Rock, pop, alternative ›

PsychedelicWarlord: Jos joku diggaa Feelgoodia enemmän kuin Hurriganesia niin mitä vastakkainasettelua se on? Siitähän tuossa on kyse ,että digataan jotain enemmän kuin jotain toista.Ihan normijuttu. Toiset diggaa enemmän Purplea kuin Heepiä.Minä taas tykkään molemmista ,mutta vertailu näiden suhteen silti ihan ok.
 
Ja minusta ainakin toi Feelgoodin ja Hurriganesin vertailu on mielenkiintoista.Liikutaan kuitenkin suht samalla aikakaudella ja samoilla pelikentillä musiikillisesti.
 
Entä jos diggaa molempia tai vaikka vielä useampia. Minusta siinä on vähemmän vastakkainasettelua kuin siinä, että diggailee toista enemmän ja toista vähemmän tai sitten ei ollenkaan. Vertailkoon kukin ihan vapaasti ja asetelkoon vastakkain mitä lystää. Kerroinpahan vain miten asia aikalaisilla siihen aikaan itselläni ja monella jonka tunnen, oli. Varmaan on näitä yhden asian ihmisiäkin, joiden on pakko joku nostaa aina kaapinpäälle, mutta mua ei hirveesti kiinnosta.

BigPapa: Entä jos diggaa molempia tai vaikka vielä useampia.
 
Eihän sitäkään kukaan ole kieltänyt?
 
Minusta siinä on vähemmän vastakkainasettelua kuin siinä, että diggailee toista enemmän ja toista vähemmän tai sitten ei ollenkaan.
 
Tarviiko siitä mitään "vastakkainasettelua" hakea? Porukka kertoo vaan ,että pitää toisesta enemmän kuin toisesta?
 
Kerroinpahan vain miten asia aikalaisilla siihen aikaan itselläni ja monella jonka tunnen, oli.
 
Täähän on hieno homma.Ei tässä mitään.
 
Varmaan on näitä yhden asian ihmisiäkin, joiden on pakko joku nostaa aina kaapinpäälle, mutta mua ei hirveesti kiinnosta.
 
Ei kai tässä mitään ole kaapin päälle nostettu?

PsychedelicWarlord: Eihän sitäkään kukaan ole kieltänyt?
 

 
Tarviiko siitä mitään "vastakkainasettelua" hakea? Porukka kertoo vaan ,että pitää toisesta enemmän kuin toisesta?
 

 
Täähän on hieno homma.Ei tässä mitään.
 

 
Ei kai tässä mitään ole kaapin päälle nostettu?
 
whatever

Mulla on päiviä, jolloin tykkään enemmän Feelgoodista. Sitten on päiviä, jolloin ganes on paree. Ja on päiviä jolloin innosta kumpikaan, vaan kuuntelen mieluummin jotain muuta.

Vastakkainasettelusta tulee mieleen Suosikki ja Help-lehdet, joissa esim karvapäiden galleriassa mitattiin kumpi on kovempi, Royals vai ganes, vaiko Bay City Rollers. Itse pidin ganesta kovimpana, mutta samalla viivalla keikkui Sladet ja Sweetit, jopa Suzi Quattro. Feelgood on ehkä pitänyt asemansa koko ikäni eikä ole kulunut juuri ollenkaan, kuten vaikka ganes joka meni lopulta "pilalle". Alkuajan Nazareth pistää karvat pystyyn vieläkin ja Gary Glitter oli kova juttu.
 
Itse en ole koskaan asettanut musiikkia vastakkain ja pitänyt kaikenlaisesta, vaikka Kenny Rogersista tai Markku Arosta. ZZ-Topista tai Led Zeppeliinistä. Raskaampi kama "vanhan liiton aikaan", kuten Deep Purple tai Sabbath ovat merkkipaaluja, mutta AC DC lienee lopulta sitä, jota kuuntelen varmaan vielä vanhainkodin keinutuolissakin. Kuten Katri Helenaa tai Paula koivuniemeä, Puolikuuta tai Eppunormaalia. Unohtamatta tietysti kuningas Elvistä. Ainoat genret, joita ei tahdo jaksaa, olivat perus Punk ja tämä nykyHevi, josta en saa mitään irti.

Eipä tuota AC DC rääkymistä kyllä jaksa kovin kauvaa kuunnella.

hosino: Eipä tuota AC DC rääkymistä kyllä jaksa kovin kauvaa kuunnella.
 
