Ranskaan muuttaessa ostin paniikissa Fenderin vintage modified vahvarin. Olis voinut jattaa ostamatta. Mutta kun ei ollut mitaan kamoja. En allekirjoita. |
Stalkah 29.11.2013 15:20:31 | |
---|
Boss MT-2 eli Metal Zone. Taisin ostaa ton sillon aikoinaan junnuna, kun oma soundiajatuskaareni meni about seuraavalla tavalla: ei ole varaa kuin paskaan vahvariin, josta ei saa kunnon soundeja -> paikkaamaan säröpedaali, joksi valikoitui Digitechin DF-7 (joka sekin ansaitsis oman osuutensa tässä kirjotuksessa, mut se nyt on aika lailla verrattavissa tähän MT-2:n) -> Digitech mykistyi varmaan 5h takuuajan päättymisestä (tai no, MT-2 ei sentään hajonnut) -> tilalle yhä kunnon vahvarin puutteessa MT-2, jonka mallinnus oli ainut joka DF-7:n seittämästä eri säröpedaalimallinnuksesta joka kuulosti miltään. En oikein ees muista, et mitä siinä välivaiheessa tapahtu, kun käytännössä uusin kaikki kitarakamani ja hommasin ekan putkivahvistimeni, mut jossain vaiheessa olin myyny tämänkin rutkun eteen päin. Jälkeenpäin ajateltuna kelpaa hädin tuskin aloittelevan punk-basistin pedaalikassiin ja sillonki vaan vähän rikottuna. "Mikään ei ole käytännöllisempää kuin hyvä teoria. Mikään ei myöskään ole teoreettisempaa kuin hyvä käytäntö." |
barclay 30.11.2013 00:37:35 | |
---|
Viulunjousen ostoa. Tässä tapauksessa kitarakamaa. Joskus vuosi takaperin kuuntelin biisejä joissa kitaraa veivattiin viulun jousella. Innostuin asiasta ja aattelin että toihan toimisi hyvin nylonkielisen akustisen kanssa. Tilasinpa Thomannilta halvimman jousen ja vielä koko rahan edestä pisimmän mallin. Mutta eipä tuo toiminut. Jouhet hilautuivat kielten päällä, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Meni täysin yli ymmärryksen, enkä kyllä tajua vieläkään että mikä meni pieleen. Mielenkiinto loppui tyystin. Enpä sitten kehdannut hyödyntää palautusoikeutta. Kesällä myin puoleen hintaan huuto.netissä pois kuleksimasta. Ostaja oli tyytyväinen, niin minäkin.. Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli www.mikseri.net/kostiainenproj |
Old Joe 30.11.2013 01:10:25 | |
---|
barclay: Viulunjousen ostoa. Tässä tapauksessa kitarakamaa. Joskus vuosi takaperin kuuntelin biisejä joissa kitaraa veivattiin viulun jousella. Innostuin asiasta ja aattelin että toihan toimisi hyvin nylonkielisen akustisen kanssa. Tilasinpa Thomannilta halvimman jousen ja vielä koko rahan edestä pisimmän mallin. Mutta eipä tuo toiminut. Jouhet hilautuivat kielten päällä, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Meni täysin yli ymmärryksen, enkä kyllä tajua vieläkään että mikä meni pieleen. Mielenkiinto loppui tyystin. Enpä sitten kehdannut hyödyntää palautusoikeutta. Kesällä myin puoleen hintaan huuto.netissä pois kuleksimasta. Ostaja oli tyytyväinen, niin minäkin.. Ei pitäisi toisen vahingolle nauraa, mutta nyt kyllä hymyilytti. Joku jousisoittaja olisi hetkessä kertonut, mitä uudelle jouselle pitäisi tehdä, ennen kuin se alkaisi toimia. - E.o.t.- Eipä oikein mitään musiikkiin liittyvää ostosta ole tarvinnut katua, vaikka joskus on jäänyt tunne, että vähän rasvainen hinta tuli maksettua. Onhan tosin tuolta innostuksen alku ajoilta jäänyt nurkkiin pyörimään joku kitara spedu, eikä tuollaisia kelvottomia vehkeitä kehtaa edes panna kiertoon torille, tai muuten myyntiin. Ehkä niiden kuoriin intoutuu joskus rakentamaan jotakin. Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä. |
Alfons Åberg 30.11.2013 01:22:25 | |
---|
Old Joe: Ei pitäisi toisen vahingolle nauraa, mutta nyt kyllä hymyilytti. Joku jousisoittaja olisi hetkessä kertonut, mitä uudelle jouselle pitäisi tehdä, ennen kuin se alkaisi toimia. - E.o.t.- Hartsi? Olenko oikeilla jäljillä? Eikös Jimmy Pagekin aluksi tuskastellut jousen kanssa ettei kuulu mitään? "Linkkejä kiitos tutkimuksiin tai artikkeleihin, missä Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi."
