Kitarat: kitarakamat ›

Olen aloittelemassa kitaran soittoa, ja ensimmäinen hankinta olisi edessä. Kitaroiden päälle en oikeen ymmärrä mitään, niin tällä hetkellä olen vaan katsonut sitä hienoa ja halpaa.

http://www.thomann.de/fi/cgiant_sg_style_electric_guit_b_stock.htm
 

Tuo kitarasetti pisti silmään. Onko tuo ihan mätä, vai ihan kelvollinen aloittelijalle?
 
http://www.thomann.de/fi/epiphone_lp_special_i_ltded_wc.htm
 
Tuo on kans ihan mielenkiintoinen, eikös epiphone liity jollain tapaa gibsoniin? Ainakin näin olen käsittänyt. Tuohon jos joku osaisi ehdottaa jotain vahvistinta, ja mitä muuta tarviikaan, niin olisin kiitollinen!
 
Minulle ei siis tosiaankaan tarvi olla mitään teknisesti hienoa kitaraa, kun ihan vain soittelun ilosta haluaisin soittaa, eikä siis tavoitteena ole olla mikään seuraava Hendrix.

Jos haluatte jotain kitaroita ehdotella, niin erityisesti Les Paulit ovat hyviä silmääni. Rockia haluaisin soitella, kun silläkin on jotain merkitystä?

Yamaha Pacifica on hyvä ensikeppi ja saman lafkan THR sarjan vahvistin tarjoaa hyvää soundia pikku rahalla. Noilla pötkii tarvittaessa pidemmällekin.

Jonku jo soittavan tutun kanssa olis hyvä käydä musaliikkeessä ihmettelemässä ja kokeilemassa. Kitaroita on monen muotosta ja kaikki ei istu kouraan. Kokeilematta ei kitaraa kannata ostaa.

Ite en suosittelisi nuita aloituspaketteja kenellekään aloittelijoille. Halvalla saa käytettyjä tai uutenakin parempia keppejä ja vahvistimia. Yleensä noi aloituspaketit on niin kehnoja, että harrastus tyssää siihen, ettei kitara pysy koskaan vireessä ja vahvistimen äänetkin on niin kiljuja, ettei into tarttua kitaraan välttämättä säily.
 
Musaliikkeisiin vaan kokeilemaan ja rohkeasti kyselemään, samoin tänne kannattaa kirjoitella heti kun tulee jotain kysyttävää :)

Gabe: Yamaha Pacifica on hyvä ensikeppi ja saman lafkan THR sarjan vahvistin tarjoaa hyvää soundia pikku rahalla. Noilla pötkii tarvittaessa pidemmällekin.
 
Uutena ostettuna tuo voi tuntua kovalta sijoitukselta. M.netin torilla oli kyllä pacifica huntilla. Joten ei paha investointi. Ja nuilla pärjää pitkälle.
 
Jos päädyt tilaamaan thomannilta kitaran, niin tuolta sivulta voi kasata setin.
 
Toivottavasti löytyy hyvä kitara. =)

Teknisesti huono kitara, jollaisia nuo aivan halvimmat valitettavan usein ovat, vievät kyllä helposti kaiken ilon soittamisesta. Jos törröttävät nauhat raapivat sormia ja kitara särisee ja rämisee, vaikka mitä tekisi, niin helposti se jää nurkkaan seisomaan.
 
Olin itse jokseenkin vakuuttunut haluavani LP-tyylisen kitaran, kun olin tuota omaa ensimmäistä oikeaa sähkistä ostamassa, muta niin vain Stratocasteri tuli taloon. Eilen viimeksi käpistelin LP:tä liikkeessä, mutta se ei vaan jotenkin ole mun juttu, vaikka ulkonäöstä tykkäänkin. Jopa Gibsonin faded cherry LPJ kaikessa karuudessaan viehättää silmää.
 
Sanoisin, että jos mitenkään budjetti-sallii tai mieli antaa myöten, käy katsomassa, olisiko esim. Pihlajanmaalla noita mainittuja Yamahan Pacificoja ihmeteltävänä. 112V:ssä on tallassa humppari ja ainakin Youtube-videoiden perusteella se kyllä taipuu moneen menoon.
 
