| Aihe: Signature-mallit | |
|---|
|
Näitähän nyt on ja näitä tuntuu vain tulevan koko ajan lisää. Mitä nämä kitarat oikeasti ovat? Ja mikä on näiden mallien suhde "vakio"-malleihin, ovatko ne parempia, pelkää rahastusta pienillä erityispiirteillä, vaiko ihan oikeasti mahdollisesti huippuinstrumentteja?
Hieman pohjustusta kohdaltani.
Itse en ole oikeastaan ikinä haaveillut kuulostavani joltain esikuvaltani yksi-yhteen, tai no ehkä silloin noin viisitoistavuotta sitten kitaransoiton alkumetreillä. Tosin en silloinkaan uskonut Hendrix:in väärinpäin olevan tallamikin olevan avain siihen että kuulostaisin Hendrix:iltä. Ikinä en ole kuvitellut soittavani kenenkään muun signature-mallia, minunhan se signature-malli pitäisi itse luoda itselleni.
No, ajat muuttuu, ajat muuttuu..
Nyt mieleipiteeni ovat ehkä vähän muutuneet, onko se sitten vanhuutta ja asenteen löysyyttä, tylsää perjantai iltaa vai mitä, no kuitenkin. Vosiko signature-kitaroista sittenkin löytyä helmiä? Edellenkään en halua soittaa kitaraa, joka alleviivaa tiettyä soittajaa, mutta jos kitara vain jonkun tietyn soittajan signature-malli, mutta jossa ei kuitenkaan konkreettisesti ole Bob Marley- kuviointia tai muuta suoranaisesti tiettyyn kitaristiin viittaavaa piirrettä.
Johtava ajatus ajatusteni pohjalle:
Monet signature-mallit ovat pienempiä "painoksia", ehkäpä siis laatu voisi olla parempaa/ paremmin tarkkailtua. Esimerkiksi siellä Korean pahuksen hikipajassa painetaan jotain kitaraa liukuhihnalla, mutta signature-mallit vaatisivat omat hieman poikkeavat linjat, ajatuksena ilmoille heitettynä, voisiko olla näin? Ehkäpä palstalta ei löydy "sitä henkilöä joka on ollut Gibsonin/Fenderin tehtaalla töissä", mutta voisiko ajatuksessa olla ideaa?
Tässä muutama malli Thomanilta, jotka voisivat herättää ajatuksia.
Lisään vielä että en tiedä kaikkia näistä signature-mallien kitaristeista, vaan olen katsellut ihan vain mallien perusteella. Toinen rajoittava tekijä on se että en tunne esim. Jackson:in, PRS:n tai kitaroita niin hyvin, että tietäisin heidän signature-malleista vs. peruskepit. On myös huomatava että en ole tarkistanut "alkuperäismallin usa/japan/korea/ym."+mikkien ym. suhdetta, nämä ovat vain keskustelun herättämiseksi.
Hp. 100-1000e
http://www.thomann.de/fi/epiphonetom_delonge.htm
Yksi mikkinen, pitääkö runko tehdä erikseen?
http://www.thomann.de/fi/fender_jmascis_jazzmaster.htm
http://www.thomann.de/fi/epiphone_tommy_thayer_les_paul.htm
Gibson 498T Humbucker (covered) bridge Gibson 498T Humbucker (open-coil)
http://www.thomann.de/fi/fender_graham_coxon_telecaster.htm
C-shape neck, rosewood fretboard, 21 medium jumbo frets, scale 648mm, nut width 42mm, 1x seymour duncan SH-1 thomann humbucker neck position and 1x vintage style single coil pickup bridge position
http://www.thomann.de/fi/fender_kenny_wayne_shepherd_strat_bk.htm
alder body, custom thick 'C' shaped maple neck, rosewood fretboard, 21 jumbo frets, 3x custom voiced Kenny Wayne thomann Shepherd single-coil pickups, vintage style synchronised tremolo with Graph Tech bridge saddles
http://www.thomann.de/fi/fender_j_vaughan_strat_signature_car.htm
Neck, Soft "V" Shape, Maple Fretboard with 21 frets, 2 Tex-Mex Calibrated, Overwound, Single-Coil Strat Pickups (Neck and thomann Middle), 1 Tex-Mex "Hot Bridge" Single-Coil Strat Pickup (Bridge), American Vintage Synchronized Tremolo
1000e-2000e
http://www.thomann.de/fi/fender_kurt_cobain_jaguar_3tsb.htm
Jaguar, Di Marzion mikeillä
http://www.thomann.de/fi/fender_jim_root_stratocaster_rw_bk.htm
ebony fretboard, 22 jumbo frets, 648mm scale, 42mm nut width, black hardware, strings-thru body bridge, 3-ply black pickguard, thomann 1x EMG 60 & 1x EMG 81 humbucker pickups
http://www.thomann.de/fi/fender_clapton_strat_signature_pw.htm
3 Vintage Noiseless Pickups (Neck, Middle, Bridge), active Mid-Boost Circuit, "Blocked" American Vintage Synchronized Tremolo
http://www.thomann.de/fi/gibson_elliot_easton_tikibird.htm
2x 57 classic humbucker with 4 mini slides for coil taps and phase switching | |
Omasta mielestä nuo signaturet on faneille tarkoitettu. Joraa niinkuin esikuvasi tyylillä. Ei kait nuilla sen ihmeellisempää ole haettu. Siguista joskus vielä tulen omistamaan LTD:n hex-7. Pulukitara sitten saa koristaa seinää. | |
Itse kyllä pidän koko sigun ideaa rahastuksena, mutta kyllä ainakin osa niistä on myös erinomaisia soittimia. Esimerkiksi SRV strato oli ihan vakuuttava tapaus, mutta kyllä siitä sigusta varmaan joutuu maksamaan ekstraa, ainakin epäilen niin. Onhan niitä siguja ihan tosi eritasoisia ja varmaan osa poppareista soittaakin sillä omalla signaturellaan, mutta osa on varmaan vain nimellä myymistä.
Itse en diggaa signatureista enkä kyllä oikein muistakaan erikoisuuksista. Omaan soitinihanteeseeni kuuluu, että vehkeet pitää olla mahdollisimman liukuhihnalta en edes modailuja harrasta. Sellainen kitara on hyvä jollaisia on kaupat täynnänsä. Jos signeeraus pitää olla, niin raapaisen itse nimen sinne lavan taakse:-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. |  TTV
29.11.2013 21:50:11 | |
|
Itselläni on pelkkää hyvä sanottavaa Signature-kitaroista. Mulla on ollut LTD:n Dave Mustaine DV8R ja Axxion, Schecterin Jeff Loomis NT-7 ja Jacksonin Scott Ian T-1000 (just nyt soitossa). Näissä kaikissa on selkeät erot massakitaroihin; osaa ei edes tehdä massaversioina ja muutenkin artistin mieltymykset ovat positiivisia eroja. Esim. Mustainen Axxion on täysin uniikki ja hemmetin hyvä ergonomialtaan oleva runkomuoto. Vastaavasti Scott Ian T-1000 on pelkistetty kitara toiminnoiltaan ja sairaan kaunis väriltään. Laatu on samaa tasoa kuin muissakin saman hintaluokan kitaroissa, eli siinä ei mielestäni ole selkeää eroa. Toki, jos vielä sattuu fanittamaan ko. artistia, niin silloin kyllä sigu on loistava hankinta.
On tietenkin myös signature-malleja, joissa ei ole muuta oleellista eroa kuin esim väri ja nimmari, joista sitten veloitetaan massakamaa enemmän hintaa. Tällaiset hankinnat kannattanee korvata massatavaralla . ..
