Terve ...Tulevaisuudessa syömme entistä enemmän EU:n ulkopuolelta tuotua ruokaa, koska niiden tuotantokustannukset ovat paljon matalammat. Se on myös globaalisti ajatellen ainoa järkevä kehityssuunta... Ylipäänsä kovin järkevää kehityssuuntaa, eikä ainakaan ns. kestävää kehitystä, ole rahdata tomaatteja Espanjasta, appelsiineja Israelista tai vaikkapa lihaa jenkkilästä. Paitsi tietysti jos ainoa mittari on oma kukkarossa pyörivä raha. No, säästäähän siinä euron, mutta kun tuotanto siirtyy halpatuotantomaahan ja kotimainen tuottaja, maitoautonkuljettaja, lihanleikkaaja ja lähikaupantäti saa kengän kuvan persauksiin, valtio piikin työttömyystilastoon ja miinusmerkin kotimarkkinoiden vetoa kuvaavaan indeksiin, niin kohta ei niin mukavaa enää olekaan. Edullista on syödä tomaatteja, jotka on jo kasvatusvaiheessa pumpattu niin täyteen myrkkyjä, että kestää kuskata vaikka useammankin kerran ympäri maailman. Tuoretta on juu. Altaasta voi ostaa halpaa lihaa, eikä haittaa yhtään että eläimet viettävät rajallisen elinaikansa varmasti tuotannollisesti tehokkaissa laitoksissa ja saavat viettää viimeiset vuorokautensa täyteen sullotuissa karjavaunuissa järsien toistensa häntiä. Joskus aikoja sitten, parikymppisenä, olin töissä erään suuren, kotimaisen keskusliikkeen tukkuvarastossa. Varastossa viihtyivät myös varpuset, koska ruokaa oli saatavissa mukavasti ympäri vuoden. Tiettyyn aikaan vuodesta varastossa oli rinnakkain sekä kotimaisia, että ulkomaalaisia tomaatteja. Koskaan en oikein saanut selville miksi varpusille kelpasi vain ja ainoastaan kotimaiset tomaatit. Siinä istuivat laatikoiden reunalla ja napostelivat maukkaita suomalaisia tomaatteja. Ulkomaalaiset eivät kelvanneet koskaan. Fiksuja siivekkäitä. |