Yleistä keskustelua musiikista ›

Leikari: ...
Vinyyli on kyllä haastava - prässäyksessä käytettävä materiaali, masterointi, kaiverrus, levysoittimen laatu ja erityisesti äänirasia sekä levysoitinesivahvistin ... noissa voidaan kämmätä hyväkin alkuperäisäänite, mutta toisaalta hyvin toteutetun äänitteen kuuntelu edes kohtuuhyvillä laitteilla on kyllä miellyttävää vs. cd.
 
Nykyisessä levytuotannossa se kämmi on tapahtunut jo aiemmassa vaiheessa.
Väitetty vinyylin äänen hyvä laatu perustuu analogisuuteen, jossa ei kuulu digitaaliselle äänitteelle tyypillistä steriiliä kireyttä.
Taitaa kaikki vinyylipajat tuottaa teoksensa digitaalisesti. Vain levyn fyysinen prässäys ja kuunteluun tarvittava laitteisto eroavat CD-levyn vastaavista. Tässäkin pätee vanha sanonta "äänen toistoon tarkoitettu laitteito on niin hyvä, kuin sen heikoin lenkki". Tässä tapauksessa se heikoin lenkki löytyy tuotannosta, äänityksestä masterointiin.
Väitän että nykyisin ei tehdä parempaa äänitettä vinyylillä, päin vastoin CD hakkaa vinyylin kaikilta osin. - No, onhan ne kannet :)

Ostin käytettynä joskus huvikseen muutamia 60-70-luvun levyjä vinyylinä, jotka oli tosin tehty(painettu??) 80-luvulla. Varsinkin pari ostamaani beatlesin mono versiota ei kyllä hävinnyt yhtään stereo versioille. Mun makuun päin vastoin. CCR oli kans jees. Ja tietty kaikki hyvä punk/hc/jne kolisee mulle käytettynä kun se rahina vaan lisää sitä meinikiä.
 
Mut en mene ihan niin halpaan et vinyyli > cd. Joskus laadukas vinyyli voi olla parempi, mutta siihen vaikuttaa niin paljon ne kamat joilla kuuntelee. Jotenkin huvittaa kun porukka myy cd-levynsä pois ja ostaa samat levyt uudestaan vinyylillä. Kaiken lisäks kun nämä uudelleen julkaistut vinyylit eivät välttämättä vastaa samaa tasoa kun ne oli alun perin julkaistu.

Hanatarashi: Kaiken lisäks kun nämä uudelleen julkaistut vinyylit eivät välttämättä vastaa samaa tasoa kun ne oli alun perin julkaistu.
 
Ei kannata kuitenkaan yleistää aina.
Tapauskohtaisesti mieluummin miettisin ja kuitenkin nykyään on joissain määrin paremmat prässitkin. Esimerkiksi joku 60-luvun originaalipainos kuulostaa vielä tänä päivänäkin erittäin hyvältä mutta sitten jostain syystä myöhemmin tehty uusintapainos (joita tehtiin vaikkapa 70 tai 80-luvuilla) saattoi kuulostaa todella huonolta siitä syystä ettei alkuperäistä masteria käytetty jostain kumman syystä (joko eivät välittäneet tai masteri oli kateissa) ja levy tehtiin masterin myöhemmästä kopiosta tai pahemmassa tapauksessa kopion kopiosta ym.
 
Tämän päivän tekniikalla ja tietämyksellä tehty prässäys on huomattavasti parempi kuin noiden välivuosien aikana tehdyt painokset siitä syystä että nyt tehty prässäys pääsee mahdollisimman lähelle alkuperäistä visiota kun on käytetty alkuperäistä analogi-masteria.
 
Näin karkeasti sanottuna. Mutta tapauskohtaisesti toki siltikin mennään vielä.
 
Sama pätee periaattessa jossainmäärin cd-levyynkin, joillekin nuo 80-luvut ekat painokset (target ym) ovat parhaita, joidenkin mielestä ne ovat vain surkeita koskapa vedetty mahdollisimman suoraan vinyylimasterilta. Ehkäpä tuolloin ei vielä osattu hyödyntää formaatin kaikkia hyviä puolia tai kapasiteettia kunnolla ja julkaisut olivat vähän mitä olivat.
Onneksi tuo 2000-luvun kirous eli "loudness wars" taitaa olla jossain määrin takanapäin ja kaikki uudet levyt/remasterit eivät ole masteroitu liian kovalle volyymille. Ei tuo cd sikäli ole vielä kuollut ja kuopattu koskapa senkin formaatin parhaat puolet on oikeastaan saatu vasta nyt paremmin esiin ja levyt kuulostavat dynaamisilta oikein masteroituna.
Itse diggaan molemmista formaateista yhtä paljon ja yllättävän moni vain ennakkoasenteellaan suhtautuu cd-levyihin negatiivisesti. Kumpikaan formaatti ei ensisijaisesti takaa sitä että levylle tallennettu musiikki on hyväsoundista, masterointi on se tärkein aspekti joka määrittää lopullisen soundin ei formaatti jolla se on julkaistu.