-Jazzmies- |
barclay 30.11.2013 01:39:17 | |
---|
Niin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Viuluhartsi Mutta kun sitä mielenkiinto lopahtaa niin sitä ei haluakaan etsiä oikeaa vastausta. Ois pitäny googlata ennen ostamista tuo niin olisi tullut hartsit samoilla postikuluilla. Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli www.mikseri.net/kostiainenproj |
Old Joe 30.11.2013 21:07:43 | |
---|
Presidentti: Hartsi? Olenko oikeilla jäljillä? Eikös Jimmy Pagekin aluksi tuskastellut jousen kanssa ettei kuulu mitään? Kyllä hartsi on olennainen tarvike tuossa. Itse olen joutunut jopa "pesemään" jouhia ennen kuin hartsi alkoi toimia. Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä. |
Mental_Schok0_Gummi 17.02.2014 23:25:04 | |
---|
Kyllä kadun. Washbush Series X-kitaran osto oli kyllä paha pettymys. Kitarasta puuttuu pahasti sustaini eli sointi. Sitä ei mielestäni voi milläkään efektillä korvata. Maksoin 80€ - mikä ei ollut paljon - mutta huonosta, soimattomasta kepistä - kuitenkin selvästi liikaa..! Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät, että kysymys: "Kumpi on parempi, Marshall vai Behringer", on turha... |
Jucciz 17.02.2014 23:38:43 (muokattu 17.02.2014 23:39:16) | |
---|
rasze: Ensiksi ostin peavey valvekingin, enkä ollut tyytyväinen, sitten ostin blackstar ht-20:n, sama juttu, ja vielä lopuksi ostin marshall vintage modernin. Olisi pitänyt ostaa mesa mark iv heti kerralla. Miksei Mesa ole kamalistauksessasi? Ja miksi Vintage Modern on? Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
jpousi 18.02.2014 13:38:26 (muokattu 18.02.2014 13:39:20) | |
---|
Tämä katumani soitin ei ole suoranaisesti kitara, vaan Sunsmilen jonkin vuoden takainen kimppatilausmahdoliini. Eihän se paljon maksanut, mutta silti. Nimittäin vekotin oli alusta asti soittokelvoton. Kaula oli toisen nauhan kohdalta taittunut oudosti alaspäin, niin että tallaa piti nostaa järjettömästi, jotta kielet jotenkuten saattoivat soida vapaasti. Enimmäisen ja toisen nauhan kohdalta oli silti mahdoton soittaa mitään (eli soitin oli soittokelvoton, seinäkoriste). Lisäksi kaula oli vinossa, joten reunakielet olivat viimeisen nauhan kohdalta jo hiukan kaulan reunan ulkopuolella. Ei tässä vielä kaikki: Mandoliinin kaula, niin pieni kuin se onkin, oli myös soiro, eli "rupelilla". Yritin oikaista kaulaa prässillä (pari viikkoa) vaan eihän se auttanut. Annoin siis maniskan kolleegalleni, joka on rakentanut (ja purkanut soittimia) vuosikaudet. Tämmöisiä hän havaitsi: "Kuumentelin juuri siitä antamastasi maniskasta otelaudan irti..paljastui että koko vehje on soitinrakennushuijauksen näytekalu..kaula on tehty kolmesta kappaleesta, joista kaksi on kiinni todella huonolla saumalla, kuten kuvasta näkyy. On käytetty myös lahopuuta, ja otelauta oli työpöydällä olut liian lähellä jotakin työstökonetta ja se oli jyrsiytynyt yhdestä kohdin ikävästi, joka