Rummut: soittaminen ›

Hobare: Haittaa, koska se kuulostaa paskalta. Hyvätkin biisit kuulostaa paskalta superkompressoinneilla ja jos kyseessä on vielä pitkä kappale, niin tuntuu, että lentää oksennus korvista ulos.
 
Voiha sitä olla tuotakin mieltä :) Ei tarpeeks hyvä biisi ylituotolla ja kompuroinnilla musta pilalle mene. Wintersunin kappaleita on munsta vähän hankala kuvitella vedetyks jotenkin hillitymminkään ja tuossa uudemmalla levyllä se monen vuoden viilaaminen jopa toimii. Ei se ainakaan geneeriseltä hevilevyltä mun korvaan kuulosta.
 
Oh well, korvansa kullakin.

Speedy: http://www.youtube.com/watch?v=9kVSx_tf-Bc
 
"And you can get these exact cymbals, only at mycymbals.com"
 
- "Me ollan samalla keikalla ens perjantaina. Voinks lainata sun kamoja?"
- "Ilman muuta saat!"

passe: No nytpä tullaan tähän, mulle toimii niin Aronoff kuin Macalusokin hyvin. Aldridge on jotenkin liian kasarihamsteri. Nuorempana en digannut Aronoffia juuri lainkaan, mutta nykyisin tulee yhä useammin "just noin" fiilis. Ei rokissa ja roiskeessa ole aina tilaa/tilausta kovin laajalle dynamiikan käytölle, vaikka rumpumaikka kuinka antaisi punakynää. On paljon ihmisiä ja kanssamuusikoita, joita "v*tuttaa aina arvailla että missä se ykkönen tulee...". Kuten yksi laulajatuttu totesi jotain Wecklin dynamiikkaponnisteluita hetken katsottuaan.
 
Aronoffissa juurikin se alkuosuuden jazzailu laittoi ihmettelemään, melkoista moukutusta, I say. Macalusossa hämmentää se virveliviha ja onhan se aika ronski otteissaan. Kuulostaa hyvältä, mutta näyttää välillä vähän oudolta se sen touhu. Aldrigde vaan on aina vetänyt lujaa. Vaikka sen laittais yksin vessankoppiin settinsä kanssa niin se vetäis täysiä, siis Aldridge. Olen täysin vakuuttunut tästä, koska olen katsonut useita youtube-videoita aiheesta. :) Jos ette usko laitan blastbeattia. Martin Lopez taisi Opeth-orkesterissa, nykyään Soenissa, yhdistää dynaamista soittoa sekä latinorytmejä. Hänellä taisi olla sukujuuria sinne Etelä-Amerikan suuntaan. Soenin olen nähnyt kerran livenä, mutta harmittavan huonolla äänentoistolla. Ideoita Lopezilla tuntui kyllä olevan.
 
Hyvää perjantaita: http://www.youtube.com/watch?v=4V_eoR6r1Tw :)

Aldridgen rennonletkeä groove on aina yhtä ihanaa katseltavaa.
 
edit. Ja jopa kuunneltavaakin.

Tää on niin hyvä, et mie romahan!
 
http://www.youtube.com/watch?v=6qwv2f5m0xM

Hoo_: Tää on niin hyvä, et mie romahan!
 
http://www.youtube.com/watch?v=6qwv2f5m0xM
 
Asiasta mitään tajuamatta; onkohan tää Mäkysen esikuvia?

Kailis: Asiasta mitään tajuamatta; onkohan tää Mäkysen esikuvia?
 
Enpä osaa sanoa. Mä muistelisin lukeneeni joskus jostain, että Mäkynen on digannu ainakin Bill Stewartista ja Peter Erskinestä tosi paljon. Ite mä kuulen Mäkysen soitossa paljon Art Blakeyta ja Mel Lewista.

Hoo_: Enpä osaa sanoa. Mä muistelisin lukeneeni joskus jostain, että Mäkynen on digannu ainakin Bill Stewartista ja Peter Erskinestä tosi paljon. Ite mä kuulen Mäkysen soitossa paljon Art Blakeyta ja Mel Lewista.
 
Stewart on maistunu ja nuo Blakey-Lewis-vaikutteet on hyviä huomioita!
 
Relentlessnessiä pitää olla.

