Aihe: Ekan customin tilaaminen
1 2
Heroooh
07.01.2014 10:45:56
 
 
petrip: Itse harkitsisin vielä vakavasti asiaa. Vaikea uskoa, ettei markkinoilta löytyisi jotain valmista kitaraa, jossa ominaisuudet ovat kohdillaan. Minusta suurin ongelma juurikin kitaroissa on se, että kukaan ei voi taata, miltä se kuulostaa valmiina. Siis EI kukaan. Olettaen toki, että kitaran soundi on kaikkein tärkein ominaisuus. Muihin asioihin saattaa jopa yllättäen tottua esim. erilainen kaulaprofiili. Huonoon soundiin ei totu millään.
 
Itse hain hyvää CS Fender stratoa ja löysin sen noin vuoden etsinnän jälkeen (10-20 kpl kokeilleena). Suurin haaste on siinä, että vaikka puut ovat samoja, ne soundaavat silti erilaisille eri kitaroissa. Esimerkiksi pääsin kokeilemaan yhdessä isossa ulkomaalaisessa kaupassa kolme spekseiltään lähes samanlaista kitaraa ja ne olivat aivan eri kuuloisia jo akustisesti. Kaikissa oli samat puut kaulassa ja rungossa. Erot syntyvät lukemattomista pienistä yksityiskohdista, joiden kokonaisvaikutusta on mielestäni mahdoton arvioida etukäteen. Itse säästäisin rahani ja katsastaisin olemassa olevan tarjonnan ensin. Kaikkein ikävin tilanne on se, että tuli tilattua arvokas Custom-kitara, joka ei olekaan SE kitara, jonka mielessään kuvitteli, vaikka myyjä/rakentaja lupasi tehdä juuri sellaisen kitaran kuin itse haluan. On eri asia olla joku stara ja kokeilla jopa kymmeniä eri prototyyppejä, jolloin se oikea kombinaatio löytyy. Näillä leveysasteilla tuollaisista voi vain haaveilla. Sitä paitsi maailma on jo pullollaan erinomaisia kitaroita, ne pitää vaan löytää!
 
Nojaan oman näkemykseni myös omakohtaiseen kokemukseeni. Ja itse koin aikanaan, että nuorta miestä kusetettiin. Se suurin kusetus on tuossa lauseessa "juuri sellainen kitara kuin haluat". Näkemystä ja kokemusta itsellä jo jonkin verran on, mutta en siltikään tilaisi Customia itselleni. Mutta sen sijaan voisin kyllä ehkä ostaa jonkun valmiin, koska silloin voisin arvioida vastaako kitara niitä asioita, joita haen ja voiko mahdollisesti pienillä muutoksilla korjata jotain.
 
Ugh, olen ilmaissut mielipiteeni :)

 
Oon käyny kaikki maholliset mallit läpi, mutta humppari-x-singlecoil mikkisiä kitaroita on todella vähän. Siihen kun lisätään se että mulle tallan on pakko olla schallerin hannes niin vaihtoehdot katoaa olemattomiin.
 
Minusta juuri tuo seikka että ei tiedä tarkkaan mitä saa on se hienous customin tilaamisessa. Olen ostanut vain yhden kitaran testaamalla sitä, muut olen ostanut ulkomaalaisilta keräilijöiltä. Mielestäni kaikista kitaroista löytyy omaan korvaan sopiva soundi oli se sitten bentonin lespa tai gibsonin cs kitara.
 
Haluan juuri sitä että perusideat onn multa ja muut on rakentajalta. Mulle se on paras vaihtoehto:)
 
Makukysymyksiämakukysymyksiä:)
Saatana sano mummo lumessa
kerpuusi
07.01.2014 15:08:13
Oon tätä tainnut plugata ennenkin. http://www.manninencustom.com/
 
Pätevä äijä eikä hinnat päätä huimaa, lähtöhinta custom-kepille näyttää olevan 1300€. Soittelin hiljan saman jampan tekemällä Gretsch-tyyppisellä onttokoppaisella, ei hävennyt lainkaan aiemmin rämpyttämälleni Gretschin Brian Setzer Hot Rodille, pikemmin päinvastoin.
JuSu
07.01.2014 18:36:10
kerpuusi: Oon tätä tainnut plugata ennenkin. http://www.manninencustom.com/
 
