Kitarat: kitarakamat ›

azlag: Joskos ajateltaisiin, ... Ja kun perään pistetään vielä parikymmentä metriä erilaisia piuhoja, muutama tusina erilaisia liittimiä, kymmenkunta pedaalia, vähän röpöä esiasteesta, efektit, pääteaste ja kaapit....
 
Tismalleen samaa mieltä ja vähän samaa juttua tossa kitaranpäristinketjussakin käsitellään.
 
Erittäin viihdyttävää luettavaa ja sinänsä mielenkiintoista huomata millaisia hifistelijä (sähkö)kitaristit pohjimmiltaan ovat. Eikä siinä mitään - mikä vaan kenetkin onnelliseksi tekee, mutta kun täällä aina jaksetaan aina mainostaa sitä miten soundi lähtee sormista...

qal: Tismalleen samaa mieltä ja vähän samaa juttua tossa kitaranpäristinketjussakin käsitellään.
 
Erittäin viihdyttävää luettavaa ja sinänsä mielenkiintoista huomata millaisia hifistelijä (sähkö)kitaristit pohjimmiltaan ovat. Eikä siinä mitään - mikä vaan kenetkin onnelliseksi tekee, mutta kun täällä aina jaksetaan aina mainostaa sitä miten soundi lähtee sormista...
 
Oikeat hifistelijät voisivat pitää tuota suorastaa loukkauksena;) Ainakaan minä en tunne yhtään kitaristia, joka laittaa tuhatta euroa kitarakaapeliin tai kymmentä tuhatta jostain eksoottisesta puusta tehtyyn telecasterin bodyyn. Se, että soundi lähtee sormista osoittaa juurikin sen, kuinka (sähkö)kitarassa kaikki vaikuttaa lopputulokseen omalla tavallaan, mistä tässäkin on sivutolkulla taas juteltu.

PIM: Yksi mikä mua pikkasen ihmetyttää on se, että näissä keskusteluissa ei koskaa käsitellä massan vaikutusta, vaikka kaikille soittajille on itsestään selvää, että jos kielen massaa kasvatetaan niin syntyvän äänen taajuus laskee. Itse kuvittelisin, että massalla olisi merkitystä myös muiden osien suhteen kuin vain kielien. Tosin kielet ovat jännityksen alaisena, mutta niinhän on myös ainakin osa kitaran puumateriaalistakin, eli tallan ja virittimien välien osuus. Ainakin omista kitaroistani ohuella ja kevyellä mahonkibodylla varustetut Gibson Melody Maker ja Patrick Eggle soi ihan yhtä lujaa akustisesti kuin tele.
 
Edittiä sen verran, että kannattaa siis miettiä, että jos kitara soi hiljaa/kovaa akustisesti, että johtuuko se siitä, että värisytettävää massaa on paljon/vähän vai jostain puulajin sisäisestä ominaisuudesta. Vaikka edellä mainitsin, että oma Melody Maker ja tele soi yhtä lujaa niin äänen värissä on iso ero joten tuskinpa sama mikki molemmissa silloin tuottaisi samanlaista sähköistä saundia.
 
Mulle on ihan selvää että painavampi kitara soi akustisesti hiljaisemmin kuin kevyt. Jotkut ovat jopa niin keveyden perään että vetävät yhtäläisyysmerkin kevyt = paras erityyppisten kitaroiden kesken. Siis niin että kevyempi Strato on parempi kuin painavampi. Kokemukseni mukaan näin ei aina ole, vaan kitara kokonaisuutena, ja erityisesti miten hyvin kaula ja body toimivat yhdessä ratkaisee.
 
Tallan merkityksestä täällä onkin jo puhuttu, mutta palaan vielä tähän. Yksi parhaita modauksia joita voi tehdä esim 70-luvun stratoon on vaihtaa siihen hyvälaatuinen vintagetalla, samoin moneen Gibsonin Tune-o-Maticilla varustettuun kitaraan voi tehdä melkoisen parannuksen laittamalla esim. tämän: http://www.abm-mueller.com/index2.html
 
Talla ja kaula siirtävät kielen värähtelyn runkoon ja runko/kaula takaisin kieleen, joten niiden merkitys akustiseen saundiin on myös tärkeä. Esim. löysä otelaudan nauha pilaa soinnin todella tehokkaasti.

qal: Erittäin viihdyttävää luettavaa ja sinänsä mielenkiintoista huomata millaisia hifistelijä (sähkö)kitaristit pohjimmiltaan ovat. Eikä siinä mitään - mikä vaan kenetkin onnelliseksi tekee, mutta kun täällä aina jaksetaan aina mainostaa sitä miten soundi lähtee sormista...
 
No mistä muualta se lähtee? Ei noi vehkeet yksinään miltään kuulosta. Jonkun on sitä kitaraa soitettava.

hollstro:
Paras ja jo ehkä vähän kulahtanut vertaus on mm. Ruokankaan käyttämä Sinatra. Sinatra kuulosti itseltään millä tahansa mikillä, mutta hänen laulu ei kuulosta Sinatralta millään mikillä. Kitaroissakin on juuri tästä kyse.
 
