novo 31.01.2014 00:27:13 | |
---|
Kyl mää vielä joskus ostan leipotulla otelautalla varustetun kitaran, pari vuotta sitten ilmestyneet lespat moisilla tuntuivatten kivoilta. Landstr: "En kuitenkaan osaa selittää asioita niin, että ne tuntuisivat järkeviltä, joten annan olla."
vvaltsu:"Mä teen koko loman duunia ja luen siinä samalla kolmeen syksyn YO-kokeeseen. Kun on selkärankaa ja kanttia, niin.." |
markkuilari 31.01.2014 00:40:54 | |
---|
steelduck: Alkaa kyllä näköjään kitarapuut maailmasta loppumaan, kun tulee vaahterakauloja, leivottuja vaahteraotelautoja, richlite otelautoja jne.. Montakohan vuotta Gibson meinaa vielä haikailla niitä takavarikoituja palikoita(voi olla yhtä viisasta, kuin odotella Eetu Pakkasen kusettamia rahoja), vai onkohan se vaan tekosyy, että voi käyttää halvempia materiaaleja maineen siitä kärsimättä. Kyllähän monilla muilla valmistajilla noita puita näyttää riittävän. Hienoahan se on että kehitellään uutta, ja saadaan vielä vanhan liiton jäärätkin hyväksymään ne. |
fox 31.01.2014 00:43:46 | |
---|
Estranged: Hyviä uudistuksia. Vielä kun volutet tekisivät paluun. Tälle komppia. Ja, toisaalta, jos eräät "hirveät" uudistukset/modernisoinnit/muut seikat siihen pääasialliseen tarkoitukseen, eli kitaran soitettavuuteen/soundiin millään tavoin eivät huonontavasti vaikuta, niin - onko ne nyt sitten _niin_ perusteellisen merkittäviä juttuja? Vuosien mittaan noissa kuitenkin on tapahtunut kaikenlaisia muutoksia, niin pitäisikö valmistajan kaiken uhallakin hirttäytyä noihin 60 vuoden takaisiin "tech specs"eihin? |
fox 31.01.2014 00:45:51 | |
---|
markkuilari: Montakohan vuotta Gibson meinaa vielä haikailla niitä takavarikoituja palikoita Kyllä ne taitaa jotkut muut niitä haikailla, tehtaallehan ne jo vihdosta viimein tiettävästi palautettiin. |
steelduck 31.01.2014 07:27:19 (muokattu 31.01.2014 07:27:47) | |
---|
fox: Tälle komppia. Ja, toisaalta, jos eräät "hirveät" uudistukset/modernisoinnit/muut seikat siihen pääasialliseen tarkoitukseen, eli kitaran soitettavuuteen/soundiin millään tavoin eivät huonontavasti vaikuta, niin - onko ne nyt sitten _niin_ perusteellisen merkittäviä juttuja? Vuosien mittaan noissa kuitenkin on tapahtunut kaikenlaisia muutoksia, niin pitäisikö valmistajan kaiken uhallakin hirttäytyä noihin 60 vuoden takaisiin "tech specs"eihin? Niin kauan kun noissa "perinnemallaissa" pidetään myös tuo Traditional versio mukana, niin kaikki on hyvin. Minulla on R8 johon olen todella tyytyväinen, mutta tuommoinen moderni les paul kiinnostaisi myös... :) |
steelduck 31.01.2014 07:30:03 (muokattu 31.01.2014 07:30:23) | |
---|
markkuilari: Montakohan vuotta Gibson meinaa vielä haikailla niitä takavarikoituja palikoita.... PRS vissiin sai jo omansa takaisin ainakin tämän huikean videon mukaan. On muuten ehkä hienoin kitara kauppa ikinä (eteenkin yläkerran museo): http://youtu.be/OjuJ-EOWXuI |
markkuilari 01.02.2014 01:23:13 | |
---|
fox: Kyllä ne taitaa jotkut muut niitä haikailla, tehtaallehan ne jo vihdosta viimein tiettävästi palautettiin. Jaa, ketkä? Toissapäivänä ne ei vielä niitä vissiin ollu saanu. fox: Otelautapuun akuutti puutehan juurikin Gibsonilla oli tässä taannoin, kun eivät palauttaneet sitä takavarikoitua puuerää, vaikka oikeuden päätöksellä piti. |
xjas73 21.02.2014 14:01:34 | |
---|
Kertokaapa näkemyksiä/kokemuksia richlite-otelaudasta, joka on Les Paul Customeissa nykyään ebonyn sijaan. Onko eroa paljon havaittavissa? Pakko myöntää, että itse olen sen verran ennakkoluuloinen ja vanhanaikainen, että kyllä otelaudan puuta pitää olla, varsinkin jos kitara maksaa useamman tonnin. |
Yallup 21.02.2014 14:31:31 | |
---|
"Tosta se taitaa lähteä.." |
fox 21.02.2014 14:54:23 | |
---|
|
Hynkel 21.02.2014 14:55:29 (muokattu 21.02.2014 14:56:02) | |
---|
xjas73: Kertokaapa näkemyksiä/kokemuksia richlite-otelaudasta, joka on Les Paul Customeissa nykyään ebonyn sijaan. Onko eroa paljon havaittavissa? Pakko myöntää, että itse olen sen verran ennakkoluuloinen ja vanhanaikainen, että kyllä otelaudan puuta pitää olla, varsinkin jos kitara maksaa useamman tonnin. Kokeiltu on ja hyvältä näyttää ja varsinkin soundaa. Itse en tiennyt kitarassa olevan komposiittia, ennen kuin siitä minulle huomautettiin. Richlite näyttää todella hyvältä ja mikäpä siinä jos ominaisuudet on niinkin hyvät kuin on. Itselleni ei ole mitään väliä puumateriaaleilla jos homma skulaa. EDIT. Mielipide siis muuttunut kokeilun myötä, se oli pointti tässä. Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají. |
