Muusikoiden.net
28.03.2024
 
Aloittelijat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Joululahjatoiveena mikrofoni, vahvistin ja sähköpiano.
1
laulajanäiti
04.12.2012 13:32:47 (muokattu 04.12.2012 13:36:25)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei,
Yläasteikäinen tyttäreni on innostunut tekemään biisejä kaverinsa kanssa. Musiikkityyli on kai poppia esim Pink, Lady Gaga kuunnellaan. Taustamusiikki (perusjytke ym) tulee syntetitisaattorilta vai miksi sitä kosketinsoitinta/sähköpianoa sanotaan (laitteen nimeä enkä mallia tiedä). Tyttäreni soittaa koskettimilla myös melodian. Tähän he lisäksi laulavat ja äänittävät biisit YAMAHA pocketrack C24:lla.
Biisejä on sitten kuunneltu PC:llä. Lisäksi he laulavat muiden biisejä esim karaokeversiona you tubesta. Nyt olisi intoa laulaa jossain pienelle yleisölle.
Tietsikkaan liitetyistä pikkukaiuttimista ääni vaan ei ole niin kummosta ja jopa kotioloissa tuntuu, että vähänen äänen vahvistus mikillä olisi paikallaan.
 
Mitä kannattaisi ostaa, jotta pienimuotoinen esiintyminen esim jossain kerhotilassa kuullostaisi vähän paremalta? Pelkkä laulu tulisi livenä.
Toisena kysymyksenä on perus kosketisoittimen osto (normi piano meillä on). Suosituksia minkä hintaluokan laitteeseen kannattaa tässä vaiheessa satsata?
 
Mikä olisi kaikkein halvin ratkaisu?
Mikä olisi ratkaisu, jolla pärjäisi jonkin aikaa myös jatkossa, jos päätyvät laualamaan esim. johonkin bändiin?
 
Hintahaitari joustaa, jos laitteista oikeasti teidän mielestä on hyötyä tämän tyyliseen harrasteluun. Yritin perehtyä aiempiin viesteihin, mutta en saanut niistä mielestäni kunnon vastausta.
 
Kiitokset jo etukäteen kaikenlaisista kommenteista.
 
Niq
04.12.2012 13:45:51 (muokattu 04.12.2012 13:47:24)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

laulajanäiti: Kiitokset jo etukäteen kaikenlaisista kommenteista.
 
Osaatko sanoa yhtään budjettia tuolle äänentoistopuolelle, tyyliin kuinka monta sataa euroa olisi käytettävissä? Yleisesti ottaen laulun toistamiseen tuon tyylisissä oloissa riittää pelkästään mikrofoni ja aktiivikaiutin. Mikäli laulajia on enemmän kuin yksi tai haluatte myös kosketinsoittimen kuuluvan kunnolla, tarvitaan väliin myös pieni mikseri.
 
Sellainen halvin toimivaksi itse todettu paketti olisi yksi kappale tällaisia http://www.thomann.de/fi/the_box_pa108a_aktive_fullrangebox.htm ja mikrofoniksi http://www.thomann.de/fi/t-bone_mb85.htm Noiden väliin tarvitset vielä XLR-XLR -mikkipiuhan (halvimmat on umpisurkeita, ei kannata ostaa ja kannattaa kerralla ottaa tarpeeksi pitkä) http://www.thomann.de/fi/cordial_ccm_10_fm.htm
 
Nyt kannattaa sitten sekä muiden foorumilaisten, että myöskin kysyjän tiedostaa, että kyseessä on siis halvin toimiva ratkaisu. Jälleenmyyntiarvo innostuksen lopahdettua ei ole iso, eikä välttämättä kestävyys tai äänenlaatu sitä parasta luokkaa. Mutta toimii kuitenkin ja hommassa päästään eteenpäin.
 
laulajanäiti
04.12.2012 14:23:37 (muokattu 04.12.2012 14:39:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuli vahingossa kahteen keraan lue vastaus alta.
 
laulajanäiti
04.12.2012 14:37:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos vastauksesta, joka on varmasti toteuttamiskelpoinen eikä haittaa, vaikka innostus lopahtaa.Tarkemmin ajatellen budjetin tulisi pysyä satasissa ja näin ollen kiinnostaa, auttaako satasten lisäys saamaan esityksen kuullostamaan siedettävältä, kun taustamusiikit ovat omia Pocketracillä tehtyjä äänityksiä. (kerran pääsivät laulamaan oikean bändin kamoilla ja silloin se kuullosti ihan ok:lta isossa salissa).
 