Vertaus on mahtipontinen ja pätee Sinatran osalta.
 
Sähkökitaroissa ei kuitenkaan ole lainkaan tuosta kyse, koska puhuttaessa Sinatran laulusta puhutaan akustisen instrumentin äänen tallentamisesta tilanteessa, jossa ainutlaatuinen esittäjä tulkitsee melodia ja/tai tekstiä. Sähkökitaran mikityksessä on kyse värähtelyn poimimisesta magneettisessa kentässä ilman esittäjää tai esitystä.
 
Vertaus menisi paremmin kohdalleen, jos vertaisit Blackmoren soiton ja signaaliketjun tallentamista Marshallin kaapin edestä joko viisseiskalla tai U47:lla. Vaihtamalla Blackmoren sähkökitarasta mikin toiseksi hän kuulostaisi enemmän itseltään kuin stratocasterilta.

varakeef: Vertaus on mahtipontinen ja pätee Sinatran osalta.
 
Sähkökitaroissa ei kuitenkaan ole lainkaan tuosta kyse, koska puhuttaessa Sinatran laulusta puhutaan akustisen instrumentin äänen tallentamisesta tilanteessa, jossa ainutlaatuinen esittäjä tulkitsee melodia ja/tai tekstiä. Sähkökitaran mikityksessä on kyse värähtelyn poimimisesta magneettisessa kentässä ilman esittäjää tai esitystä.
 
Vertaus menisi paremmin kohdalleen, jos vertaisit Blackmoren soiton ja signaaliketjun tallentamista Marshallin kaapin edestä joko viisseiskalla tai U47:lla. Vaihtamalla Blackmoren sähkökitarasta mikin toiseksi hän kuulostaisi enemmän itseltään kuin stratocasterilta.
 
No sanotaan nyt vaikka niin että harva kuulostaa Blackmorelta vaikka soittaisi Blackmoren kamoilla.

hollstro: No sanotaan nyt vaikka niin että harva kuulostaa Blackmorelta vaikka soittaisi Blackmoren kamoilla.
 
Nimenomaan. Mikä havainnollistaa sekin Ruokankaan vertauksen epäonnistuneisuutta.

varakeef: Nimenomaan. Mikä havainnollistaa sekin Ruokankaan vertauksen epäonnistuneisuutta.
 
Ei nyt kovin epäonnistunut. Mr. Speed on asiasta tässä ketjussa hyvin puhunut, ja itse samasta aiheesta hieman off-topiccina jaarasin tonerite-ketjussa; kielen ja rungon vuorovaikutus.
 
Muuten jokainen spekseiltään identtinen Les Paul kuulostaisi samalta, ja erot tuotaisiin vain mikeillä. Näinhän se asia ei ole..
 
:F

hollstro: No sanotaan nyt vaikka niin että harva kuulostaa Blackmorelta vaikka soittaisi Blackmoren kamoilla.
 
Niin jos ei huomaa sitä että tulee kuunnelleeksi liikaa sävelvalintoja, fraseerausta ym., eikä ihan vaan soundia. Kyllä sen saman soundin saisi Blackmoren kamoista irti kuka tahansa jonkin verran kitaraa soittanut. Mutta ei tietenkään monien äänien muodostamia ryppäitä (koska se alkaa olla sitä soittoa) eikä kokonaisia suorituksia biiseistä.

Presidentti: Jos Al di Meola soittaisi Neil Youngin kamoilla, kuulostaisiko Youngilta vai di Meolalta?
 
No ei kuulostais ihan kummaltakaan, jos odottais kuulevansa jotain ihan samaa soundia kuin on aiemmin jo kuullut. Kuuntelisko sitä soittoa vaiko soundia... ?

ReBeat: Kyllä sen saman soundin saisi Blackmoren kamoista irti kuka tahansa jonkin verran kitaraa soittanut.
 
Ei takuulla saa kuka tahansa. Soittotatsi ja sen myötä saundi on hyvin henkiläkohtainen asia. Imitoida voi tiettyyn rajaan asti.
 
Pitääkö täällä kaikki vääntärautalangasta?

Presidentti: Jos Al di Meola soittaisi Neil Youngin kamoilla, kuulostaisiko Youngilta vai di Meolalta?
 
Se kuulostaisi Al di Meolan soitolta Neil Yongin soundeilla.

hollstro: Ei takuulla saa kuka tahansa. Soittotatsi ja sen myötä saundi on hyvin henkiläkohtainen asia. Imitoida voi tiettyyn rajaan asti.
 
Pitääkö täällä kaikki vääntärautalangasta?
 