xjas73 21.02.2014 19:27:48 | |
---|
Hynkel: Kokeiltu on ja hyvältä näyttää ja varsinkin soundaa. Itse en tiennyt kitarassa olevan komposiittia, ennen kuin siitä minulle huomautettiin. Richlite näyttää todella hyvältä ja mikäpä siinä jos ominaisuudet on niinkin hyvät kuin on. Itselleni ei ole mitään väliä puumateriaaleilla jos homma skulaa. EDIT. Mielipide siis muuttunut kokeilun myötä, se oli pointti tässä. Puhut siis Les Paul Customista vai? |
Hynkel 21.02.2014 21:10:00 | |
---|
xjas73: Puhut siis Les Paul Customista vai? Siitäpä hyvinkin. Rahattomuus ratkaisi että ostin SG:n. Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají. |
markkuilari 22.02.2014 01:14:26 | |
---|
fox: Markkuilari tietää nää jutut kuule paljo paremmin.. ;) Aina kun kyse on Gibsoneista, kannattaa siltä kysyä. Siteerasin vain sinun tietouttasi, kun ensimmäisenä päivänä kerroit, että puita ei ole palautettu, ja seuraavana päivänä väitit että ne on palautettu, siis on vai ei? Eikä aina tarvitse hermostua ja ottaa henkilökohtaisesti, jos joku sattuu maintsemaan sanan: Gibson, hiemankin negatiivisessa valossa. |
Tai eipä mitään sittenkään, parempi ettei olusissa... Kävin pääkaupunkiseudulla pyöriessäni tavottelemassa uusia malleja näpelöitäväksi. Eipä ne ihan huonoja voi olla kun kuuleman mukaan kaikki kannetaan pihalle sitä mukaa kun tavaraa tulee. S.N.A.F.U |
pappasfin 22.02.2014 16:52:24 | |
---|
xjas73: Kertokaapa näkemyksiä/kokemuksia richlite-otelaudasta, joka on Les Paul Customeissa nykyään ebonyn sijaan. Onko eroa paljon havaittavissa? Pakko myöntää, että itse olen sen verran ennakkoluuloinen ja vanhanaikainen, että kyllä otelaudan puuta pitää olla, varsinkin jos kitara maksaa useamman tonnin. Onhan tuota richlite-otelautaa esim. Martineissakin. Itellä on ebonya muutamassa otelaudassa ja ihan samalta tuo richlite tuntuu, sileää, tummaa ja mukavan tuntuinen, soundissakaan eroa en huomannut. Eli toimii tuo richlite. Eiköhän tuosta jo sen verran ole kokemusta ajallisestikin, että olis korviin kantautunu jos olisi huono vaihtoehtona ja varmastikin mm. Martini ja Gibsoni olis sen jättäny pois. Ihan OK siis on richlite. (toki saa olla erimieltäkin ;D ) PappaSFin |
johanssen 22.02.2014 16:58:39 | |
---|
Kuinkahan tuo richlite suhtautuu nauhojen vaihtoon? Onkos siitä vielä kokemuksia? asialliset hommat hoietaan, muuten ollaan ku ellun kanat... |
hollstro 22.02.2014 17:20:03 | |
---|
pappasfin: Onhan tuota richlite-otelautaa esim. Martineissakin. Itellä on ebonya muutamassa otelaudassa ja ihan samalta tuo richlite tuntuu, sileää, tummaa ja mukavan tuntuinen, soundissakaan eroa en huomannut. Eli toimii tuo richlite. Eiköhän tuosta jo sen verran ole kokemusta ajallisestikin, että olis korviin kantautunu jos olisi huono vaihtoehtona ja varmastikin mm. Martini ja Gibsoni olis sen jättäny pois. Ihan OK siis on richlite. (toki saa olla erimieltäkin ;D ) Richlite on komposiitti jossa on paperia ja muovia. Käytetän halvemmissa Martineissa. Ihan OK, mutta mun mielestä kompromissi verrattuna oikeaan puuhun. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
Hynkel 23.02.2014 01:28:21 | |
---|
hollstro: Richlite on komposiitti jossa on paperia ja muovia. Käytetän halvemmissa Martineissa. Ihan OK, mutta mun mielestä kompromissi verrattuna oikeaan puuhun. Haluaisiitko perustella hieman mielipidettäsi? Kiinnostaa kuulla, koska itse pidän komposiittia varsin oivallisena matskuna. Perinteiden takia sitä ebonyä toki arvostetaan, mutta onko ns. "järkisyitä" taustalla? Soundi/kestävyys/näyttävyys jne. Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají. |
hollstro 23.02.2014 07:16:31 | |
---|
Hynkel: Haluaisiitko perustella hieman mielipidettäsi? Kiinnostaa kuulla, koska itse pidän komposiittia varsin oivallisena matskuna. Perinteiden takia sitä ebonyä toki arvostetaan, mutta onko ns. "järkisyitä" taustalla? Soundi/kestävyys/näyttävyys jne. Fiilishommaa. On mulla tollanen Martin jossa on Richlite-otelauta. Kyllä Se muoviselta tuntuu verrattuna toisen, jossa on eebenpuuta. Mitäs muuta nämä kitarat ovat kuin fiilistä ja mielikuvia? On siinä toinenkin aspekti. Katotaan sitten kun Richlite on ollut 50 vuotta käytössä että miten se ikääntyy ja kestää. Puista se tiedetään. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |