Rock, pop, alternative ›

John My: Hei, musta on aivan käsittämätöntä miten aliarvostettu kitaristi Albert Järvinen on vielä tänä päivänäkin.
Jos jazzin puolella olisi ilmaantunut yksikin yhtä lahjakas improvisoija kuin Alppu oli ja kuvitelkaa, vain melkein bluesasteikolla mies sai enemmän musikaalisia kuvioita ilmoille kuin muut yhteensä.
Sen lisäksi kaikki venytykset ja slidet ja efektit, jotka vaativat elämäntyön oppiakseen.
Vaikka kuuntelen jazzia esim. Mike Stern, Pat Metheny, John Scofield, niin ymmärrän miten ainutlaatuisen uran ja työn Albert teki ja kunnioitan sitä suuresti, hän loi pienillä liikkeillä suurta, jota ei valitettavasti vieläkään tajuta, eikä osata arvostaa tarpeeksi.
 
Kyllähän Albertti oli ihan taitava omassa suhteellisen rajoittuneessa laatikossaan, mutta a) mnetissäkin on nykyään kasapäin soittajia, jotka ovat aika lailla taitavampia ja b) Järvisen bändit olivat pitemmän päälle vähän juosten kustuja toteutuksia, jotka eivät tehneet kovinkaan kummoista musaa.

Jos etsitään yhtä taitavia kitaristeja improvisoimaan kuin Albert Järvinen oli niin mieleen tulee omassa tyylissään Joe Pass, Jimi Hendrix, Django Reinhardt ja sitten pitkä rivi tyhjää...

Remukin loi vähällä paljon. ykskakskolnel

Eihän Albert ollut missään mielessä rajoittunut taitojensa suhteen, kun puhutaan rockbluesista.
Päinvastoin hän laajensi bluesin alueella soittoa improvisoinnillaan ja uudisti sitä tuomalla ideoita muista musatyyleistä.
Hän oli siis sen alueen alkulähde, vaikka hänelläkin oli omat vaikutteensa, on selvästi havaittavissa hänen oma vahva tyylinsä.

antnis: mnetissäkin on nykyään kasapäin soittajia, jotka ovat aika lailla taitavampia
 
Jotain rajaa =D
 
Taitavuuteen pitää sisällyttää myös ilmaisuvoima, kyse ei ole pelkästä liruttelunopeudesta.

Kefiiri: Jotain rajaa =D
 
Taitavuuteen pitää sisällyttää myös ilmaisuvoima, kyse ei ole pelkästä liruttelunopeudesta.
 
Juu ja sellaisia on mnetissä monta. Järvinen oli eturivin kitaristeja Suomessa siihen aikaan, kun sinne pääsi olemalla vähemmän rämpyttäjä kuin muut.

Alppu sanoi jossain haastattelussa, ettei kitaran otelauta ole mikään kilparata.
Olen täysin samaa mieltä, että pitäis olla malttia ja tyylitajua tuoda omia ideoita soitossaan esille.
Vertaan, että speedpicking on kuin susi, joka on päässyt riehumaan kanalan pihalle.
Lopputuloksena on nopeata menoa ja kaakatusta.

Oli asia speedpickingin kohdalla niin tai näin, se ei liity mitenkään Järviseen tai siihen, että täällä on parempia soittajia kuin hän.

antnis: Juu ja sellaisia on mnetissä monta. Järvinen oli eturivin kitaristeja Suomessa siihen aikaan, kun sinne pääsi olemalla vähemmän rämpyttäjä kuin muut.
 
Vähemmän "rämpyttäjä" kuin mm.Silvennoinen,Tolonen tai Rechardt? Just.
 
Eihän Alpun soiton pointti ollutkaan mikään nopeus tai ylikorostettu sormiakrobatia.Ne vahvuudet on hällä ihan muualla.

Royals oli erinomainen irtiotto ränttätänttärokista, jossa Järvinen pääsi toteuttamaan taiteellista puoltaan sellaisten muusikoiden kanssa, joilla oli samansuuntaiset tavoitteet. He tekivät todella hienoa musiikkia.
 
Järvisestä.
 
Albert Järvisen tyyli ja tapa lähestyä kitaraa, on luonut väkevät lähtökohdat ja sellaiset perusprinsiippelit, joita seuraten tämän päivän kitaristit ovat kyenneet ponnistamaan harrastukseen ja edelleen siinä kehittyen ja uusia juttuja luoden.
Ei Järvinen toki ainoa laatuaan ole tässä kontekstissa, mutta erittäin vahva vaikuttaja kuitenkin. Hänen jällkeensä on todellakin tullut massoittain käsittämättömän taitavia soittajia.
 
Aina on esikuvia. Aina on joku jonka soittotyyliä plagioidaan. Aina on biisejä, jotka harjoitellaan tarkasti nuotista nuottiin, jotta salat aukeavat.
Suuret soittajat jatkavat näiden lähtökohtien jälkeen omaa musiikillista tietään rakentaen, jonka varrella se varsinainen oma VAHVA musiikillinen identiteeetti ja tyyli soittaa soitintaan kehittyy.
On hyviä soittajia ja legendaarisia soittajia. Hyvä soittaja voi soittaa paremmin kuin legendaarinen soittaja, mutta ei taidoistaan huolimatta osaa luoda sellaista juttua jolla kehittyä legendaariseksi soittajaksi. Taikuuttako?
 
Voi olla. Kunhan vain kaikki palaset loksahtavat oikeille kohdilleen, soittajasta keskustellaan hyvinkin yksityiskohtaisella tasolla analysoiden tämän tyyppisissä keskusteluissa sitten vielä 50 vuoden kuluttuakin.
Järvisen musiikillisella uralla oli kutakuinkin vastaava tyyppinen etenemistyyli ja tarina, jossa Royals on yksi sen ajanjaksoista.
 
Luiskahtipa taas markan filosofoinniksi. Anteeksi.
Jatkakaa Royalsista.

Speed Picking on ihana tekniikka, rakastan sitä ja olen soittanut sitä käyttäen jo vuodesta -83 lähtien.
Kuitenkin kun kuulee miten tätä tekniikkaa ei yleensä hallita kunnolla ja mennään yli siitä missä aita on matalin eli saadaan muilta plokatut liksit omaan käyttöön ja mahdollisimman nopeassa tempossa tyrkätään niitä joka väliin, tulee surullinen olo.
Ehdotankin malttia korvien väliin ja omien ideoiden kirjoittamista ja niiden variointia niin lähestytään oikeaa improvisointia.
Ei Albertin tarvinnut speed pickingiä käyttää, koska se musa ei sitä nopeutta tarvinnut, eikä tarvitse nytkään.

Järvisellä oli maailmanluokan fraseeraus ja vibraatto sekä kekseliäs tapa tuoda melodioita sooloihin. Poimi nuotit hienosti ja painokkaasti, vastaavaan on maailmalla pystynyt mm. Leslie West. Mun mielestä Järvinen oli blues-rock -kitaroinnin vaativalla saralla huippukitaristi ihan kansainvälisestikin mitattuna. Ja esim. Royalsin Out -levyllä kuullaan erittäin komeaa toisentyyppistä kitarointia.

Jos jonkun täältä nostaisi vähän paremmaksi roots-kitaristiksi siltä ajalta, valinta kohdistuisi Dave Lindholmiin. Järvisen suurin saavutus oli olla suomalainen, vähän turha verrata johonkin Leslie Westiin, joka oli paitsi parempi soittaja, hyvä laulaja ja hänellä oli myös oikea bändi joka teki oikeita hyviä biisejä. Royalsin tunnetuin esitys on coveri eikä syyttä.

antnis: Jos jonkun täältä nostaisi vähän paremmaksi roots-kitaristiksi siltä ajalta, valinta kohdistuisi Dave Lindholmiin. Järvisen suurin saavutus oli olla suomalainen, vähän turha verrata johonkin Leslie Westiin, joka oli paitsi parempi soittaja, hyvä laulaja ja hänellä oli myös oikea bändi joka teki oikeita hyviä biisejä. Royalsin tunnetuin esitys on coveri eikä syyttä.
 
Taidat perustella muusikoiden paremmuutta omilla mieltymyksilläsi. Dave on hyvä muusikko, mutta en löydä mitään perustetta sille, että jompikumpi olisi soittajana parempi. Sama pätee Leslie Westiin; hieno kitaristi, vaikka tekniikaltaan hieman kömpelö. Juoksutteli pääasiassa kahdella sormella. Mutta niinhän teki Djangokin.
Eikös Royalsin tunnetuin biisi ole High, jonka sävellys on Järvinen, Kätkä, Maijanen ja sanat Järvinen...
Jos et ole kuunnellut Royalsin Out -levyä, niin suosittelen tutustumaan.

