Roots ›

Tästä on ollut varmaan tuhat ja yksi kirjoitusta mutta pakko laittaa vielä tänne tämmönen turha ( : ). Luin tuossa David Hendersonin kirjoittaman elämänkerran Hendrixistä ja jäi sellanen maku suuhun, että kova äijä se oli. Köyhästä pojasta legendaksi.

Onhan se kova jätkä. Oikein bluus. Keskiviikkona postiluukusta pamahti Amazonista tilaamani Keith sadwickin kirja "Jimi Hendrix: Musician". Hyvä on.

Jimi Hendrix oli profeetta
Edit: hiukan tuota arvoa muokkasin

Voisihan Jimistä jotain kirjoitellakin. Nimittäin, olen itse kliinnostunut siitä, millaiset olivat Jimin improvisointitaidot. Olen yrittänyt googlettaa aiheesta jotain mutta ei oikein tärppää. Levyjä kuuntelemalla tietysti kuulee että siltä tosiaan jamittelu sujuu, mutta olisi kiva saada jotain asiantuntevampaa arviota aiheesta. Itse en tiedä improvisoinnin teoriaa juuri blueskaalaa pidemmälle.

Hyvin kova äijä. Rento.

Itse en tiedä improvisoinnin teoriaa juuri blueskaalaa pidemmälle.
 
Kyllä tais Henkallakin taidot siihen samaan skaalaan jäädä. Tosin teki sen ehkä paremmin kuin kukaan ikinä!

Kyllä tais Henkallakin taidot siihen samaan skaalaan jäädä. Tosin teki sen ehkä paremmin kuin kukaan ikinä!
 
no ehkä teoriatasolla, mutta käytännössä ainakin se käsitteääkseni veny pidemmälle. harmi jos kukaan ei osaa kertoa enempää

Tästä kaikesta voi päätellä, että aika fiilispohjalta se Jimi niitä biisejä taisi keikoilla soitella.
 
Isle of Wight -videollahan se syö purkkaa ja laulaa samaan aikaan (esim. Spanish Castle Magicin kohdalla)

Isle of Wight -videollahan se syö purkkaa ja laulaa samaan aikaan (esim. Spanish Castle Magicin kohdalla)
 
Joo toi Isle of Wightin konserttihan oli ihan floppi muutenkin. Tekniikka pettää pahasti, Henkka unohtelee sanoja ja sählää jotain koko ajan ja näyttää muutenkin olevan vähän niinku toinen jalka haudassa.
 
http://www.wholenote.com/cgi-bin/page_view.pl?l=170&p=1&a=0
 
Tossa on jotain Hendrix analyysiä. Ei varsinaisesti liity improvisaatioon, mutta kannattaa tsekata, jos on kiinnostunu Henkan soitosta. Siin on pari ihan hyvää juttuu, joita voi hyödyntää omassa soitossa. Tuolla siustolla on joitain muitakin Hendrx aiheisia juttuja.

Hendrix liittyi aikanaan niin lujasti omaan musiikilliseen heräämiseeni , etten rupea hypettämään sen kummemmin.
 
Vaikkapa eka LP:n notkea blues "Red House" sopii esimerkiksi siitä, että Jimi ja esim. SRV yms. taitavat alan miehet painivat kuitenkin tässä genressä aika lailla eri sarjoissa.

Vaikkapa eka LP:n notkea blues "Red House" sopii esimerkiksi siitä, että Jimi ja esim. SRV yms. taitavat alan miehet painivat kuitenkin tässä genressä aika lailla eri sarjoissa.
 
Öh, kumpi siis on sun mielestä parempi? Hieman epäselvästi kirjoitettu. Jos olet sitä mieltä, että Jimiltä ei blues taittunut, niin en voi ymmärtää mielipidettäsi.

Öh, kumpi siis on sun mielestä parempi? Hieman epäselvästi kirjoitettu. Jos olet sitä mieltä, että Jimiltä ei blues taittunut, niin en voi ymmärtää mielipidettäsi.
 
Noku mä taas näin tuon kirjoituksen toisin päin.

Öh, kumpi siis on sun mielestä parempi? Hieman epäselvästi kirjoitettu. Jos olet sitä mieltä, että Jimiltä ei blues taittunut, niin en voi ymmärtää mielipidettäsi.
 
Eh... taisin sortua turhaan verbaaliin eleganssiin :(
 
Ajatukseni oli kai, että ko. blues on erinomainen esimerkki Hendrixin hmm.... kokonaisvaltaisesta ja intensiivisestä tulkinnasta jossa ei juurikaan otelautaa tuijoteta vaan lasketellaan menemään täysillä ja tunteella. Soittopeli on vaan väline, ei huonekalu jota puunataan, kiillotetaan ja kuvataan eri valaistuksissa ja kuvakakulmista.
 
Myös SRV oli kuningasmuusikko, jonka live-DVD't pyörii mullakin hyvin usein ja nautin miehen touhusta aivan soirona mutta Jimi oli, minun mielestäni, se, joka aikanaan tuli luoneeksi tuollaisen 100 prosenttisesti hommaan heittäytyvän tyylin esiintyä ja tulkita. Tokihan siellä Hendrixinkin toiminnan takana väijyy vanhojen bluesjäärien perinne.
 
P.S. Are You Experienced-LP oli aikanaan mulle kova juttu. Siihen maailmanaikaan se oli "jotain muuta". Anarkistista touhua, josta ei parhaalla tahdollakaan meinannut saada oikein otetta mutta jossa oli kuitenkin jollain salaperäisellä tavalla järkeä. Itseasiassa levy kestää kummasti kuuntelua vielä tänäkin päivänä, vaikka krahiseekin jostain syystä aika rajusti :)

Myös SRV oli kuningasmuusikko, jonka live-DVD't pyörii mullakin hyvin usein ja nautin miehen touhusta aivan soirona mutta Jimi oli, minun mielestäni, se, joka aikanaan tuli luoneeksi tuollaisen 100 prosenttisesti hommaan heittäytyvän tyylin esiintyä ja tulkita. Tokihan siellä Hendrixinkin toiminnan takana väijyy vanhojen bluesjäärien perinne.
 
Olihan Jimillä ja Steviellä toki yhteisiäkin piirteitä mutta kun vertaat esim Ladylandia ja Texas Floodia (albumeita), niin ne oli artisteina sen verran eri genren äijiä etten kovin usein samaan lauseeseen laittaisi. Samoin niiden merkitys kitaransoiton historiassa on aika erilainen.

Olihan Jimillä ja Steviellä toki yhteisiäkin piirteitä mutta kun vertaat esim Ladylandia ja Texas Floodia (albumeita), niin ne oli artisteina sen verran eri genren äijiä etten kovin usein samaan lauseeseen laittaisi.
 
Upsista! Osittain tietoisestikin on tullut puhuttua suulla suuremmalla, sillä en ole tutustunut Stevien levyihin öö.. oikeastaan yhtään :( Mielikuvat perustuvat pelkästään kuvallisiin livetaltiointeihin.
 
Samoin niiden merkitys kitaransoiton historiassa on aika erilainen.
 
Varmaankin näin on. Mikä muuten tuo ero on sinun mielestäsi?

Stevie kopsasi Jimiä (vrt. Voodoo ghile, Testify, Driving south...) ja muita blues-kitaristeja, kehittäen niistä oman tyylinsä. Jimi teki aikoinaan saman, opetellen Leadbellya, Kingejä jne... Suurin ero lienee teatraalisuudessa, SRV soitti yleisöä peläten number onensa takana, kun taas Jimi otti kaiken irti viihdyttäen yleisöä mitä eriskummallisemmilla tempuilla. Vaikeatahan näitä kavereita viivalle on laittaa, taitavia blues-tiluttajia kumpikin!

SRV soitti yleisöä peläten number onensa takana
 
Yleisöä peläten??? Oletko nähnyt yhtään Stevie Ray Vaughanin live-videota tai DVD:tä?

Stevie kopsasi Jimiä (vrt. Voodoo ghile, Testify, Driving south...) ja muita blues-kitaristeja, kehittäen niistä oman tyylinsä. Jimi teki aikoinaan saman, opetellen Leadbellya, Kingejä jne...
 
Mielestäni Jimiä ja SRV:ia verrataan toisiinsa turhan paljon. Hendrix oli ilman muuta suuri vaikuttaja SRV:lle, mutta omasta mielestäni esimerkiksi Albert Kingin vaikutus kuului paljon enemmän hänen soitossaan. Joka tapauksessa molemmat onnistuivat vaikutteistaan huolimatta kehittämään oman, persoonallisen tyylinsä.
 
Suurin ero lienee teatraalisuudessa, SRV soitti yleisöä peläten number onensa takana, kun taas Jimi otti kaiken irti viihdyttäen yleisöä mitä eriskummallisemmilla tempuilla.
 
Tästä olen vähän eri mieltä. Itse asiassa uskoisin SRV:n Hendrix-vertausten juontuvan aika pitkälle juuri lavaesiintymisestä. SRV:kin oli nimittäin tapana soitella kitaraa selän ja niskan takana, ja ajoittain ravistella sitä pitkin lavan pintaa..
 
Itse asiassa olen käsittänyt, että sekä Hendrix että SRV olivat luonteeltaan melko ujoja ja hiljaisia. Lavalla heillä oli sitten hieman toisenlainen rooli päällä. Käsittääkseni Jimillekin muodostui myöhemmin tuosta lavashowsta suorastaan taakka- hän olisi halunut keskittyä musiikkiin sirkustemppujen esittämisen sijaan, jota moni yleisöstä häneltä kuitenkin odotti.

Yleisöä peläten??? Oletko nähnyt yhtään Stevie Ray Vaughanin live-videota tai DVD:tä?
 
Useita!