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.),
"You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King) | |
Itse kyllä pidän koko sigun ideaa rahastuksena, mutta kyllä ainakin osa niistä on myös erinomaisia soittimia. Esimerkiksi SRV strato oli ihan vakuuttava tapaus, mutta kyllä siitä sigusta varmaan joutuu maksamaan ekstraa, ainakin epäilen niin.
Olen oikeastaan samaa mieltä, ja kiva saada hyvä mielipide ilman turhaa provoamista palstalle. Aloitin aiheen kun ajattelin että strato-tyyppejä tämä ainakin kiinnostaa, mutta itse huomioni kiinnittyi tähän:
http://www.thomann.de/fi/gibson_elliot_easton_tikibird.htm
Elliot Easton Tikibird, oliskohan ollut aikaisemmin alennuksessa, mutta nyt noin 500e kallimpi kuin perusfirebird, aikaisemmin taisi olla kohtuu samoissa.
Itse en diggaa signatureista enkä kyllä oikein muistakaan erikoisuuksista. Omaan soitinihanteeseeni kuuluu, että vehkeet pitää olla mahdollisimman liukuhihnalta en edes modailuja harrasta. Sellainen kitara on hyvä jollaisia on kaupat täynnänsä. Jos signeeraus pitää olla, niin raapaisen itse nimen sinne lavan taakse:-).
On muuten ihan allekirjoituskamaa tuo viimeinen laini: Jos signeeraus pitää olla, niin raapaisen itse nimen sinne lavan taakse, samoja ajatuksia täällä, kuten jo kirjoitinkin. | |
Itselläni on pelkkää hyvä sanottavaa Signature-kitaroista. Mulla on ollut LTD:n Dave Mustaine DV8R ja Axxion, Schecterin Jeff Loomis NT-7 ja Jacksonin Scott Ian T-1000 (just nyt soitossa). Näissä kaikissa on selkeät erot massakitaroihin; osaa ei edes tehdä massaversioina ja muutenkin artistin mieltymykset ovat positiivisia eroja. Esim. Mustainen Axxion on täysin uniikki ja hemmetin hyvä ergonomialtaan oleva runkomuoto. Vastaavasti Scott Ian T-1000 on pelkistetty kitara toiminnoiltaan ja sairaan kaunis väriltään. Laatu on samaa tasoa kuin muissakin saman hintaluokan kitaroissa, eli siinä ei mielestäni ole selkeää eroa.
Hyvä kommentti ja hyvä pointti! Itse kun en noista "hevimalleista" niin tiedä niin en niitä edes ottaa alkuun. Hyvä ergonomialtaan oleva runkomuoto Tätä en edes tullut itse ajatelleeksi! |  fox
30.11.2013 02:01:23 | |
|
TTV: Itselläni on pelkkää hyvä sanottavaa Signature-kitaroista. Mulla on ollut LTD:n Dave Mustaine DV8R ja Axxion, Schecterin Jeff Loomis NT-7 ja Jacksonin Scott Ian T-1000 (just nyt soitossa). Näissä kaikissa on selkeät erot massakitaroihin; osaa ei edes tehdä massaversioina ja muutenkin artistin mieltymykset ovat positiivisia eroja. Esim. Mustainen Axxion on täysin uniikki ja hemmetin hyvä ergonomialtaan oleva runkomuoto. Vastaavasti Scott Ian T-1000 on pelkistetty kitara toiminnoiltaan ja sairaan kaunis väriltään. Laatu on samaa tasoa kuin muissakin saman hintaluokan kitaroissa, eli siinä ei mielestäni ole selkeää eroa. Toki, jos vielä sattuu fanittamaan ko. artistia, niin silloin kyllä sigu on loistava hankinta.
On tietenkin myös signature-malleja, joissa ei ole muuta oleellista eroa kuin esim väri ja nimmari, joista sitten veloitetaan massakamaa enemmän hintaa. Tällaiset hankinnat kannattanee korvata massatavaralla . ..
Juu, nimen omaan juurikin näin asianlaita on. Signaturet voi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan, niihin, joissa tosiaan on pikkusen enemmän "tekemistä" syystä tahi toisesta syystä, ja sitten juuri noihin "näköispainoksiin"..
Osa noista "artistimalleista" on, kuten hallu totesi, lähinnä verrattavissa (tylystikin todettuna) fanituotteeseen.
Otetaan tässä "ajankuluksi" (siis minun..) vaikka hiukkasen enemmän tuntemani valmistajan/merkin vähemmän tunnettu signaturemalli, ja sen "halpisversio" eli merkkiä paljastamatta Slash "Snakepit" Signature model. Se aito ja alkuperäinen, hyvin rajoitettu määrä valmistettu ja CS-kamaa. Eli Custom Shop, jonka toimenkuvaan kuuluu myös valmistaa erikoissarjoja, olivat sitten pieniä, ns. "short run" -malleja tahi sitten muuten pienen volyymin "jatkuvia" mallisarjoja - nämä ammattimiehet tuosta Snakepit- mallin teosta vastasi. Se "alkuperäinen" oli puiltaan valikoitu, viimeistely oli "oikealla" intarsia- eli upotuskoristelulla sekä vakiomalleista tyystin poikkeavalla värityksellä. Hintaakin oli ns. reilusti, ei sinällänsä ihme.
Myöhemmin ko. merkin sisarfirma teki "halvemman" version, muuten samanmoinen, mutta upotuskoristelu oli korvattu lakan alle pistetyllä siirtokuvalla, ja normaaliproseduurin mukaan kansi oli viilua eikä "täysvahvaa" puuta, kuten siis tuolla päin valmistetuissa kitaroissa yleensäkin.
No niin, sitten joudutaankin puntaroimaan sitä, onko kumpikaan soitin noista sitten _soittimena_ sen kummallisempi kuin joku muu täysin rakenteeltaan vastaava _saman_ osaston valmistama kitara. Olen sitä mieltä että useimmiten ei. Mutta jos on kova Saul Hudson-fani ja moista halajaa, niin eipä sitä sitten mistään muualta saa. =) Mutta myöhemmin lissää aiheesta..
Signaturesoittimissa on sitten myös niitä, joissa on jotain muutakin "signaturea" kuin pelkkää kosmetiikkaa, sanotaan nyt vaikka sähköpuoli täysin erilainen "sarjatuotantovehkeisiin" verrattuna. Näissä sitten pitää hahmottaa, ovatko ne toisen soittajan ihan omassa soittimessaan soveltamat ratkaisut sitten itselle juurikin hyödykäs ja tarpeellinen juttu, vai täysin tai osittain sopimattomia ratkaisuja mitä tulee omiin tarpeisiin.
Eipä tuossa mitään, noissa signaturemalleissa, jos moista haluaa ja/tai niissä on joku ominaisuus jota muuten ei ole vakiona saatavilla, niin noissa ainakin tietää mitä on saamassa. Ja voitanee todeta, että varmasti noihin on pistetty hiukkasen enemmän "paukkuja" kuin ihan run-of-the mill vakiosoittimiin, eri asia sitten on ovatko ko. kriteerit sitten sen ekstrahinnan arvoisia.. No, toisaalta kyllähän se maksaa, jos ryhtyy jostain ihan "vakiomallista" maalauttamaan, relikoimaan tms. vastaavaa, JOS sellainen on saatava.
Tähän lopuksi vielä vallan holtiton heitto - erästä "signaturemalliksi" katsottavaa kitaraa on näilläkin palstoilla pyörivillä hyvinkin monella... :p | |
On aivan yhdentekevää onko kitara liukuhihnalta tai signature tai mikä ikinä.
