vekslailla vireitä mutta intonaatio menee ja kaulan jännite muuttuu joka taas tuo eteen lisää säätämistä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)