Etno, proge, latin ›

Mun mielestä ongelman ydin löytyy ihan omasta kirjoituksestasi. Käytän ranskalaisia viivoja.
 
- Rectifier96
- 17-vuotias kitaristi
- pop&jazz-konservatorioon ... etten tunne tarpeeksi hyvin muita pop-musiikin alalajeja kuin metallin
 
Ei muuta kuin monipuolisesti musiikkia kuunteluun ja metalli huomattavasti vähemmälle - ainakin joksikin aikaa. Jos haluat lähteä metallin ja rokin alueelta "vaiheittain" jazzimpaan suuntaan, kannattaa tutustua esim. Robben Fordin tuotantoon, jossa yhdistyy todella maukkaasti sekä bluesmusiikin perinne (josta rokki ja metallikin kumpuaa) että paikoin jazzimpi fraseeraus. Tähän sitten rinnalle Mike Sternin, John Scofieldin ja Pat Methenyn tuotantoa, niin aletaan päästä sille osastolle, jota myös konservatorion sedät ja tädit mielellään haluavat kuulla soitossasi. :)
 
Methenyllä on itse asiassa osassa tuotantoaan vahvoja "lattarivaikutteita". Sana "lattari" on kyllä latteimmasta päästä kuvaamaan musiikkia, mutta siis tässä tapauksessa ainakin brasilialainen musiikki on vahvasti läsnä. Tsekkaa esim. levy Still Life (Talking), jossa yhdistyy jatsi ja lattarimpi ilmaisu upealla tavalla.
 
Ja ei sitten missään nimessä kannata pitäytyä pelkissä kitaristeissa: kannattaa kuunnella paljon myös puhaltajia, pianisteja, laulajia, rumpaleita... kaikilta voi oppia paljon erilaisia ja hyödyllisiä asioita. Korvat auki ja uudenlaista musaa levylautaselle, kyllä se siitä! :)
 
Ja tämä tarina on tosi: sun iässä mulle kävi ihan samalla lailla - tosin omasta tahdostani eikä minkään oppilaitoksen pääsykokeiden ohjaamana: olin kuunnellut lähinä metallia siihen asti, kunnes kuulin kaverini luona Pat Methenyn levyn "A Road to You" - ja mikään ei ollut enää entisensä. Olin ilmeisesti tietämättäni aika kipeästi vaihtelun tarpeessa, sillä tuosta hetkestä eteenpäin meni monta vuotta, ettei yksinkertaisesti kiinnostanut kuunnella metallia käytännössä lainkaan: siinä määrin harmonisesti, melodisesti, rytmillisesti että improvisatorisesti köyhältä taiteenmuodolta se tuntui vastalöydettyyn jazziin verrattuna. Varmasti osuutensa oli myös uutuudenviehätyksellä ja tuolla vaihtelun tarpeella, mutta myös objektiivinen tarkastelu viittelöi samaan suuntaan nyt kun asiaa tarkastelen 15 vuotta myöhemmin.
 
Nykyään maistuu kaikenlainen hyvä musiikki, mutta ainakin mulle oli tosi terveellistä innostua jazzista kovimman metallibuumin jälkeen aikuisiän kynnyksellä - se avarsi omaa musamakua ja korvia tosi paljon, ja on itse asiassa tarjonnut monenlaisia työmahdollisuuksia musiikin parissa. Pelkällä metallipohjalla niitä ei olisi ikinä tullut. Jo ihan pelkästään se, että jazzin kuuntelun myötä kykeni ymmärtämään laajempia sointuja ja kulmikkaampia rytmejä (okei, näitä on varmasti metallissakin, mutta jazzista ne on sinne pöllitty, kiäh kiäh), on kasvattanut paljon muusikkona. Keikkoja mitä erilaisimmissa tilanteissa sekä nuotinkirjoitustöitä on saanut tehdä paljon - enkä olisi niissä kummassakaan läheskään yhtä hyvä, jos en olisi joskus "hurahtanut" jazzmusiikkiin.
 
Tässä nyt ei ihan suunnattomasti pureuduttu progeen, mutta näkisin että konservatorion pääsykokeissa jazz-osaaminen merkkaa enemmän kuin progentuntemus. Tokihan esim. Pekka Pohjolan neljä ekaa levyä kannattaa tsekata jo isänmaallisista syistä - plus että ne on ihan hiton hyvää musiikkia ja progempaa kuin vaikkapa kaikki maailman progemetallibändit yhteensä.

Jucciz: Mun mielestä ongelman ydin löytyy ihan omasta kirjoituksestasi...
 
Oletko siis sitä mieltä, että uuden musiikin opiskelu kannattaa aloittaa muuttamalla muusinetin nimimerkkiä?!?!
 
Nojoo...
Omasta kokemuksestani voin neuvoa, että jos se Jazz (tai lattari, whatever...) ei kolahda niin millään, niin se konsalla opiskelukin voi alkaa tuntua aika tylsältä. Itselleni kävi näin. En koskaan innostunut siitä musiikista mitä siellä kahlattiin läpi, joten se koulu lopahti sitten loppusuoralle.
 
Kannatan myös sitä, mitä Jucciz sanoi, että nyt se tietynlainen musiikki kovaan kuunteluun. Nuo on varmasti hyviä esimerkkiartisteja mitä tossa tuli esille. Mutta jos sä siinä pääsykokeiden kynnyksellä vihaat sitä musaa, niin kannattaa ainakin miettiä miksi olet sinne kouluun sisälle pyrkimässä.

Unohtui Rectifierille sanoa vielä, että Jethro Tull on myös hyvä yhtye, joka yhdistelee - varsinkin 70-luvulla, ajoittain myöhemminkin - hevin ja progen elementtejä. Kannattaa kokeilla.

vanha_pieru: Unohtui Rectifierille sanoa vielä, että Jethro Tull on myös hyvä yhtye, joka yhdistelee - varsinkin 70-luvulla, ajoittain myöhemminkin - hevin ja progen elementtejä. Kannattaa kokeilla.
 
Ai että Tull on hieno bändi! Anderson on yksi suurimmista esikuvistani. Jossei jopa suurin.

Tästä aiheesta oli aika mainiota kiistelyä (edesmenneessä?) progolforumissa. Monet uskovat ns. hivuttautumisteoriaan, jonka mukaan kannattaa aloittaa genren helpommasta tarjonnasta, mutta se sai vastateorian, että on jo ennalta määrättyä kuka on otollinen progelle ja kuka ei. Kaipa siinäkin on totta toinen puoli. Lähtisin silti tarjoamaan ummikolle mieluummin niitä genren suosituimpia yhtyeitä kuten PINK FLOYD, GENESIS, YES ja JETHRO TULL ynnä melodisia sinfonisen progen klassikoita kuten CAMEL ja RENAISSANCE - ja miksei vaikka neo-progeakin (mm. MARILLION) - kuin mitään haastavaa avant-progea.
 
Krh-hm, mitä tuota peittelemään: progetietokirjailijana koen kysymyksen erityisen likeiseksi. Aamulehden haastattelussa (23.7.13) jouduin äkkiseltään keksimään viisi sopivan helppoa alkupala-albumia:
 
"Pyysimme Matti Pajuniemeä valitsemaan viisi progelevyä, joita voisi suositella
alkupaloiksi ihmiselle, joka ei vielä tunne tätä musiikkityyliä. Pajuniemi
pohdiskeli, että suositukset riippuvat siitäkin, minkälaisesta musiikista ihminen
muuten pitää. Pikaisen harkinnan jälkeen Pajuniemi päätyi seuraaviin levyihin:
 
- Pink Floyd: Dark Side Of The Moon (1973). Progen kaikkien aikojen myyntimenestys.
 
- Jethro Tull: Songs From The Wood (1977). Folkahtava levy pitkän linjan bändiltä.
 
- Focus: Hamburger Concerto (1974). Klassisia vaikutteita hollantilaisittain.
 
- Caravan: In The Land Of Grey And Pink (1971). Jazzvaikutteista progea
Canterburysta.
 
- Genesis: A Trick Of The Tail (1976). Peter Gabrielin jälkeisen Genesiksen helposti
lähestyttävä levy."
 
En ehkä tarkemmallakaan harkinnalla kovin kauas tuosta suunnasta menisi.

Itselle, metallitaustan omaavalle fanille, on Jethro Tullin levyistä erityisen rakkaita ja suorastaan pyhä kolminaisuus; Songs from the wood, Heavy Horses ja Stormwatch.
 
Näissä on varmasti perusrokkarille sitä tarttumapintaa yllin kyllin. Esim vaikkapa Songs from the wood, Hunting girl ja No lullaby on biisejä joissa on kyllä todella kova draivi, kunhan vautiin pääsevät. Todella folk vaikutteisiahan nämä ovat, mutta -70 luvun todellisia timantteja. Rover......mmmmmmmm....

Ruutukunkku: Itselle, metallitaustan omaavalle fanille, on Jethro Tullin levyistä erityisen rakkaita ja suorastaan pyhä kolminaisuus; Songs from the wood, Heavy Horses ja Stormwatch.
 