Se kitarana joko miellyttää soittajaa tai ei miellytä, that's it. Jos signature tarkoittaa sitä että joku X on sen suunnitellut, niin ihan ok. Silti edellä mainittu pätee. Harmillista tietysti kun signature mielletään hintalapussa hintaa korottavaksi tekijäksi. Näinhän usein on.
Mutta vaikka olis miten signature niin onhan tämä vaan aivan upea http://profile.ultimate-guitar.com/ardentis/pictures/gear/907749/
tai tämäkin todella käyttökelpoinen http://www.espguitars.co.jp/artist/richard_z/
Siitä vaan soittaa sillä mikä tuntuu hyvälle.
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita.... | |
Ostin tefal Hans Välimäki signature paistinpannun ja on hyvä. | |
fox: Tähän lopuksi vielä vallan holtiton heitto - erästä "signaturemalliksi" katsottavaa kitaraa on näilläkin palstoilla pyörivillä hyvinkin monella... :p
Les Paul vai Randy Rhoads? ;)
Itellä i on ollu kansi signature. Esp:n KH-2 Vintage. Sellainen vanha versio jota tehtiin 100 kpl. Oli törkeän hyvä kitara. Kaula oli oikein hyvä ja sillä oli mukava soitella noin 6-7 vuotta. Sitten kyllästyin siihen että siinä luki jonkun nimi ja että näytti esikuvaltaan.
Esp vaihtui Ibanez Universeen joka kai myös lasketaan signatureksi. Sekin oli älyttömän hyvä. Ei se seiskakielinen ollut sit vaan mun juttu. Universesta luopuminen harmitti vain siltäosin että tapasin Steve Vain viimeksi kun oli Suomessa ja olishan tohon ollu hieno saada nimmari. Tosin sitten se olisi menny seinälle koristeeksi :)
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja. | |
Jos signature-mallissa on speksejä joita ei tuotantomalleista löydy tai jälkikäteen on hankala modifoida, voi sellainen olla kiinnostava vaihtoehto, muutoin minusta se on jonninjoutavaa rahastusta
.
Jokainen voi vaihtaa mikkejä, satuloita, talloja, ym. itsekin mieleisekseen, niinhän ne signature-mallien alkuperäisversiotkin ovat syntyneet.
Silloin voi kiinnosta minua jos on jotain ominaisuuksia kuten esim. tuhdimpi kaula kuin tehdasversioissa, eri puut, ehkä jollekkin voi olla scallopped se juttu..ym asioita.
Bisnestähän tuo on eikä noilla tehdasvalmisteisilla sign.malleilla ole mitään tekemistä sen soittimen kanssa jolla itse esikuva soittaa. esim. Mark Knopfler sanoi kun kysyttiin hänen mallistaan: "sehän on vain liukuhihna-kitara".
No joku Petrucci kuulemma käyttää samoja Music maneja joita myydään wannabe-Petrucceille. | |
LTD Andy James -mallissa tone on otettu turhana pois ja sen tilalla on mikkikytkin. Myöskin volumenappia on siirretty vähän kauemmas tallamikistä (2:00):
http://www.youtube.com/watch?v=JOxAFvRQ5Ck
Eli siguissa voi olla ihan järkeviä ominaisuuksia, joita välttämättä saman valmistajan perusmalleissa ei edes ole. | |
balanced1:...................
Bisnestähän tuo on eikä noilla tehdasvalmisteisilla sign.malleilla ole mitään tekemistä sen soittimen kanssa jolla itse esikuva soittaa. esim. Mark Knopfler sanoi kun kysyttiin hänen mallistaan: "sehän on vain liukuhihna-kitara".
No joku Petrucci kuulemma käyttää samoja Music maneja joita myydään wannabe-Petrucceille.
Se on bisnestä tottakai, mutta kyllähän signature tarkoittaa artistin allekirjoittamaa ja sitten on artistin oma asia minkälaiseen tekeleeseen nimensä lykkää (okei voihan joku lukea huonosti sen sopimuksen, mutta nimi senne alle on kirjoitettu silloinkin). Sen vuoksi Knoflerin kommentti "liukuhihnakitarasta" ei minun silmissäni ole kunniaksi hänelle itselleen. Siinä mielessä Petruccin asenne on paljon enemmän kohdallaan.
Mä vähän luulen, että noiden sigujen laatueroissa voi osaltaan olla kyse juurikin siitä, että minkälaisia ehtoja artisti on laittanut. Jotkut signaturet voivat olla customshopin jatkettu sarja artistin kiertuekepeistä joiden myyntiin tekemiseen hän on antanut luvan. Toinen voinut myydä nimensä hälläväliä ja rahat mulle periaatteella (tai sitten on vain tullut kusetetuksi).
Niin paljon kun Knofleria taiteilijana ja muusikkona arvostankin, niin pakko kyllä todeta etten kitaravalmistajana tuommoista tuhahtelua artistin suusta kuuntelisi. Jos on nimensä jollekin antanut, niin pitäisi olla miestä seisomaan sen nimensä takana myös.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
Millä tavalla Knopflerin "liukuhihnakitara" -kommentti on paha? Sitähän ne kitarat kait on - laadukasta liukuhihnakamaa ja speksit on sellaiset mistä Knopfler itse tykkää. Ei kait ne todellakaan ole mitään yksilöllisiä käsityötaidon mestariteoksia. | |
balanced1: Jos signature-mallissa on speksejä joita ei tuotantomalleista löydy tai jälkikäteen on hankala modifoida, voi sellainen olla kiinnostava vaihtoehto, muutoin minusta se on jonninjoutavaa rahastusta
.
Jokainen voi vaihtaa mikkejä, satuloita, talloja, ym. itsekin mieleisekseen, niinhän ne signature-mallien alkuperäisversiotkin ovat syntyneet.
Voihan sen niin tulkita, että signaturet olisi "rahastusta" jos puhuu kitarasta jonka speksit ei miellytä itseä. Munkin mielestä kaikki signature Les Paulit on rahastusta. En ikinä ostaisi. En edes normaalia Les Paulia.
Jos signatureista sen sijaan löytyy mieluisa malli, niin mielummin ostaisin sen kuin tuunaisin "normaalin" kitaran. Tuunauskaan ei todellakaan ole ilmaista ja modauksen rahallisen arvon huomaa viimeistään silloin jos laite menee torille. |  pappasfin
30.11.2013 13:34:42 (muokattu 30.11.2013 16:25:56) | |
|
Signature malleja koskee ihan samat periaatteet kuin mitä tahansa kitaraa jonka haluaa hankkia.
Pelkän kitaristin nimen ja fanituksen mukaan niitä ei kannata mun mielestä hankkia vaan sen takia, että niistä tykkää, ne istuu käteen ja soundaa omiin korviin hyvältä ja että kokee sen, että tämä hankinta on kohdillaan.
Mullahan on noita ollut ja parasta aikaakin nitä on kaksi. Se, että onko niissä sitä ns. kutsuttua hintalisää niin voidaan toki olla montaa mieltä. Mun mielestä kitaran hankinnassa ja myös signaturen hankinnassa jokaisen pitää miettiä onko se kitara sen hintansa väärti ja sopiiko se itselle ja jos se kitara on hintansa väärti ja hyvä niin sitten hankkii sen, oli se sitten signature tai mikä tahansa.
Mulla olleet ja olevat signauturet ja hieman juttua niistä:
Joe Satrianin Ibanez JS1200 CA (hankinta hinta oli edullinen eli reilusti alle sh. silloin).
Tämän ostin ihan sen takia koska tykkäsin soundista, miten se käsiini istuu ja kitaran laadusta kokonaisuudessaan sekä muusta mitä se kitara minulle tarjosi kuten kelan puolitus ja bass-filteri), erittäin hyvä keppi (toki tämä on makuasia), en kokenut maksavani hintalisää.