Joku edukas mallintava vahvistin (Yamaha THR, Roland Cube, Fender Mustang) on ihan hyvä kun etsii sitä omaa soundiaan. Pienemmät THR:t on aika harvassa käytettynä, mutta ainakin Cubeja liikkuu aika paljon. Itse käytän multiefektiä ja iPadia aktiivikaiuttimen ja kuulokkeiden kanssa.

Tänään pääsinkin kokeilemaan hieman naapurini Epiphonen Lespaa, tuntui tosi hyvältä! Eli jonkunlaista les paulia todennäköisesti tilaan, Thomannilla on ihan satkulla Epin lespoja, minkälaisia nämä on? Onko jotain mitä kannattaa ottaa huomioon, esim. vireyden säilyvyys tms.? Ulkonäöllisesti löyty Golden Ton LP Cherry Sunburst, onko tuo millainen merkki?

Se on Epiphone by Trolling.
 
Some r hatin'

Hasseri: Tänään pääsinkin kokeilemaan hieman naapurini Epiphonen Lespaa, tuntui tosi hyvältä! Eli jonkunlaista les paulia todennäköisesti tilaan, Thomannilla on ihan satkulla Epin lespoja, minkälaisia nämä on? Onko jotain mitä kannattaa ottaa huomioon, esim. vireyden säilyvyys tms.? Ulkonäöllisesti löyty Golden Ton LP Cherry Sunburst, onko tuo millainen merkki?
 
Epin lespat on toimivia soittimia. Halvimmissa on karsittu pois kaikki hienoudet. Ovat perus lankkuja ilman koristeita.
 
Golden ton itellekkin ihan uusi merkki. Kivan näköisiä kitaroita ovat. Eiköhän nuissakin ole sama kun kaikissa 100€ saat 100€ kitaran. Jostain on säästetty.

a.lahdentausta: Jonku jo soittavan tutun kanssa olis hyvä käydä musaliikkeessä ihmettelemässä ja kokeilemassa. Kitaroita on monen muotosta ja kaikki ei istu kouraan. Kokeilematta ei kitaraa kannata ostaa.
 
Tämä on totta, mutta en mä ainakaan vasta-alkajana huomannu mitään eroa kitaroiden kauloissa, ne mieltymykset kehittyy sitten ajan kanssa.
 
Henkilökohtaisesti vaihtaisin thomannin Musicstoreen ja tilaisin Jack and Danny les paulin. J&D:t on hintaansa nähden poikkeuksellisen hyviä vehkeitä. Lähtevät 95€ ja ylöspäin.
 
http://tinyurl.com/ojmexba

Taidan hieman toistaa itseäni, mutta kotimaan soitinkaupoista saa varmasti hyvän paketin halvemmalla kuin Thomanilta. Pääsee vielä testaamaan ja saa säädetyn pelin.

Osavastauksena kysymykseen: Epiphone on nykyään Gibsonin omistama alamerkki, jossa tehdään pääasiassa Gibsonin kitaroiden "kansanpainoksia". Ne halvat kitarat joihin olen tutustunut ovat olleet ihan toimivia pelejä. Järki sanoo että satasen kitarassa ei ole yhtä laadukkaita osia kuin kolmen tonnin kitarassa, mutta toimii se kuitenkin eikä kaupassa missään tapauksessa voi hävitä muutamaa kymppiä enempää. Osta vain se halpa Epin Lespa ja hauku sitten minut ihan vapaasti jos se on huono.
 
Sama pätee vahvistimiin. Alle satasella saat tarpeeksi möykkää harjoitteluun ja kotioloihin. Parin kuukauden kuluttua tiedät itse aiheesta paljon enemmän ja voit ruveta kuolaamaan kalliimpia/parempia/arvostetumpia vehkeitä. Jotkut kutsuvat sitä kamarunkkaukseksi, mutta materiaalimasturbaatio on minusta siistimpi nimitys...
 
Epiphonesta vielä: se oli aikoinaan itsenäinen valmistaja ja teki hienoja omintakeisia kitaroita. Tämä on vain luuloa, mutta ehkä Epiphone oli piikki Gibsonin lihassa ja niin paha kilpailija että se piti ostaa pois.

