Kitarat: kitarakamat ›

Yhden liian vähän. Sama tilanne jo 20v.

Kaksi sähköistä, yhden akustisen, entäs sitten?

Sain vähennettyä kitarat kahteen. Aika hyvä.

Mullakaan ei oo enää ku neljä. Soittotaitoa ei riitä niihinkään...

VIPMetal: Mullakaan ei oo enää ku neljä. Soittotaitoa ei riitä niihinkään...
 
Sulla on selvästi liian vähän jos ei riitä... olen kuullut että se on vain kamoista kiinni.

steelduck: Sulla on selvästi liian vähän jos ei riitä... olen kuullut että se on vain kamoista kiinni.
 
Soittokaman merkin maine kertaa hinta on yhtä kuin soittotaito. It is known!

Kivijalka: Soittokaman merkin maine kertaa hinta on yhtä kuin soittotaito. It is known!
 
Siihen lisätään vielä tänne kirjoitettujen viestien määrä ja kerrotaan saaduilla plussilla, niin siitä saadaan kirjoitettujen viestien uskottavuuskerroin...

J.Nikkanen: Kaksi sähköistä, yhden akustisen, entäs sitten?
 
Höhö. Unohdin yhden sähkiksen. Niitä on siis ainakin kolme. Ja yksi akustinen, paitsi että niitäkin on kaksi. Että näin. Ei aina voi muistaa.

Kivijalka: Soittokaman merkin maine kertaa hinta on yhtä kuin soittotaito. It is known!
 
Aikoinaan joku sanoi, että raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguaarissa kuin Ladassa. Samaa kaavaa käyttäen voisi ajatella, että on kivempaa soittaa paskasti Gibsonilla kuin Harley Bentonilla tai kymmenellä kitaralla kuin yhdellä.

steelduck: Aikoinaan joku sanoi, että raha ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguaarissa kuin Ladassa. Samaa kaavaa käyttäen voisi ajatella, että on kivempaa soittaa paskasti Gibsonilla kuin Harley Bentonilla tai kymmenellä kitaralla kuin yhdellä.
 
itse olen huomannut tai oikeastaan joutunut huomaamaan, että kun kerran on ostanut kunnollisen kitaran, niin siitä ei voi enää koskaan pistää paremmaksi. Sen jälkeen kun on ostanut kitaroita, niin on saattanut saada huonompia tai parhaimmillaan yhtä hyviä, mutta ei koskaan parempia. Kun ostaa hyvän kitaran, niin se vie ilon kaikista sen jälkeen ostetuista kitaroilta. Ne ei enää säväytä.
 
Ainoa tapa jatkaa kitaroiden ostamista on ostaa erilaisia, mutta kun muutaman kitaran arkkityypin on hankkinut, niin silläkään saralla ei ole enää muuta kuin tuttua odotettavissa eli parhaimmillaan vain jotakin sellaista minkä jo entuudestaan omistaa. Se väkisinkin laimentaa sitä ostotapahtuman tuomaa iloa ja onnen tunnetta.
 
Ostelemista voi toki jatkaa, mutta kerta kerralta se tuntuu turhemmalta sijaistoiminnalta. Kuin seksiä ja läheisyyttä vaille jääneen perheenäidin epätoivoiselta yritykseltä täyttää sisällään olevaa kasvavaa tyhjyyttä tavaralla, josta lopultakin jää jäljelle vain pettymys ja tunne, että on joka kerta menettänyt palan jotakin kallisarvoista, jotakin sellaista jota ei voi rahalla ostaa;-).

Mullakin on yksi tai kaksi liian vähän. Perinteinen tuhtikaulainen tele on alkanut kiinnostaa. Samoin tommonen hollow lespakopio leveällä 48mm otelaudalla satulastaan. Saa nähdä rantautuuko keväällä sellainen Koreasta.Toisaalta kun kierrättää noita kitaroita, niin jää jotain käsiin mitä on viilaillut just omaan näppiin sopivaksi ja soitettavaksi, niistä ei vaan voi luopua. Toisaalta jos noita 100-200 euron kitaroita ei olisi, niin vois joskus ihan "kunnon" kitaran ostaa. Sitten ehkä olisin parantunut tai ainakin terveempi.
 
Sopiva määrä kitaroita ois itelle sellanen, että kerran viikossa tulisi kaikille annettua huomiota. Projekti-, koriste- ja keräilykitaroita niihin ei tietenkään lasketa.

Löytyy strato, jazzmaster, SG, akustinen ja resonaattori. Puoliakustinen uhkaa kovaa vauhtia tulla taloon vielä jonon hännäksi.

2 kertaa G&L ASAT ja 61 reissue SG.
Bluesboyn kun vielä saisi hommattua, niin eiköhä se riittäisi.
 
ALVit painaa vaan ikävästi päälle, että ei ihan tähän hätään lisäyksiä tule.
Kuvat profiilissa.

Omista kuvista löytyy kokoelma. Niitten lisäksi vielä yksi mikitetty nylonkielinen ja yksi teräskielinen akkari.

Kolme akustista ja neljä sähkistä. Tosin joku täällä mainitsikin jo että aina yhden liian vähän. Samasta ongelmasta kärsin minäkin :/

Kymmenen sähkökitaraa, kolme akustista ja yksi basso. Tosin yksi akustinen on pitkäaikaislainassa. Yhdestoista sähköinen on tulossa. Sitten on sopivasti, ehkä.