Kovin moni ei ole. Siksi bändi onkin vain 40 vuotta tahkonnut yleisön pyynnöstä ;) Kannattaa lukea AC/DC:n tarina suomeksi ilmestyneenä. On todellista työn sankaruutta. Ihan kuin Ganes alkuaikoina: Keikkaa toisensa perään niin pitkään, että riittää.

soolo: kyllä siinä on kova yhtye.he loivat rokin suomeen
 
Pakko hieman tarkentaa alkuperäistä väitettä.
 
Hurriganes toi rokin Suomen varhasiteineille, ja ehkäpä maakuntiin yhteistyössä Suosikki-lehden oman "mega-zäbä-jyräys" -levikinlaajennuskampanjalle :-). "Vanhempi" yleisö kaupungeissa oli jo oman kulttuurinsa luonut, ja bändejä riitti diggailtavaksi, ja oli ollut jo kauan, kuten myös keikkapaikkoja. Illuusio Hurriganes ylivertaisuudesta ja "uranuurtajuudesta" syntyy siitä, ettei noita suomalaisia 60-70 luvun pioneeri-bändejä ole dokumentoitu äänitteiden muodossa kuin äärimmäisen tiukalla seulalla. Myös resurssit äänityksien tekoon (silloin kun niitä annettiin) olivat äärimmäisen rajalliset.
 
Lisäksi on sanottava, että vielä tuolloin 70-luvun alussa ero/jako Suomirokin ja muun maailman välillä oli stratosfäärinen. Pieni mielikuvaharjoitus: Kuvitelkaapa Creamin, Hendrixin ja Johnny Winterin power trion nähneen ja/tai levyjä kuunnelleen fanin reaktiota Hurriganesin keikalla! Hurriganesin ensilevyn ajankuvaa laajentaakseni - suoran rokin rintamalla CCR eli vielä huippuaikojaan, ja Black Sabbath, Deep Purple sekä Uriah Heep julkaisseet jytä-/heviklassikkonsa. ELP, Jethro Tull, Mike Oldfield ym. veivät progelle alttiit sielut muihin ulottuvuuksiin, ja David Bowie, Elton John, Slade, Sweet, Marc Bolan huolehtivat lopuista ;-)
 
Suomessa samoihin aikoihin keikkapaikoille, oluttarjoilun ja kavereitten tapaamisen lisäksi, vetivät sellaiset nimet kuin Elonkorjuu, Faction, Yellow, Isojako, Tabula Rasa ja Vanha Isäntä ilmeisten "isojen" bändien kuten Wigwam ja Tasavallan Presidentti lisäksi. Niin, ja Matti Kurkisen liidaama Kalevala oli lava-aktina huomattavasti tiukempi paketti kuin varsinkin Järvisen aikainen, liian usein huomattavan päihtynyt Hurriganes. Hurriganes ei siis koskaan ollut "ylivoiman ykkönen" (Suosikkia lainatakseni) ainakaan pääkaupunkiseudulla... ja ainakaan musiikin laajempaan kirjoon tutustuneen yleisön keskuudessa.
 
Mutta - ilmiönä (osittain musiikillisenakin) Hurriganes toki löi Suomessa kaikki siihenastiset ennätykset yhdessä Suosikki-lehden kanssa, ja levitti rock-musaharrastuksen alakulttuurista massojen viihteeksi.

Pitkälti samaa mieltä edellisen kanssa.
Lahti-kaupungin rullaluistelijoista ei ollut havaintoa aikanaan.
Omassa lähipiirissä tenavana yhdellä oli Ganesin juuri ilmestynyt Hot Wheels-levy.
Itselle kävi niin, että naapurissa asui vuotta vanhempi häiskä, joka iski minulle kouraan Stonesin Some Girls-levyn, ja kertoi varmalla äänellä, että "tämä on hyvä, kuuntele". Olihan se. Ganes jäi tavallaan sitten edes tutustumatta. Sitä ennen mutsi oli jo ostanut minulle kyllä Stonesin ensimmäisen albumin Saksan-painoksena, joten pohjatyötä oli jo tehty. Lopullinen niitti oli sitten kun Still Life-live ilmestyi, ja se leffa.
Sitten huomattiinkin jo Hanoi ja Eput, joita kuunneltiin koulussa ja koulumatkoilla uudesta ihmekeksinnöstä nimeltä korvalappustereot. Ganes taisi olla suuri juttu 60-luvun puolessa välissä ja vähän sitä ennen syntyneille.
Ganesin jenkkilook oli varmasti radikaali juttu joskus -73. Listoilla taisi soida lähinnä joku Agit Prop ja Danny.

shuffle:Ganes taisi olla suuri juttu 60-luvun puolessa välissä ja vähän sitä ennen syntyneille.
Ganesin jenkkilook oli varmasti radikaali juttu joskus -73. Listoilla taisi soida lähinnä joku Agit Prop ja Danny.
 
Jos vähän viitsisi lukea noita aikaisempia juttuja niin ei päästelisi tuollaista sköntsää.
 
Lainaan itseäni:
 
BigPapa: Itse kuulun noihin -58:hin ja tiedän, että kyllä putos tähän ikäluokkaan. Ensimmäisen levyn ilmestyessä oltiin 15, ja ensimmäinen keikka oli tullut nähtyä jo 1972 vuoden lopulla, ennenkuin All Night Longista oli mitään tietoa.
Oman ikäiset ja vanhemmatkin kertoivat nähneensä ja sanoivat, että kannattaa mennä katsomaan, on sellaista mitä ei oo aikaisemmin nähty. Jytisee. Maailman parhauksista tässä ei tietääkseni ole puhe, eikä siitä ole kyse, vaan siitä että putosko Hurriganes vai ei. Muitakin bändejä kuului kategoriaan hyvät ja loistavat, kuin Hurriganes. Sitä lienee vaikea ymmärtää, jos on vain yhden asian ihminen.

Plussaa.
 
2ndgtr: Pakko hieman tarkentaa alkuperäistä väitettä...
 
Illuusio Hurriganes ylivertaisuudesta ja "uranuurtajuudesta" syntyy siitä, ettei noita suomalaisia 60-70 luvun pioneeri-bändejä ole dokumentoitu äänitteiden muodossa kuin äärimmäisen tiukalla seulalla. Myös resurssit äänityksien tekoon (silloin kun niitä annettiin) olivat äärimmäisen rajalliset.
 
Tämä. Nämä kaikki Apollot, Charliesit, Blues Sectionit sun muut rockia ennen Hurriganesia soittaneet bändit ovat todella heikosti dokumentoituja. Parin pitkäsoiton lisäksi löytyy jotain epämääräisiä elokuvabiisejä huonosti menestyneissä ja sittemmin unohtuneissa elokuvissa ja keikkatallenteiden määrä lähellä nollaa.
 
Lisäksi on sanottava, että vielä tuolloin 70-luvun alussa ero/jako Suomirokin ja muun maailman välillä oli stratosfäärinen. Pieni mielikuvaharjoitus: Kuvitelkaapa Creamin, Hendrixin ja Johnny Winterin power trion nähneen ja/tai levyjä kuunnelleen fanin reaktiota Hurriganesin keikalla! Hurriganesin ensilevyn ajankuvaa laajentaakseni - suoran rokin rintamalla CCR eli vielä huippuaikojaan, ja Black Sabbath, Deep Purple sekä Uriah Heep julkaisseet jytä-/heviklassikkonsa. ELP, Jethro Tull, Mike Oldfield ym. veivät progelle alttiit sielut muihin ulottuvuuksiin, ja David Bowie, Elton John, Slade, Sweet, Marc Bolan huolehtivat lopuista
 
Tässä suhteessa Hurriganes on kuitenkin ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yksi tärkeimmistä alkusysäyksistä kun on toimiminen lämppärinä MC5:sen Kultsan keikalla. Kuten Suosikki 12/1972 otsikko kertoo, "MC5 lahosi lavalle". Tuolloinhan maineikkaan moottorikaupungin bändin kokoonpanosta nähtiin vain surkeat rippeet, niin kontrasti ei yhtäkkiä muuhun maailmaan ollutkaan niin suuri. Tuohon aikaan kun ei voinut edes netistä katsoa kokoonpanon viimeisimpiä muutoksia ja jättää menemättä sen perusteella.
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/119530.jpg
http://muusikoiden.net/dyn/users/119531.jpg
http://muusikoiden.net/dyn/users/119532.jpg

BigPapa: Jos vähän viitsisi lukea noita aikaisempia juttuja niin ei päästelisi tuollaista sköntsää.
 
Lainaan itseäni:
 
No mikä sinuakin nyt riivaa?
Sanoin TAISI, ymmärrätkö?. Tässä mitään väitteitä ole esitetty. En ollut edes syntynyt tuolloin.
ARVELIN, capishe?
Täällä näköjään on varovainen spekulointikin loukkaava väite.
Hallelujaa teidän kanssa. Relatkaa nyt herran tähden vähän.
Sinä olet siis syntynyt -58.
Minä arvelin Ganesin olleen kova juttu vähän vuotta -65 ennen syntyneille, ja sinä kutsut arvaustani sköntsäksi.
Tarkaksi menee.

shuffle: No mikä sinuakin nyt riivaa?
Sanoin TAISI, ymmärrätkö?. Tässä mitään väitteitä ole esitetty. En ollut edes syntynyt tuolloin.
ARVELIN, capishe?
Täällä näköjään on varovainen spekulointikin loukkaava väite.
Hallelujaa teidän kanssa. Relatkaa nyt herran tähden vähän.
Sinä olet siis syntynyt -58.
Minä arvelin Ganesin olleen kova juttu vähän vuotta -65 ennen syntyneille, ja sinä kutsut arvaustani sköntsäksi.
Tarkaksi menee.
 
No mikä nyt on paljon ja mikä vähän. Alkupäässä ihmiselämäähän tuo 7v on oikeastaan aika paljon. Eipä se 7v sitten myöhäisemmällä iällä enää olekaan niin paljon. Suhteellista kovin on tuo. Mitä itse asiaan tulee niin paljon oli ja on vielä varhemmin 50-luvulla syntyneitäkin diggareita. ja mitä tulee siihen, että olihan niitä muitakin bändejä siihen aikaan. Oli oli, mutta ei sellaisia kuin Hurriganes. Timanttia jytinää ja ihan helvetin taitava kitaristi, ihan millä mittapuulla tahansa mitattuna. Mikään muu bändi suomessa ei esittänyt sellaista pesäpallomailalla naamaan tyyppistä rock'n'rollia kuin Hurriganes. Ja sana siitä levisi ilman sitä paljon puhuttua Suosikkia, ennen ensimmäisen levyn ilmestymistä.

2ndgtr: Illuusio Hurriganes ylivertaisuudesta ja "uranuurtajuudesta" syntyy siitä, ettei noita suomalaisia 60-70 luvun pioneeri-bändejä ole dokumentoitu äänitteiden muodossa kuin äärimmäisen tiukalla seulalla. Myös resurssit äänityksien tekoon (silloin kun niitä annettiin) olivat äärimmäisen rajalliset.
 
Tämä. Niin tämä. Musta on kovin sääli, että tuota dokumenttia tuon ajan suomalaisesta musiikista ei ole moniltakaan bändeiltä häävimmin olemassa. Siellä olisi takuulla kiinnostavaa tavaraa ja ennen kaikkea laadukasta musiikkia.
 
Lisäksi on sanottava, että vielä tuolloin 70-luvun alussa ero/jako Suomirokin ja muun maailman välillä oli stratosfäärinen. Pieni mielikuvaharjoitus: Kuvitelkaapa Creamin, Hendrixin ja Johnny Winterin power trion nähneen ja/tai levyjä kuunnelleen fanin reaktiota Hurriganesin keikalla! Hurriganesin ensilevyn ajankuvaa laajentaakseni - suoran rokin rintamalla CCR eli vielä huippuaikojaan, ja Black Sabbath, Deep Purple sekä Uriah Heep julkaisseet jytä-/heviklassikkonsa. ELP, Jethro Tull, Mike Oldfield ym. veivät progelle alttiit sielut muihin ulottuvuuksiin, ja David Bowie, Elton John, Slade, Sweet, Marc Bolan huolehtivat lopuista ;-)
 
Puit sanoiksi hirmu hyvin sen, mitä yritin, mutta johon en sitten edes lähtenyt. Hyvä, etten lähtenyt.
 
Suomessa samoihin aikoihin keikkapaikoille, oluttarjoilun ja kavereitten tapaamisen lisäksi, vetivät sellaiset nimet kuin Elonkorjuu, Faction, Yellow, Isojako, Tabula Rasa ja Vanha Isäntä ilmeisten "isojen" bändien kuten Wigwam ja Tasavallan Presidentti lisäksi. Niin, ja Matti Kurkisen liidaama Kalevala oli lava-aktina huomattavasti tiukempi paketti kuin varsinkin Järvisen aikainen, liian usein huomattavan päihtynyt Hurriganes. Hurriganes ei siis koskaan ollut "ylivoiman ykkönen" (Suosikkia lainatakseni) ainakaan pääkaupunkiseudulla... ja ainakaan musiikin laajempaan kirjoon tutustuneen yleisön keskuudessa.
 
Ks. edellinen kommenttini.
 
Mutta - ilmiönä (osittain musiikillisenakin) Hurriganes toki löi Suomessa kaikki siihenastiset ennätykset yhdessä Suosikki-lehden kanssa, ja levitti rock-musaharrastuksen alakulttuurista massojen viihteeksi.
 
Tässä ei puolestaan ole mitään pahaa. Kyllä maailmaan musiikkia mahtuu - ja jos joku bändi saa nuoret tarttumaan bändisoittimiin, ei se voi olla kokonaan paha juttu. :)

shuffle: Pitkälti samaa mieltä edellisen kanssa.
Lahti-kaupungin rullaluistelijoista ei ollut havaintoa aikanaan.
Omassa lähipiirissä tenavana yhdellä oli Ganesin juuri ilmestynyt Hot Wheels-levy.
Itselle kävi niin, että naapurissa asui vuotta vanhempi häiskä, joka iski minulle kouraan Stonesin Some Girls-levyn, ja kertoi varmalla äänellä, että "tämä on hyvä, kuuntele". Olihan se. Ganes jäi tavallaan sitten edes tutustumatta. Sitä ennen mutsi oli jo ostanut minulle kyllä Stonesin ensimmäisen albumin Saksan-painoksena, joten pohjatyötä oli jo tehty. Lopullinen niitti oli sitten kun Still Life-live ilmestyi, ja se leffa.
Sitten huomattiinkin jo Hanoi ja Eput, joita kuunneltiin koulussa ja koulumatkoilla uudesta ihmekeksinnöstä nimeltä korvalappustereot. Ganes taisi olla suuri juttu 60-luvun puolessa välissä ja vähän sitä ennen syntyneille.
Ganesin jenkkilook oli varmasti radikaali juttu joskus -73. Listoilla taisi soida lähinnä joku Agit Prop ja Danny.
 
Minun muistojeni mukaan joskus vuonna -73 diggailtiin esimerkiksi sellaisia kuin Gary Glitter tai Nazareth ja suomalaisista kovia olivat silloin lähinnä Hullujussi, Jussi Raittinen, Rauli Somerjoki ja Hector. Agit Propin en muista olleen listoilla tai ainakaan meidän kakaroiden suosiossa.
 
Mitä tulee Ganesin lookin radikaalisuuteen, tuohon aikaan Suomessa rock-muusikot ja jopa iskelmälaulajat olivat yleensä pitkätukkaisia, mitä paheksuttiin vanhemman väen taholta, ei Hurriganesin ulkoasu mitenkään radikaali ollut muihin verrattuna.

Täältä saa ainakin käsitystä, mitä Suomen listoilla oli vuonna 1973
 
http://wiki.pomus.net/wiki/Luokka:Listat_1973
 
http://wiki.pomus.net/wiki/Albumit_1973-12_joulukuu

BigPapa: Mikään muu bändi suomessa ei esittänyt sellaista pesäpallomailalla naamaan tyyppistä rock'n'rollia kuin Hurriganes. Ja sana siitä levisi ilman sitä paljon puhuttua Suosikkia, ennen ensimmäisen levyn ilmestymistä.
 
Tämä on varmasti totta.
Lähimmäksi arvelen päässeen Kalevalan?

shuffle: Tämä on varmasti totta.
Lähimmäksi arvelen päässeen Kalevalan?
 
Kalevala ei ollut sellaista, ainakaan Järvisen jälkeen. Ne pari levyä mitä mulla on, on sellaista suomi -progea. People No Names ja Boogie Jungle. Jotain Järvisen aikaisia bootleggeja on Kalevalasta ja ne on sellaista bluesia ja rock'n'rollia, mutta ei ihan sellaista kun Hurriganes sitten tuli olemaan.

Euphonium: Minun muistojeni mukaan joskus vuonna -73 diggailtiin esimerkiksi sellaisia kuin Gary Glitter tai Nazareth ja suomalaisista kovia olivat silloin lähinnä Hullujussi, Jussi Raittinen, Rauli Somerjoki ja Hector.
 
Ja Uriah Heep ja Alwari Tuohitorvi.