| Aihe: Ajatteletko, mitä soitat, vai soitatko, mitä ajattelet? | |
|---|
|
Mitenkäs muilla? Itse ajattelen aika paljon, mitä soitan, mutta jos on fiilis päällä ja oikein innostuu, niin saatta käydä niin, että soittaa, mitä ajattelee. Se on mielestäni parasta, jos siinä onnistuu ja näkisin, että suuret kitaristit soittavat jatkuvasti, mitä he ajattelevat, eli:
Selvennetään nyt vähän..
Ajattelet, mitä soitat = päässäsi ei varsinaisesti ole "suurta suunnitelmaa", "punaista lankaa" tai "suurta ideaa", vaan ennemminkin soitat niitä tuttuja juttuja, joiden tiedät kuulostavan hyvältä ja toimivan. Soitossa (soolossa) ei kuitenkaan ole mitään pidempää valmiiksi päässä kehiteltyä juttua, mikä saavuttaa draaman kaaren riittävästi jännytyttyä kliimaksinsa. Kun ajattelee, mitä soittaa, niin soitto on helposti vähän teknistä, ajatuksetonta ja/tai "tyhjää tilutusta". Toki tässäkin nyt tietää, miltä ne tutut jutut kuulostavat jo ennen kuin ne soittaa, mutta niitä juttuja ei ole niin pitkälle ajateltu ennakkoon. Vähän siis sellaista rutiinisoittoa. Soitossa saattaa olla kiireentuntua, joka ilmenee turhina tilutuksina, eikä nuotit saa soida riittävän kauaa.
Soitat, mitä ajattelet = Ei turhia "täytenuotteja", vaan soitto on tarkemmin ajateltu ennakkoon. Ei mitään ylimääräistä "tuttua tilutusta", vaan päässä on melodia/ajatus/idea, joka saattaa olla pidempikin juttu, ja sitten soitat sen kitaralla ilman mitään ylimääräistä. Tässä kohtaa soitto saattaa olla rauhallisempaa, hitaampaa, nuotit soi itsevarmasti pidempään, ei ole kiirettä ja parhaimmillaan mennään jopa hetkittäin mukavuusalueen ulkopuolelle. Parhaimmillaan tulee sellaista out-of-the-box-soittoa.
Ja kyse on nyt siis vain improvisoinnista ja enemmänkin soolojen improvisoinnista. Mietin vaan, kun olen niin laiska opettelemaan mitään ulkoa ja soittelen käytännössä kaikki soolot improvisaationa. Oma soitto on liikaa kiinni "fiiliksestä". Jos ei lähde, niin soitto on rutiinia ja ajattelen, mitä soitan. Hyvänä päivänä päinvastoin. Pitäisi keksiä jotain keinoja kehittää itseä niin, että soitto olisi aina ns. soitan, mitä ajattelen -osastoa..
Olikos tässä nyt edes mitään tolkkua? Ymmärsittekö, mitä ajan takaa?
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. | |
Laulava Kylätohtori: --
Olikos tässä nyt edes mitään tolkkua? Ymmärsittekö, mitä ajan takaa?
Hyvinkin ymmärsi.
Itse monesti ehdin juuri ennen soolon alkua saada päähäni minkälaisen kaaren siihen rakennan, mutta aika monesti se kyllä unohtuukin soiton aikana.. Hienoja on ne hetket kun huomaa soittavansa mitä haluaa, eikä sitä mitä osaa tai mihin on jumiutunut.
Joku viisas sanoi jossain, että "soitan mitä kuulen päässäni" on ennemminkin "soitan mitä olen ennalta opetellut (ja yhdistelen ja varioin niitä)". Mitäpä olette tästä mieltä? |  pappasfin
25.11.2013 15:41:46 (muokattu 25.11.2013 15:43:14) | |
|
Hmm.. mä soitan ja annan mielen ja sormien viedä sen hetkisen mielen mukaan mikä siinä hetkessä on improvisoiden ajattelematta mitään skaaloja ym. kuvioita täysin perstuntumalta.