Strumbali: Aronoffissa juurikin se alkuosuuden jazzailu laittoi ihmettelemään, melkoista moukutusta, I say.
Kuuntele tarkemmin uudestaan. On siinä toki moukkuutustakin (hyvä sana!), mutta alun lisäksi koko pätkä on jatsailua. Keskimäärin aika kovaäänistä kyllä. Mulla tuli Salesvuo tuosta soittotyylistä mieleen, hällä vaan laajempi dynamiikkavalikoima ja keskimäärin vähämmän kovaäänistä.
 
niin se vetäis täysiä, siis Aldridge.
Muista pätkistä en tiedä, kun en ole katsonut. Ei tuo täysiä vedä tuossa ainakaan, lähelläkään. Laaja liike kyllä, mutta enempi showta. Kandee katsoa kuinka hyödyntää pomppua virvelistä, varoo peltejä ja ovelaa lyöntivaiheiden ajoitusta. Näyttikuulostaa että on sovittanut lopullisen äänenvoimakkuuden yleisön läheisyyteen. Ja silti on voimakas saundi.. senhän tietty saa muutenkin kuin käsipelisoittamalla, veikkaan että olisi ollut suoraan kuultunakin.

statistiÖ: Kuuntele tarkemmin uudestaan. On siinä toki moukkuutustakin (hyvä sana!), mutta alun lisäksi koko pätkä on jatsailua. Keskimäärin aika kovaäänistä kyllä. Mulla tuli Salesvuo tuosta soittotyylistä mieleen, hällä vaan laajempi dynamiikkavalikoima ja keskimäärin vähämmän kovaäänistä. No on minulla Aronoffista muutenkin jäänyt tämä mielikuva, kuin yhden videon verran. Osaa se hiljaakin soittaa, mutta joskus tuntuu, että sillä tulee joku tempperamentti läpi ja kalvot on perunapeltoa (kuulemma HKI klinikan jälkeen).
 
pätkistä en tiedä, kun en ole katsonut. Ei tuo täysiä vedä tuossa ainakaan, lähelläkään. Laaja liike kyllä, mutta enempi showta. Kandee katsoa kuinka hyödyntää pomppua virvelistä, varoo peltejä ja ovelaa lyöntivaiheiden ajoitusta. Näyttikuulostaa että on sovittanut lopullisen äänenvoimakkuuden yleisön läheisyyteen. Ja silti on voimakas saundi.. senhän tietty saa muutenkin kuin käsipelisoittamalla, veikkaan että olisi ollut suoraan kuultunakin. no tyyli on samaa stadionluokkaa kaikissa videoissa, tuskin kuitenkaan studiossa. Ehkä se virveli ei oo ihan asennossa, mutta kiinni saa pitää siitäkin, ettei pompi pois paikoiltaan? :) Jonkin verran jäykkäranteinen tyyli tehostaa tietty vaikutelmaa, kun on koko käsivarsi käytössä lyönneissä. Emmä väitä, että Chad Smithkaan soittaisi hiljaa. Symbaaleja Aldridge ei kyllä lyö läpi.

http://m.youtube.com/watch?v=Kwq4ceIBbeo
tuossa muuten Aronoff selittää sitä lujaa soittamistaan ja paljastaa päästävänsä kapulan sormien läpi, ettei vahingoita kättään.

Aronoffista kannattaa muistaa että sillä on live-versio ja studio-versio omasta soitostaan. Livessä on tarkasti soittamisen lisäksi paljon myös showta, sitä että näyttää että on hyvä meininki ja lyödään isosti. Ja kalvoja varmasti menee.
 
Studiossa Kenny soittaa myös lujaa, mutta taustalla on klassisten lyömäsoittimien esim. patarummun opiskelua jossa tatsi on kaikki kaikessa. Kennyn juttu on soittaa backbeat-musaa todella tarkasti, niin että snaren iskut on aika paikallaan ja hyväällä ja tasaisella soundilla. Ja hyvällä settibalanssilla, peltejä ei todellakaan soiteta studiossa täysillä.
Ehkä soittotatsi on muokkautunut lujaksi siksi että Kenny soittaa paljon rock-musaa studiossa tai rock-keikkoja on tullut tatsin takia. Muna vai kana. Jokatapauksessa, se miten ja mihin kohtaan rumpua lyödään on todella tarkkaan harkittua, ja voi olla että tuollainen bodattu rock-elukka-tyyli on ihan vaan asiakkaiden miellyttämiseen suunnattua.
Mutta Kennyn juttu on siis olla todella stedi ja luotettava rock-studiomuusikko. Kenny on todella hyvä siinä mitä tekee!

markkuliini: Kenny on todella hyvä siinä mitä tekee! Mutta uskalsinpas kritisoida negatiivisesti ja yrittää selittää havainnointiani. ;) Mitä opimme tästä? Ehkä jotain Kenny Aronoffista & kumppaneista.
 