oli peitetty kitillä ettei näkynyt ulospäin.. Oikeasti kaula täytyy aina olla yhtä puuta. Toisekseen kaula on kiinnitety suhteessa kaikukopan horisontaalitasoon ainakin 10 astetta vinoon, jollaista en ole ennen nähnytkään..se on jo tehnyt tästä myyntikelvottoman ja luulenkin että kun ko virhe on havaittu niin kaula on jätetty oikaisematta tahallaan ja otelauta liimattu päälle yläasteen puutyöasenteella, että myydään tämä sitten netin kautta..ihan puistattaa tällainen soitinrakennusosaamisen halventaminen ja nettikaupan maineen pilaaminen..kaikukoppa taas on oikein hyvin tehty, mutta jätetty sisältä siivoamatta..ainoa mikä on ihan hyvin tehty on maalaus ja lakkaus..." Mahtava sauma: https://www.dropbox.com/s/3jlk5qve8o8fawc/kuva.JPG Lisäksi kaikukoppaa ei ollut tuettu kaarevaksi millään tukirimoilla vaan paksuilla tapeilla, jotka kulkivat kopan pohjasta kanteen. Näin koppa on todellakin kaareva, mutta samalla on mandoliinin kaikukopan resonointi/soivuus menetetty kokonaan. Viimeinen kiusa oli se, että tämä kimppatilaus-Sunsmile ei ollut Sunsmile ollenkaan, sillä kaulan logon alta paljastui pois raaputettu "Cozart". No on minulla ollut kimppatilauksesta saatu Sunsmile-SG:kin, melkein viikon se minulla oli... Oho, eiku! |
jpjanhun 18.02.2014 14:01:04 (muokattu 18.02.2014 14:07:08) | |
---|
Kaikki floikkakitarat ovat päätyneet osiksi purettuna varastoon tai roskalavalle. Yksi charvel, yksi kramer ja yksi halpis. hyi olkoon, kaduttaa noiden ostaminen. Charvel ja kramer ovat mätänemässä jossain kaatsilla :). Mielummin 50 euron halpisstrato kuin floikkakitara. Ei noista saanut mieleistä soundia sitten millään. |
ibnz 18.02.2014 14:20:03 (muokattu 18.02.2014 14:20:29) | |
---|
^ Halpa floideri(kitara) on varmasti turhauttava peli. Toki pehmeästä seoksesta tehdään kaikenlaisia osia, mutta tuo talla on varmasti kriittisin pala, ainakin soittimen kokonaisuutta arvioitaessa. Epäilen, etteivät esim. kelvottomat virittimet syökse koko soitinta roskikseen. Tai yläsatula. Myös yököttävät mikit annetaan anteeksi (ne kaikki voidaan vaihtaa), mutta huono talla on kyllä kova pala nieltäväksi, varsinkin, jos sitä ei voi vaihtaa parempaan. (Hyvästä floiderista tai floiderikitarasta se ei kerro mitään, kylläkään) Itse en kadu mitään ostoa - kaikki on tehty senhetkisen tietämyksen valossa ihan järkevästi. Tietämys karttuu koko ajan, ja sitä myöten myös mieltymykset. Sellaista jannua ei olekaan, joka olisi ostanut kerralla "oikeat" kamat. Varmasti on niitä, jotka ovat saaneet hankittua heti alkuun erittäin hyvän soittopelin/vahvistimen, mutta onko päätös tehty tarkasti kokemuksen perusteella, parhaat vaihtoehdot huomioiden? Ei tietenkään - eihän sitä kokemusta alussa ole :) Nimim. omistan vielä ensimmäisen kitaran, joka oli Ibanez RG570 vuodelta 1990. En tiennyt kitaran laadusta alussa mitään (eikä nettiäkään ollut apuna), joten en osannut arvostaa sen laatuakaan tuolloin. Nyt on tietysti eri ääni kellossa, parikymmentä vuotta myöhemmin. |
