hollstro 16.02.2014 19:55:28 | |
---|
Rämppy: Tähän vaikuttaa mm. muun bändin soundit, oma vireystila ja fysiologisetkin asiat. Ja varmaan oma fiiliskin. Joskus kuulostaa vain huonolta, vaikka kaikki olisi jokaista porukan asentoa myöten samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Mutta kyllä kitaroiden aukisoittamisesta puhuttiin soittajapiireissä ihan yleisesti jo 70-luvulla. Kuulokin väsyy kun on kovemmassa metelissä, eli esim. bänditreeneissä. Tämän ilmiön tuntee moni mun tuntema soittaja. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
Seba 16.02.2014 19:57:26 | |
---|
Korvat voi juu helposti hämätä kuulemaan haluamaansa suuntaan aivopeleillä jne, mutta se resonoinnin kasvaminen ei liity kuulemiseen mitenkään, siksi itse en vertailuja sähköisesti edes tehnyt. Vai onko se psykovibratiikkaa vaan ja kuvittelen laitteen vaan resonoivan paremmin ja samalla kuulen avoimemman soinnin? Oli miten hyvänsä, oma fiilis omiin soittimiin vaan kasvoi ja se on tärkeintä. Pum di pum pu pum di pum |
Myrkky Nuoli 16.02.2014 20:07:46 (muokattu 16.02.2014 20:08:57) | |
---|
Laulava Kylätohtori: Tämä lienee siis ihan yleistä. Aika hassua, miten korvat toimivat. Kamoista tuo ei voi olla kiinni, koska mulla on ollut sama homma kaikkien vehkeiden kanssa... Joo, ei oo mullakaan semmosta vehjettä ollut joka kuulostais joka treeneissä hyvältä. Ziggy Bubba: Miksaushommissa huomaa saman ilmiön. Etenkin väsyynenä on itellä ollut moista havaittavissa, diskantit kuulostavat rasittavilta tms. Aivothan tossa tosiaan sen ratkaisun tekee, että kuulostaako hyvältä, huonolta, kirkkaalta tai miltä vaan. Nimenomaan näin, että se yläpää käy hermoille jos vireystila on kehno. Semmoinen ylämiddlen kähinä alkaa kuulostaa ihan hirveältä. Jonain päivinä mun teki mieli heittää JCM800 järveen. Se kuulosti pahimmillaan täysin sietämättömältä. Jonain päivänä se oli taas aivan täydellinen. Samoin huomasin Orangessa kuulevani joskus semmoisen epämusikaalisen suhinän/pöhinän sieltä loistavan saundin seasta. Mutta vain joskus :D hollstro: Kuulokin väsyy kun on kovemmassa metelissä, eli esim. bänditreeneissä. Tämän ilmiön tuntee moni mun tuntema soittaja. Ja tämä myös. Saundienettimissessioissa ja varsinkin putkirumbassa on pakko pitää pidempiä taukoja välillä kun kaikki alkaa kuulostaa ihan yhtä tylsältä jossain vaiheessa. Kun kissat on hiiriä, mummot hyppii pöydillä. |
lumikitara 16.02.2014 21:21:47 | |
---|
Rämppy: Mutta kyllä kitaroiden aukisoittamisesta puhuttiin soittajapiireissä ihan yleisesti jo 70-luvulla. Kyllä. Ja tiluttajatkin tietää tämän: tilulilulii nyt se on auki :) |
Jii-Gee 16.02.2014 22:55:41 | |
---|
J.Hollström: Mä oon kattonut 10 vuotta kitaravideoita youtubesta joten toi ei voi toimia. Mä oon lukenu m.netin skittarunqqupalstaa 7 vuotta, joten tiedän jo kaiken mitä tarvii tietää kitaroista ja kamoista. |
Laulava Kylätohtori 16.02.2014 22:59:47 | |
---|
Jii-Gee: Mä oon lukenu m.netin skittarunqqupalstaa 7 vuotta, joten tiedän jo kaiken mitä tarvii tietää kitaroista ja kamoista. Helvetti, tässä meillä on ensimmäinen täysin oppinut. Soittamalla ei opi mitään, mnettiä lukemalla kyllä... Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. |
Spiral 17.02.2014 10:31:36 | |
---|
Seba: Korvat voi juu helposti hämätä kuulemaan haluamaansa suuntaan aivopeleillä jne, mutta se resonoinnin kasvaminen ei liity kuulemiseen mitenkään, siksi itse en vertailuja sähköisesti edes tehnyt. Vai onko se psykovibratiikkaa vaan ja kuvittelen laitteen vaan resonoivan paremmin ja samalla kuulen avoimemman soinnin? Miten mittasit resonointia? Kuulo on värähtelyn aistimista, ihan kuten resonoinnin tunteminenkin on. Yksittäisen ihmisen havainnot eivät merkitse mitään, varsinkaan jos testiä ei ole suoritettu sokkona. |
J.Hollström 17.02.2014 10:48:56 | |
---|
