Huh huh, Oli kyllä uskomattoman kova keikka. Bändi veti suunnilleen 1h 45min putkeen aikamoista tykitystä sellaisella intesiteetillä, että allekirjoittanut oli ihan pähkinöissä koko keikan. Harmillista, että Spurancen jalka oli paskana, ja joutui tulemaan lavalle ja poistumaan kainalosauvojen avustuksella sekä istumaan koko keikan, mutta eipä se juuri menoa haitannut. Itsehän tulin kuuntelemaan enemmän sitä musiikkia kuin katselemaan kaapuihin pukeutuneita bändin jätkien hyppimässä lavalla ;) Biisimateriaali toimi oivallisesti; seassa oli itselle tuttuja ja digailemiani biisejä sekä ralleja, joita en on ollut aiemmin kuullut. Folio A:ta olen tässä pari viikkoa kuunnellut, mutta se ei ole kyllä valitettavasti iskenyt niin kovaa kuin bändi aiempi tuotanto. Mukaan on mahtunut kyllä muutama helmikin, mutta kokonaisuutena levy tuntuu vähän irralliselta, mihin saattaa osittain vaikuttaa sekin, että kappaleiden instrumenttien äänitykset sijoittuvat kymmenen vuoden ajalle. Keikalla kuullut biisit toimivat kuitenkin jopa paremmin kuin levyllä, vaikka bändillä ollutkaan samanlaista instrumenttiarsenaalia kuin levyllä. "Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Casals |