Tottahan tuo, että aloittelija ei varsinaisesti pysty testaamalla sanomaan, että onko se kaula juuri täydellinen. Mutta kun musiikkiliikkeessä testaa peräkkäin stratoa, lespaa, teleä, SG:tä ym. niin kyllä siinä jonkin ahaa elämyksen voi saada. Ehkä sitä huomaa, että joku tietty tuntuu heti paremmalta kuin toinen. Jos ei, niin sitten voi huoleti ostaa pelkän ulkonäön perusteella...

Fat Masterson:
Tämä on vain luuloa, mutta ehkä Epiphone oli piikki Gibsonin lihassa ja niin paha kilpailija että se piti ostaa pois.
 
Palanen teollisen soitinrakennuksen historiaa, mutta että ei tulisi "virheellisiä käsityksiä", kyseessä ei ollut suinkaan mikään vihamielinen kaappaus, saati vastaava. ;)
Epaminondas "Epi" Stathopoulon kuoltua 1943 hänen veljensä koittivat pyörittää Epiphone, Inc. firmaa mutta joutuivat suuriin vaikeuksiin, pienen aikaa firmaa itse asiassa hallinnoi Continental, jolle Orphie Stathopoulo lisensoi Epiphonen, mutta 50-luvun alkupuolta Continental "kaatoi" firman takaisin Stathopoulon veljeksille. Toukokuun 10. 1957 sitten Orphie Stathopoulo möi Epiphone-nimen, ja irtaimen kaman Ted McCartylle ja John Huis'lle jotka toimivat silloin Gibsonin tehtaan johdossa. New Yorkin tehdas suljettiin ja kaikki hyödynnettävä irtain roudattiin Michiganiin, Kalamazoohon.
Siitä alkoi sitten Epiphonen "uusi toiminta" Gibsonin tytäryhtiönä.
Varsinaisesti tuo sodanjälkeinen aika oli Epiphonella sellaista aikaa, että se ei enää ollut Gibsonille kovin varteenotettava kilpailija...
Kalamazoossa sitten tehtiin Epiphone-soittimia aina vuoteen 1969, jolloin päätettiin siirtää tuotantoa Japaniin, kuten olivat jo aiemmin tehneet mm. Fender ja Martin.

Jälleen uusi todiste siitä että luulo ei ole tiedon väärtti. Kiitos fox!

Hasseri: erityisesti Les Paulit ovat hyviä silmääni.
 
En taustoistasi tiedä, joten ihan vain varmuuden vuoksi sanon, että pelkän silmäilyn lisäksi olisi varmaan hyvä varmistaa myös livenä etukäteen sekin, että onko Les Paul-tyyppinen kitara myös ergonomisesti miellyttävä. Sellaisissa nimittäin tuppaa olemaan esikuvansa tapaan paksu body. Jossa ei myöskään yleensä ole sellaisia viisteitä kuin esim. Stratocaster-tyyppisissä kitaroissa. Tai ns. superstratoissa, kuten vaikkapa Ibanez RG.
 
Gibson SG-tyyppisissä kitaroissa taas on poikkeuksellisen ohut body ja siten varsin kevytkin. Sen sijaan Les Paul-tyyppinen kitara on yleensä keskimääräistä painavampi. Tai ainakin silloin on, kun ei ole lisätty bodyyn keventäviä kammioita tai reikiä, eikä ole käytetty tavallista kevyempää puulajiakaan. Em. syistä johtuen kaksi likimain samannäköisistä ja kokoisista kitaraa voivat olla yllättävän erilaisia painoltaan.
Tosin aikaa myöden melkein mihin tahansa varmaan tottuu. Kuitenkin vain melkein, sillä joidenkin hartioita saattaa kivistää viisikiloisen kitaran kannattelu. Tai vaikkapa se, että käsi osuu kantikkaan bodyn reunaan. Joitain soittajia kummatkin häiritsevät, joitain vain toinen noista, joitain ei kumpikaan. Ja he kaikki ovat oikeassa.
 