No voe prkl... =)
 
http://www.manninencustom.com/kuvat/galleria/041.jpg
 
JuSu
Heroooh
07.01.2014 19:13:20
 
 
Taitaapi lähteä australialaiselta Etherial Custom guitarsilta kitara tänne päin.Linkkiä valmistajan sivulle http://www.etherial.com.au/
En siis aio tilata mitään noita pimeässä hohtavia tribaalimörköjä, vaan heidän superstratons a multiscalena ja vielä valkoisena:)
Saatana sano mummo lumessa
Osteri
07.01.2014 19:14:31
JuSu: No voe prkl... =) http://www.manninencustom.com/kuvat/galleria/041.jpg
 
Hyi kamala. Eikö tosiaan custom puolella ole mitään määräyksiä, jotta vältettäisiin random-mallien syntyminen?
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
Heroooh
07.01.2014 19:15:17
 
 
Osaako kukaan sanoa noista lavattomista kitaroista jotain?
Vaikuttaako soundiin/soitettavuuteen/vireen pysymiseen yms.
 
Iso kidoo vielä:)
Saatana sano mummo lumessa
zedder
07.01.2014 20:10:18
Heroooh: Osaako kukaan sanoa noista lavattomista kitaroista jotain?
Vaikuttaako soundiin/soitettavuuteen/vireen pysymiseen yms.
 
Iso kidoo vielä:)

 
Lavattomista, siis kuten Steinbergeristä? Juu, jos hosuu niin käsi karkaa otelaudan päästä... Pitäisi tehdä tuppi eristysnauhasta.
Mitä kävi, ketä tietää? Jacksoneita, Gibsoneita, Wunderbaumeja ja marsujen vikinää.
Heroooh
07.01.2014 20:41:37
 
 
zedder: Lavattomista, siis kuten Steinbergeristä? Juu, jos hosuu niin käsi karkaa otelaudan päästä... Pitäisi tehdä tuppi eristysnauhasta.
 
Nni:) tuon pitäisi olla hallittavissa:)
Saatana sano mummo lumessa
Sotahippi
07.01.2014 21:07:02
 
 
Carvinillakin on nykyään lavaton Holdsworth-malli.
 
http://www.carvinworld.com/customshop/allanholdsworthsignature.php
 
Itse kanssa meinasin joitain vuosia sitten ruveta teettämään customia mutta tajusin etten ole vielä valmis siihen. Ostelin sitten käytettyjä ja nyt ei edes tunnu siltä, että tarvitsisin oman mallin.
Todellisuudessa ei ole ristiriitoja.
Shemham
07.01.2014 21:43:09
Heroooh: Osaako kukaan sanoa noista lavattomista kitaroista jotain?
Vaikuttaako soundiin/soitettavuuteen/vireen pysymiseen yms.
 
Iso kidoo vielä:)

 
Mulla olis lavaton Hohnerin G3T. On semmoinen mutu, että vire pitäisi paremmin lavattomalla kepukalla kuin lavallisella. Pallot on kummassakin päässä kieltä ja pituus on sovitettu Steinberger-malleille (ns. kalibroitu setti) eli kielillä jää vähemmän varaa elää. Loput riippuu siitä millainen tremolo siinä on kiinni. Noita steinbergermallien tremoloja on kans muutamanlaista ja niissä on eroja laadullisesti.
 
Omassa Hohnerissa on sustainia reilusti, soi ja kukkuu niinkuin haluaakin. Varmaan joku asiaan enemmän perehtynyt osaa sanoa mitenkä toi nollanauha vaikuttaa sointiin.
 
Sen verran voin kehua, että on todella paljon ergonomisemman tuntuinen, kun ei oo paljoo ylimääräistä kamaa tikun jatkeena :P Jos teettäisin kitaran, niin melko varmasti olis lavaton.
Heroooh
07.01.2014 21:58:27
 
 
Shemham: Mulla olis lavaton Hohnerin G3T. On semmoinen mutu, että vire pitäisi paremmin lavattomalla kepukalla kuin lavallisella. Pallot on kummassakin päässä kieltä ja pituus on sovitettu Steinberger-malleille (ns. kalibroitu setti) eli kielillä jää vähemmän varaa elää. Loput riippuu siitä millainen tremolo siinä on kiinni. Noita steinbergermallien tremoloja on kans muutamanlaista ja niissä on eroja laadullisesti.
 
Omassa Hohnerissa on sustainia reilusti, soi ja kukkuu niinkuin haluaakin. Varmaan joku asiaan enemmän perehtynyt osaa sanoa mitenkä toi nollanauha vaikuttaa sointiin.
 
