Kitarat: kitarakamat ›

trih: Itse olen siinä luulossa, että tuossa tapauksessa kirkkaus johtuu siitä, että korkeat taajuudet eivät vaimennu. Siellä on matalia taajuksia vaikka kuinka, mutta korkeat tulevat niin lujaa, että peittävät ne.
 
Esim. tuo legenda mahongin tummasta soundista on vaan sitä, että se imee itseensä korkeat taajuudet ja vahvemmat matalat tulevat silloin esiin paremmin.
 
Lankkukitaran puut ovat mielestäni passiivinen taajuusleikkuri, mitään aktiivista voimistusta sieltä ei tule, lieneekö muussa tapauksessa ikiliikkuja keksitty ;)
 
Legenda mahongin tummasta soinnista on ns. paskapuhetta :) Hyvälaatuinen mahonki on ehkäpä tasapainoisin puu mihin itse olen törmännyt. Soitinpuiden yleistäminen on muutenkin aikas hassua koska kitaran lakkaus vaikuttaa aika isosti myös sointiin. Mun eräs Jackson Soloist (leppärunko, vaahterkaula, eebenotelauta) oli tummasointisin kitara vaikka speksien valossa stereotypioiden mukaan se olisi pitänyt olla kirkkaan kirskuva.
 
Mutta siis juurikin tuohon eri taajuuksien vaimennukseen puiden merkitys soundissa liittyy.

Mr. Speed: Legenda mahongin tummasta soinnista on ns. paskapuhetta :) Hyvälaatuinen mahonki on ehkäpä tasapainoisin puu mihin itse olen törmännyt. Soitinpuiden yleistäminen on muutenkin aikas hassua koska kitaran lakkaus vaikuttaa aika isosti myös sointiin. Mun eräs Jackson Soloist (leppärunko, vaahterkaula, eebenotelauta) oli tummasointisin kitara vaikka speksien valossa stereotypioiden mukaan se olisi pitänyt olla kirkkaan kirskuva.
 
Mutta siis juurikin tuohon eri taajuuksien vaimennukseen puiden merkitys soundissa liittyy.
 
Niinhän se on, että puuyksilökohtaista. Toi on spinal tapin ajoista ollut legenda varmaankin että mahonki tummaa painavaa soundia ja sustainia ;) "Mutta tää on mahonkia", "Mutta tää menee yhteentoista" ;)

All About Tonewoods
By Dave Hunter
 
http://www.guitarplayer.com/article/all-about-tonewoods/6502
 
Dave Hunter is a writer and musician who has worked in both the U.K. and the U.S. Former editor of The Guitar Magazine (U.K.), he has authored many gear-related books, including The Guitar Amp Handbook, Guitar Rigs, and The Electric Guitar Sourcebook, and is a regular contributor to Guitar Player and Vintage Guitar magazines. Dave lives in Portsmouth, N.H., with his wife and two children, and fronts a twangy little outfit called The Molenes.

BigPapa: All About Tonewoods
By Dave Hunter
 
http://www.guitarplayer.com/article/all-about-tonewoods/6502
 
Samaa settiä Suhrilta: http://www.suhr.com/guitars/tone-woods/

Gabe: Jos kerrot minkälainen kitarasi on, millaiset mikrofonit siihen sopii ja minkälaista musiikkia soitat niin saat täältä varmasti hyviä ideoita. :)
 
Olen myös tätä mieltä. Ne kitaran puut ei siitä kauheesti muutu ja jos nyt ensi laittaisi siihen paremmat mikit ja nauttii ensimmäisestä parannuksesta. Muutos on jonkinlainen jo heti alussa ja sen jälkeen voikin siirtyä hifistelemään niiden mikkien kanssa. Itsellä on käynyt usein niin, että aika hyvin se ensimmäinen mikkienvaihto on riittänyt kun niitä aikansa harkitsee.
Kerro kitarasta ja odottele mikkivinkkejä täältä.

Mr. Speed:
Kitaran sointi voi olla hyvä vaikka se ei olisikaan voimakasta, mutta yleensä, ainakin mun kokemuksella, akustisesti kuollut kitara ei ole hyvä myöskään sähköillä.
 