Jii-Gee: Mä oon lukenu m.netin skittarunqqupalstaa 7 vuotta, joten tiedän jo kaiken mitä tarvii tietää kitaroista ja kamoista. Mä en oo enää pystynyt lukemaan, joten en taida tietää enää mitään. Täällä tuntuu toki olevan hommat hallussa. |
Laulava Kylätohtori 17.02.2014 10:56:13 (muokattu 17.02.2014 10:56:36) | |
---|
J.Hollström: Mä en oo enää pystynyt lukemaan, joten en taida tietää enää mitään. Täällä tuntuu toki olevan hommat hallussa. Nyt asennemuutosta! Lukeminen kannatta aina... Turha se on niitä soittimia räplätä, kun täältä voi kätevästi lukea kaiken... Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. |
Seba 17.02.2014 10:56:58 (muokattu 17.02.2014 11:03:08) | |
---|
Spiral: Miten mittasit resonointia? Kuulo on värähtelyn aistimista, ihan kuten resonoinnin tunteminenkin on. Yksittäisen ihmisen havainnot eivät merkitse mitään, varsinkaan jos testiä ei ole suoritettu sokkona. Ihan sillai että esimerkiksi basso, joka ei ole tuntuvasti resonoinut kuin E kielellä selkeästi, resonoi nyt kunnolla joka kielellä niin että sen tuntee otelautakädessä, sekä bodyn kautta kehossa. Sama resonointi on vaikka pitäisin silmät kiinni :) 3 vuotta tuskailin asiaa, about 2 tuntia soittoa viikossa ei sitä miksikään muuttanut, 80 tuntia toneritea muutti. Mua ei myöskään kiinnosta jos jollekin ei merkitse mitään jos havaitsen oman soittimeni selkeän parannuksen, itseänihän se vain koskee, en ole väitöskirjaa tekemässä, enkä mitään yleispätevää lausuntoa pysty antamaan koska jokainen soitin on yksilö. Omissa toimi hyvin joihinkin, vähemmän hyvin toisiin. Enkä taida ihan yksin olla havaintojeni kanssa, mutta ihan miten vaan. Edelleen suosittelen itse kutakin kokeilemaan ihan itse ennenkuin viisastelee vailla omaa kokemusta. Olisi itseasiassa varsin hienoa jos edes 1 laitetta muutamaan keppiin kokeillut tulisi kertomaan omat havainnot siitä ettei huomannut mitään eroa yhdessäkään soittimessa. Nyt kaikki kokeilleet ovat tylsän yksimielisiä, vaikka suurin osa on varsin skeptisenä vehjettä alkanut testaamaan. Pum di pum pu pum di pum |
Frankster 17.02.2014 11:02:01 | |
---|
Spiral: Miten mittasit resonointia? Kuulo on värähtelyn aistimista, ihan kuten resonoinnin tunteminenkin on. Yksittäisen ihmisen havainnot eivät merkitse mitään, varsinkaan jos testiä ei ole suoritettu sokkona. ..tai sitten ne voivat olla ainoa asia joka kyseiselle yksittäiselle ihmiselle asian suhteen merkkaa :) Jos kuultu ero on pieni, se joko on sitä tai sitten eron kuvittelee koska sen haluaa kuulla. Jos ero on (korviin/)silmiinpistävä, sillon siihen ei mittausta tartte todetakseen että joo muuttu se. Näin se itellä on menny.. :F |
PIM 17.02.2014 11:17:50 | |
---|
Seba: Enkä taida ihan yksin olla havaintojeni kanssa, mutta ihan miten vaan. Edelleen suosittelen itse kutakin kokeilemaan ihan itse ennenkuin viisastelee vailla omaa kokemusta. Olisi itseasiassa varsin hienoa jos edes 1 laitetta muutamaan keppiin kokeillut tulisi kertomaan omat havainnot siitä ettei huomannut mitään eroa yhdessäkään soittimessa. Tuota taidat saada joutua odottelemaan jonkun aikaa. Niin paljon kuin se palstan fundamentalistiskeptikkomutuilijoita vituttaakin niin Tonerite yksinkertaisesti vain toimii. En tyytynyt tavanomaiseen. |
hollstro 17.02.2014 11:30:04 (muokattu 17.02.2014 11:45:57) | |
---|
Spiral: Miten mittasit resonointia? Kuulo on värähtelyn aistimista, ihan kuten resonoinnin tunteminenkin on. Yksittäisen ihmisen havainnot eivät merkitse mitään, varsinkaan jos testiä ei ole suoritettu sokkona. Miten teet sokkotestin soitimelle kun se ensin on pärisyttämätön? Sitten 100 tunnin päästä kun "hoito" on annettu sun pitäisi sokkona arvioida soittimien eroa? vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
jii.haanpaa 17.02.2014 11:52:38 (muokattu 17.02.2014 11:56:14) | |
---|
