Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Arjen komediaa kitaraliikkeessä
1 2
Hynkel
16.11.2013 17:22:50 (muokattu 16.11.2013 17:23:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tapanani on työreissuilla käydä kitaraliikkeissä fiilistelemässä, jos aikaa liikenee. Lontoossa ja Saksanmaalla nämä ovat erityisen kivoja hetkiä, mutta joskus parhaat kokemukset saa ihan kotomaassa. Seuraava episodi on tosi, ja tapahtui eilen eräässä välisuomalaisessa soitinliikkeessä, kun taas tapani mukaan kävin reissulla katsastamassa tarjontaa:
 
Katselin itselleni laulumikkitelinettä, kaikessa rauhassa, kun selkäni takaa kuului murahdus. Murisija oli liikkeen omistaja, vanhempi herra, jonka olen nähnyt aiemminkin - olen siis jokusen kerran käynyt tässä liikkeessä kun se sattuu olemaan sopivassa paikassa. Omistaja oli aivan pää jäässä, silmät punaiset kuin tomaatit ja puhe sammalsi. Häkellyin, kiusaannuin, ja yritin olla kuin ei mitään.
 
Samaan aikaan huomasin toisen asiakkaan, nuoren miehen, joka kertoi toiselle myyjälle olevansa amerikkalainen vaihto-opiskelija, ja haluavansa ostaa vaihtariperiodin ajaksi itselleen jonkun halvan kitaran. Myyjä ojensi tälle Epiphonen käteen. Huomasin amerikkalaisen vilkuilevan huolestuneena paikan omistajaa, tämä rymisteli nyt kitaravahvistinten seassa.
 
Katselin kassalle, josko menisin maksamaan mikkitelineen. Ei myyjää. Omistaja huomasi tämän, ja horjui kohti kassaa - pudottaen housunsa kinttuihin! "Jumalauta, miten ne henkselit taas.." omistaja murisi, yrittäen päästä eteenpäin.
 
Amerikkalainen vaihto-opiskelija tuijotti silmät pyöreinä ja haavi auki, ja minua alkoi naurattaa.
 
Hysteeriseksi tilanne meni noin kymmenen sekunnin kuluttua, kun liikkeen ovi kävi, ja sisään astui toinen omistaja, ensimmäisen vaimo. Totaalisen hiljaisen parisekuntisen jälkeen alkoi vimmattu huuto, yhden etsiessä henkseleitä, toisen kiljuessa häpeästä, kolmannen huutonauraessa.
 
Vilkaisin amerikkalaista, joka oli edelleen paikoillaan, tuijottaen kauhuissaan suomalaisten mökellystä. Minulla alkoivat tässä vaiheessa jo kyljet krampata naurusta, ja olin aidosti huolissani siitä, ettei minulla ollut vaihtohousuja mukana. Olin nauraa kuset housuihini.
 
Suosikaa kivijalkaliikkeitä! Tätä ei saa Thomannilta!
 
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají.
elsewhere
16.11.2013 18:09:43
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tarina jäi kesken! Saiko vaihtari kitaransa vai pakeniko kauhuissaan yhtä kokemusta rikkaampana? :)
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Hynkel
16.11.2013 18:20:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt on pakko myöntää, etten enää tätä huomannut.
 
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají.
poppamies
16.11.2013 18:54:02
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paikallisen musiikkiliikkeen setä totesi kerran että yli metrin johto on aina sekaisin ja alle metrin hukassa.
Jos satuin kysymään jotain mitä ei ollut hyllyssä niin vastaus kuului:"sun pitää mennä johonkin musiikkiliikeeseen".
Hienolle rouvalle joka oli ostoksilla eikä vaivautunut ottamaan kuitta tää myyjä huusi perään:"rouva! revitäänkö vittu"?
 
G strings are for strippers
Hynkel
16.11.2013 19:11:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä yllä mainitsemani musiikkiliikkeen omistaja ei muuten suostunut kertomaan mitä mikkiteline maksaa :D Hoki vain että "mansikoita, mansikoita..."
 
