Aihe: Käsintehdyn kitaran määritelmä nykypäivänä?
1 2 3 4 510 11 12 13 14
Terry Pantheras
19.02.2014 16:30:21
Old Joe: Luitko todella huolella kaiken edellä kirjoitetun? Asiahan on päivän selvä. Kun työstetään puuta hiki päin, sitä ikeä lentää ympäriinsä, myös siihen työstetävään kappaleeseen. Syntyy kemiallinen ilmiö. Puun ominaisuudet muuttuvat jolloin siinä korostuu kuuloalueen rajoille asettuva ääni, joka resonoi kielistä tuotettuun ääneen. Nämä kerrannaiset saavat kitaran soimaan voimakkaammin, pehmeämmin tai kirkkaammin, riippuen soittajan tahdosta. Näin käsitelty puu tuo myös oman lisänsä kaulan ominaisuuksiin, antaen paremman tuntuman ja mahdollisuuden nopeampaan soittamiseen. Hiestynyt puu vaikuttaa lakankin ominaisuuksiin, mutta kitarapajat pitävät nämä lakka ominaisuudet visusti ammatti salaisuuksinaan.
Näin valmistettu kitara vaikuttaa myös soittajaan, tämän haistellessa kitaran höyryjä ja saaden näin aivan uutta soitannollista taituruutta.

 
Lisäksi rakentajan ruokavalio ja se mitä tämä on edellisenä päivänä syönyt, vaikuttaa hien ja tätä kautta kitaran ominaisuuksiin. Jos on syönyt esimerkiksi lihapiirakan, saundista tulee erinomainen.
Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Paska on hyvää.
Sarko
19.02.2014 16:40:00
Terry Pantheras: Lisäksi rakentajan ruokavalio ja se mitä tämä on edellisenä päivänä syönyt, vaikuttaa hien ja tätä kautta kitaran ominaisuuksiin. Jos on syönyt esimerkiksi lihapiirakan, saundista tulee erinomainen.
 
Mutta boutique-vahvistimissa tämä aspekti korostuu entisestään, esim. Alexander Dumblen hodarihiki saa Dumblen vahvistimet soimaan Enokian kielisillä taajuuksilla.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
Osteri
19.02.2014 17:14:58
Terry Pantheras: Lisäksi rakentajan ruokavalio ja se mitä tämä on edellisenä päivänä syönyt, vaikuttaa hien ja tätä kautta kitaran ominaisuuksiin. Jos on syönyt esimerkiksi lihapiirakan, saundista tulee erinomainen.
 
Aivan. Saksalaiset Duesenberg-kitarat ovat loistavia. Hapankaali?
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
Rämppy
20.02.2014 09:30:36 (muokattu 20.02.2014 09:31:50)
Old Joe: Tuosta en tiedä, mutta venäläisen balalaikan soidessa, on selvästi aistittavissa hapankaalin vieno tuoksu.
 
Meillä on neuvostoliittolainen haitari. Sen palkeita kun pumppaa, tulee ilmoille kauhia ryssän haju. Tiedättehän, sellainen sekoitus mahorkkaa, pierua ja tappavantehokasta puhdistusainetta, jolla neukkulassa kuurattiin julkisia tiloja.
 
E: anteeksi off topic
En sitten malttanut olla sanomatta.
Terry Pantheras
20.02.2014 12:27:20
Sarko: Mutta boutique-vahvistimissa tämä aspekti korostuu entisestään, esim. Alexander Dumblen hodarihiki saa Dumblen vahvistimet soimaan Enokian kielisillä taajuuksilla.
 
Juurikin, esim. sag-ilmiöhän johtuu siitä kun kuivuneet hikipisarat vettyvät ja höyrystyvät kovan luukutuksen aikaansaamassa kuumuudessa aikaansaaden point-to-point -kytkentöihin hetkellisiä oikosulkuja. Piirilevyvahvistimissa tätä on turha yrittää, koska parhaimmilla vahvistinrakentajilla on niin törkeä ruokavalio, että heidän hikensä syövyttää kiinalaiset piirilevyt.
Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Paska on hyvää.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 510 11 12 13 14
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)