Nyt on määrä pudonnut kuuteentoista. Ainakin yhden ajattelin vielä heivata kiertoon mutta en saa päätettyä että minkä. Olen ilmeisesti onnistunut tarkoitusperissäni liiankin hyvin. Tarkoituksena on nimittäin ollut hommata soundiltaan mahdollisimman erilaisia kitaroita (kuitenkin nin, että pitää sopia myös high gain -touhuihin).
 
Tosin (luetaan: toki), jokin ES-335 vielä "puuttuu" (Gibson Midtown Custom on ja on hyvä mutta ei mielestäni aivan aja tuota asiaa) ja ehkä joku floikalinen seiska superstrato passiivimikeillä ja ohuella kielisetillä (Uviverseni menin hukkaamaan vaihdossa, tosin ei kaduta siinä vaihdossa saamani skeban muodossa).
 
Olen kuitenkin luvannut itselleni, että uutta kamaa ei tule jos en samalla luovu jostakin olemassa olevasta. En vain halua luopua yhdestäkään ja sama koskee vahvistimiani. Kierrän siis kehää. **TTU:(
 
"Lohdutukseksi" olen haalinut lisää pedaaleja, koska niitä ei lasketa... ;D

Neljä tällä hetkellä; tosin, yksi menossa myyntiin rahapulan takia.
 
1) Kramer Vanguard (uudempaa, Gibsonin valmistamaa sarjaa)
 
- Veskun laulama "Niin hyvää puuta" sopii tän kanssa hyvin. Leppärunko, vaahterakaula ja ruusupuinen otelauta. Alkuperäiset Epiphonen mikit meni vaihtoon (hyvät mikit vakioiksi, mutta silti...) ja tilalle tuli Duncanin SH-4 JB kaulaan ja SH-8 Invader tallaan. Parhaat mahdolliset mikit tohon kitaraan, puolitettavia molemmat. SILTI, kritiikkiäkin voin antaa.
 
Vaikka puu ja mikit olivat ihan ihan siedettävää kamaa, sähköt ja toi "lisenssifloikan" kuvatus ovat _by_far_ HIRVEINTÄ P*SKAA, mitä olen eläissäni nähnyt. Hienovirittimet ovat anteeksiantamattoman surkeasti koneistettua tinakuraa ja alkuperäiset sähköt näyttivät siltä kuin puolisokealle nelivuotiaalle indokiinalais-lapselle oltaisiin annettu kolvi käteen. En ole mitenkään rasistinen oikeasti, mutta jälki oli aivan hirveää. Akustiikka ja soittotuntuma kitarassa on kuitenkin sen verran hyvä, että aion kunnostaa, vaikka rahaa siinä palaakin.
 
2) Kramer Vanguard FR-440 (sitä kuuluisaa kasari-Krameriä)
 
Tässä on hyvää 80-luvun laatua. Noh, lukkosatulaa nyt lukuunottamatta, joka irtosi ensimmäisen tunnin jälkeen, koska jostain syystä liimattu perinteisen pulttiliitoksen sijaan. Laitoin epoksilla kiinni, mutta tuskin pysyy kauaa. Kunhan joskus rikastun, niin lyön pultit läpi ja ongelma ratkaistu.
 
Anyways, erittäin mukava soittaa ja floikka pitää vireen vaikka ydinsodan jälkeenkin, mikäli säädetty oikein. Ihan hyvin lisenssitallalta sinänsä. Leppää, vaahteraa ja ruusupuuta- perinteinen hevikepin valinnat 80-luvulla. Siihen päälle rouheat ja puolitettavat Quad Rail-mikit sekä reverse lätkälapa, niin asennetta piisaa. Suosittelen!
 
3) Maverick X-1
 
Vähän tällainen oudompi merkki, mutta oli pakko kokeilla. Kyseinen kitara menossa myyntiin juuri rahanpulan vuoksi, kun en pahemmin soittele. Ei sillä, että olisi huono kitara tai mitään, mutta ei ole vain oman näköiseni. Olen enemmän noita RR-mallin miehiä...
 
Vaahtera pulttikaula, lehmusrunko ja ruusupuusta otelauta. Mikeistä en tiedä tarkemmin, mutta täytyy sanoa, että kitarassa on varmaan parhaimpia sustainia, mitä olen kuullut. Kielet jäävät soimaan valehtelematta melkein minuutiksi. Lisenssifloikka ei ehkä parhaimmasta päästä, mutta ei silti mikään huono (omat säätöni ehkä vain pielessä). Hyvä kitara kyllä, suosittelen kyllä jos tuollainen Mockingbird / Explorer -hybridi on omaan makuusi. 4/5!
 
4) ESP EC-50
 
Eclipse-malliston toisiksi halvin malli (ellen väärin muista...?). Lehmusbody, vaahterakaula ja ruusupuu-otelauta. Ei ehkä laadukkain, mutta aloittelevalle tai vaikka kokeneemmalle kotikepiksi, nauhoitukseen tai treenikselle sopii aivan mainiosti. Kiinteätallaisena vireongelmia ei juurikaan ole, vaikka virittimet vähän halvat onkin. Mikit ovat keskitasoa ehkä inan kuumemmat, mutta silti puhdasta soundia saa. Vähän ehkä tummat omaan makuuni, muttaihan mukavat jammailuun.
 
Ei saa missään nimessä haukkua, vaikka matalan budjetin kitara onkin. Ehdottoman hyvä valinta, jos aiot ostaa esimerkiksi ensimmäistä kitaraa pienemmällä budjetilla!

Yhden. Vain yhden. Voi tata onnen paivaa. Ja talla taittuu kaikki.