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají.
Attew
16.11.2013 19:38:01
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hynkel: "mansikoita, mansikoita..."
 
huutonaurua
 
zedder
16.11.2013 20:24:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan tuo kertomus toki koominen, mutta toisaalta ei varmaankaan ihan hirveästi jaksa pidemmän päälle naurattaa omistajan kanssa työskenteleviä ja omaisia.
 
Takavuosina Pirkanmaalla todistin vastaavaa toimintaa hiukan lievemmässä muodossa eräässä soitinliikkeessä, joten jotakin erityistä taitaa olla tämän alan vähittäiskaupassa noin niinkuin yleisemminkin. Harvemmin näkee vastaavaa esim. kodinkoneita tai tietokoneiden komponentteja myyvissä myymälöissä, eika tuommoisia performansseja esitä myöskään elintarvikeliikkeiden henkilökunta, asiakkaat ehkä joskus.
 
Mitä kävi, ketä tietää.
jhlamm
16.11.2013 21:45:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: Onhan tuo kertomus toki koominen, mutta toisaalta ei varmaankaan ihan hirveästi jaksa pidemmän päälle naurattaa omistajan kanssa työskenteleviä ja omaisia.
 
Takavuosina Pirkanmaalla todistin vastaavaa toimintaa hiukan lievemmässä muodossa eräässä soitinliikkeessä, joten jotakin erityistä taitaa olla tämän alan vähittäiskaupassa noin niinkuin yleisemminkin. Harvemmin näkee vastaavaa esim. kodinkoneita tai tietokoneiden komponentteja myyvissä myymälöissä, eika tuommoisia performansseja esitä myöskään elintarvikeliikkeiden henkilökunta, asiakkaat ehkä joskus.

 
Yleensä johtunee siitä etteivät tavalliset työntekijät omista kyseistä lafkaa... Eli tulee monoa, jos kännissä on töissä. Pomo puolestaan voipi palloilla vapaammin eri aineiden vaikutuksen alaisena.
 
"Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so."
zedder
16.11.2013 21:49:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jhlamm: Yleensä johtunee siitä etteivät tavalliset työntekijät omista kyseistä lafkaa... Eli tulee monoa, jos kännissä on töissä. Pomo puolestaan voipi palloilla vapaammin eri aineiden vaikutuksen alaisena.
 
Toki juuri näin, mutta onhan myös muilla erikoiskaupan aloilla pikkuputiikkeja joissa työskentelee vain omistajat + pari muuta työntekijää.
 
Mitä kävi, ketä tietää.
Hi-Power
17.11.2013 00:59:23
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hynkel:Suosikaa kivijalkaliikkeitä! Tätä ei saa Thomannilta!
 
Jos tarina on tosi niin on ollut ...sanoisin jopa hauska kokemus, tästä nakkaan kyllä plussan.
 
Tawsky
17.11.2013 01:37:08 (muokattu 17.11.2013 01:37:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hynkel:
 
Jos en paremmin tietäisi, olisin ollut varma että tämä ois tapahtunut legendarrisella Ahosen soitinliikkeellä Tampereella.
 
zedder: Takavuosina Pirkanmaalla todistin vastaavaa toimintaa hiukan lievemmässä muodossa eräässä soitinliikkeessä
 
No tässä se varmaan tulikin. Taisin olla n. 12-vuotias jannu kun kävin Ahosella ja paikan omistajan ilmeisesti velipoika oli siellä kesäapulaisella. Aivan tuhannen pierussa kanssa röysi siellä menemään. Tosin mitään henkselitemppuja ei ainakaan sillä kertaa tullut todistettua. Meno oli kuitenkin kuin vanhasta kotimaisesta elokuvasta.
 
"Kyllä nyt jää Jonekin toiseksi, ADEHD on uusi päällikkö äiä" -Stradlin
korvaoo
17.11.2013 08:30:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tulee mieleen eräs tamperelainen nimeltä mianitsematon kivijalkaliike siitä hämeenpuiston reunalta :) Tosin sillon kun siellä tuli käytyä (90 luvun puolväli tai loppu) niin jokainen saattoi olla vähän vastaavassa kunnossa :)
 
kaikki paitsi on turhaa.
Ukko
17.11.2013 11:28:36
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ADEHD: No tässä se varmaan tulikin. Taisin olla n. 12-vuotias jannu kun kävin Ahosella ja paikan omistajan ilmeisesti velipoika oli siellä kesäapulaisella. Aivan tuhannen pierussa kanssa röysi siellä menemään. Tosin mitään henkselitemppuja ei ainakaan sillä kertaa tullut todistettua. Meno oli kuitenkin kuin vanhasta kotimaisesta elokuvasta.
 
Samanlaiset muistot kyseisestä tyypistä. Karkotti käytöksellään kaikki asiakkaat.
 
COVS jäsen nro 6
_Jusa_
17.11.2013 11:58:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mistäköhän muuten johtuu että ne on yleensä musiikkiliikkeitä joissa myyjät saattavat palvella asiakkaita pikku pöhnässä? Enpä ole vastaavaa todistanut muun alan pikkuliikkeissä. Tietysti jossain levy/kirja divareissa meno voi olla samanlaista, mutta enpä ole niissä ikinä asioinut...
 
the-Antero
17.11.2013 12:16:37
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

_Jusa_: Mistäköhän muuten johtuu että ne on yleensä musiikkiliikkeitä joissa myyjät saattavat palvella asiakkaita pikku pöhnässä?
 
Miksei? Teinit siellä käy kuiteskin päivät pitkät soittamassa smoke on the wateria, enter sandmania ja paranoidia... vähemmästäkin tekee mieli aukasta korkki :D
 
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja.
The Oath
17.11.2013 13:32:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

the-Antero: päivät pitkät soittamassa smoke on the wateria, enter sandmania ja paranoidia...
 
Paikallisissa liikkeissä myyjät aina soittavat noita kun olen ollut käymässä. :D
 
Kerran kun olin katselemassa kitaroita niin myyjä otti jonkun Epiphonen hyllystä ja rupesi takomaan jotain riffiä, kielihän siinä kitarassa meni poikki ja myyjä laittoi kitaran nopeasti taikaisin hyllyyn ja meni kassalle nolon näköisenä.
 
Myynnissä Tokai LS75. Hinta 600e ei sisällä toimitusta. Pistäkää pikaviestiä jos kiinnostaa.
Kontiak
17.11.2013 14:14:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

A year and a half later, I walked into a guitar store on Sunset and there was a 1972 sunburst Strat and it was hanging next to a 1972 white cream Strat. The sunburst was like $450 and the other one was $1,500. I said, Why is the cream white one 1,500 bucks and the other one, exact same year, $450? Because of you, man. Because everybody wants that guitar.
 
http://www.guitarplayer.com/article … lazing-after-all-these-years/153197
 
"If you dig it, you must learn it." http://www.truthinshredding.com
Nazareth
17.11.2013 19:06:18
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En varmaan oo huumorintajuinen mut tuo aloittajan juttu jos olis sattunu omalle kohdalle, ni pikemminkin alkais hävettää ennenku naurattaa.
 
Sitkeä rotta. Aina ei voi voittaa.
Hynkel
17.11.2013 19:58:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nazareth: En varmaan oo huumorintajuinen mut tuo aloittajan juttu jos olis sattunu omalle kohdalle, ni pikemminkin alkais hävettää ennenku naurattaa.
 
Kyllä myötähäpeä oli ensimmäinen reaktio itsellänikin. Mutta kun se kohkaus vain jatkui ja jatkui. Jenkkipoika viime silauksena...
 
Ukonete prosím výstup a nástup, dvere se zavírají.
Nazareth
17.11.2013 20:27:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuosta tuli mieleen yks Mikkeliläinen ravintola. Henkilökunta on erittäin asiallista ja korrektia, lukuunottamatta omistajaa. Ärsyttävää, kun tarjoilija kysynyt, et mitä syödään, niin omistaja tulee hetken päästä ja karjuu "NO, ONKOS TÄSSÄ PÖYDÄSSÄ LÖYTYNYT MITÄÄN MIELEISTÄ!!"
 
Sitkeä rotta. Aina ei voi voittaa.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «