Elektroninen ja elektroakustinen musiikki ›

Leikari: nosto - vajaat pari viikkoa enää so. 2.3. saakka
 
ei mikään laaja kattaus, mutta ihan jo periaatteessa kannattaa käydä - on sen verran omintakeista ja pioneerihommaa tehnyt eikä pelkkään eletroniseen musiikkiin rajoittunut.
 
Itse pidin enemmän siitä Taanilan näyttelystä, näin taiteellisesti. Kurenniemen näyttely oli myös historiallisesti ihan mielenkiintoinen. Mainioita ne Kurenniemen muistiinpanot ja päiväkirjaotteet. Aitoa suomalaista vitutusta!
 
Tuli käytyä katsomassa myös se näyttelyn avajaisesitys, missä oli ensin kokoelma lyhytelokuvia, sen jälkeen yksi live-esitys Kurenniemen koneilla ja sen jälkeen pieni orkesteri soitti Kurenniemen teoksia klassisilla soitimilla.
 
Lyhytelokuvaosio oli mainio. Se lähti kronologisesti Kurenniemen ensimmäisestä lyhytelokuvasta Saappaista ja siitä eteni sitten loppupään mainos- ja opetusfilmeihin. Lopussa irtosi muutamat hersyvät naurut, kun mukana oli mainosfilmi Tietokoneet palvelevat, missä avattiin pankin uuden tietokoneen toimintaa kirjoituskonekansankielellä ja sen jälkeen tuli uljas Pakasteet 2, missä keskityttiin vakuuttelemaan kuluttajille, että kyllä pakasteita uskaltaa syödä, vaikka ne ovatkin avaruusajan teknologiaa. Oma suosikkini Kurenniemen omista teoksista oli ehdottomasti Saappaat. Kurenniemen setit toimivat myös yllättävän hyvin noissa futuristisissa mainosfilmeissäkin!
 
Toinen setti oli muutaman minuutin ihan hauska kuriositeetti ja sitten se alkoi vain vituttaa. Ennakko-odotuksena oli, että esityksessä kuultaisiin miltä Kurenniemen koneet kuulostavat oikeasti taiteellisesti osaavissa käsissä, sillä olihan Erkki itse ennemmin insinööri kuin taiteilija, vähän kuin Robert Moog. Ennakko-odotukset osoittautuivat turhiksi, sillä mitä lie bussipysäkiltä haettuja kloppeja ne koneiden käyttäjät olivatkaan. Koko kvartetilla ei ollut mitään kokonaisuuden tai äänimaiseman tajua, mikä on aika kriittistä tuollaisessa avangardessa. Se oli aika tuskaista, kun se hallitsematon, jopa Erkin omia röpöstyksiä huonompi, kakofonia kesti jotain 30-45 minuuttia. Jos jotain positiivista hakee, niin ihan mukava oli kuulla miltä ne soittimet kuulostivat ja esiintyjillä oli (ehkä?) hauskaa.
 
Jälkimmäinen oli ihan kivaa avantgardea, vaikkakin vähän rohkeampaa tulkintaa olisi kaivannut sovitusrintamalla. Toisaalta olihan se materiaalikin aika haastavaa sovitettavaa perinteisille akustisille soittimille. Ihan hyviä rytmisiä koukkuja sieltä oli onnistuttu kaivamaan.
 
Näyttelyssä olisi kaivannut lisää informaatiota siitä, miten ne soittimet toimivat. Nyt se jäi vähän pintapuoliseksi.