Andy Timmons Ibanez AT100 CL sb, tässä on se kitara mitä arvostan kaikista eniten ja mikä on varsinainen helmi, paras stratotyylinen kitara mitä minulla on ollut ja mitä olen koskaan käsissäni pitänyt, yksikään kaupassa ollut strato-tyylinen kepukka vaikka reilusti kalliimpi ei tämän tasoon ole yltänyt, voin sanoa, että on erittäin laadukas soitin, puut harvinaisen hyvin soivaa puuta, kaikki tässä kohdillaan ja en todellakaan maksanut tästä liikaa, ostin tämän tuon JS1200 CA:n tilalle, jostain piti luopua ja toinen hyvä keppi sai mennä vaihdossa (minä ainakin otan vaimon huomioon talousasioissa).
John Scofield Ibanez JSM100 (Essi 335 Ibanezin versio).
Tässä hankintahinta oli hieman ehkä korkea, ostin sen pahaan aikaan kun Gaasutti niin perkuleesti nämä Essi tyyliset sähkikset ja en malttanut odottaa jenin kurssin muutosta ;D
Toisaalta, vaikka hinta oli kukkaroa reilusti keventävä niin kuitenkin tämä kitara pesi mm. Gibsonin vastaavat, Greschit, Tokait ym. vastaavat, tämä vaan oli mielestäni parempi eikä tämä ollut edes muuten se kallein, vertailun hinta haarukka oli muistaakseni n. 600 - 3500 asti niissä kitaroissa mitä testailin. Vaikka hinta oli munkin makuuni kuitenkin "hieman ehkä korkea" niin en kokenut maksavani hintalisää signaturesta koska mä olen sitä mieltä että tästä kannatti se hinta maksaa. tämän hinta oli myös kuitenkin selvästi alle sh:n. Tässäkin on ihan sairaan hyvin soivat puut ja muutenkin laatua, joskin number uno on toi AT100 mun silmissäni.
Noihin signaturejuttuihin pitää suhtautua aivan samalla tavalla kuin mihinkä tahansa muuhunkin kitara hankintaan, maksaa siitä laadusta minkä katsoo oikeaksi jos kitara on hyvä ja muussa tapauksessa ei sitten hanki sitä skittaa.
Ne ketkä sanovat, että esim. mun AT100 tai tuo JSM100 on ylihintaisia niin pitäisi muistaa, että ehkä ei kannattaisi kuitenkaan näin sanoa näkemättä kyseisiä yksilöitä, toki jos on kaupassa testannu näitä eikä pidä ja kokee ne ylihintaisiksi niin siitä vaan, kuitenkin kitarat ovat yksilöitä.
Olen minä muitankin signatureja kokeillu, mm. suht edullista Brian Mayn skittaa, Slashin, Pat Metheyn ym. enkä niistä pitänyt, enkä kokenut hankkimisen arvoiseksi, en kuitenkaan sano, että niissä se signature maksaa, vaan ajattelin, että ne eivät ole minun tarpeitteni mukaisia skittoja ja enkä niistä halua maksaa vaan jätin kauppaan.
Tämä on ihan hyvä aihe ja varmaan kirvoittaa puolesta ja vastaan, toivottavasti pysyy kuitenkin kirjoitusten taso hyvällät tasolla ilman isompaa kiihkoilua ;D
Edit: Unohtu mainita sellainen seikka muuten, varmaan kaikki sen tietää, että ei noi signaturet tarkoita aina sitä, että sillä artistilla ois ihan samanlainen kepukka, kyllähän ne on monesti jollain tapaa "tuunattuja" , mutta osa toki soittaa juurikin sillä samanlaisella kuin se signaturemallikin on.
Edit: unohdin kokonaan että omistin myös JP6 std Musarikin ja hyvä sekin oli, myin sen pois jokin aika sitten.