Rämppy: Taidat perustella muusikoiden paremmuutta omilla mieltymyksilläsi. Dave on hyvä muusikko, mutta en löydä mitään perustetta sille, että jompikumpi olisi soittajana parempi. Sama pätee Leslie Westiin; hieno kitaristi, vaikka tekniikaltaan hieman kömpelö. Juoksutteli pääasiassa kahdella sormella. Mutta niinhän teki Djangokin.
Eikös Royalsin tunnetuin biisi ole High, jonka sävellys on Järvinen, Kätkä, Maijanen ja sanat Järvinen...
Jos et ole kuunnellut Royalsin Out -levyä, niin suosittelen tutustumaan.
 
Plussaa tulee.

Rämppy: Taidat perustella muusikoiden paremmuutta omilla mieltymyksilläsi. Dave on hyvä muusikko, mutta en löydä mitään perustetta sille, että jompikumpi olisi soittajana parempi. Sama pätee Leslie Westiin; hieno kitaristi, vaikka tekniikaltaan hieman kömpelö. Juoksutteli pääasiassa kahdella sormella. Mutta niinhän teki Djangokin.
Eikös Royalsin tunnetuin biisi ole High, jonka sävellys on Järvinen, Kätkä, Maijanen ja sanat Järvinen...
Jos et ole kuunnellut Royalsin Out -levyä, niin suosittelen tutustumaan.
 
Kuuntelin Royalsit läpi jo 70-luvulla, vaikkakaan en ihan niiden ilmestymishetkenä. Vaisua kamaa, paitsi sillä livellä tais olla jotain yritystä. Ja jos jotain heidän tuotantoaan vielä jossain kuulee, kyllä se on Badge joka soi. Sitäpaitsi, Djangolla sentään oli merkitystä esikuvana muillekin kuin 13-vuotiaille.
 
Niin ja tämä ei sitten ole mikään yhden miehen sota Järvistä vastaan :D

Rämppy:
Eikös Royalsin tunnetuin biisi ole High, jonka sävellys on Järvinen, Kätkä, Maijanen ja sanat Järvinen...
 
Tunnetuin tai ei niin paras biisi. Tykkään myös vikasta singlestä "Rolling Bones", vaikka riffi onkin pöllitty Purplelta. Rullaa kivasti ja lopun kitarasoolo on hieno. Järvisellä oli tunnistettava soundi, se riittää näihin vertailuihin ja paremmuusjärjestyksiin.
 
"Out" levyllä kuulee osittain Rundgrenin vaikutuksen, siitähän Järvinen ja Maijanen diggailivat kovasti.

antnis: Sitäpaitsi, Djangolla sentään oli merkitystä esikuvana muillekin kuin 13-vuotiaille.
 
Niin ja tämä ei sitten ole mikään yhden miehen sota Järvistä vastaan :D
 
Ettei vaan olisi yhden miehen sota Järvisen soiton ystäviä vastaan =D
Saahan sitä provota.

antnis: Kuuntelin Royalsit läpi jo 70-luvulla, vaikkakaan en ihan niiden ilmestymishetkenä. Vaisua kamaa, paitsi sillä livellä tais olla jotain yritystä. Ja jos jotain heidän tuotantoaan vielä jossain kuulee, kyllä se on Badge joka soi. Sitäpaitsi, Djangolla sentään oli merkitystä esikuvana muillekin kuin 13-vuotiaille.
 
No joo, kuuntelin läpi Royalsit niiden ilmestymishetkenenä +-13-vuotiaana. Ei ollut minulle vaisua kamaa. Kuten ei Ride On-soolokaan jo aiemmin. Sillä levyllä mentiin sellaisille suunnille, jotka olisi jäänyt oma-aloitteisesti nuorena kuulematta. Mutta Järvisellä oli halua vääntää muutakin kuin sitä "kovaa rockia". Hurriganes tuli tärkeämmäksi vasta oman soittoharrastuksen mukana. Viitanneeko tämä merkittävyys esikuvana 13-vuotiaille juurikin meihin 70-luvun Hurriganesia kopioimalla soittamaan alkaneisiin...
 
Tolonen oli kova. Hienoja levyjä läpi 70-luvun. Wigwam oli vielä kovempi, varsinkin ilman kitaristia... ;)
 
Mutta Järvisen soitto lähti lentoon. Helppoa, hauskaa ja aina tunnistettavaa. Minun mielestäni.
 
"Ride on mules!!"