Eikös tässä ole kyse siitä, että kamat soundaa samalta, mutta soittotyyli on jokaisen henkilökohtainen.

hollstro: Ei takuulla saa kuka tahansa. Soittotatsi ja sen myötä saundi on hyvin henkiläkohtainen asia. Imitoida voi tiettyyn rajaan asti.
 
Usko rauhassa mitä uskot. Minä en usko että kellään on niin maagiset nakit että se saisi jonkun yhden äänen vispattua niin erikoisesti, etteikö sitä pystyisi samanlailla moni muukin vispaamaan.

ReBeat: Usko rauhassa mitä uskot. Minä en usko että kellään on niin maagiset nakit että se saisi jonkun yhden äänen vispattua niin erikoisesti, etteikö sitä pystyisi samanlailla moni muukin vispaamaan.
 
BB King on tehnyt koko uransa tällä metodilla. Ei mun tarvitse mitään uskoa. Tiedän.

trih: Eikös tässä ole kyse siitä, että kamat soundaa samalta, mutta soittotyyli on jokaisen henkilökohtainen.
 
Ei ne kamat saundaa kahden eri soittajan käsissä samalta.

Tässä meikän pohdintaa aiheesta, joka kiinnostaa kovasti. Tästä on ollut mm. Youtubessa paljon kähinää. Kitarapuiden vaikutuksen kiistäjistä YT:n tunnetuin lienee Scott Grove. Miehen ajatukset ovat varsin fundamentalistiset suorastaan :) "Guitar tonewood" -haulla löytynee asiasta lisää Tuubista.
 
Akustisen ja sähköisen soundin eroista:
Suurin osa kitaroista soi avoimilla soinnuilla (siis yleisesti vapailla kielillä tai alhaalta painettuna) edes about passelisti, mutta "kehnommissa" tulee viimeistään 12. nauhan paikkeilla äkkiä hyytyviä nuotteja akustisesti. Ja jos se nuotti ei vaan soi akustisesti, ei se soi myöskään sähköillä. (Paitti isoilla säröillä, siitä lisää.)
 
Strato-tyylisissä kitaroissa on monesti varsin luja soundi akustisesti. Luulen tämän johtuvan siitä, että näissä kitaroissa on omasta takaa pieni kaikukoppa tallaratkaisun takia, usein vielä moinen koppa löytyy pleksin alta (uima-allas reiät mikeille). Jousien resonointi taitaa lisätä tätä meteliä vielä.
 
Kaulaliitos:
(Mutua rutosti luvassa...) Useimmiten Les Paul -mallien keskimäärin hyvän sustainin syyksi tunnutaan mainittavan bodyn paksuus, jopa paino. Mun nähdäkseni kaulaliitos on vähintään yhtä tärkeä tekijä. SG:ssä liitos on paljon syvemmällä ja sustain-probleemat ovat nähdäkseni selkeästi yleisempiä, varsinkin sieltä ylemmiltä nauhoilta. Tästä olisi todella hauska kuulla vaikka kitaranrakentajilta lisää, että mistä nämä jutut johtuvat. PRS:n kitaroissa kaulaliitos alkaa ns. syvältä, mutta kaulan paksumpi blokki jatkuu kauemmas rungosta. Veikkaan tässä ratkaisussa olevan juuri tästä kyse.
 
Isot säröt:
Isolla gainillä mun mielestä ne mikit tekevät lopulta paljon enemmän kuin puut. Jättisärön tuottama kompressio laittaa vähän kehnommankin kitaran laulamaan aika pitkään. Todelliset sointierot kitaroissa kuuluvat puhtaalla (tai melkein) parhaiten. Tästä syystä parin tonnin ja 4-5kg Les Paul menee EMG-mikkien kanssa hiukan hukkaan. Ellei sitten tykkää soitella juuri niitä pikkumuroja noilla mikeillä. Tyylikysymyksiä ja fiilis-juttuja väheksymättä, tietty.
 
Loppuläpät:
Jos sustainia haluaa, humbuckerit kompressoivat soundia yleensä enemmän, tehokkaammat vielä siihen päälle. Todellisen vintaget (pienitehoiset) single-coilit näpäyttävät nätisti puhtaat klangit, mutta isommalla säröllä hurisevat hurjasti ja menevät hilpan mössöön.
 
E: Tehokkaat yksikelaiset tosin tuuppaavat monesti oikein tuhdin soundin, vois sanoa jopa että lähelle humbucker-menoa päästään moisilla.

Tässä tullaan nyt siihen, että onko semmoiset sävelen sointiin liittyvät tekijät kuin vibraato, sävelen soinnin alku ja loppu, demppaus yms. soundia vai soittotekniikkaa. Määrittelykysymys minusta.

Klezberg: Tässä tullaan nyt siihen, että onko semmoiset sävelen sointiin liittyvät tekijät kuin vibraato, sävelen soinnin alku ja loppu, demppaus yms. soundia vai soittotekniikkaa. Määrittelykysymys minusta.
 
Soittajan saundista on kysysmys. Tekniikka on keino sen luomiseksi.