Niq
04.12.2012 14:41:52 (muokattu 04.12.2012 14:43:58)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

laulajanäiti: Kiitos vastauksesta. Budjetin tulisi pysyä satasissa. Kiitos vastauksesta, joka on varmasti toteuttamiskelpoinen eikä haittaa, vaikka innostus lopahtaa.
Se mikä tässä kiinnostaa, on että millä esityksen saisi kuullostamaan siedettävältä, kun taustamusiikit ovat omia Pocketracillä tehtyjä äänityksiä. (kerran pääsivät laulamaan oikean bändin kamoilla ja silloin se kuullosti ihan ok:lta isossa salissa).

Tällöin tarvitaan mikseri ja pari piuhaa lisää.
 
Tähän saisi liitettyä tarvittaessa kaksi laulumikkiä, kosketinsoittimen ja sen taustamusaa soittavan nauhurin ihan yhtäaikaisesti.
 
http://www.thomann.de/fi/behringer_xenyx_802.htm
 
EDIT: Kysyit, auttaako satasten lisääminen: Kyllä ja ei. Itse esityksen laatua se ei paranna, mutta helpottaa toki sen paremman soundin saamisessa. Paremman soundin lisäksi kalliimmalla saa kovempaa voluumia ja tietenkin sitä kestävyyttä/luotettavuutta.
 
rabitti88
04.12.2012 22:04:02 (muokattu 04.12.2012 22:29:15)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos tätyy sada mikit ja kiippari niin yamahan stagepas on erittäin hyvä
http://www.thomann.de/fi/yamahastagepas_300_complete_bundle.htm
alle 600 euron paras hankinta, meidän bändi käyttää tuota jos ei kukaan toimita parempaa elektroniikka. Tuo jos käy pieneksi niin kyllä isomman mikserin voi hommaa myöhemmin. Mikeiksi tälläiset langattomat niin ei kompastu piuhoihin http://www.thomann.de/fi/akg_wms_40_mini_dual_vocal_b_stock_2.htm nimi merkillä ärsyyntynyt bändikämpän lattialla meneviin piuhoihin. Joku 800 euroo menee noihin ja sit jos tarvii kiipparin niin nord elektro ei ole hyvä viime keikalla ei saatu siitä kunnon saundia. Korg krome vois olla hinnaltaan sopiva. Ei siis kannata ostaa halpaa jos haluaa kestävät. Tässä kohtaa kannattaa mennä tytär mukana musiikki liikkeeseen katsomaan mitä sieltä löytyy. Suosittelen Nummelassa sijaitsevaa Viihdeässiä josta olen ostanu kaikki omat soitmmimet, ja liikkeen Sepolta kannattaa kysyä ja se mitä ei ole hyllyssä niin se tilataan. ja seppo antaa myös alennuksia. Mitä vaatimuksia on sähkö pianolle? monta oktaavia http://www.thomann.de/fi/yamaha_psrs650_deluxe_bundle.htm
http://kurzweil.com/product/pc3k8/ vai tälläinen ammattilaisten työkalu 2500e hintalapulla jk nummelasta 2399e www.jknummela.fi
 
Niq
05.12.2012 11:23:14
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rabitti88: Jos tätyy sada mikit ja kiippari niin yamahan stagepas on erittäin hyvä..
 