Kait tuosta sai selvän miten mä soitan :)
Mulla on yksi pääsääntö soittamisen suhteen, jos se kuullostaa hyvältä niin olen tehnyt asian oikein ja jos se kuullostaa ei niin hyvältä niin sitten ei ole homma toiminut.
PappaSFin | |
komero: Joku viisas sanoi jossain, että "soitan mitä kuulen päässäni" on ennemminkin "soitan mitä olen ennalta opetellut (ja yhdistelen ja varioin niitä)". Mitäpä olette tästä mieltä?
En nyt tässä muista, että mitenkä nuo oli aloitusviestissä määritelty, mutta kai se nyt on melko selkeää, että se spontaanikin improvisointi kuitenkin perustuu joillekin päässä valmiiksi oleville harjoitelluille kuvioille, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän tiedostettuja. Tietenkin todella yleisellä tasolla varmasti enkulturoiminen tonaaliseen musiikkiin ohjaa kaikenlaista musiikillista tekemistämme, mutta siellä on sitten myös spesifimpejä juttuja sen suhteen mitenkä kokee eri äänet suhteessa sointuihin, millaisia skaalabokseja on tottunut käyttämään ja niin pois päin. Kyllä se kaikki musiikillinen kokemus on siellä taustalla: paperinmakuinen akateeminen teoriantuntemus, tyylintuntemus, kaikki se musiikki, mitä on kuunnellut...
Ihan mielenkiintoista voi olla miettiä sitäkin, mikä on improvisoinnin suhde säveltämiseen. Yleensä kai ajatellaan, että improvisointi on hetkessä tapahtuvaa kun taas säveltäminen on jotenkin pitkäpiimäisempää toimintaa korjauslakan kanssa. Kuitenkin tuohon ylläolevaan perustuen väittäisin, että jako ei voi olla ainakaan noin jyrkkä: improvisointi ei vain yhtäkkiä mystisesti tapahdu, vaan soittajan täytyy valmistautua ja orientoitua siihen, kutsua kaikki tietämyksensä ja sen pohjalta toimia. Toisin sanoen: improvisointi ei tapahdu vain siinä hetkessä vaan se on suoraa tulosta kaikesta siitä mitä on tapahtunut sitä ennen.
Toisaalta taas säveltäminen voi olla hyvinkin spontaania. Sitä joskus tirskahtaa jostain sielunsyövereistä luritus, jota ei tarvitse sen kummemmin enää sensuroida vaan se on siinä sellaisena kuin se on. Säveltäessä voi parhaimmassa tapauksessa heittäytyä paljon spontaanimmin kuuntelemaan astraalikehonsa värähdyksiä kun ei tarvitse kantaa huolta jokaisen sävelen hyvyydestä etukäteen.
Täytyy vielä tähän loppuun sanoa, että kyllähän improvisoinnissa - oli se sitten soolon tahi komppiosuuden improvisointia - on yleensä paljon ihan ennaltaharjoiteltuja elementtejä mukana. Kun biisiä säveltää, treenaa ja sitten soittelee keikoilla jokusia kymmeniä kertoja niin vaikka osuudet saattaisivat olla sointumerkkejä, dynamiikanvaihdoksia ja sen sellaisia lukuunottamatta hyvin ad lib niin kyllä siellä vaan tietynlaiset tavat soittaa niitä alkavat vakiintua. Siinä hämärtyy improvisoinnin, säveltämisen ja tottumuksen raja.
The authors declare no conflict of interest. | |
Yksi vastaus: Kyllä! | |
Mina aloittelen aina rauhallisesti. Eli pitkia nuotteja ja taukoja. Kuuntelen muuta bandia ja siita alan rakentamaan. Mietin fraaseja ja rytmiikkaa ja nuotit tulevat sitten automaattisesti. Yritan rakentaa jonkunlaisen kliimaksin joka harvoin onnistuu kunnolla.
