Kitarat: kitarakamat ›

Laulava Kylätohtori: No tämä. Millainen isä antaa lapselleen auki soittamattoman kitaran?
 
Huono isä. Olen itse lopun ikää isälleni katkera kun hän osti minulle syntymäpäivälahjaksi iskemättömän Esp-ltd m-53 kitaran ei naarmun naarmua ja täysin vailla hellää kosketusta. Pelkkä kylmä, kolkko ja steriili mattamusta runko ja vaalea lakattu vaahterainen kaula vaahteraisella otelaudalla. Kuin yksinäinen ja itsestään epävarma nuori emo-tyttö joka ei tulisi koskaan olemaan seksikäs, vain kaunis.
 
Olen joutunut jälkeenpäin kompensoimaan tätä lapsuuden traumaa äärimmäisillä ratkaisuilla kitaraa kohtaan. Ensimmäisenä yritin peittää sen tarroilla ja vaihtaa tallamikin. Nämä eivät kuitenkaan täyttäneet aukkoa syvällä kitaraharrastukseni sisimmässä ja päädyin hiomaan hiomakoneella hengityselinteni uhalla pois tuon kuvottavan mustan muovipäällysteen. Maalasin epätasaisen ja naarmuisen rungon ja lavan neonvihreällä spraylla ja otin singlemikeistä kuoret pois. Runko oli kärsinyt vakavia epämuodostumia hiomakoneen armottoman purennan alla. Mutta se oli viimein vapaa. Vasta silloin koin kitaran olevan osa minua ja pystyin hyväksymään sen sellaisenaan. Kitaran soundi avautui ja laajeni. Siitä tuli elävä. Sillä on oma luonteensa, omat heikkoudet ja omat voima-alueensa. Se pystyi kävelemään avojaloin. Varmasti katse eteenpäin. Mutta vain kun hän halusi. Muutoin hän oli kotona ja teki sitä mistä hän piti. Avoin, valmis mihin tahansa, osaa paljon mutta ei ole loistava kuin niissä asioissa jotka hän kokee tärkeimmiksi. Nyttemmin aion kunnioittaa kitaraa ja kunnostaa sen epämääräisen pinnan ja antaa sille alunperin kuuluneen loistonsa. Pinta saa tasaisen neonvihreän loiston ja kiiltävän lakkapinnan päälleen. Se ei koskaan tulisi olemaan mitään muuta kuin oma itsensä.
 
Soittakaa nyt ne kitarat auki ettei lapsi kärsi tulevaisuudessa. Hättänäm.
 
E: Ettei mee ot; Kitaroita on neljä, yllä kuvattu, yksi myynnissä oleva jaska, vanha landiksen akkari ja Harlikan jazz-beissi.