Kannattaisi varmaan lukea noita viestejä ennen vastausta. Ammut nyt kärpästä haulikolla. Yksi pikku aktiivikaiutin piisaa vallan hyvin kotisoitteluun. Langattomia mikkejä? Gimme a break. On vähintään 20-30 asiaa, mihin kannattaa panostaa, ennenkuin lähtee hommailemaan langattomia. Ei kai ketään pari mikkipiuhaa voi niin paljoa häiritä että sen takia ostaa langattomia mikkejä? Halvat langattomat on ihan susia, kalliit on... noh, kalliita. Meillä menee lavalla noin 30 mikkipiuhaa, kymmenkunta virtapiuhaa, muutama kaiutinkaapeli plus vielä soittajien omat kitara- ja bassopiuhat. Eipä ole toistaiseksi haitannut yhtään, kun piuhat laittaa siististi ja niputtaa tarvittaessa. Koko setin saa purettua puolessa tunnissa kuljetuskuntoon, sisältäen piuhojen laittamisen nätille vyyhdille.
 
PS. Jos tuntuu että laulaja tarvitsee langattoman että pääsee liikkumaan lavalla, kannattaa ilman muuta tutustua Michael Monroen livetallenteisiin. Eipä näytä piuha kauheasti haittaavan...
 
sepisti
05.12.2012 22:10:46 (muokattu 05.12.2012 22:11:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niq: Kannattaisi varmaan lukea noita viestejä ennen vastausta. Ammut nyt kärpästä haulikolla. Yksi pikku aktiivikaiutin piisaa vallan hyvin kotisoitteluun. Langattomia mikkejä? Gimme a break. On vähintään 20-30 asiaa, mihin kannattaa panostaa, ennenkuin lähtee hommailemaan langattomia. Ei kai ketään pari mikkipiuhaa voi niin paljoa häiritä että sen takia ostaa langattomia mikkejä? Halvat langattomat on ihan susia, kalliit on... noh, kalliita. Meillä menee lavalla noin 30 mikkipiuhaa, kymmenkunta virtapiuhaa, muutama kaiutinkaapeli plus vielä soittajien omat kitara- ja bassopiuhat. Eipä ole toistaiseksi haitannut yhtään, kun piuhat laittaa siististi ja niputtaa tarvittaessa. Koko setin saa purettua puolessa tunnissa kuljetuskuntoon, sisältäen piuhojen laittamisen nätille vyyhdille.
 
PS. Jos tuntuu että laulaja tarvitsee langattoman että pääsee liikkumaan lavalla, kannattaa ilman muuta tutustua Michael Monroen livetallenteisiin. Eipä näytä piuha kauheasti haittaavan...

No, jokainen varmaan ymmärtää 88:n juttujen ulkoasusta, että kannattaako ottaa vakavasti vai ei :)
Bigbändissäkö sä soitat, kun teillä on noin paljon piuhoja?
 
Tomppeli
01.12.2013 11:37:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niq: Tällöin tarvitaan mikseri ja pari piuhaa lisää.
 
Tähän saisi liitettyä tarvittaessa kaksi laulumikkiä, kosketinsoittimen ja sen taustamusaa soittavan nauhurin ihan yhtäaikaisesti.
 
http://www.thomann.de/fi/behringer_xenyx_802.htm
 
EDIT: Kysyit, auttaako satasten lisääminen: Kyllä ja ei. Itse esityksen laatua se ei paranna, mutta helpottaa toki sen paremman soundin saamisessa. Paremman soundin lisäksi kalliimmalla saa kovempaa voluumia ja tietenkin sitä kestävyyttä/luotettavuutta.

Löytyisköhän apua tätä vanhaa keskustelua nostamalla.
 
Ala-asteikäiset lapset innostuneita musisoinnista, etenkin laulusta ja rumpujensoitosta (yksi käynyt laulutunneilla, toinen rumputunneilla, kolmas tutustuu itsekseen). Joulupukin toivelistalla on nyt sähkörummut (tilattu jo simppelit käytetyt) sekä joku mikrofoni ja vahvistin laulua varten. Jonkinmoinen yksinkertainen kosketinsoitin meillä jo on. Tarkoitus siis musisoida vain kotona lastenhuoneessa, mutta ääntä pitäisi saada niin rummuista, laulusta kuin ehkä koskettimistakin.
 