Sen verran voin kehua, että on todella paljon ergonomisemman tuntuinen, kun ei oo paljoo ylimääräistä kamaa tikun jatkeena :P Jos teettäisin kitaran, niin melko varmasti olis lavaton.

 
Uusissa headstokittomissahan on nykyään semmonen satula ettei tarvitse erikoiskieliä vaan ihan normit käy. Kielet pistetään ylhäältä prässimäisesti kiinni. En pidä tremoloista/en osaa käyttää niin kiinteätallaisena tilaisin. Abm:n tallalla.
Saatana sano mummo lumessa
Kontiak
08.01.2014 01:28:11
Mitä sillä lavalla tekee?
 
http://www.youtube.com/watch?v=bHblk76fiI8
"If you dig it, you must learn it." http://www.truthinshredding.com
kerpuusi
08.01.2014 08:55:45
JuSu: No voe prkl... =)
 
http://www.manninencustom.com/kuvat/galleria/041.jpg
 
JuSu

 
Ihan kunkkukepakko! :D Tämä nimenomainen oli käsittääkseni koevedos että miten tuon grafiikan tuuppaaminen kanteen onnistuu. http://muusikoiden.net/dyn/users/119345.jpg Kitara ei siis ole minun vaikka sillä tuossa soitankin. Hupaisan lisän tuosta saa, kun naamakirjaan kuvia lisätessä automaattinen kasvojentunnistus tahtoo merkitä Reetun mieluummin kuin oman naaman.
Pasi B Pace
08.01.2014 09:30:26
http://bit.ly/K3Wfp9
 
Halo guitarsin guitarbuilder. Näyttää vielä hinnanki samalla ku rakennat!
Tätäkin olisin voinuy kysyä googlelta... Mutta mielummin postitin sen tänne.
Heroooh
08.01.2014 10:48:24
 
 
_PaZi_: http://bit.ly/K3Wfp9
 
Halo guitarsin guitarbuilder. Näyttää vielä hinnanki samalla ku rakennat!

 
Tuotakin olen katsellut mutta ulkomaan foorumeilla todettu useampaan kertaan että laatu heittelee liiikaa custom kepeissä.
Saatana sano mummo lumessa
AngieRainbow
08.01.2014 16:23:35
What we've got here is... failure to communicate. Some men you just can't reach, so you get what we had here last week, which is the way he wants it. Well, he gets it! N' I don't like it any more than you men.
Heroooh
08.01.2014 21:31:11
 
 
Juu specsit on ollu mietittynä jo vuodenpäivät ja ne pohjautuvat täysin niihin kitaroihin joilla tykkään soittaa. Joo enkä oo ostamassa mitään cs gibsonia vaan yhdenmiehen pajasta kitaran joka on minulle sopivin kaikilla mahdollisilla tavoilla:)
Olen sitä kitaristityyppiä joka sopeutuu kaikkiin mahdollisiin kitaratyyppeihin ja pitää jokaisessa jostakin. Siksi olenkin harrastanut netistä ns rändömtilailua, eli katson silmää miellyttävän kitaran ja ostan sen oli se sitten puoliakustinen tai tilukeihäs(tämä silloin kun raha tilanne sallii) Mielestäni kaikesta löytyy aina jotain hyvää asiasta riippumatta:)
Saatana sano mummo lumessa
Juzpe
08.01.2014 22:03:37
 
 
Custom vs. tehdascustom keskustelussa on otettava huomioon se, että ainakin tapaamani soitinrakentajat ovat äärimmäisen kunniainhimoisia ja omistautuneita tekemiselleen.
Oman customini teko lähti ihan puiden valinnasta (katsottiin ja testattiin rakentajan kanssa ihan käytännössä ne lankut joista soitin tehdään) liikkeelle. Detaljisuunnitteluun käytettiin aikaa melko lailla ja jäi hyvä fiilis siitä, että soittimen rakennus on hyvissä käsissä ja tekijä on asiasta vähintään yhtä innoissan kuin minäkin.
 
Esimerkiksi nyt vaikka gibson custom shoppiin ei tavan tossunkuluttaja pääse katselemaan otelautapuun värisävyjä, suunnittelemaan otelautamerkkejä, valkkaamaan kansipuuta tai koputtelemaan mahonkiparruja.
Jonkinasteisen blogin siitä voisin tuonne artikkelipuolelle kirjoittaa kunhan saadaan tuo suunnitteluvaihe päätökseen.
"Nuori vihainen tosi cool rockmies" - Big Papa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)