Studiotyöskentely ›

Millä te yleensä tarkastatte, että lopullinen miksaus kuuluu yhtäkovaa, kuin normaali cd:t?
 
Yleensä mulla on aina omat nauhoitukset aivan liian hiljaisella kun olen bounssanu biisin waveksi kovalevylle. kaikki raidat on kuitenkin melkeen tapissa ja master raitakin ihan normaalilla tasolla.
 
Onko tähän joku pluggari vai pitääkö ostaa rautaa?
 
protoolssilla työstän.

Cool Editissä/Adobe Auditionissa on normalisointi-toiminto, jolla vedän ne lyttyyn kompressoidut jutut "sataan prosenttiin", mikä tarkoitaa jonkinlaista cd:n normiäänentasoa.

Millä te yleensä tarkastatte, että lopullinen miksaus kuuluu yhtäkovaa, kuin normaali cd:t?
 
Tietysti eka juttu on se, että CD:lle tuleva audiotiedosto on normaloitu, eli voimakkain kohta kappaleessa on digitaalisella nollatasolla ts. kaikki bitit ovat ykkösiä.
 
Varsinainen ongelma onkin se, että tuntu äänitteen "voimakkuudesta" on aika monimutkainen psykoakustinen ilmiö. Yksi tärkeimmistä levyä "myyvistä" seikoista on pop-musassa se, kuinka "kovaa" levy tuntuu kuuluvan. Tähän tarkoitukseen on kehitetty erilaisia prosessointilaitteita, etupäässä erilaisia dynamiikkaprosessoreita, joista parhaat tähän tarkoitukseen lienevät nykyään softia tai plugareita. Paremmin näihin tutustuneet kertokoot lisää!
 
Oma fiilikseni on se, että tällä saralla kehitys kulkee jatkuvasti eteenpäin ja ameriikan pajat ovat koko ajan askelen verran edellä kotomaatamme... Ainakin itse olen kuullut useamman kuin yhden suomalaisen musiikintekijän pähkäilevän, miten saisi jonkin biisin hyökkäämään CD:ltä yhtä silmille kuin esim. Shania Twainin uusin... :)

MULTI-COMP -> LOUDNESS MAXIMIZER ->NORMALIZING!

Ihan äärimmäisen lujalle ei kantsi mennä, mutta jos pitää liian kovalle runnoa, niin sinne pääsee kun tökkää kompressorit, huomaamattomat säröt, ja ehkä tärkeimpänä salamannopean limitterin, eli esim. Waves L1 ja L2, joka on varmaankin suosituin tähän hommaan. Bassot poikki 50-70hz kohdalta viemästä kaistaa, että voi runtata muut osat vielä kovemmalle. Ehkä yläpää samoin. System of a down on hämmentävä esimerkki hirmudesibeleistä, kun teos ei kuitenkaan pumppaa rauhattomasti, mutta tulee niin saakutin lujaa. Bassot ja yläpäät on kyllä leikattu härskisti poikki. (Vrt. Dimmu Borgir joka pumppaa niin paljon ettei sitä voi kuunnella. No, on tainnut masteroijat olla vähän eri kaliiberia.)
 
Edit: Niin, Waves L1 oli ensimmäinen plugari, sitten tekivät rautalaitteen, Waves L2, ja nyt on plugarina L2+. Se on paha laite, saa tekeleen ihan niin kovalle kuin huvittaa. Eikä järkevillä rutistuksilla tule ikäviä kompressoinnista tuttuja sivuilmiöitä. Ennen wavesia kantsii ehkä turauttaa vielä jonkun lievän särön läpi, ja equtukset tietenkin kunnossa. Eikä normalisointia tämän jälkeen.

Aika huonoja neuvoja tähän asti. Pari kommentia:
 
Tietenkin tässä hommassa auttaa paljon masterointi ja lähinnä sen monialuekompressori/-limitteri.