habakoski 18.02.2014 16:33:57 | |
---|
jpousi: Viimeinen kiusa oli se, että tämä kimppatilaus-Sunsmile ei ollut Sunsmile ollenkaan, sillä kaulan logon alta paljastui pois raaputettu "Cozart". Älä missään nimessä lämmitä saunaa tällä keräilyihmeellä! Kyseessähän on Cort Guitarsin teettämä custom-kitara Mozartille. ;) |
juici 19.02.2014 11:17:57 | |
---|
Useampi sähkökitara on käväissyt muka kakkoskitarana mutta ovat päätyneet viimeistään vuoden sisällä ostamisestaan myyntiin tarpeettomina ja epä-inspiroivina koska eivät ole voineet syrjäyttää ykköskitaraa. Vahvaripuolella on tullut vaihdettua vuorotellen comboista nuppi+kaappiin ja takaisin sekä trankkuvehkeistä putkiin ja takaisin. Ulkopuolisin silmin töllisteltynä koko hommassa ei ole enää vuosikausiin ollut mitään järkeä mutta kun kyseessä on omat rahat niin korvien välissä tapahtuviin mieltymysten muutoksiin ei kellään pitäisi olla valittamista. Pedaaleita tulee ostettua, kun halvalla saa tai saa itselleen jotenkin todistettua, että "mä tarviin just tän!". Loppujen lopuksi nekin päätyvät tarpeettomina tai isompiin hankintoihin yhdistettynä takaisin kiertoon. Eli vastaus kysymykseen (savolaiseen tapaan): suatanhan tuota katuahi vuan suatanpa olla katumattahi. "Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe |
Mental_Schok0_Gummi 28.02.2014 22:48:52 (muokattu 28.02.2014 22:54:10) | |
---|
No se Washburn X-series oli kyllä heikko sijoitus. Melko soinnuton, kielet viritetty korkealle. En ala näiden kanssa kyllä korreloimaan. Saavat olla ja pysyäkin korkealla (etäisyys otelaudan yllä). Yksi ajatus, olisi vetää kitara "eri vireeseen". Esim 445 Hz. Bodi ja näkö olivat tyydyttävät, aina lapaa myöten. Saundi jättää kyllä tälle ensikitaristin harjoittelukamppeelle, kovinkin toivomisen varaa. Mitään raikuvaa, soinnukasta - sustainipitoista hevisaundia on tästä kepistä kovin hankala hakea. =( Takamikki on tuplana eli humbuckeri, mutta sekin silti jättää mielestäni melko tavalla ohkaisen soinnin. :( Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät, että kysymys: "Kumpi on parempi, Marshall vai Behringer", on turha... |
Mental_Schok0_Gummi 28.02.2014 22:56:34 (muokattu 28.02.2014 23:01:02) | |
---|
Ibanezin kaiun hankkiminen kaduttaa nyt jkv., mutta lähinnä: näin vähäisen käytön ja Behringerin edullisen multiefektin saamisen jälkeen. Toisaalta, Ibbu on kyllä sikäli hyvä, ettei se vehje mikään huonokaan/arvotonkaan kyllä ole. :) Ko. efekti on Ibanez DE-7. Maksimi kaiutus on 2,6 sek. Runko ja kuori ovat täyttä kevytvalumetallia, mikä lisännee käyttökestoisuutta tuntuvasti. Lienee jopa suorastaan elinehto, pedaalin kestämiselle keikkakäytössä. :) Die Cast Body Rocks Hard!!! =D Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät, että kysymys: "Kumpi on parempi, Marshall vai Behringer", on turha... |