PappaSFin | |
Kitara on hyvä jos se on hyvä, noin niin kuin pelkistettynä pähkinänkuoressa. Ei kai kukaan niin tyhmä ole, että ostaa kitaran pelkän nimen takia (nyt en laske tähän näitä kaikkein halvimpia artistien nimellä myytäviä keppejä, joita saattaa mennä pelkällä nimellä vaikka aloittelijoille) ja maksaa siitä sitten vaikkapa sitä täälläkin mainittua "ylihintaa" huvin vuoksi.
Itse tunnustaudun häpeilemättä signature-kitaroiden ystäväksi, olen omistanut sellaisia lukemattomia ja nytkin neljä kappaletta (joista yksi todellinen signaturekeppi eli tuo oma R ;D). Olen ajatellut homman niin, että noissa on monesti mietitty sopivia juttuja soittimeen jo valmiiksi. Parhaimpana esimerkkinä pidän omalla kohdallani vaikkapa Fenderin Jim Root Stratoa, siinä on kohdillaan juurikin ne speksit, jotka itse haluan ns metallistratoon. Haepa moinen F:n normimallistosta...ei onnistu ilman Custom Shopia. Sama juttu vaikka ESP:n Holopaisessa, niin kevyttä mahonkikitaraa ei varmasti ole olemassa (saa tuoda tänne punnittavaksi). Mutta eipä ole minulta pois jos joku ei moisista tykkää, kunhan ei tykkää kokeilematta.
Believe those who are seeking the truth. Doubt those who find it.
André Gide | |
Näin ihan mielenkiinnosta, onko tietoa kuka soittaa omalla signature-mallillaan? Petrucci ainakin mainittu. | |
luppa: Näin ihan mielenkiinnosta, onko tietoa kuka soittaa omalla signature-mallillaan? Petrucci ainakin mainittu.
Eikös niistä loppujen lopuks aika moni soita. Joe Satriani, Andy Timmons, Steve Vai, Tosin Abasi, Herman Li, Paul Gilbert, Steve Lukather, Frank Gambale, Steve Morse... + LTD jampat ynnä muut divari-sarjan tulokkaat | |
Mulla on vähän kahtalainen suhtautuminen aiheeseen. Toisaalta hieman nolottaa omistaa ja soittaa jollakin signaturemallilla - "oot sä olevinas joku Yngwie Malmsteen" - etenkin kun omat soittotaidot eivät ole lähellekään kenenkään esikuvani tasolla, toisaalta niissä vain sattuu olemaan pahuksen hyviä kitaroita. Mulla on Epin Wylde sigu, joka on sillä mielestäni ihan helvetin nololla bullseye-maalauksella mutta se on aivan loistava kirata eikä vain "hintaiseen" (samaa mieltä ovat kaikki sillä soittaneet kaverinikin). Toinen on just ynkkä-strato. Niissä ynkkä-mikeissä ja kaiverretussa oetaludassa vaan on jotain eikä sillä tartte soittaa pelkkää ynkkä-tilua. Oma ynkkä-stratoni on tuohon kahtalaiseen suhtautumiseeni nähden aivan täydellinen, koska siinä on ynkkä-straton ominaisuudet eli kaula ja mikit mutta se ei näytä ynkkä-stratolle (lavassa tosin on se Ynkän nimmari), koska siinä on toisesta Fender-stratosta otettu olympic white body ja helmiäispleksi:) Kolmas minkä olen omistanut (luovuin siitä vaidossa pitkin hampain) on Ibanez Universe eli Vai-sigu. Aivan erinomainen seiskakielinen joka paikan höylä, mielestäni. Neljäs oli oli Deanin ML79 eli Dimebag-sigu. Ei pahaa sanottavaa siitäkään. Se tosin ei sopinut kovin hyvin juuri omiin tarkoitusperiini ja siksi sen myinkin. Lisäksi Dimebag Darrell ei lukeudu soundillisiin esikuviini. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