En allekirjoita. | |
Kuulen päässäni mitä tiedän soittavani ja sitten kuvittelen, että jotenkin muka soitin sen sen takia, että kuulin sen päässäni. Toimii. | |
Ehdottomasti ajattelen mitä soitan. Vaikka joskus ehkä päässäni soi jonkun taustan päälle sopiva soolo niin en mä nyt niin nero ole että osaisin sen noin vain heti ja lennosta kitaran otelaudalla toteuttaa.
Kyllä se mulla lähtee soolo ihan sormenpäillä tunnustelemalla ja korvilla kuuntelemalla. Yleensä turvallisin tapa lähteä sooloilemaan on aloittaa d-kielen 7. nauhalta ja pitää ne sormet niillä merkityillä (5,7,9, 12,15 jne) nauhoilla, toimii 99% biiseissä. Joskus uskallan soittaa jopa 10. tai 14. nauhoilta löytyviä säveliä mukaan, jos on semmonen mutu-fiilis päällä. Se 1% prosentti menee sitten jostain muusta sävellajista, eli aloituskohtaa hakisin vaikkapa d-kielen 8. nauhalta..
Joo, en siis ole soolokitaristi, enkä koskaan ole sooloilua treenannutkaan. Pätkän blues -skaalaa osaan, mutten sitä ole koskaan paljoa hyödyntänyt..
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli www.mikseri.net/kostiainenproj | |
Ajattelen mitä soitan.. toistan kunnes soitan mitä soitan. Ajattelen sitten mitä äsken soitin, soittamalla ja sitten soitan mitä ajattelen. Kunnes huomaan ajattelevani litä soitan.. ja tätä noidan kehää sitten parituntia päivässä. Ei ole helppoa ei :) | |
Kitaraa soittaessa en välttämättä ajattele aina kitaraa, mutta yleensä jos ajattelen soittaa kitaraa, alan soittaa sitä myös. Joskus huomaa kesken soittamisen ajattelevan ihan muita asioita, kuten maailmanpolitiikkaa tai erilaisia viuluja.
Nuorempana ja kotona asuessani äiti yhytti minut ajattelemasta tissejä kesken soittoharjoitusten. Siitä seurasi nolottava tilanne, josta emme ole puhuneet vielä tänäkään päivänä. Aika harvoin käy kuitenkin niin, että alkaisi soittaa jotain muuta soitinta, mitä oli ajatellut. Kitara ja basso on helppo sekoittaa keskenään, niin varmaan käy kaikille joilla moiset kotona on, mutta piano ja huuliharppu ovat sen verran kaukana toisistaan, että vaikea uskoa niiden sekoittuvan.
Alkuun oli kyllä hassua kun luulin, että pitää ajatella itse soitinta sitä soittaessaan. Kohta huomasikin, että voi funtsia ihan mitä tahansa, musiikki on vapaa maailma. Ja soittaessa moni asia selkiää päässä ihan itsessään! Olin monta kertaa päntännyt atomipommin toimintaa Valituista paloista, mutta ei se auennut. Sitten otin kitaran käteen, pistin särkijän päälle - kello viiteentoista - ja aloin soittaa avoimia voimasointuja. Ydinfissio aukesi yhtäkkiä ja tajuntani räjähti kuin pienempi uraanikappale olisi uponnut suurempaan uraanikappaleeseen aiheuttaen ketjureaktion, nimittäin tajusin samalla hetkellä ydinfuusion, Kuplan moottorin kasaamisjärjestyksen sekä sen, etten ollut pessyt aamulla hampaitani. Ja kaikki tuo vain soittamalla kitaraa!
Jos otat kollin voit hörhiä muiden natu kissojen kanssa. Ja näin saat extraa tekemiseen eli tekeminen nousee yli maximin. Kissan elämää -tietokonepeli | |
Jos puhutaan improvisoinnista niin ei kai sitä pysty kovin tarkaaan funtsimaan että vedänpäs nyt tuon ja tuon lickin, selkärangasta ja lihasmuististahan nuo jutut tulevat. Keikkatilanteessahan se on vähän eri koska tietää mikä biisi tulee ja minkätyyppistä siihen on soittanut ja joskus huomaa ajattevansa että mistä asemasta soolon alkaa.