 
Masterointi on ainoa oikea tapa hoitaa homma... Mutta monialuekompura harvoin kuulostaa hyvältä. Ellei sitten pidä Finnvoxilla masteroituja "hyvänä"! :D
 
LAADUKAS yksikaistakompressointi voittaa yleensä monikaistan musikaalisuudessa mennen tullen... Oikeilla, biisiä palvelevilla aika-arvoilla tietenkin. Tämä on yksi merkittävimpiä tekijöitä miksi monet ammattilaiset ovat ryhtyneet masteroimaan Ruotsissa. Myös Svante Forsbäck on tämän tajunnut. Juu, ne jenkkiesat myöskään harvoin käyttävät monikaistaa...
 
Oma fiilikseni on se, että tällä saralla kehitys kulkee jatkuvasti eteenpäin ja ameriikan pajat ovat koko ajan askelen verran edellä kotomaatamme... Ainakin itse olen kuullut useamman kuin yhden suomalaisen musiikintekijän pähkäilevän, miten saisi jonkin biisin hyökkäämään CD:ltä yhtä silmille kuin esim. Shania Twainin uusin... :)
 
Kehitys siis ei todellakaan kulje eteenpäin... Perse edellä puuhun ollaan päädytty. Vlado Meller ja kumppanit ansaitsisivat menettää ruumiinosia Ja Rick Rubin, muuten mainio tuottaja ansaitsisi korvatillikan moisten sarjamurhaajien käyttämisestä!
 
Eli monet nykylevyt, varsinkin ison rahan amerikkalevyt masteroidaan LIIAN KOVAA! Kuuntelin juuri ilolla Soundgardenin lopputuotantoa ja mielestäni tuon ajan levyt, tai uudemmista vaikkapa Toolin Aenema ovat huomattavasti järkevämpiä volyymi-refrenssejä...
 
Vielä se että kun kotikonstein yrittää mennä yhtä kovaa kuin vaikkapa Californication niin kuulostaa helposti vielä huonomalta kuin alkuperäinen ja se ei ole paljon... Sääli sinänsä, tuokin levy on tautisen hyvin MIKSATTU ja tuotettu. (Kuunnelkaapa kyseistä levyä ok-laatuisilla luureilla ja sanokaa sitten että olen väärässä... Onkos jotain vialla?)
 
Itsekin olen joskus joutunut "kotimasteroimaan". Olen usein tyytynyt EQ-RComp-L2+ ketjuun. Biittiraskaaseen musiikkiin AD-muuntimien säröille vetäminen saattaa muuten kuulostaa paremmalta kuin lookahead limiting... Mutta rokkiin se L2 tai vastaava. Kovasti YRITÄN tuolloin pitää volan järkevänä mutta tiedän kyllä kuinka helppo on tuossa innostua. Pitää olla varovainen! Ja plugeilla vaan ei saa yhtä hyvää kuin vaikkapa SSL:n masterkompuralla tai Tube-Techin ja Manleyn vehkeillä.

Onko kukaan masteroinut klassista? Jos on käytetty vaan stereoparia ja pyritty mahdollisimman autenttiseen tallenteeseen, niin mitä sille suurinpiirtein enää kehtaa tehdä?

Kiitoksia kaikille vastauksista!!!

Onko kukaan masteroinut klassista? Jos on käytetty vaan stereoparia ja pyritty mahdollisimman autenttiseen tallenteeseen, niin mitä sille suurinpiirtein enää kehtaa tehdä?
 
Kyllä laadukkaalla EQ:lla saattaa kummasti saada sitä stereopariakin parannettua... Käsittääkseni jopa lievää kompressiota saatetaan joskus käyttää, ja mahdollisesti lisätään kaikua.
 
Ei kyllä ole erikoisalaani.
 
Ja Rock666, eipä kestä.

Olen muuten erittäin tosissani tuosta volyymiasiasta...
 
Piti vaan lisätä. (Ja bumpata että moni lukee ;-)