Tuossa muuten Kenny rauhallisesti studiossa. Sillä on tuo vartalolla musiikin eläminen hallussa. http://m.youtube.com/watch?v=YX91j40YRuQ

markkuliini: Aronoffista kannattaa muistaa että sillä on live-versio ja studio-versio omasta soitostaan. Livessä on tarkasti soittamisen lisäksi paljon myös showta, sitä että näyttää että on hyvä meininki ja lyödään isosti. Ja kalvoja varmasti menee.

 
Juu no hän soittaa ilmeisesti lujaa, näyttävästi, mutta hyvällä tekniikalla. Ruoskamainen lyöntihän se on, vaikka hän käyttää siinä kroppaa hieman enemmän.
Pädikin soi paremmin kuin tuon edellisen Aaronin rummut. Aaronin rummut demppautuu, kun hän lyö niitä raivona ja jättää kapulat kalvoon. Helvetin moinen melskaaminen, mutta rummut ei soi ja ääntä lähtee vähänlaisesti. Fysiikasta tuttu voiman vaikutusaika on Aaronin soitossa pitkä ja se hajottaa siksi vehkeet. Energia uppoaa särjettäviin kohteisiin ihan sukkana. Ruoskamainen kova lyönti ei silleen hajota, kun siinä on kuitenkin se reboundi....

jazzmies: Suurin ero itselleni Kennyn ja Aaronin välillä on se, että Kenny on ammattimuusikko ja Aaron taiteilija. Kenny varmasti pystyy soittamaan monella tavalla ja monenlaisissa ympäristöissä, mutta Aaronilla on se buusti, säpäkkyys ja primiviivisyys, mikä itseäni viihdyttää ja saa minut mukaan. Se pointti on sitoomus, mikä maailmaa vie eteenpäin. Aaron vaihtoi jossakin kohtaan kitaraan ja nyt taas Paramoren rumpalistina. Noihin kuvioihin ei "ammattirumpalit" helposti pääse, vaan täytyy olla se jokin. Olisikohan tämä se musiikin lahja?
 
Tuota aaronin diggaamista ei usko kukaan, mä en ainakaan. Nyt vähän vaivannäköä provoihin! :D

jazzmies: Aaronilla on se buusti, säpäkkyys ja primiviivisyys, mikä itseäni viihdyttää ja saa minut mukaan. Se pointti on sitoomus, mikä maailmaa vie eteenpäin.
 
Juu no tuota iskunvoimaa ihmettelin puolin ja toisin, tavallaan teorian kannalta, vaikka en niin ko. asian teoriaakaan bonjaa. Mutuilua. Aaronin viihdearvon ja lahjakkuuden olen kyllä oivaltanut. Tylsimyksiä on maailma pullollaan. Hän ei ole sitä.

Ai että on raikasta!
http://www.youtube.com/watch?v=Of5Cg4qSNGk
 
Ihanasti yhdistyy Thomas Langin eurooppalainen marssimusiikki ja Emi Gilbertin aasialaisen pianismin estetiikka, virkistäväksi moniulotteiseksi jazzinkudelmaksi.

jazzmies: Suurin ero itselleni Kennyn ja Aaronin välillä on se, että Kenny on ammattimuusikko ja Aaron taiteilija. Kenny varmasti pystyy soittamaan monella tavalla ja monenlaisissa ympäristöissä, mutta Aaronilla on se buusti, säpäkkyys ja primiviivisyys, mikä itseäni viihdyttää ja saa minut mukaan. Se pointti on sitoomus, mikä maailmaa vie eteenpäin. Aaron vaihtoi jossakin kohtaan kitaraan ja nyt taas Paramoren rumpalistina. Noihin kuvioihin ei "ammattirumpalit" helposti pääse, vaan täytyy olla se jokin. Olisikohan tämä se musiikin lahja?
 
Itsekin enenevissä määrin kumarran "bändirumpaleita" nykyään, mutta en usko tekstisi olevan täysin tosissaan kirjoitettu.

Duro: Voiha sitä olla tuotakin mieltä :) Ei tarpeeks hyvä biisi ylituotolla ja kompuroinnilla musta pilalle mene. Wintersunin kappaleita on munsta vähän hankala kuvitella vedetyks jotenkin hillitymminkään ja tuossa uudemmalla levyllä se monen vuoden viilaaminen jopa toimii. Ei se ainakaan geneeriseltä hevilevyltä mun korvaan kuulosta.
 
Oh well, korvansa kullakin.
 
Noh, sen verran huutelin ilman tietämystä, että en oo kyllä Wintersunia montaa kertaa kuullu.