Etenkin 60-luvulla tehdyt äänitteet ja prässäykset ovat oman kokemukseni mukaan soineet hyvin. 80-luvulla vinyylien laatu laski - monet LP:t olivat ohkaisia lättyjä, vinyylin laatu kyseenalainen.
 
LP-puoliskolla musiikkia 16-20 minuuttia soi musiikinlajista riippuen ihan hyvin - ainakin, jos masteroija ja kaivertaja ovat osanneet hommansa.
 
Uustuotantovinyylejä en ole ostanut - ne tuntuvat feikeiltä vs. AAA-signaaliketju. DDD -ketjukin sopii minulle ihan hyvin - ei se siitä ole kiinni.
 
Formaatista riippumatta tärkeitä juttuja ovat:
- itse musiikki (biisi, sovitus, soitto...)'
- äänitys ja muu tuotanto
- äänentoistolaitteisto toistimesta vahvistimeen ja kaiuttimiin/kuulokkeisiin
 
Hyvää musiikkia kuuntelee mielikseen huonollakin laitteistolla - olen huomannut vaikkapa matkaradiosta, autossa, työpaikalla...

Leikari: Etenkin 60-luvulla tehdyt äänitteet ja prässäykset ovat oman kokemukseni mukaan soineet hyvin. 80-luvulla vinyylien laatu laski - monet LP:t olivat ohkaisia lättyjä, vinyylin laatu kyseenalainen.
 
Mulla on muutamia näitä "ohkaisia lättyjä" ja kyllähän ne soi mutta ovat mun mielestä selvästi huonompilaatusia kun just cd-versiot. Mut noi muutamat levyt mitkä joku aika sitten ostin käytettynä kokeeks(beatles mono, ccr ja joitan muita jotka ei just nyt tule mieleen), ovat mun mielestä aivan loistava soundisia. Tämä johtuu ehkä myös siitä että ostin ne henkilöltä joka tietää paljon vinyyleistä ja muistaakseni kirjoittanut kirjan tai pari niistä.
 
Leikari: Hyvää musiikkia kuuntelee mielikseen huonollakin laitteistolla - olen huomannut vaikkapa matkaradiosta, autossa, työpaikalla...
 
Mä vielä ehkä tossa 2005(edit: varmaan vielä 2008) äänitin levyt mielummin kasetille ja kuuntelin niitä kun että olisin polttanut cd:lle. Mun mielestä silloin jostain syystä kasetti kuulosti mun korvaan paremmalta. Tosin mulla oli silloin huonommat kamat joilla kuunnella musaa.
 
Nythän kasetti on tehnyt comebackin ainakin punk porukoissa. Harmi vaan et punk porukan "taso" ei nykyään ole kovinkaan kaksista(esim. punk in finland foorumi). ;-)

Hanatarashi:
Mä vielä ehkä tossa 2005(edit: varmaan vielä 2008) äänitin levyt mielummin kasetille ja kuuntelin niitä kun että olisin polttanut cd:lle. Mun mielestä silloin jostain syystä kasetti kuulosti mun korvaan paremmalta. Tosin mulla oli silloin huonommat kamat joilla kuunnella musaa.
 
Tämä on ihan linjassa. Huonoilla laitteilla korkeat ja matalat taajuudet pyrkivät särkymään, jolloin kasetilta, josta nämä alueet puuttuvat, toisto on paremman kuuloista.

Samppa1: Ei kannata kuitenkaan yleistää aina.
Tapauskohtaisesti mieluummin miettisin ja kuitenkin nykyään on joissain määrin paremmat prässitkin. Esimerkiksi joku 60-luvun originaalipainos kuulostaa vielä tänä päivänäkin erittäin hyvältä mutta sitten jostain syystä myöhemmin tehty uusintapainos (joita tehtiin vaikkapa 70 tai 80-luvuilla) saattoi kuulostaa todella huonolta siitä syystä ettei alkuperäistä masteria käytetty jostain kumman syystä (joko eivät välittäneet tai masteri oli kateissa) ja levy tehtiin masterin myöhemmästä kopiosta tai pahemmassa tapauksessa kopion kopiosta ym.
 
Tämän päivän tekniikalla ja tietämyksellä tehty prässäys on huomattavasti parempi kuin noiden välivuosien aikana tehdyt painokset siitä syystä että nyt tehty prässäys pääsee mahdollisimman lähelle alkuperäistä visiota kun on käytetty alkuperäistä analogi-masteria.
 
Näin karkeasti sanottuna. Mutta tapauskohtaisesti toki siltikin mennään vielä.
 
Mä kuitenkin uskon edelleen että musiikkiteollisuuden tarkoitus on tehdä vain rahaa. Ja kaikkea yritetään tuputtaa mahdollisimman pienin tuotantokustannuksin, mahdollisimman kalliilla.
 
Jos ajatellaan näitä monia klassikkolevyjä jotka eivät koskaan missään muodossa ole soundanneet "hyvältä" tai laadukkaalta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Iggy & The Stooges:in Raw Power tai Johnny Thunders And The Heartbreakers:in L.A.M.F.
Nämä levyt eivät ole koskaan missään formaatissa, uudelleen miksattuna tai masteroituna edes miellyttäneet itse artisteja, vaikka muuten nämä kaksi levyä ovatkin varsinaiselta matskultaan erittäin hyviä ja klassikoita.
 
Näistähän tuntuu tulevan joka vuosi joku muka uusi miksaus, masteri ja formaatti. Ei näistä levyistä saa laatusoundia tekemälläkään. Ja mä tykkään erittäin paljon kummastakin levystä ja omistan muutamia painoksia molemmista.
 
Tarkoitan vaan että vaikka olen teinistä asti pitänyt vinyyliä parempana formaattina "taiteellisesti" mutta kun musiikkiteollisuus sanoo että nyt vinyyli onkin parempi kun cd ja cd-levy ei ole enää minkään arvoinen, en tätä ihan purematta niele.

Samppa1:
Onneksi tuo 2000-luvun kirous eli "loudness wars" taitaa olla jossain määrin takanapäin ja kaikki uudet levyt/remasterit eivät ole masteroitu liian kovalle volyymille. Ei tuo cd sikäli ole vielä kuollut ja kuopattu koskapa senkin formaatin parhaat puolet on oikeastaan saatu vasta nyt paremmin esiin ja levyt kuulostavat dynaamisilta oikein masteroituna.
 
Eikö loudness war alkanut jo 60-luvulla, ellei jopa 50-luvun lopulla, kun porukka innostui sinkuista jotka soivat kovemmalla kun muut jukeboxista, artistista tai biisistä riippumatta??
 
Mut joo, hirveetä kuunneltavaahan tuo 90-luvun ja 2000-luvun rock-pop alternatiivi sun muu on. Varsinkin kun sitä "loudnessiä" oli ja on helpompi ja halvempi tuottaa.

Hanatarashi: Mä kuitenkin uskon edelleen että musiikkiteollisuuden tarkoitus on tehdä vain rahaa. Ja kaikkea yritetään tuputtaa mahdollisimman pienin tuotantokustannuksin, mahdollisimman kalliilla.
 
Jos ajatellaan näitä monia klassikkolevyjä jotka eivät koskaan missään muodossa ole soundanneet "hyvältä" tai laadukkaalta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Iggy & The Stooges:in Raw Power tai Johnny Thunders And The Heartbreakers:in L.A.M.F.
Nämä levyt eivät ole koskaan missään formaatissa, uudelleen miksattuna tai masteroituna edes miellyttäneet itse artisteja, vaikka muuten nämä kaksi levyä ovatkin varsinaiselta matskultaan erittäin hyviä ja klassikoita.
 
Näistähän tuntuu tulevan joka vuosi joku muka uusi miksaus, masteri ja formaatti. Ei näistä levyistä saa laatusoundia tekemälläkään. Ja mä tykkään erittäin paljon kummastakin levystä ja omistan muutamia painoksia molemmista.
 
Tarkoitan vaan että vaikka olen teinistä asti pitänyt vinyyliä parempana formaattina "taiteellisesti" mutta kun musiikkiteollisuus sanoo että nyt vinyyli onkin parempi kun cd ja cd-levy ei ole enää minkään arvoinen, en tätä ihan purematta niele.
 
