Rummut: soittaminen ›

Itsellä oli melko hedelmällinen pohja ruveta rumpaliksi kun isäni on sentään ennen ihan työkseenkin rumpalina toiminut. Isäni setillä sitten opiskelin kunnes hankin omani. Siitä asti lähinnä itseopiskeluna, mutta liekö vieläkään rumpaliksi oppinut =D? Suku on muutenkin ollut melko musikaalista, isäni puolelta ainakin. Setäni ja pappanikin ovat olleet melko musikaalisia, kitarasta haitariin ja bassoon.

Kummatkin porukat on ollu aina musikaalisia ja ensimmäisen leikkirummun taisin saada jo noin pari vuotiaana. Viisi vuotiaana menin rumputunneille ja niitä jaksoin viitisen vuotta käydä. 7 vuotiaana sitten sais ensimmäiset DIA merkkiset kannut ja alkoikin ensimmäiset bändi viritykset.
 
Nyt noin karvan päälle 20 vuotta soittanut ja tällä hetkellä 3 bändiä työn alla. Ns. soiton opettelu loppui jo alkumetreillä, eli tekniikkatreenit on jäänny niin retuperälle että oikein hävettää. Kaikki soittotaito on tullu tossa bändisoitannan myötä. Eipä sekään paska diili ole, onpahan kimpassa soitto ainakin hallussa :D

Mä en oikeastaan hiffannut rumpuja musiikissa ku vasta 15-vuotiaana, kun aloin tekemään konemusaa ja sämpläämään erinäisiä rumpuluuppeja.. rytmejä rakennellessa mietin että olisi siistiä osata soittaa niitä itsekin. Tyydyin kuitenkin djembeen ja muihin satunnaisiin perkkoihin mitä lainailin muusikkokavereilta ja rämpyttelin kitaraa monta vuotta. 2,5 vuotta sitten Helsingin yliopisto alkoi tarjoamaan bändikämppiä joissa oli rummut, vahvarit ja pa-kamat valmiina, siitä se sit lähti :) Tässä iässä lienee turhaa odottaa itsestään sukeutuvan mitään virtuoosia, mutta tähän mennessä soittaminen on ollut äärettömän siistiä, mikä lienee se perimmäinen tarkoituskin :)

griip: Tässä iässä lienee turhaa odottaa itsestään sukeutuvan mitään virtuoosia, mutta tähän mennessä soittaminen on ollut äärettömän siistiä, mikä lienee se perimmäinen tarkoituskin :)
 
No, eikös Joe Morello alottanut kaks-nelosena kannujen soiton?

Alkuun täytyy ainakin sanoa etten tiiä pidänkö itteeni varsinaisesti rumpalina, ennemminkin rumpujen soitantaan syventyvänä neuroottisena rytmikkona.
 
Noh..
 
Nappulana, varmasti alle kouluikäsenä tuli nähtyä ensimmäisiä livekeikkoja kun setä kävi soittamassa (rumpuja ja tais myös hoitaa laulupuolen samalla)bändinsä kanssa lähitienoilla erimoisissa tilaisuuksissa rokkia, kummisetä tais olla koskettimissa noihin aikoihin. Vaikee muistaa mitään sen tarkemmin noist jutuist muutakun et on pari selkeet visuaalist muistikuvaa kahest eri keikast, toinen oli ulkotilaisuus ja toinen sisätilaisuus, ja se kuulosti hienolt vaikkei siit niin pienenä mitään ymmärtänytkään.
 
Taisin olla ala-asteella kun aloin naputtaan ja näpyttään helvetisti pöydänreunoja ja jalkojani, en mä tiiä oliks siin mitään taiteellist näkemyst mukana eli ei. Musiikkiluokan rummut oli helkatin mielenkiintosen näköset ja samalla kovin pelottava ilmestys, ei niihin olis uskaltanu koskeakkaan. Joku kerta sattu niin et pääs kuuleen pihalt ku toinen kummisetä sit paukutteli omaa settiään rumpuhuoneessaan (tais olla simon phillipsin erään setin identtinen kopio, kova fani). Voi poika miten vakuuttavaa se oli, oltiin broidin kans huuli pyöreenä pihalla ja jotenki hymyilytti vaan kaiken sen hurmion keskellä, mentiin sit ineen häiritseen ja päästiin tyyppaan settiä, toisinsanoen hakkaamaan hyviä kalvoja ja kalliita peltejä uhkaavin ottein, en muista siit muuta ku sen et sen tuplaspedut painu mieleen tosi häijynä mekaanisena vempaimena, ja et broidin kans vedettiin vitun tiukkaa (totisesti :P) duoo. (noihin aikoihin näin ekat rumpusoolotkin VHSältä, oli Phillipsii ja Donatii yms)
 