Kysymys: pystyykö tuohon yllä suositeltuun vahvistin ja mikseri -kombinaatioon kytkemään sähkörummut siten, että niistä saa jotain tolkullista ääntä ulos? Tarkoitus ei siis ole lähteä keikoille, ainoastaan tukea lasten innostusta kokeilla ja tutustua aihepiiriin yhdessä.
 
daredevil
01.12.2013 14:01:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tomppeli: Löytyisköhän apua tätä vanhaa keskustelua nostamalla.
 
Kyllä tuohon pieneen mikseriin varmasti pystyy kytkemään sähkörummut. Mikseri itse ei vain vahvista ääntä. Tarvitset mikserin lisäksi vielä äänenvahvistimen ja kaiuttimen. Tämän virkaa hoitaa ihan hyvin esimerkiksi jonkinlainen kotistereosarja, jossa on aux input (tämä siis täytyy olla). Jos taloudesta löytyy tällainen jo ennestään, ei muita hankintoja tuon mikserin lisäksi mielestäni tarvitse tehdä.
 
Neljä kanavaa riittää musiikin tekemiseen
xerxes
01.12.2013 16:15:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tomppeli: Löytyisköhän apua tätä vanhaa keskustelua nostamalla.
 
Ala-asteikäiset lapset innostuneita musisoinnista, etenkin laulusta ja rumpujensoitosta (yksi käynyt laulutunneilla, toinen rumputunneilla, kolmas tutustuu itsekseen). Joulupukin toivelistalla on nyt sähkörummut (tilattu jo simppelit käytetyt) sekä joku mikrofoni ja vahvistin laulua varten. Jonkinmoinen yksinkertainen kosketinsoitin meillä jo on. Tarkoitus siis musisoida vain kotona lastenhuoneessa, mutta ääntä pitäisi saada niin rummuista, laulusta kuin ehkä koskettimistakin.
 
Kysymys: pystyykö tuohon yllä suositeltuun vahvistin ja mikseri -kombinaatioon kytkemään sähkörummut siten, että niistä saa jotain tolkullista ääntä ulos? Tarkoitus ei siis ole lähteä keikoille, ainoastaan tukea lasten innostusta kokeilla ja tutustua aihepiiriin yhdessä.

http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=812236
 
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=800776
 
Siis jotain tuollaista pakettia vaikuttaisit tarvitsevan.
 
Relax. Prediction is very difficult, especially about the future.
nisumaka
02.12.2013 09:36:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yksi vaihtoehto,jossa sulla ei mene rahaa ainakaan hukkaan (jatkossakin käyttöä) on tämä: www.thomann.de/fi/millenium_ha4.htm .
 
Sitten siihen 4 kpl kuulokkeita, esimerkiksi nämä ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan huippuja, ja toistavat siis bassot, rummut yms vallan mainiosti: www.thomann.de/fi/the_tbone_hd880.htm . Sitten muutama jatkojohto, ja jokin mikseri.
 
Tomppeli
02.12.2013 20:29:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

daredevil: Kyllä tuohon pieneen mikseriin varmasti pystyy kytkemään sähkörummut. Mikseri itse ei vain vahvista ääntä. Tarvitset mikserin lisäksi vielä äänenvahvistimen ja kaiuttimen. Tämän virkaa hoitaa ihan hyvin esimerkiksi jonkinlainen kotistereosarja, jossa on aux input (tämä siis täytyy olla). Jos taloudesta löytyy tällainen jo ennestään, ei muita hankintoja tuon mikserin lisäksi mielestäni tarvitse tehdä.
 
Kiitokset kaikille vastauksista!
 