Hyviä pointteja. Mulla on myös useista suosikkilevyistäni useita painoksia, näitä on kiva vertailla keskenään. Esim. Purplen Fireball mulla on alkuperäisenä UK vinyylinä, 180gr. reissue, "normi" CD ja Audio Fidelityn "gold" cd. Muutamista on vinyyli, dvd ja blu-ray versiot. Näitä oon keskenään jonkun verran vertaillut ja omaan korvaan hyvä vinyylipainos on selvästi paras hyvällä setillä soitettuna. Mutta kuten todettu, nykyään (kuten aina ennenkin) tehdään jonkin verran erittäin laadukkaita painoksia, ja helvetisti näitä huonompia. En sano että tuo ero mitenkään valtava on, tuo vinyylin ääni on vaan yksinkertaisesti miellyttävämpi kuin digitaalisen. Myönnettäköön että muutenkin tykkään vinyylistä formaattina selvästi eniten, mut ymmärrän myös sen ettei se kaikille sovi. Suuri osa koko touhusta on jonkinmoista keräilyä tai "postimerkkeilyä", osa hifistelyä ja säätämistä, ja lopulta siitä hyvästä soundista nauttimista. Mut jos ei hifi eikä keräily kiinnosta tippaakaan niin aika vaikea mun ois jollekin vinyyliä alkaa pelkästään tuohon äänenlaatuun nojaamalla tuputtamaan. On digitaaliformaatit kuitenkin käytettävyydeltään aivan eri planeetalta. Vinyyli vaatii äänitteeltä, laitteistolta ja käyttäjältä huomattavasti enemmän.

Epäilijoille suosittelen originaaleja hyväkuntoisia 60's Verve ja Blue Note-lafkojen jazztuotoksia hyvällä setillä. Noillahan usein tuottajat oli aika päälliköitä ja ne valvoi kaiken esituotannosta kaiverrukseen asti. Frank Sinatran alkuperäiset Capitol- ja Reprise-vinyylit soi nykymittapuunkin mukaan lujaa hyvästä dynamiikasta huolimatta.
Klasaripuolellahan on sitten paljonkin pieteetillä tuotettuja lättyjä. Vanhoista Deutsche Grammophoneista voi aloittaa.

En tiedä, onko aiheesta viime sivuilla keskusteltu, mutta kiinnostaisi tietää, josko joku tai monikin on "ripustanut" levykoteloita seinälle sellaisella samanlaisella systeemillä, mitä levykaupatkin käyttää. Mistähän tuollaista "kiskoa" saa hankittua?

sticky fingers: En tiedä, onko aiheesta viime sivuilla keskusteltu, mutta kiinnostaisi tietää, josko joku tai monikin on "ripustanut" levykoteloita seinälle sellaisella samanlaisella systeemillä, mitä levykaupatkin käyttää. Mistähän tuollaista "kiskoa" saa hankittua?
 
Osta niitä sellaisia kulmapaloja millä aikoinaan 80 luvulla ripustettiin niitä palapeilejä seinälle. Tai sitten vaikka puutavarakaupasta sentti kertaa sentti L listaa.

Onko guruilla vinkkejä, miten saisi fiksattua, kun yhdessä lätyssä on ilmeisesti huonon säilytyksen seurauksena pieni "hyppyri"? Ei ole ihan niin iso että neula hyppäisi ilmaan, mutta kuitenkin raitojen välissä sen vaikutuksen kuulee. Uuniin? Auttakee

Vinyylimania huomenillalla YLE Teemalta kello 21. Kannattaa katsoa.

Noniin, nyt on useita levyjä putsattu liimalla. Ei turhaan ole kehuttu sitä metodia, toimii ku tauti.

Nazareth: Noniin, nyt on useita levyjä putsattu liimalla. Ei turhaan ole kehuttu sitä metodia, toimii ku tauti.
 
Tätä pitäis ittekkin kokeilla. Käytitkö ihan erikeepperiä?

Tortu: Tätä pitäis ittekkin kokeilla. Käytitkö ihan erikeepperiä?
 
Ite käytin Timpuri D3-puuliimaa, mut Erikeepperinkään kanssa ei pitäis mennä metsään.

Puhdistusaiheeseen liittyen, tuli ostettua yks kirpparilevy josta himassa vasta huomasin ekassa raidassa olevan mystisen köntin kuivunutta smäidää. Hyppäyttää neulaa iloisesti osuessaan. Miten tollasta kannattaisi lähteä poistamaan, vai kannattaako ollenkaan? Levy ei maksanut kuin sen pari euroa ja kyseessä ei ole mikään harvinaisuus, joten kaikenlaisia neuvoja otetaan vastaan. Lähinnä jos olisi vaihtoehtoja tuolle liimailulle. Teroitettu tulitikku? Nuppineula?
 
Toiseen, hieman arvokkaampaan levyyn on myös pesiytynyt roska joka ei lähde harjalla tai märällä rätillä. Ei aiheuta skippailua mutta poksahtaa soittaessa, joten olishan se kiva saada pois (vahingoittamatta levyä tietty).