Yläasteella mul oli valinnaisena musiikki, kaikki tietty rämpytti akustista skebaa niinku minäkin. Eräs tunti maikka sit ohjas jokasen vuoronperää testaan peruskomppia rummuil ja olin ainut joka ei suostunu testaan koska hävetti etten haldaa sitä kuitenka. Maikka demonstroi sen jälkeen pienen variaation samankaltasesta kompista samassa tahtilajissa, mieles heräs pien kipinä et "meitsi on joskus tai oikeestaan aika useinki tän tapasta kuvioo hakannu räpylöil mutsin ja faijan iloks, pöydänreunaan". Joku näkymätön energia sit tuuppas mut avaan turpani ja istuin setin ääreen, ja kylhän se sielt irtoski mut basari veti vaan monimutkasemmin ku miten maikka oli näyttäny. Totesin skidisti häpeissäni et "mul toi menee tolleen vähän erilaisesti ku se menee tolleen luontasesti" ja se oli vaan et "toihan kuulosti hyvält". Sit myöhemmin testasin "peruskomppia" ja se meni kans ihan näppärästi, tosin mul oli joku pakkomielle pitää käsiä väärinpäin (taikauskoa) eli haitsuun ristiin lyödes oikee käsi alla ja vasen päällä (miten helvetis silleen voi edes soittaa takeltelematta?). Loput yläasteest soittelinki sit kaikki musiikintunnit kaikki biisit luokan kans rummuil, eli maikka pianos, jengi skebois ja minä rummuis, välil yks toinen sälli bassossa. Musiikkiluokan jannutki tuli tutuks noihin aikoihin ja välitunnit kulu niin usein ku mahollista musiikkiluokassa päristelles ja välil (sillon harvoin ku se oli mahdollist) ni yksin sooloilles.
 
No sit mentiin vuosia etiäpäin jalkoja ja tasoja läpsytellessä (elementtilähiössä asuvalle nappulalle kun vanhemmat ei halua/ole varaa mitään helvetin rumpuja ostaa). Mukavastihan ne vuodet sit huris elektronisen musiikin maailmoita kahlaillessa. Rytmimusiikkia tuotellessa ja säveltäessä elektronisesti, ja samalla myös äänitekniikkaan perehtyessä kasvavalla innolla (ilman akustisia instrumenttejä mahdollisuudet on rajattomat myös kerrostalossa asuvalle immeiselle). About 7-8 vuotta pyörähti helvetin intensiivisesti äänitelles, räpätes, sämpläilles ja choppailles, miksailles ja ruuvailles.
 
Reilu vuos sitten sain erään diilin kautta yhelt jannulta roskiksest kaivetut newsoundit ja kannettiin ne mun luukkuun. Siit lähtien on tullut joka päivä soitettua, mutta tilat ja puitteet huomioonottaen on mahdollista soittaa vain tunti päivässä (yhteisen harmonian ylläpitämisen vuoksi), ja rummut on läpeensä dempattu (ja varmaan yli äyräidenkin) sekä kapuloina toimii pro-markin riisitikut. Tuntuma siis ei oo todellakaan huipussaan (vaikka peltiosastokin muutamien muiden komponenttien lisäks on päivitelty sittemmin huomattavasti laadukkaampiin värkkeihin)ja on aika helvetin rajallista että mitä voi ja mitä viittii noiden kanssa tehdä. Eipä silti, joka päivä ku pääsee istahtaan ton setin ääreen ni tulee vaan vitun siisti fiilis ku saa sen hetken aikaa siin kanavoida vapaasti kaikenlaist tunnetta ulos itestään rytmilliseen muotoon.
 
Oon alkanu myös enemmänki treenaan independenssii, rytmist konsistenssii ja kaikenlaisii odditaimei ja rudimenttei pelkkien kapuloiden ja pedaalien kans (pedaalit sohvaa vasten niin et nuijat naputtaa sohvatyynyihin ja kapulat jalkoihin niin et sinermät helottaa x)
 
Siit täytyy olla kiitollinen, et syystä tai toisest sillon yläasteella uskaltauduin testaamaan niitä rumpuja luokan ja opettajan edessä, koska muistan selkeesti että siitä hetkestä eteenpäin mul on aina ollut hirveä jano ja draivi soittaa rumpuja vaikka mahdollisuudet siihen onkin olleet mitäänsanomattomat.
 
Näil mennään =)

quoteNo, eikös Joe Morello alottanut kaks-nelosena kannujen soiton?/quote
 
Damn, oon pari vuotta myöhässä :D Ehkä suurin este ns. aikuisena on aikataulujen sovittaminen ja sen ajan löytäminen omatoimiseen treeniin ts. itsensä raahaaminen treenikselle rudimentteja hakkaamaan tuntuu välillä aika hölmöltä duunipäivän jälkeen.. mutta sit kun sinne pääsee, ei harmita yhtään että tuli lähdettyä :)

En ole kyllä mikään varsinainen rumpali, mutta olen bändin rumpalina.
 
Laitettiin bändi pystyyn, en mennyt rumpaliksi vaikka olisin päässyt. Nyt sitten aloin innostua rumpujen soitosta yhä enemmän, joten aloin käydä rumputunneilla. Nyt himottaisi niin alkaa rumpaliksi tuohon bändiin, mutta siinä on jo ihan ok rumpali joten ei kuitenkaan tarvihe vaihtaa :D

Cepe: En ole kyllä mikään varsinainen rumpali, mutta olen bändin rumpalina.
 
Laitettiin bändi pystyyn, en mennyt rumpaliksi vaikka olisin päässyt. Nyt sitten aloin innostua rumpujen soitosta yhä enemmän, joten aloin käydä rumputunneilla. Nyt himottaisi niin alkaa rumpaliksi tuohon bändiin, mutta siinä on jo ihan ok rumpali joten ei kuitenkaan tarvihe vaihtaa :D
 
Mitens ois kaks rumpalia? http://www.youtube.com/watch?v=mN0j … mp;feature=player_detailpage#t=238s

Funkonaut: Mitens ois kaks rumpalia? http://www.youtube.com/watch?v=mN0j … mp;feature=player_detailpage#t=238s
 
No mutta se! Mutta rumpuja ei oo tarpeeks :d

Ollessani kuudennella luokalla koulumme musiikkiluokkaan hankittiin rummut. Luokkakaveri sitten osasi niitä jopa vähän soittaa, ja mielestäni se oli niin viileän näköistä hommaa että ajattelin että sillä varmasti saa katiskaa joten päätin ryhtyä itsekin soittamaan.
 
Parin vuoden päästä sain sitten ruikutettua faijalta omat rummut.
 
Parikyt vuotta on takana pannuttelua. En minä kyllä soittaa osaa vieläkään eikä sitä katiskaakaan ole herunut mutta muuten on ollut hauskaa.

griip: No, eikös Joe Morello alottanut kaks-nelosena kannujen soiton?
 
Damn, oon pari vuotta myöhässä :D Ehkä suurin este ns. aikuisena on aikataulujen sovittaminen ja sen ajan löytäminen omatoimiseen treeniin ts. itsensä raahaaminen treenikselle rudimentteja hakkaamaan tuntuu välillä aika hölmöltä duunipäivän jälkeen.. mutta sit kun sinne pääsee, ei harmita yhtään että tuli lähdettyä :)
 