hollstro: Miten teet sokkotestin soitimelle kun se ensin on pärsyttämätön? Sitten 100 tunnin päästä kun "hoito" on annettu sun pitäisi sokkona arvioida soittimien eroa? Otetaan n kappaletta instrumentteja. Sokkoutetut käyvät ne läpi haluamallaan hartaudella. Tämän jälkeen soittimet viedään verhon taakse piiloon ja x kappaletta ko. instrumenteista päristellään, minkä jälkeen ne annetaan sokkoutetuille uudelleen testattavaksi. Sokkoutettujen tehtäväksi jää kertoa, mikä tai mitkä yksilöt ovat muuttuneet testien välillä. Itse suhtaudun näihin juttuihin erittäin avoimin mielin. "Taustat" kuitenkin velvoittavat tekemään aina kun mahdollista pientä sivuharrastusta ja tuollainen testipenkki tulee varmasti joskus itselleni askarreltua. Vielä pitäisi keksiä joku riittävän herkkä ja aisteista riippumaton mittari, jolla voisi operoida mittaukset ennen ja jälkeen. Otan tämän ammatillisena haasteena :D |
balzary 17.02.2014 12:04:12 | |
---|
Ensimmäinen basso päristelty neljän päivän ajan. Vanha loistava Squierin jatsibasso, joka on ollut pari viime vuotta satunnaisella soitolla. Mun mielestä soi nyt paremmin kuin ennen päristelyä. Nyt on pärisemässä viimeiset viisi vuotta soittamatta ollut Neuser-basso. Kaverin kanssa puhuttiin kimppapäristimen ostosta, ei tuolle laitteelle niin jatkuvaa käyttöä ole etteikö voisi yhteishuoltajuutta harkita. |
PIM 17.02.2014 12:29:41 | |
---|
balzary: Kaverin kanssa puhuttiin kimppapäristimen ostosta, ei tuolle laitteelle niin jatkuvaa käyttöä ole etteikö voisi yhteishuoltajuutta harkita. Ei millään pahalla, eikä suoraan tähän kommenttiin liittyen, mutta hieman huvittaa tämä suhtautuminen laitteen hintaan kun sama summa ollaan valmiita silmää räpäyttämättä laittamaan uusiin mikkeihin tai säröpedaaliin tai johonkin muuhun kitaraan liittyvään sälään, mutta Toneriten tapauksessa asiaa pitää miettiä ja pähkäillä suurin piirtein kuin uuden asunnon ostoa. En tyytynyt tavanomaiseen. |
Sarko 17.02.2014 12:39:40 | |
---|
Toimiskohan tää Tonerite thinline-mallisiin kitaroihin? "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart |
balzary 17.02.2014 12:44:00 | |
---|
PIM: Ei millään pahalla, eikä suoraan tähän kommenttiin liittyen, mutta hieman huvittaa tämä suhtautuminen laitteen hintaan kun sama summa ollaan valmiita silmää räpäyttämättä laittamaan uusiin mikkeihin tai säröpedaaliin tai johonkin muuhun kitaraan liittyvään sälään, mutta Toneriten tapauksessa asiaa pitää miettiä ja pähkäillä suurin piirtein kuin uuden asunnon ostoa. Mnjaa, ehkäpä asunnon ostoa tulee mietittyä enemmän kuin yksi 10min keskustelu kaverin kanssa. Kukin toki tyylillään. Pointti tuossa kimppahommassa omalta kannalta oli se, että käyttöä olisi kuitenkin vain joitakin viikkoja vuodessa kun päristelee soittimet läpi. Kaveri on samalta paikkakunnalta niin samapa tuo on esim tuopin yhteydessä heittää seuraavalle. Mun kaveripiirissä lainaillaan muutenkin kamaa koko ajan, ei ole pakko omistaa kaikkea harvakseltaan käytettyä tavaraa itse. |
jii.haanpaa: Otetaan n kappaletta instrumentteja. Sokkoutetut käyvät ne läpi haluamallaan hartaudella. Tämän jälkeen soittimet viedään verhon taakse piiloon ja x kappaletta ko. instrumenteista päristellään, minkä jälkeen ne annetaan sokkoutetuille uudelleen testattavaksi. Sokkoutettujen tehtäväksi jää kertoa, mikä tai mitkä yksilöt ovat muuttuneet testien välillä. Itse suhtaudun näihin juttuihin erittäin avoimin mielin. "Taustat" kuitenkin velvoittavat tekemään aina kun mahdollista pientä sivuharrastusta ja tuollainen testipenkki tulee varmasti joskus itselleni askarreltua. Vielä pitäisi keksiä joku riittävän herkkä ja aisteista riippumaton mittari, jolla voisi operoida mittaukset ennen ja jälkeen. Otan tämän ammatillisena haasteena :D Voi alkaa pitkästyttää toi 100 tunnin venttailu sokkona siellä verhon takana. |
J.Nikkanen 17.02.2014 12:49:18 | |
---|
J.Hollström: Voi alkaa pitkästyttää toi 100 tunnin venttailu sokkona siellä verhon takana. Pärisyttelijät järjestävät kunnon bakkanaalit niin mikäpäs siinä. 100 tuntia menis tuost noin vaan, eikä välttämättä edes riittäisi. Bassoa, säröllä tai ilman. |