Nimenomaan, JOS soitetaan puhtailla soundeilla niin akustisesti heikko/huono "plonk plonk, plink plink" sointi korostuu varsin todennäköisesti, mulla oli joskus 2 Ibanezin Road Star keppiä, molemmat lähes käyttökelvottomia cleaneilla soundeilla, tarkempi tarkastelu paljasti että molemmissa oli bodyna oli palasista kasattu liimapuuhässäkkä, akustisesti nuo eivät soineet käytännössä lainkaan mutta säröllä soundi oli jopa ihan jees, soitettevuus ja kaula noissa oli mun käteen todella hyvä.
 
Mun Yamaha SG 2000 on mahonkibodylla, sointi on hyvä myös akustisesti MUTTA ei kovin voimakas, sähköllä pelaa niin cleanit kuin särötkin, halpis Pacifica soi akustisesti
todella hyvin ja voimakkaasti, sähköllä sekä clean että säröt on ihan ok, se että ei ole aivan huippua johtuu varmaan mikeistä ja muusta sälästä mikä noissa halvoissa on mitä on.
 
Kitaran käyttötarkoitus ja soitettava musa/soundit lienee se mihin tuo akustinen sointi tai soimattomuus vaikuttaa, prosessoidut soundit toimii tiettyyn pisteeseen asti varmaan vaikka ns euron kitaralla jos peli on muuten soitettavuudeltaan ok.

Joskos ajateltaisiin, kuten esille jo tuotiin, että optimaalinen värähtelijä tässä tapauksessa on satulan ja tallan välissä olevan kieli. Jonka ei pitäisi siirtää siirtää värähtelyenergiaansa mihinkään jos tilanne olisi ihanteellinen. Ja että sähkökitaran soundi syntyy kielen värähtelyn aiheuttamista, mikkien poimimista muutoksista magneettikentässä. Tai siis, "täydellisissä" mikeissä. Mitä "huonompi" mikki sitä enemmän poimii epämääräistä akustista "melua" (kierrot ynnä muut, kuten akustinen soundi). Ja, jos unohdetaan maalit ja lakat ynnä muut ainekset joissa voi olla vaikka mitä mukana, puun sähkömagneettinen permeabiliteetti on lähes sama kuin mitä ilman. Eli karvan verran eroaa tyhjiöstä. Eihän se silloin voi ainakaan suoraan kovin gauhiast vaikuttaa?
 
Siis, jos kitarassa on huonot, "vuotavat" mikit ja kitara on tehty niin tökerösti että värähtely tosissaan siirtyy jonnekin minne sen ei pitäisi, niin joo, silloin puulla onkin vaikutusta. Vaan jos on viiden tonnin UUSI kitara niin luulisi noiden perusjuttujen olevan kunnossa. Mutta tunnetusti tässä kohdassahan se psykoakustiikka viimeistään astuu mukaan kuvioihin :)
 
Täytyy ottaa huomioon että mikkien kehittyminen ampuu eri puulajeja jalkaan. Puulla on paljon suurempi merkitys jossain vaikka 70-luvun stratocasterissa, originaaleilla mikeillä, kuin tämän vuoden hevikirveessä jossa on kiinni korkeatehoiset aktiivihumpparit. Humbuukerit ovat askel kohti "täydellisempää" mikkiä. Aktiivihumpparit ovat vielä lisäaskel tuohon suuntaan. Ja koko ajan teknologia kehittyy, mitä nyt soitinrakennuksen saralla vähän hitaammin kuin muualla. Eli, mitä "paremmat" mikit, sen vähemmän merkitystä akustisella soundilla. Kohta olemme täydellisten mikkien maailmassa jossa puulla ei ole enää yhtään mitään merkitystä ja kaikki sarjatuotetut kitarat (mikkien sijoittelu) joissa sarjatuotetut mikit kuulostavat tehtaalta tullessaan ja samoissa säädöissä just eikä melekeen samanlaisilta.
 
Täydellisyyttähän ei vieläkään ole olemassa, uskoakseni, missään muodossa, joten jonkin inan verran se puu vieläkin vaikuttaa, myös uutuuksissa. Kuitenkin melkoinen velho saa olla kyseessä jos täysin samoilla moderneilla mikeillä, täysin samoilla mikkien sijainneilla, täysin samoilla mikkien korkeuksilla, täysin samoilla komponenteilla, täysin samalla skaalalla, täysin samoilla kielillä, täysin samoilla kamoilla ja täysin ilman psykoakustiikkaa soitettuna huomaa puhtaasti sähköisestä soundista että mikä puu on kyseessä. Ja kun perään pistetään vielä parikymmentä metriä erilaisia piuhoja, muutama tusina erilaisia liittimiä, kymmenkunta pedaalia, vähän röpöä esiasteesta, efektit, pääteaste ja kaapit, voin rakentaa temppelin sille ihmiselle joka onnistuu osoittamaan että "katsos, näin soi mahonki ja näin soi lehmus, ja IHAN samoilla asetuksilla soundit ovat täysin erilaiset". Se oli lupaus. Temppelin kokoon, muotoon ja materiaaliin kirjoittaja pidättää täydet oikeudet :)
 
Tästähän on tehty gradukin joka usein on muusikoiden.net:issä pyörinyt jpg-muodossa, lopputuloksena oli jotain tyyliin "puun valinnalla on minimalistinen vaikutus sähkökitaran spektriin, eniten vaikuttavat mikkien valinta, sijoitus ja kielten näppäilykohta", tai jotain vastaavaa.
 
Tämä varmaan aiheuttaa erimielisyyksiä mutta asiaa aktiivisesti selvitelleenä näillä linjoilla mennään. Pahoittelen potentiaalisia herneitä onkaloissa. Itsekin niin kovin mielelläni olisin uskonut että parin tonnin kitara on soundillisesti ylivertainen parin sadan kitaraan samoilla aktiivihumppareilla, vaan eihän se ole kun sain objektiivisuuden kohdilleen. Mielenkiintoista olisi testata joillain oikeilla vintage-mikeillä että millainen ero syntyisi.
 
Aloittajalle vielä vastaukseksi, nykytieteen valossa akustisella soundilla ei PITÄISI olla mitään merkitystä siihen mitä kitaralta lähtee eteenpäin sähköisessä ketjussa. Ja mitä uudempi kitara/mikit, sitä vähäisempi tuo merkitys yleensä on. Yritä nostaa mikkejä ylemmäs (artikulointi huononee, teho lisääntyy). Jos ei auta niin uudet mikit kehiin. Mitä uudempaan teknologiaan pohjautuvat mikit, valmistajasta ja valmistustavasta riippuen, sitä vähemmän merkitystä akustisella soundilla. I rest my case.

Tuo käy ainakin minun järkeen, että mitä tehokkaammat modernit mörssärimikit, niin sitä vähemmän kitaran puilla on enää merkitystä. Se mikki kompressoi jo valmiiksi niin paljon, että siinä nyanssit katoaa. Sitten joku heikkotehoisilla sinkuilla varustettu perinnetele voi olla ihan eri juttu. Ja kun mennään semiakustisten puolelle, joissa se koppa ei edes ihan hirveästi vielä soi, niin jopa silti vaan se akustinen sointi kuuluu sähköisessä soundissa tietynlaisena lämpönä.
 
Mulla on pari kitaraa samoilla mikeillä ja olen kyllä huomaavinani niissä hyvinkin selkeän eron. Toinen on mahonkia ruusupuuotelaudalla ja toinen saarnia eebenlaudalla. Saarnissa soiva botne on tosi alhaalla ja se soi drop-C:ssä akustisesti todella vakuuttavasti ollen samalla myös kirkas. Olen varma, että osa tuosta soinnista siirtyy myös piuhaan asti ja kitarassa onkin upean tasapainoinen soundi. Mahonkisessa on pehmeämpi ja puisempi soundi.

Mä lähden siitä, että kaikki osat mitä sähkökitarassa on kiinni vaikuttaa kokonaissointiin, toiset osat enemmän kuin toiset. Jopa niinkin ylenkatsotulla osalla kuin pulttikaulaisen kaulan kiinnityslevyllä on oma merkityksensä. Esim. EKT:n teräksinen 3mm Hercules levy soi ihan eri tavalla kuin perus peltilätkä. EKT levy sanoo PIIING kun sitä kopauttaa siinä missä peltilätkä sanoo KLANK ja kokonaissoinnissa ero on melkein vastaava kuin jos tallaan pulttaa tinablokin tilalle kunnon teräsblokin.

azlag: Joskos ajateltaisiin, kuten esille jo tuotiin, että optimaalinen värähtelijä tässä tapauksessa on satulan ja tallan välissä olevan kieli. Jonka ei pitäisi siirtää siirtää värähtelyenergiaansa mihinkään jos tilanne olisi ihanteellinen. Ja että sähkökitaran soundi syntyy kielen värähtelyn aiheuttamista, mikkien poimimista muutoksista magneettikentässä. Tai siis, "täydellisissä" mikeissä. Mitä "huonompi" mikki sitä enemmän poimii epämääräistä akustista "melua" (kierrot ynnä muut, kuten akustinen soundi). Ja, jos unohdetaan maalit ja lakat ynnä muut ainekset joissa voi olla vaikka mitä mukana, puun sähkömagneettinen permeabiliteetti on lähes sama kuin mitä ilman. Eli karvan verran eroaa tyhjiöstä. Eihän se silloin voi ainakaan suoraan kovin gauhiast vaikuttaa?
 
Siis, jos kitarassa on huonot, "vuotavat" mikit ja kitara on tehty niin tökerösti että värähtely tosissaan siirtyy jonnekin minne sen ei pitäisi, niin joo, silloin puulla onkin vaikutusta. Vaan jos on viiden tonnin UUSI kitara niin luulisi noiden perusjuttujen olevan kunnossa. Mutta tunnetusti tässä kohdassahan se psykoakustiikka viimeistään astuu mukaan kuvioihin :)
 
Täytyy ottaa huomioon että mikkien kehittyminen ampuu eri puulajeja jalkaan. Puulla on paljon suurempi merkitys jossain vaikka 70-luvun stratocasterissa, originaaleilla mikeillä, kuin tämän vuoden hevikirveessä jossa on kiinni korkeatehoiset aktiivihumpparit. Humbuukerit ovat askel kohti "täydellisempää" mikkiä. Aktiivihumpparit ovat vielä lisäaskel tuohon suuntaan. Ja koko ajan teknologia kehittyy, mitä nyt soitinrakennuksen saralla vähän hitaammin kuin muualla. Eli, mitä "paremmat" mikit, sen vähemmän merkitystä akustisella soundilla. Kohta olemme täydellisten mikkien maailmassa jossa puulla ei ole enää yhtään mitään merkitystä ja kaikki sarjatuotetut kitarat (mikkien sijoittelu) joissa sarjatuotetut mikit kuulostavat tehtaalta tullessaan ja samoissa säädöissä just eikä melekeen samanlaisilta.
 
Täydellisyyttähän ei vieläkään ole olemassa, uskoakseni, missään muodossa, joten jonkin inan verran se puu vieläkin vaikuttaa, myös uutuuksissa. Kuitenkin melkoinen velho saa olla kyseessä jos täysin samoilla moderneilla mikeillä, täysin samoilla mikkien sijainneilla, täysin samoilla mikkien korkeuksilla, täysin samoilla komponenteilla, täysin samalla skaalalla, täysin samoilla kielillä, täysin samoilla kamoilla ja täysin ilman psykoakustiikkaa soitettuna huomaa puhtaasti sähköisestä soundista että mikä puu on kyseessä. Ja kun perään pistetään vielä parikymmentä metriä erilaisia piuhoja, muutama tusina erilaisia liittimiä, kymmenkunta pedaalia, vähän röpöä esiasteesta, efektit, pääteaste ja kaapit, voin rakentaa temppelin sille ihmiselle joka onnistuu osoittamaan että "katsos, näin soi mahonki ja näin soi lehmus, ja IHAN samoilla asetuksilla soundit ovat täysin erilaiset". Se oli lupaus. Temppelin kokoon, muotoon ja materiaaliin kirjoittaja pidättää täydet oikeudet :)
 
Tästähän on tehty gradukin joka usein on muusikoiden.net:issä pyörinyt jpg-muodossa, lopputuloksena oli jotain tyyliin "puun valinnalla on minimalistinen vaikutus sähkökitaran spektriin, eniten vaikuttavat mikkien valinta, sijoitus ja kielten näppäilykohta", tai jotain vastaavaa.
 
Tämä varmaan aiheuttaa erimielisyyksiä mutta asiaa aktiivisesti selvitelleenä näillä linjoilla mennään. Pahoittelen potentiaalisia herneitä onkaloissa. Itsekin niin kovin mielelläni olisin uskonut että parin tonnin kitara on soundillisesti ylivertainen parin sadan kitaraan samoilla aktiivihumppareilla, vaan eihän se ole kun sain objektiivisuuden kohdilleen. Mielenkiintoista olisi testata joillain oikeilla vintage-mikeillä että millainen ero syntyisi.
 
Aloittajalle vielä vastaukseksi, nykytieteen valossa akustisella soundilla ei PITÄISI olla mitään merkitystä siihen mitä kitaralta lähtee eteenpäin sähköisessä ketjussa. Ja mitä uudempi kitara/mikit, sitä vähäisempi tuo merkitys yleensä on. Yritä nostaa mikkejä ylemmäs (artikulointi huononee, teho lisääntyy). Jos ei auta niin uudet mikit kehiin. Mitä uudempaan teknologiaan pohjautuvat mikit, valmistajasta ja valmistustavasta riippuen, sitä vähemmän merkitystä akustisella soundilla. I rest my case.
 
Mielenkiintoista tekstiä. Tekee kuitenkin mieli muistuttaa, että ihan sama kuinka paljon isketään hintalappuun nollia, niin ei kitararakentajilla ole mahdollista sivuuttaa fysiikan lakeja. Kyllä se kielten värähtely siirtyy väliaineesta toiseen. Ainoa tapa olisi jonkin sorttinen "iskunvaimennus", joka imisi värähtelyn itseensä, mutta tämä myös tappaisi sustainin täysin. Pointti on se, että se värähtely kyllä siirtyy eteenpäin. Se, mitä kitaranrakentaja voi tehdä on työnsä kunnolla. Hän voi vaikuttaa siihen kuinka laadukkaasti hän tekee liitokset, eli kuinka paljon värähtelyä saadaan takaisin päin kieleen.
 
Eri puiden ominaissoundi on sitten tosiaan ihan mutuilua. Voidaan ajatella jotakin tiettyjä asioita, kuten "lämmin" tai "kirkas" tms, ja usein nämä pitävät paikkansa. Mitään absoluuttista ei voida kuitenkaan ennakoida koska puu on orgaaninen materiaali ja kaikkea muuta kuin tasalaatuinen. Lisäksi pintakäsittelyn laatu, määrä ja tyyppi vaikuttaa todella paljon kitaran resonanssiin, ja kuten todettu myös liitosten tyyppi ja laatu.
 
Kyllä elämä kävisi tylsäksi, jos kitarat kaikki kuulostaisivat vain siltä miten ne on säädetty ja mitkä mikit niissä on. Itse en missään nimessä haluaisi poistaa puun osuutta soundissa, koska siitä syntyy persoona kitaran soundiin.

Mä olen miettinyt että eikös silläkin ole vaikutus sähköiseen soundiin, että jos koppa/runko värähtelee mekaanisesti, niin se mikki värähtelee siinä mukana suhteessa kieliin. Jolloin mikistä lähtevä sähköinen aaltomuoto on yhdistelmä kielen ja mikin värähtelystä, jolla on sitten tavallaan suodattimen tyyppinen vaikutus, mutta ei itsestään selvää millainen.

Klezberg:
Mä olen miettinyt että eikös silläkin ole vaikutus sähköiseen soundiin, että jos koppa/runko värähtelee mekaanisesti, niin se mikki värähtelee siinä mukana suhteessa kieliin. Jolloin mikistä lähtevä sähköinen aaltomuoto on yhdistelmä kielen ja mikin värähtelystä, jolla on sitten tavallaan suodattimen tyyppinen vaikutus, mutta ei itsestään selvää millainen.
 
Tätähän minäkin olen yrittänyt joskus esittää, että kielistä puuhun välittynyt värinä palautuu viiveellä kieliin ja resonointi palautuu mikrofoniin. Mitä kovempaa ainesta puun syyt pituus suunassa ovat, sitä parempi resonointi. Pituus suunnaltaan pehmeässä puussa ei resonointia tapahdu ja sointiin vaikuttavat ainoastaan kielet, niihin koskettavat osat ja kaula otelautoineen.

azlag: Täydellisyyttähän ei vieläkään ole olemassa, uskoakseni, missään muodossa, joten jonkin inan verran se puu vieläkin vaikuttaa, myös uutuuksissa. Kuitenkin melkoinen velho saa olla kyseessä jos täysin samoilla moderneilla mikeillä, täysin samoilla mikkien sijainneilla, täysin samoilla mikkien korkeuksilla, täysin samoilla komponenteilla, täysin samalla skaalalla, täysin samoilla kielillä, täysin samoilla kamoilla ja täysin ilman psykoakustiikkaa soitettuna huomaa puhtaasti sähköisestä soundista että mikä puu on kyseessä. Ja kun perään pistetään vielä parikymmentä metriä erilaisia piuhoja, muutama tusina erilaisia liittimiä, kymmenkunta pedaalia, vähän röpöä esiasteesta, efektit, pääteaste ja kaapit, voin rakentaa temppelin sille ihmiselle joka onnistuu osoittamaan että "katsos, näin soi mahonki ja näin soi lehmus, ja IHAN samoilla asetuksilla soundit ovat täysin erilaiset". Se oli lupaus. Temppelin kokoon, muotoon ja materiaaliin kirjoittaja pidättää täydet oikeudet :)
 
Loistotekstiä, täysin samoilla linjoilla.

JaaGeRMaisTeR: Ei löytynyt mitä etsitään.. Meneekö sinkkua vai humppareita. Ja missä määrin.
 
Terve taas
 
Tässä on tullu paljon mielenkiintoista tietoa ketjussa.
 
Tossa vanhassa kepissä on yksi humbucker kokoinen mikki ja kaksi singlecoilin kokoista humpparia. Olen ajatellut, että jos jotenkin turboahtaisin tuon kitaran ja laittaisin emg81:sen siihen.
 
Muuten, jännä juttu että siitä ohkaisesta bodysta huolimatta tämä kitara on myös painavampi kuin stratoni.
 
Vasta muutama vuosi sitten tajusin, että ihminenhän voi purskahtaa nauruun , kun se näkee tuon kitaran, se on kuin jokin "airo" tai "mela" tai jotain,,
Floikallinen kitara tosin ja pitää kivasti vireen, kun on lukot kerran...

markkuilari: Loistotekstiä, täysin samoilla linjoilla.
 
Minä taas olen sitä mieltä että suurimalta osalta pahasti pielessä. Nämä olettamukset ja mutuilut kielen ihannevärähtelystä ja kehityksem menosta siihen suuntaan että vain mikeillä on merkitystä eivät perustu mihinkään muuhun kuin mutuun. Juttele kenen tahansa kitaranrakentajan kanssa tai kokeile eri kitaroita niin niiden akustisessa ja myös sähköisessä saundissa mikeistä riippumatta on eroa, paljon.
 
Tottakai jollain suristimella kitaran saundin voi muuttaa tunnistamattomaksi, mutta tämä ei ole tämän asian, eli akustisen äänen ytimessä ollenkaan vaan saundin muokkaukseen liittyvä asia.
 
Sähkökitarassa on isossa roolissa soitettavuus. Tämänkään kannalta ei ole yhdentekevää mitkä puut tai milainen rakenne ja sitä kautta sointi soittimella on.
 
Niinkuin täällä on jo kommentoitu kitara pystytään rakentamaan myös sellaiseksi että akustinen sointi on hiljainen, mutta vahvistettuna se on mainio, oikeat taajuudet ovat läsnä, sustaini on hyvä jne. Tyypillisesti paksukoppaiset (Les Paul esim.) ovat tällaisia mutta ei pidä sotkea akustisen soinnin voimakkuutta ja sointiväriä toisiinsa. Akustisissa kitaroissa esim. jotkut kovaa soivat yksilöt ovat sointiväriltään karkeita jotkut taas hyvinkin hienostuneita. Samantyypisten kitaroiden osalta kuitenkin on oman kokemuksen mukaan niin, että paremmin resonoiva kitara kulostaa myös sähköisesti paremmalta kun mikit ovat samaa tasoa.
 
Paras ja jo ehkä vähän kulahtanut vertaus on mm. Ruokankaan käyttämä Sinatra. Sinatra kuulosti itseltään millä tahansa mikillä, mutta hänen laulu ei kuulosta Sinatralta millään mikillä. Kitaroissakin on juuri tästä kyse.

hollstro: kehityksem menosta siihen suuntaan että vain mikeillä on merkitystä eivät perustu mihinkään muuhun kuin mutuun.
 
Kannattaa oikeasti verrata jotain kunnollista, vanhaa single coil:ia ja esmeerkiksi EMG:n kovatehoisimpia aktiivihumppareita. Tai vaikkapa DiMarzion X2N:ää. Siihen on varmaan syynsä miksi aktiivimikkien suhteen ihmiset yleensä jakaantuvat kahteen leiriin: niihin joiden mielestä ovat persoonattomia ja niihin jotka pitävät siitä puhtaasta voimasta mitä niistä irtoaa.
 
hollstro: Tottakai jollain suristimella kitaran saundin voi muuttaa tunnistamattomaksi, mutta tämä ei ole tämän asian, eli akustisen äänen ytimessä ollenkaan vaan saundin muokkaukseen liittyvä asia.
 
Tämän asian ydin lieni se, että miksi kitara kuulostaa heikolta sähköisesti ja hyvältä akustisesti. Yksinkertaisesti, "ideaalisen" mikin periaatteen mukaan nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4hk%C3%B6magneettinen_mikrofoni
 
hollstro: Sähkökitarassa on isossa roolissa soitettavuus. Tämänkään kannalta ei ole yhdentekevää mitkä puut tai milainen rakenne ja sitä kautta sointi soittimella on.
 
No tästä olen puhtaasti kyllä samaa mieltä :) Itselle soitettavuus on se A ja O. Koska itse soitan kovaa ja korkealta, en liikaa murehdi puun laatua tai akustista sointia jos soitettavuus on hyvä. Säädöillä ja ja mikkivalinnalla hoituvat loput detaljit.

hollstro: Minä taas olen sitä mieltä että suurimalta osalta pahasti pielessä. Nämä olettamukset ja mutuilut kielen ihannevärähtelystä ja kehityksem menosta siihen suuntaan että vain mikeillä on merkitystä eivät perustu mihinkään muuhun kuin mutuun. Juttele kenen tahansa kitaranrakentajan kanssa tai kokeile eri kitaroita niin niiden akustisessa ja myös sähköisessä saundissa mikeistä riippumatta on eroa, paljon.
 
Tottakai jollain suristimella kitaran saundin voi muuttaa tunnistamattomaksi, mutta tämä ei ole tämän asian, eli akustisen äänen ytimessä ollenkaan vaan saundin muokkaukseen liittyvä asia.
 
Sähkökitarassa on isossa roolissa soitettavuus. Tämänkään kannalta ei ole yhdentekevää mitkä puut tai milainen rakenne ja sitä kautta sointi soittimella on.
 
Niinkuin täällä on jo kommentoitu kitara pystytään rakentamaan myös sellaiseksi että akustinen sointi on hiljainen, mutta vahvistettuna se on mainio, oikeat taajuudet ovat läsnä, sustaini on hyvä jne. Tyypillisesti paksukoppaiset (Les Paul esim.) ovat tällaisia mutta ei pidä sotkea akustisen soinnin voimakkuutta ja sointiväriä toisiinsa. Akustisissa kitaroissa esim. jotkut kovaa soivat yksilöt ovat sointiväriltään karkeita jotkut taas hyvinkin hienostuneita. Samantyypisten kitaroiden osalta kuitenkin on oman kokemuksen mukaan niin, että paremmin resonoiva kitara kulostaa myös sähköisesti paremmalta kun mikit ovat samaa tasoa.
 
Paras ja jo ehkä vähän kulahtanut vertaus on mm. Ruokankaan käyttämä Sinatra. Sinatra kuulosti itseltään millä tahansa mikillä, mutta hänen laulu ei kuulosta Sinatralta millään mikillä. Kitaroissakin on juuri tästä kyse.
 
Puut vaikuttaa, mutta kukaan ei vaan tiedä miten:-D. Pakko lisätä se seikka, joka usein ohitetaan sujuvasti, että puun ulkonäkö on usein erittäin tärkeä valintakriteeri sille mitä puuta kitaraan laitetaan. Näyttävillä syykuvioilla ja loimutuksilla sun muilla niitä kitaroita myös myydään tehokkaasti.
 
Mitä noihin soundiasioihin tulee niin minulle siinä on niin paljon muuttujia etten osaa yhtään arvailla mikä seikka vaikuttaa mitenkin. Omissa kitaroissani on isojakin soundieroja, mutta ne ovat monilla tavoin erilaisia kitaroita enkä siksi osaa sanoa johtuuko erot puista tai mikeistä tai muista rakenteista.
 
Joskus minusta tuntuu, että me soittajat olemme kuin harakat kiiltävän perään:-). Himoitsemme hienoja kitaroita, mutta samalla on jotenkin pakonomainen tarve todistella, että ne ovat myös hyviä, että ne ovat myös sillä tavoin hintanasa väärtejä. On kunniallista ostaa kitara hyvän soundin takia, mutta sen hienon loimukannen takia ei kukaan osta sitä kostaan... eihän:-D. Saman mitalin toinen puoli on, että samanaikaisesti se yli puolet halvempi "seinäruusu" ei mitenkään voi olla yhtä hyvä tai että se on jopa huono.
 
Minä uskon, että sähkökitara on niin yksinkertainen eläin ettei niillä eri kitarayksilöillä tai kitaramerkeillä ole oikeasti ihan niin paljoa sitä eroa kuin haluaisimme uskoa. Toiset kitarat ovat vain hienompia kuin toiset. Se kitaran hienous puhuttelee meidän turhamaisuuttamme ja olemme valmiita maksamaan siitä lisähintaa. Jostakin syystä rationaalinen mielemme vaatii perustelemaan hankintamme jollakin "hyväksytyllä" seikalla kuten vaikkapa soundilla, laadulla (mitä se sitten ikinä onkaan), paremmilla puilla, tms.
 
Siksi käymme toisinaan verkossa tulikiven katkuisia vääntöjä kun kukanenkin yrittää kovimmin huutamalla puolustaa sitä omaa korttitaloaan:-). Oma veikkaukseni on, että soitinrakentajat lueskelee näitä meidän arvailuketjuja ja naureskelee partaansa:-D. Heillä on se salattu tieto siitä, miksi he rakentavat jonkin asian tästä eikä tuosta laudanpätkästä.

Hallu on nyt mielestäni niin täysin asian ytimessä että ei auta mikään muu kuin paukauttaa plussaa :)

hollstro:
 
Niinkuin täällä on jo kommentoitu kitara pystytään rakentamaan myös sellaiseksi että akustinen sointi on hiljainen, mutta vahvistettuna se on mainio, oikeat taajuudet ovat läsnä, sustaini on hyvä jne. Tyypillisesti paksukoppaiset (Les Paul esim.) ovat tällaisia mutta ei pidä sotkea akustisen soinnin voimakkuutta ja sointiväriä toisiinsa.

 
Musta koko kitaraa pitäisi käsitellä yksinkertaisesti värähtelevänä systeeminä, josta värähtelyenergiaa tuhlaantuun puun, tai ylipäätään kitarassa kiinni olevien osien sisäisiin kitkoihin, ja toisaalta energiaa siirtyy kitaran pinnan kautta ilmaan, eli korvin kuultavaksi ääneksi. On kokolailla itsestään selvää, että muutaman gramman kielen värinä saa painavan LP:n värisemään pienemmällä amplitudilla kuin kevyemmän telen, mikä johtaa siihen, että kevyemmästä kitarasta energia johtuu ilmaan nopeammin kuin painavammasta eli sustain kärsii kun ääntä syntyy enemmän. Painon lisäksi syntyvän äänen määrään vaikuttaa tietysti värähtelevän pinnan pinta-ala, siksihän akustinen kitara soi kovempaa kuin lankkukitara kun siinä värähtelevää pintaa on painokiloa kohden moninkymmenkertaisesti lankkukitaraan verrattuna.
 
Yksi mikä mua pikkasen ihmetyttää on se, että näissä keskusteluissa ei koskaa käsitellä massan vaikutusta, vaikka kaikille soittajille on itsestään selvää, että jos kielen massaa kasvatetaan niin syntyvän äänen taajuus laskee. Itse kuvittelisin, että massalla olisi merkitystä myös muiden osien suhteen kuin vain kielien. Tosin kielet ovat jännityksen alaisena, mutta niinhän on myös ainakin osa kitaran puumateriaalistakin, eli tallan ja virittimien välien osuus. Ainakin omista kitaroistani ohuella ja kevyellä mahonkibodylla varustetut Gibson Melody Maker ja Patrick Eggle soi ihan yhtä lujaa akustisesti kuin tele.
 
Edittiä sen verran, että kannattaa siis miettiä, että jos kitara soi hiljaa/kovaa akustisesti, että johtuuko se siitä, että värisytettävää massaa on paljon/vähän vai jostain puulajin sisäisestä ominaisuudesta. Vaikka edellä mainitsin, että oma Melody Maker ja tele soi yhtä lujaa niin äänen värissä on iso ero joten tuskinpa sama mikki molemmissa silloin tuottaisi samanlaista sähköistä saundia.