33 vuotiaana aloitin uudestaan . ( 3 vuotta tekniikkaa biisien mukana soittelua , pääosin yksin sähkösetillä ja reenipädillä ) Ensikosketus rumpuihin oli joskus 13 vuotiaana . Surkeilla tamoilla tuli soiteltua monta vuotta . "Hitsailin" koulussa rikkimenneitä ständejä kasaan ja paikkailin kalvoja jeesusteipillä jne . Viereisessä urheilutalon kellarissa harjoitteli oikeat muusikot . Soittivat bluesia , raskaampaa rockkia progea ja soulia . En ollut kiinnostunut Nirvanan ja Metallican mättämisestä yhtään . Koska nuo urheilutalon muusikot kuullostivat sairaan hyviltä . Kunnioitan Ihmisiä joilla on rohkeutta esittää omia taiteellisia näkemyksiä musiikista , soittamlla sitä Ihmisille . Musiikki on todella hyvä harrastus , joskin rumpujen osalta kallis . Olen täysin amatööri , mutta onneksi on ammattilaisia ja käytettyjen soittimen kaupantekoa .
 
Terveisin " On off rumpali " :-)

Tätä mietiskelin taas eräs päivä ja näköjään löyty aiheeseen sopiva aihekkin täältä.
 
Ala-asteella oli sellanen muskarijuttu, vai mikskä sit nyt kutsuttiin. Oltiin yötä koululla ja saatiin tutustua eri soittimiin.
 
Rumpujen soitto kiehto ennen sitä juttua jo, mutta vaan ajatuksissa. En ollu koskenut kapuloihin vielä siinä vaiheessa.
Mutta tuo soittimiin tutustumis homma antoi sit tilaisuuden kokeilla rumpuja, ilman, että piti pelätä sitä jotta mitäköhän nuo nyt miettii yms.
 
Metallican Nothing Else Mattersiin ensimmäinen osunut filli innosti kummasti.
 
Kitaraa oon kokeillut, mutta siihen ei oo löytyny sellasta samanlaista intohimoa kun tähän rumpuharrastukseen.

Ensimmäisen kerran soitin julkisesti rumpuja -70 Kalliolaisessa tanssiravintolassa, olisko ollut Caravan? Siellä oli bändi ja soitin ja lauloin kappaleen "Erehdyin kerran". Olin mä enon rumpuja kolannut jo jonkin verran, ja tuon jälkeen entistä enemmän. Sillä oli Ludarin Ringo rummut. Eka biisi jonka muistan oppineeni kunnolla oli Lemon-bändin "Nainen tummissa". Ensimmäiset rummut sain kymmenen vanhana, red sparkle Hollywoodit juopolta tanssimuusikolta. Sitten ei paluuta enää ollut. Kävin mä Oilingilla ja Koskialalla muutamilla tunneillakin mutta bändisoitto oli se juttu, ja on vieläkin. Joskus tästä oli ihan tienestiksi asti, nyt on taas harrastus. Tänään mennään taas, kivaa touhua.

hollmi-5: Miten rummut tulivat soittimeksi juuri sinulle?
 
Miksi edelleen soitat rumpuja?
 
Minulle rummut valikoituivat soittimeksi, kun naapurin pojat halusivat perustaa bändin. Heillä oli kitarat. Veljen kanssa pähkäiltiin ja hän halusi basson. Minulle jäi rummut. Onneksi..
 
Mä en valinnu rumpuja vaan rummut valitsi mut. Ihan natiaisesta asti oon naputellu kaikkea eteen osunutta lähipiirin riesaksi asti. Jossain vaiheessa loppui kärsivällisyys rumpujen puutteeseen ja tein rummut kolmesta muoviämpäristä vetelemällä niihin suulle pakkausteippiä siksakkiin kalvoiksi. Joku kattilan kansi oli peltinä. Oiskohan ollu parisen vuotta myöhemmin kun sain vanhemmilta melkolailla kehnot merkittömät rummut. Isosiskolla oli kallis piano ja mullekin luvattiin kunnon rummut sillä ehdolla että todistan homman totisuuden menemällä myös musiikkiopistoon. En menny ku siellä ois pitäny myös laulaa.
 