YarZoo 01.03.2014 00:03:15 | |
---|
Kadun ja kammoksun tulevaa hankintaani jo etukäteen. Joudun hommaamaan yhteen projektiin ehkä eniten inhomani kitaramallin, eli D koppaisen akustisen. Tuo kömpelö löpöttävä pömppäperse ja strumming shittyshittybangbang. Onneksi löysin välttävän tekeleen pikkurahalla ja saan myydessä omani pois. Oheips, kaikki onkin hyvin. Toisaalta kaduttaa ensimmäinen koskaan hommaamani Gibson. Epämääräisen hämmentävä omanlaisensa karisma, persoonalliset pikkufibat ja outoudet yhdistettynä loistavaan käyttöliittymään, pistävät vaan haluamaan lisää G-voimia. Eik ou rahhoo. S.N.A.F.U |
Myrkky Nuoli 01.03.2014 02:28:44 | |
---|
YarZoo: Kadun ja kammoksun tulevaa hankintaani jo etukäteen. Joudun hommaamaan yhteen projektiin ehkä eniten inhomani kitaramallin, eli D koppaisen akustisen. En muuten tykkää yhtään itekään, mutta vielä enemmän inhoan Jumboja, hyi helevetti. D:t sentäs näyttää ihan kivalta, Jumbot näyttää siltä, että niillä on joku hätänä. Kun kissat on hiiriä, mummot hyppii pöydillä. |
hallu 01.03.2014 10:18:20 | |
---|
YarZoo: Kadun ja kammoksun tulevaa hankintaani jo etukäteen. Joudun hommaamaan yhteen projektiin ehkä eniten inhomani kitaramallin, eli D koppaisen akustisen. Tuo kömpelö löpöttävä pömppäperse ja strumming shittyshittybangbang. Onneksi löysin välttävän tekeleen pikkurahalla ja saan myydessä omani pois. Oheips, kaikki onkin hyvin. Toisaalta kaduttaa ensimmäinen koskaan hommaamani Gibson. Epämääräisen hämmentävä omanlaisensa karisma, persoonalliset pikkufibat ja outoudet yhdistettynä loistavaan käyttöliittymään, pistävät vaan haluamaan lisää G-voimia. Eik ou rahhoo. Ääääk, nehän on just hyviä. Mun mielestä D-koppa on tähän mennessä paras akkarikoppa ikinä. Botnea löytyy kuin jumbosta, mutta on kuitenkin siro ja pieni. D-kopan syvällinen ja laulava sointi sopii niin säestykseen kuin soolosoittoonkin eikä tarvitse fingerstylessäkään peukaloplekua. Pakko pitää pieni puolustuspuhe ennenkuin ihmisiä ilmaantuu enemmän D-koppaa lyttäämään:-). Pian sille käy kuin telekasterille:-D. Ei onni tule ostamalla. Onni tulee soittaen ja lauluja tehden |
Myrkky Nuoli 01.03.2014 11:55:40 | |
---|
hallu: Ääääk, nehän on just hyviä. Mun mielestä D-koppa on tähän mennessä paras akkarikoppa ikinä. Botnea löytyy kuin jumbosta, mutta on kuitenkin siro ja pieni. D-kopan syvällinen ja laulava sointi sopii niin säestykseen kuin soolosoittoonkin eikä tarvitse fingerstylessäkään peukaloplekua. Pakko pitää pieni puolustuspuhe ennenkuin ihmisiä ilmaantuu enemmän D-koppaa lyttäämään:-). Pian sille käy kuin telekasterille:-D. Pieni ja siro, wait what? Sehän on nimenomaan ihan törkeen iso. Aika laila saman kokonen ku jumbo, mitä nyt arse vähän laihempi. Saundi on kyllä erittäin hyvä, ei pysty olla tykkäämättä siitä. Tykkään kyllä silti enemmän pienistä akkareista ja niiden saundeista. Kun kissat on hiiriä, mummot hyppii pöydillä. |