Mulla on yks pätkä tallella minkä tallensin vahingossa kännykällä himassa eli jostain syystä kamera oli päällä, soittelin niitä näitä telkkkaria katsellessa, sillonhan ei tule ajatelleksi lainkaan mitä soittaa. Aika mielenkiintosen kuulosia juttuja joita kuunnelessa ei oikeen edes tunnista että on nuo soittanut, sama pätee joihin muinoin soittamiin sooloihin mitä on tallennettu.
Se ei ole välttämättä kivaa kun fiilis on lähinnä "olenko MÄ muka soittanut tuon?"...
No, wanha pieru kun olen niin sekä elämää että soittamista on enemmän takana kuin edessä mutta päivittäinen soittelu, vaikka vaan niitä näitä, se on helvetin tärkeetä, parin viikonkin breikki on hirmu takapakkia kun ikään alkaa olla yli 50, ja reilusti... | |
En oo ihan varma.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
Schnowotski: En nyt tässä muista, että mitenkä nuo oli aloitusviestissä määritelty, mutta kai se nyt on melko selkeää, että se spontaanikin improvisointi kuitenkin perustuu joillekin päässä valmiiksi oleville harjoitelluille kuvioille, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän tiedostettuja...
Täysin samaa mieltä. Kyllähän se improvisointi perustuu siihen, mitä on aikaisemmin opetellut. Ehkä tarkoitin, että kun "soittaa, mitä ajattelee" eli se, että homma toimii, niin silloin vain onnistuu soveltamaan niitä oppimiaan juttuja paremmin sekä uudella ja paremmin toimivalla tavalla. Ja toki tietenkin vanhoja "jo hyväksi havaittuja" juttuja entistä paremmin.
Kyllä itselle "sävellys" on periaatteessa improvisointia, varsinaista kynä kädessä tehtyä sävellystä en ole koskaan harrastanut. Treeniksellä nauha pyörimään ja sitten vain aletaan soittaa. Joku aloittaa, muut seuraa perässä ja lopputulos on, mitä on. Joskus huonompaa, joskus parempaa, jolloin itsellänikin on käynyt näin:
WanhaWetäjä: Se ei ole välttämättä kivaa kun fiilis on lähinnä "olenko MÄ muka soittanut tuon?".....
Joskus tosiaan, kun treeniksellä on ns. fiilis päällä, niin onnistuu soittamaan jotain, mitä itsekin myöhemmin ihmettelee. Ja parhaita ovat ne jutut, joita ei itse enää jälkikäteen osaa soittaa, vaikka on itse ne alunperin soittanut. Liian harvoin vain on näitä kauniita tarinoita kirjoitettu. Liian usein oma soitto on ihan jotain muuta, tympeää samojen vanhojen 10 vuotta sitten opittujen fraasien monotonista toistelua...
Eihän tähän kysymykseen, jota en koskaan esittänyt, ole kuin yksi vastaus: pitäisi mennä soittotunneille, jos saisi vähän uutta lähestymistapaa omiin rämpytyksiin...
Veksu: ...
:D
Gyl sunkka maar oikke met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. | |
Ajattelen usein, mitä en soita (mutta mitä tahtoisin soittaa, vaan kun en osaa). Ja en osaa, koska työt vievät miltei kaiken ajan. Biisivarasto kyllä karttuu, mutta samalla soittopuoli kärsii.
