Kitarat: akustinen ›

Olen aina luullut että, korvakuulolta soittaminen on nimenomaan soittamista ilman mitään materiaalia.
Avaus on kyllä kieltämättä hieno paradoksi.

Pop/rock-biisit toimii hyvin suurelta valtaosalta samojen kaavojen mukaan. Näiden tunnistaminen helpottaa valtavasti. Periaatteessa moneen biisiin riittää sen jälkeen pelkkä biisin sävellajin bongaaminen ja osaat jo soittaa sen. Kvinttiympyrästä napatut sävellajin lähimmät soinnut vie jo hyvin pitkälle.
 
Korvakuuntelun perusteet:
Duuri/molli -ero. Voi tuntua itsestäänselvältä mutta tämä on kriittisin, sen pitää mennä oikein. Siitä tarkentamaan sitten, seiskat ja majorit ja ties mitkä on hienosäätöä joita ei leirinuotiolla tarvitse. Riippuen toki miten hienoa säestystä tavoittelet.

Askomikolla hyvä vastaus! Ite lisäisin että radion ja kasettien (minoon näin vanha) kanssa jammailu ja mukana soitto on antanut mulle suurimmalta osalta valmiudet korvakuulolta soittamiseen. Ja pienempänä pianon edessä istuminen ja kokeileminen (eiku .... eiku ... eiku ...).
 
Konkreettisena neuvona kai voisi antaa, että tuota kannattaa lähteä opettelemaan ja hahmottamaan bassolinjan kautta. Bassokulun haltuunotto ja minimaalinen määrä teoriaa sävellajeista ja niiden sisältämistä diatonista soinnuista vie jo hemmetin pitkälle. Ja loppumatkan menee kokeilemalla.
 
Vaatii tietenkin duunia ja kärsivällisyyttä alussa mutta se on palkitsevaa. Ja kun pääsee alkuun korvaa pystyy treenaamaan ilman soitinta.