Melko harva taitaa kyetä/osata nuorena ostamaan ensimmäiseksi kitarakseen sellaisen, jota vielä vuosikymmeniä myöhemminkin mielellään soittaa. Vieläpä niin, että kaikki ne pääkallot ja neonkeltainen väri yms. valinnat yhä edelleenkin täysin miellyttävät. :-p
 

 
Hasseri: Rockia haluaisin soitella, kun silläkin on jotain merkitystä?
 
Mitä rokimpaa ja hevimpää soitellaan, sitä todennäköisemmin kitarasta löytyy ainakin yksi humbucker, eli sellainen leveämpi kaksikelainen mikki metallikuorella tai ilman. Esim. yksi humppari tallan vieressä + usein ainakin yksi toinenkin mikki sen kaverina.
Mutta mikään laki tai sääntö ei tietenkään mihinkään velvoita. Ja humppareissakin on keskinäisiä eroja. Eli osa niistä on todella tummaäänisiä (ei juuri lainkaan diskanttia), osa selvästi kirkkaampia. Ja nykyäänhän on yksikelaisenkin kokoisia humppareita, tuskin kuitenkaan aivan halvimmissa kitaroissa.
 
Mättömetallissa kuumat mikit - tai nykyään usein myös aktiivimikit - lienevät niitä suosituimpia. Mutta enemmän hard rock-osastoa haettaessa (Van Halen, AC/DC...) ovat semikuumat humpparit yleisempi näky. Usein jopa lähellä vintagea olevat, etenkin jos rollarit yms. on sitä pääasiallista rokkia.
Billy Gibbonsilla (ZZ Top) on ainakin Gibsonin "virallisessa" signature-lespassaan lähes vintaget mikit (Pearly Gates). Angus Youngin signature-SG:ssä on kaulamikki tuosta samasta setistä, tallamikki on hieman kuumempi.
Pointtina on tässä se, että mitään tulikuumaa jännitehirmua ei siis hieman reippaammankaan rokin soittamiseen tarvita.
 
Myös kitaran johdotuksia on usein suhteellisen helppo jälkikäteen muokata. Esim. kytkin hieman kirkkaamman rinnakkaishumpparin saamiseksi, tai puolittaminen vielä kirkkaammaksi yksikelaiseksi. Mikkejäkin voi joka jälkikäteen vaihdella. Osa merkkimikeistä tosin maksaa uutena enemmän, kuin nuo Thomannin halvimmat kitarat. Mutta käytettynä voi saada jonkunlaisen humpparin melkein ilmaiseksi, jos sellaista halpikseensa on hankkimassa yksikelaisen tilalle. Tai päinvastoin.
 

 

 
Tärkeintä aluksi tietenkin olisi, että soitin pysyy kohtalaisen hyvin vireessä ja on riittävän helppo soittaa. Eli riittävän matala action, eli kielet tarpeeksi lähellä otelautaa. Oikeaoppinen virityskin kannattanee vaikka heti samantien opetella.
Ja jos haluaa bendit, eli kielen venytyksetkin opetella - ja miksipä ei haluaisi - niin sitten kannattaa olla tarpeeksi ohuet kielet.
 
Säädöt kannattaa laittaa/laitattaa kuntoon, jotta ei ainakaan sen vuoksi into lopahda. Kilometrin korkeudella olevien kielten painaminen otelautaan on hankalampaa, kuin siinä lähes kiinni olevien kieleten. Tosin jos ovat liian lähellä, ne särisevät ikävän kuuloisesti.
Jos intonaatio, eli kielten pituusssäätö ei ole kohdillaan, niin kitara kuulostaa epävireiseltä ylemmillä nauhoilla, vaikka kuinka tarkkaan säätäisi vireen kohdilleen vapailla kielillä. Jota varten kannattaa ehdottomasti hankkia viritysmittari, ellei vahvistimen tms. mukana sellaista tule. Säädöistä lisää: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=28886
 
Törröttävät nauhanpäät saa aina mistä tahansa kitarasta viilatttua/viilautettua kuntoon. Ne ovat jossain määrin ongelmana kalliissakin kitaroissa, mikäli ne tuodaan todella rutikuivaan huoneeseen. Tällöin otelauta hieman kutistuu, mutta metalliset nauhat eivät --> törrötys.
Halpisten puita tosin ei varmaankaan kauheasti erikseen kuivatella. Siksipä nauhat saattavatkin puun kuivuttta törröttää jopa niin rankasti, että soittaminen on mahdotonta. Mutta viilaamalla asia siis aina korjautuu.
 