Edit: vuonna '84 niihin muoviämpärirumpuihin tuli myös lehmänkello(n korvike) koska We're not Gonna Take It
 
Peltiosastoa päivittämällä niillä rummuilla pärjäsin siihen asti, että sijoitin kaikki ylioppilaslahjaksi saadut rahat Sonor Performereihin ja Sabianin pelteihin (Sonor koska Therapy?:n Fyfe Eving (DW:t oli liian kalliit) Ja Sabian koska Pearl Jamin Abbruzzese).
 
Pian sen jälkeen tuli kuitenki pitkä kuiva kausi kun opiskelu vei isoolle kirkolle eikä ollu soittopaikkaa. Vajaa kymmenen vuotta sitten vaihdoin vihdoin Sonorit sähkösettiin jotta pääsi rivitalossa vähän soitteleen. 3 vuotta sitten tuli autotallin muodossa mahis soittaa kotioloissa oikeita ja siitä homma sai taas tulta alleen.
 
Soitto on tapahtunu näihin päiviin saakka omaksi iloksi lähinnä yksin kun kova itsekritiikki on pitäny mut tosi pitkään soittelemasta muiden silmien alla. Nyt on vuoden verran tullu soiteltua työkaverin kanssa covereita kellarissa ja homman mielenkiinto on noussu ihan uudelle tasolle.
 
Varta vasten tapahtuva tekniikan ja timen reenaus on jääny tosi vähälle. Sitä puolta voisi koittaa kohentaa kun elämä joskus vähän rauhoittuu. Tahtikuvioiden laskeminen ei oo koskaan kuulunu mun soitteluun kun se on mun rumpufilosofian vastaista :-) Jos ei laskematta mene niin soitan jotain muuta kun kuitenki tuntuu, että vähän monimutkaisempienkin juttujen soittaminen menee muutaman kuuntelun jälkeen korvakuulolta. Se harmittava puoli tässä on, että on vaikea seurata muiden keskustelua monimutkaisemmista kuvioista.
 
Rummuttelu tuskin koskaan jää kun lapsuudesta asti jatkunu naputtelun tarve ei osoita laantumisen merkkejä.

First things first: hieno threadi.
 
Omaan rumpalointiini liittyy läheisesti vanhimman veljeni levyhylly (vinyyli ofc) ja se kun hänen kanssaan musaa diggailtiin. Siinä huomasin jotenkin jonkun taustalla kuuluvan mäiskeen... en tiennyt mitä se oli, mutta se jäi mieleen.
 
Teini-iässä sitten levylautaselle etsiintyi rockabillymusaa ja tietysti näin maalaisjunttina Hurriganes ja Remun kolaaminen oli kova juttu. Siitä alkoi jokin prosessi lantussa ja rummut oli saatava. New sound -merkkinen setti oli se jonka äitee mulle Raahesta haki... voi veljet kun niitä soitettiin... Enpä ole minäkään mitään suurta aikaiseksi soittajana saanut, muuta kuin sen soittamisen ilon ja riemun kuulua bändiin/bändeihin.
 
Rumpujen soitossa siisteintä mun mielestä on se kun on niinku "ytimessä" basistin kanssa peruskompissa... Silloin kun se jokin naksahtaa ja homma rullaa (ainakin omasta mielestään).
 
Rumpujen soitto on jotakin sellaista mitä olen ehkä tietämättäni aina halunnut tehdä. Hieno juttu sinänsä, että olen siihen tutustunut ja päässyt toteuttamaan tätä selittämätöntä mielitekoa. Antaa rumpujen soida nyt ja tulevaisuudessa...

Niin, rumpali ja rumpali, mutta kuitenkin..
 
Itsellä on tässä ketjussa monien muiden lisäksi tällainen kova naputtelun tarve ja tämä oli jo ihan ala-asteella sen verran voimakas, että sai aina kuulla siitä ja porukka oli ihan kypsä mun naputteluun. Siihen aikaan tuli kuunneltua Alice Cooperia, Gunnareita ja lankomiehen kautta löysin myös Metallican ja sieltä niitä komppeja ja ideoita sitten tuli otettua.
 
Ensimmäiset varsinaiset rumpukapulat tein teknisen työn tunnilla sellaisesta valmiista pötköstä työstämällä ja sitten siihen joku lakkaus tai muu käsittely päälle. Tämän jälkeen nikkaroin jostain laudoista ja pattingista pienen kehikon, johon virittelin muutamia pahvilaatikoita sekä haitsun, joka oli sellainen "slinki" eli lelu jota voi pallotella kädestä toiselle tai laittaa menemään rappusia yms. Siinä oli muuten melko haitsumainen soundi! Tällä setillä sitä sitten tuli kolisteltua levyjen päälle ja siitä se sitten lähti.
 
Jossain seiskaluokan musiikin tunnilla sitä pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan myös oikeita rumpuja ja vaikka jännitti pirusti se hieno setti, niin uskaltauduin hiukan soittamaan peruskomppia, joka meni muuten oikein paitsi yksi haitsunisku taisi aina puuttua. Musiikinopettaja näytti sen ja sitten vaan koittamaan itse.
 
Innostuin hommasta sen verran, että sain omat rummut kinuttua vanhemmilta ja valkoinen Pearl export -setti tuli haettua yhdeltä jannulta auton takakontista. Setti kotiin ja kasaamaan ja sitten taas kolattiin niin maan perusteellisesti. Tätä jatkui muutama vuosi, mutta kyllästyin hommaan, kun ketään kavereista ei soittanut mitään ja yksin kolistelu alkoi tuntua puuduttavalta. Ostin rahoilla stereot ja sitten menikin ainakin viisitoistavuotta ennen kuin koskin rumpuihin uudestaan.
 
Tässä välissä olin harrastanut musiikin tekoa syntikoilla, rumpukoneilla ja tietenkin peeceellä. Oman musan väännön ohessa hankin sähkiksen biisejä elävöittämään ja lopulta myin synat yms. pois ja jatkoin skeban rämpyttelyä. Tuota tuli sitten tehtyä useampia vuosia ilman sen kummempia mainetekoja, mutta hauskaa hommaahan tuokin oli ja on edelleen. Sitten yhtenä kauniina päivänä lueskelin thomannin hot-dealseja ja siellä oli alesiksen sähkörummut hintaan 399€ tai jotain. Innostuin mokomista niin, että tilasin moisen setin. Setti saapui ja sitten vaan testaamaan. Ainakin viisitoista vuotta taukoa mistään rummuista ja heti tuntui peruskompin soitto niin pirun hauskalta. Vitsi, miksi mä en ole ostanut tällaisia aiemmin!?
 
Viikon päivät soittelin tuolla setillä, kunnes huomasin siinä lukuisia puutteita. Palautin setin, koska siinä oli suoranaista vikaa, osa hiteistä jäi pois ja jotkut taas soivat yhtäaikaa. Tutustuin asiaan hiukan tarkemmin ja hommasin Rolandin TD-9 setin, jonka omistan vieläkin. Omakotitaloon kun tuli muutettua muutama vuosi sitten heräsi jälleen kiinnostus akustiseen settiin ja nyt on olohuoneen nurkassa Pearlin export ELX setti jolla tulee kolisteltua sen mukaan kuin ehtii. Peltisettiä on tullut päiviteltyä siihen tasoon, että nyt alkaa kattaus olemaan melko hyvällä mallilla.
 
Mitä sitten jatkossa, lisää treeniä varmasti ja joskus vielä toiveena löytää sopivan tasoisia soittokavereita, joiden kanssa voisi soitella harrastelijameiningillä lähinnä hauskaa pitäen. Haaveet rock-tähteydestä kun alkaa olla jo melko lailla kuopatut, mutta silti olisi pirun siistiä päästä joskus myös yleisön eteen soittamaan. Jonkinlaiset keikat tms. antaisivat treenaamiseen myös uutta päämäärää ja sitä kautta uutta potkua. Tällä hetkellä haastetta onneksi vielä riittää ihan perusjuttujenkin kanssa, eli hauskaa on ja kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa!

Ala-asteella perustettiin bändi ja mulle jäi rummut joten niitä oli pakko sitten soitella. Tänä päivänä olen kyllä kiitollinen nimittäin rummut on sellanen asia josta en koskaan luovu