Onneks sentään päässä kuuluu hyviä juttuja. Pitäis vaan ehtiä opettamaan ne myös sormille. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |  McLeach
26.12.2013 01:43:07 (muokattu 26.12.2013 01:46:21) | |
|
Usein olen huomannut että oma pää toimii parhaiten silloin kun biisiä rupee ensimmäistä kertaa hahmottelemaan. Melodiat tulevat vain eikä niitä seuraava päivänä muista edes miettineen tai hioneen. Sitten taas kun menee reenikselle niin se improvisointi on tosiian sitä vanhan kierrätämistä. Millään ei saa mitään mielenkiintosta aikaseksi mutta himassa kynän ääressä saattaakin syntyä tuosta vaan ihan miettimättä ne parhaat jutut. Tästä syystä välillä onkin liian ahdistavaa alkaa uusia biisejä tekemään kun tietää niiden syntymisen järjettömyyden kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Järjen juoksun lisäksi olen huomannut omien saundien ja mieltymysten keskuudessa tosi paljon eroja kun vertaa sävellystilannetta ja reeneissä "säveltämistä". Vaikka sitä himassa yksin vaan akkaria hakkaa niin tuntuu että saman tien saa päähän sen oikean sovituksen ja saundit. Periaatteessa saa lyötyä lukkoon biisin luonteen alitajuntaisesti. Reeneissä taas kaikesta tulee samaa mössöä niin saundeiltaan kuin rakenteeltaankin. Ja niihin ei tee sitten mieli edes palata siellä himassa akkarin ääressä. Improvisoinnin puolesta kyllä aina puhun (ja soitan) mutta se kuinka paljon siinä on luovuutta ja spontaanisuutta on valitettavasti ihan eri asia. Ihan täysin uusien melodioiden keksiminen livenä ei varmastikaan ole sitä ideaaleinta improvisointia, varsinkin jos ihan populäärimusiikista puhutaan. Mutta olisihan se siistiä jos saisi joskus ihan tuulesta temmattua johonkin tuttuun biisin luonteeltaan täysin uudenlaisen soolon.
Mutta hyhyesti vastattuna kysymykseen soitan selkärangasta ja lihasmuistista varmaan 95 prosenttisesti. 5 prosenttia minusta yrittää soittaa mitä ajattelen ja ajatella hyviä juttuja. | |
Jos ajatukset ovat eheät ja täysin soittamiseen suuntautuneet ja sormet ovat herkät, tuppaan olemaan parhaimmillani. Tämä lienee aika yleistä. Silloin myös toteutuvat mainitsemasi yhtälön molemmat puolet. Taitotasosta riippumatta, kun ajatukset ovat eheät ja täysin soittamiseen suuntautuneet ja sormet ovat herkät, jokainen on parhaimmillaan. |  Kontiak
15.08.2014 20:46:33 (muokattu 15.08.2014 20:46:46) | |
|
Miksi Bonnie Tyler on kova ja "siunattu tila": http://www.youtube.com/watch?featur … yer_detailpage&v=1MNGFa-rto0#t=1253
"If you dig it, you must learn it."
http://www.truthinshredding.com | |
Ei soittaessa ajatella. Kivespussipohjalta vaan. | |
Itse olen huomannut sellaisen asian, että oli taustan genre rockia tai ballaadi tai jotain siltä väliltä, aloitan improvisoinnin aina lähes samalla tavalla. Siintä yhdestä lickistä lähden sitten räpeltämään jotain muuta, jonka olisi ainanin tarkoitus kuulostaa siistiltä.
Aloittajan kysymykseen: Pyrin soittamaan mitä ajattelen. Harvoin onnistun, mutta jos niin käy on aivan mahtava fiilis, vaikka lopputulos ei olisikaan mahtavaa. :)
"Good music is good no matter what kind of music it is"
-Miles Davis | |
joskus ku jammailen nii mietin et miten näin tyhmällä päällä saa nii paljo aivotyöskentelyä.. samalla mietin mitä soitan sil hetkel ja sit mietin miten jatkaa siihen ja sit se mitä jatkan muuttuu viel kikkailles ja samal saattaa muut soittimet leijailla pääkopassa.. onko muilla tällasi kokemuksii.
ps. noit tulee vaa sillo ku jammailen menetetyille. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