 
Jos vibrakampea haluaisit käyttää, niin sitten kannattaisi automaattisesti skipata ne kaikkein halvimmat kitarat kokonaan, jottei tulisi vain paha mieli jatkuvasta vireen kanssa taistelusta.
Lähes aina niitä kitaroita ennenpitkää käytetäänkin käytännössä aivan kuin ne olisivat kiinteätallaisia. Eli jossain vaiheessa omistajan hermot ja kärsivällisyys ovat loppuneet ja vibrarakampi on heitetty seinään ja talla lukittu paikoilleen, tai ainakin kiristetty jousilla kiinni kitaran kanteen. Ellei sitten ole jo koko kitara lentänyt kokkoon. Tosin siinäpä sitä oppii hyväksi säätämään ja virittämään, kun halpiksen kanssa vähän väliä joutuu taistelemaan. ;-)

Kiitoksia hirmuisesti! Tässähän tuli tietoa ihan laajemmalta alueelta :p Tosiaan kävin paikallisessa liikkeessä vähän kokeilemassa, ja kyllä LP tuntui paremmalta kuin mikään strato tai tele :) Todennäköisesti tilaan sitten Jack and Danny LC300 BK Black kitaran musicstore.desta.
 
Onko kellään täällä kokemuksia Rocksmith pelistä? Onko se minkälainen opettelupeli?
Ja jos joku osaisi kertoa jotain hyviä rock-aiheisia kirjoja, joissa opetetaan hieman jotain riffejä tms.? Jotain AC/DC, Van Halen jne.

Hasseri: Ja jos joku osaisi kertoa jotain hyviä rock-aiheisia kirjoja, joissa opetetaan hieman jotain riffejä tms.? Jotain AC/DC, Van Halen jne.
 
YouTubesta löytyy massoittain opetusvideoita, etenkin kun haetaan AC/DC:n tai Halenin kaltaisia rockin isoja nimiä. Samoin kitaran virittämisestä, eri sointuotteista, käden asennoista ja oikeastaan mistä tahansa löytyy ammattitason kamaa.
 
Oikeaa opettajaa ei YouTube tosin täysin korvaa, koska palautetta on luonnollisesti hankalampi saada netin kautta. Mut ei soittotunneille ole pakko lähteä, kauemmin soittaneen kaverin tai tutun näkökulma auttaa yhtä lailla. Ja ilmankin pärjää.
 
Kirjat on myös hyviä ja niitä joku toinen osaa suositella paremmin, mut noilla videoilla on lyömätön valttikortti - hinta. :)

Hasseri: Todennäköisesti tilaan sitten Jack and Danny LC300 BK Black kitaran musicstore.desta.
 
Vakuutan hyväksi valinnaksi, haukkuu hintansa pystyyn. Itsehän oon soittanut nauhoitukset, lukuisia treenejä, jokusen keikan ja yhdet festari J&D Telecasterilla, josta maksoin jotain 75€ :) Vireenpito ja luotettavuus samaa tasoa kun Gibson SG Standardissani, toki näissä itämaan ihmeissä on varmasti enemmän arpapeliä ja huteja kun laadunvalvonta mitä on. Joka tapauksessa oisin ollut aika haltioissani jos mun eka kitara ois ollut tuommoinen Anttila-osaston stratokopion sijaan. Sitten myöhemmin jos alkaa ymmärtää/kiinnostumaan syvemmin saundiasioista niin vaihtaa tuohon mikit ja avot. Tehdasmikit ovat luonnollisesti köppäiset, mutta tuskin sillä sulle on vielä hetkeen mitään merkitystä. Rogenrool!
 
Olipa mulla muuten tommonen satasen vintage surf-green J&D stratokin, sekin oli oikein hyvä peli, satasella ihan naurettavan hyvä varsinkin viimeistelyn tasoon nähden. Todella hyvin tehty paksu amber tint polylakka kaulassa ja semmottiis.