Täsmälleen samat kolme suosikkilevyä! Aivan mahtavia folk-progelevyjä tuo trilogia. Muutenkin 70-luvulla Jethro Tull oli aika huikea yhtye, yhä relevanttia menoa. Myöhemminkin on kyllä tullut hyviä juttuja siltä suunnalta. Myös Andersonin soololevyt The Secret Language of Birds, Rupi\\\'s Dance ja Thick As a Brick II on täyttä laatua.
Vielä yksi suositus ketjun aloittajalle, Rush. Itselle maistuu parhaiten 80-luvun levyt, mutta tokasta levystä (Fly by Night) alkaen on proge- ja hevivaikutteet olleet Rushilla kivasti limittyineinä, eri painotuksilla eri aikakausina.
 
Proge-Matti:
- Pink Floyd: Dark Side Of The Moon (1973). Progen kaikkien aikojen myyntimenestys.
- Jethro Tull: Songs From The Wood (1977). Folkahtava levy pitkän linjan bändiltä.
- Focus: Hamburger Concerto (1974). Klassisia vaikutteita hollantilaisittain.
- Caravan: In The Land Of Grey And Pink (1971). Jazzvaikutteista progea
Canterburysta.
- Genesis: A Trick Of The Tail (1976). Peter Gabrielin jälkeisen Genesiksen helposti
lähestyttävä levy.\\\"

En ehkä tarkemmallakaan harkinnalla kovin kauas tuosta suunnasta menisi.
 
Ei ollenkaan hullumpia valintoja! Olisin itse valinnut kuitenkin hieman toisin. Pink Floydilta Wish You Were Here ja Genesikseltä Selling England by the Pound mukaan. Lisäksi olisin pistänyt King Crimsonin In the Court of the Crimson Kingin myös listalle. Vaikea sanoa mitkä kaksi muuta valintaa olisivat olleet, ehkä kuitenkin Jethro Tullin Thick As a Brick ja Yesin Close to the Edge. Aika kliseinen, kanoninen ja 70-lukuinen lista, tiedän.
Mikä Progolforumia muuten vaivaa? Ei aukea ollenkaan ainakaan omalla tietokoneella.
Ja joo, uskon itsekin progen hivuttamisteoriaan, kuten ehkä näkemyksistäni on voinut olla pääteltävissä.
Kotimaiseen progeen keskittyvän kirjan jälkeen ehdotan jo seuraavaa, tee kirja neo-progesta (tiedäthän, Marillion, IQ, Pendragon... jne.). Kirjoittaisin itse, jos asiantuntemukseni riittäisi.

Vanha pieru: "Mikä Progolforumia muuten vaivaa? Ei aukea ollenkaan ainakaan omalla tietokoneella.
Ja joo, uskon itsekin progen hivuttamisteoriaan, kuten ehkä näkemyksistäni on voinut olla pääteltävissä.
Kotimaiseen progeen keskittyvän kirjan jälkeen ehdotan jo seuraavaa, tee kirja neo-progesta (tiedäthän, Marillion, IQ, Pendragon... jne.). Kirjoittaisin itse, jos asiantuntemukseni riittäisi." (...mitenkähän se oikeaoppinen viestinlainaus nyt toimiikaan...)
 
Pro Golf -forum on jo tosi pitkään ollut poissa pelistä, en tiedä syytä.
Kiitos kirjaehdotuksesta! Ulkomainen proge vuodesta 1980 eteenpäin (mikä on tietysti paljon muutakin kuin varsinainen neo-proge) kyllä onkin koko ajan suomiprogekirjan rinnalla kulkenut idea. Ikävä vaan, että kirjanteossa tulevat vastaan sekä taloudelliset että ajalliset realiteetit.

vanha_pieru: Täsmälleen samat kolme suosikkilevyä! Aivan mahtavia folk-progelevyjä tuo trilogia. Muutenkin 70-luvulla Jethro Tull oli aika huikea yhtye, yhä relevanttia menoa. Myöhemminkin on kyllä tullut hyviä juttuja siltä suunnalta. Myös Andersonin soololevyt The Secret Language of Birds, Rupi\\\'s Dance ja Thick As a Brick II on täyttä laatua.
 
Joo, siis täytyy sanoa, että olen edelleen ymmälläni siitä miten hyvä levy tuo TAAB II on. Ehkä omat odotukset ei olleet kovin korkealla. Varsinkin liveveto pakkahuoneella tossa joskus 3-4 vuotta sitten oli tosi väsynyt ja ajattelin, että nyt tätä bändiä viedään. (siis Tullia, alkaa olla välillä vähän häilyvä tuo Anderson-soolon ja Jethro Tullin välinen rajapinta).
 
Paskan marjat! TAAB II on kyllä parasta mitä Andersonin kynästä on lähtenyt tällä vuosituhannella.