Ajattelin siis hankkia myös alussa ehdotetun aktiivikaiuttimen ja mikrofonin laulua varten, ja vetää nämä rumpujen ja kosketinsoittimen kanssa tuosta mikserin läpi aktiivikaiuttimeen. Lienee ihan ok lastenhuonemusisointia varten?
 
nisumaka
03.12.2013 08:25:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Varmasti on ok muutoin, mutta kun se aktiivikaiutin alkaa kunnolla pitää mökää, sinulle herää ajatus kuulokkeista ;-)
 
daredevil
03.12.2013 15:38:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tomppeli: Kiitokset kaikille vastauksista!
 
Ajattelin siis hankkia myös alussa ehdotetun aktiivikaiuttimen ja mikrofonin laulua varten, ja vetää nämä rumpujen ja kosketinsoittimen kanssa tuosta mikserin läpi aktiivikaiuttimeen. Lienee ihan ok lastenhuonemusisointia varten?

Mielestäni kovin pienille lapsille ei vielä kannata mitään varsinaisia PA-vehkeitä hankkia, ne kuuluvat ennemminkin jonnekin bändikämpälle koska niistä tulee järkyttävä meteli. Mieluummin ihan akustisista soittimista lähtisin lasten kanssa liikkeelle.
 
Neljä kanavaa riittää musiikin tekemiseen
Tomppeli
10.12.2013 19:13:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

daredevil: Mielestäni kovin pienille lapsille ei vielä kannata mitään varsinaisia PA-vehkeitä hankkia, ne kuuluvat ennemminkin jonnekin bändikämpälle koska niistä tulee järkyttävä meteli. Mieluummin ihan akustisista soittimista lähtisin lasten kanssa liikkeelle.
 
Kiitokset jälleen hyvistä kommenteista.
 
Tässä yhteydessä tarvitaan jotain äänentoistoa, kun on yksi rumpumaikan mielestä lahjakkaalta vaikuttava 10-vuotias rumpali (-> sähkörummut kotiin) sekä mikrofoniin laulamisesta kokemusta halajava 11-vuotias (kun laulutunneilla lauletaan ilman mikkiä, mutta sitten oppilaskonsertissa lukukauden lopussa pitää aina laulaa mikkiin).
 
Tuo toisen vastaajan ehdottama kuulokemikseri kuulostaa hyvältä idealta, pitänee sellainenkin hankkia sekä lisää kuulokkeita.
 
Tomppeli
06.05.2014 14:23:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Amatöörin avunpyyntö vanhaan ketjuun, jossa taustat kuvataan.
 
Joulusta on jo aikaa, ja hankitut varusteet ovat olleet erillisessä käytössä ja on jäänyt jouluhuuman jälkeen unholaan jo jouluna todettu puute/vika.
 
Tuosta PA:sta (http://www.thomann.de/fi/the_box_pa108a_aktive_fullrangebox.htm) ei kuulu bassoa ollenkaan. En hyvällä amatöörin yrityksellä löydä mitään kytkintä, millä tuohon pääsisi vaikuttamaan (bassonamikan vääntely ei auta).
 
Kun laittaa volyymit täysille, kuuluu hurinaa vain yläosasta, ei alaosan bassokaiuttimesta.
 
Voiko tässä olla jossain piilopaikassa joku kytkin tai piuha tms, jota en ole hoksannut kiinnittää? Vai pitääkö ryhtyä Thomannin kanssa takuukeskusteluihin? (Kuljetuslaatikot tietenkin on heitetty pois jo aikaa sitten).
 
oksatboys
06.05.2014 19:54:41
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tomppeli: Voiko tässä olla jossain piilopaikassa joku kytkin tai piuha tms, jota en ole hoksannut kiinnittää? Vai pitääkö ryhtyä Thomannin kanssa takuukeskusteluihin? (Kuljetuslaatikot tietenkin on heitetty pois jo aikaa sitten).
 
Ei noissa mitään erillistä kytkintä wooferille ole. Ei muuta kuin kajarit takas thommin koneeseen.
 
Sanotaan että soundi lähtee sormista... no mulla se on kai jo sitte lähtenyt.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «