baron 16.01.2014 13:24:25 | |
---|
CheRoberto: Näin siis Saksassa, Suomessa ja parissa muussa Euroopan maassa... Ei B:kään mikään yleismaailmallinen ole jos käytössä Hollannissa ja anglosaksisissa maissa. Mm. ranskalaiset, latinot, Itä-Eurooppa ei käytä. You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
Janus 16.01.2014 14:04:11 | |
---|
CheRoberto: Näin siis Saksassa, Suomessa ja parissa muussa Euroopan maassa... + GSA-alue (saksankielinen alue), Skandinavia (ruotsalaiset yrittävät tuoda länsimaisen popmusiikin pohjoisina esitaistelijoina Amerikka-kiimassaan b:tä yleiseen käyttöön, mutta Bachin h-mollimessu on sielläkin edelleen "mässa i h-moll" eikä muuksi muutu - go figure), ja "pari muutakin" on ennemmin ~5 maata (aikaisemmin lueteltujen lisäksi). Lisäksi mm. romaanisissa kielissä käytetään solmisaationimiä, kuten jo mainittu. Euroopassa itse asiassa B:tä H:n sijaan käyttävät kansakunnat ovat ehdoton vähemmistö. Ja koko Englannin merkityksen länsimaisen taidemusiikin historialle voi kyseenalaistaa näyttöjen puutteessa muutenkin - muutamaa säveltäjää lukuunottamatta (Dowland, Tallis, Purcell) musiikkikulttuuri oli pitkälti tuontitavaraa (Händel, John Bach, Haydn Lontoon-sinfonioineen jne.). |
CheRoberto 16.01.2014 14:16:16 | |
---|
Esim. latinoillakin logiikka on kuitenkin sama. Eli B = SI ja Bb = SIb... Omalta osalta tämä aihe alkaa olla tässä, kukin taaplatkoon tyylillään. Sandberg | Aguilar | TKS |
Janus 16.01.2014 14:40:16 | |
---|
CheRoberto: Omalta osalta tämä aihe alkaa olla tässä, kukin taaplatkoon tyylillään. Kiitos toki kommenteista. Mitä muuta Turkuun kuuluu? |
baron 16.01.2014 14:44:12 | |
---|
CheRoberto: Esim. latinoillakin logiikka on kuitenkin sama. Eli B = SI ja Bb = SIb... Omalta osalta tämä aihe alkaa olla tässä, kukin taaplatkoon tyylillään. Joskus vuoden päästä joku uusi yrittäjä alkaa taas väännön:-) You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
Dr Dominant 16.01.2014 14:46:57 | |
---|
^ Ei siihen niin kauaa mene :)) "Dr. Dominant, I presume?" |
Sax-pappa 16.01.2014 14:48:08 (muokattu 16.01.2014 14:48:33) | |
---|
baron: Joskus vuoden päästä joku uusi yrittäjä alkaa taas väännön:-) Alle puoli vuotta : ) E: Dr Dominant oli nopeampi |
Mitä mittää, jokilaivoilta tulos! Sandberg | Aguilar | TKS |