Rock, pop, alternative ›

Laughing Stock kolahtelee jokaisella kuuntelukerralla enemmän, pitäisi varmaan ottaa Spirit of Edenkin kuunteluun. New Grassin kitaroinnit aiheuttavat auditiivisia erektioita.

Oman piiiiiitkän musiikkihistoriani aikana en ole kertaakaan törmännyt vastaavaan levyyn kuin Laughing Stock. Teos on ainutlaatuinen, todella todella todella _TODELLA_ upeaa kuunneltavaa. :D
 
Kyseinen levy ja sitä edeltänyt Spirit of Eden olivat kalliita levyjä levy-yhtiölle, kun bändi mm. hyödynsi isoa armadaa soittajia, joilta useimmilta käyttivät vaan niiden soittamat mokat levylle, eikä niitä tajua mokiksi ellei ihan vartavasten kuuntele ja etsi levyä sillä korvalla...
 
Post-rockin esipuhe.

käyttivät vaan niiden soittamat mokat levylle
 
Eipä tosiaan tajua "mokiksi". Mistä tällainen tieto on peräisin?

Pakko hehkuttaa After The Floodia, ehkä komeimpia kappaleita mitä on tullut vastaan.
Ai että kun urut lähtee mukaan kohdassa 1:43, siinä ollaankin jo täydellisesti musiikin pauloissa.

Oman piiiiiitkän musiikkihistoriani aikana en ole kertaakaan törmännyt vastaavaan levyyn kuin Laughing Stock.
 
Tsekkaa Bark psychosisin Hex.

Itsekkin löysin viime vuonna. Kuulin It's my lifen ja hämmästelin että "jaa tämmönenkö tämä nyt sitten on."
 
Tunnin kuluttua menin levydivariin ja 2 eurollla lähti ko. albumi mukaan.

Bark psychosisin Hex
 
Onhan siinä. Kumpi oli ennen, muna vai kana? Jonniilaiselta pastissilta jopa aika-ajoin vivahtaa.

Onhan siinä. Kumpi oli ennen, muna vai kana? Jonniilaiselta pastissilta jopa aika-ajoin vivahtaa.
 
Tuohan tuli 3 vuotta Laughing stockin jälkeen ja levyä on ollut muistaakseni tuottamassa joku Talk talkin tyypeistä. Mielestäni Hex kyllä pesee Laughing stockin täysin sen omalla alueella...

Tuohan tuli 3 vuotta Laughing stockin jälkeen ja levyä on ollut muistaakseni tuottamassa joku Talk talkin tyypeistä. Mielestäni Hex kyllä pesee Laughing stockin täysin sen omalla alueella...
 
Joo saat olla tuota mieltä. Itse en.

Eipä tosiaan tajua "mokiksi". Mistä tällainen tieto on peräisin?
 
Jostain haastattelusta luin aikoinaan, saattoi olla jopa skannattu, joten haku on hiukka hankalaa. Ei tietenkään kaikki ole "mokia", mutta kahden vikan levyn sooloista monet on lähinnä hapuilua ja kokeilua, joka on leikattu ja liimattu valtavasta tallennenipusta koherentiksi kokonaisuudeksi. Bändi käytti vaikka millaisia soittajia tuottamaan materiaalia ja monilta otettiin hyötykäyttöön jokin yksi kivalta kuulostanut ääni, vaikka kaveri soittikin pitkiä settejä nauhoille...

Näköjään Lee Harris on Bark Psychosisin nykyinen rumpali.

Jostain haastattelusta luin aikoinaan, saattoi olla jopa skannattu, joten haku on hiukka hankalaa. Ei tietenkään kaikki ole "mokia", mutta kahden vikan levyn sooloista monet on lähinnä hapuilua ja kokeilua, joka on leikattu ja liimattu valtavasta tallennenipusta koherentiksi kokonaisuudeksi. Bändi käytti vaikka millaisia soittajia tuottamaan materiaalia ja monilta otettiin hyötykäyttöön jokin yksi kivalta kuulostanut ääni, vaikka kaveri soittikin pitkiä settejä nauhoille...
 
Improvisointia ja editointia?

Näköjään Lee Harris on Bark Psychosisin nykyinen rumpali.
 
Tää vaatii tutustumista. Laulaja ei ainakaan ihan heti vedä vertoja, mutta jo pelkkä Harrisin mukanaolo ansaitsee huomiota.

Laulaja ei ainakaan ihan heti vedä vertoja
 
Tähän heti vahva eri, muhun uppoaa semmonen nynnyhissuttelu paljon paremmin kuin Mark Hollisin AOR-saundi.

Tähän heti vahva eri, muhun uppoaa semmonen nynnyhissuttelu paljon paremmin kuin Mark Hollisin AOR-saundi.
 
Tämä todistaa teoriani siitä etten ole koskaan ymmärtänyt termiä AOR.

Hollis forged ahead with a lawsuit against his former label, but also sunk his energies into recording a new work for a new label. Talk Talk had signed with Verve, a subsidiary of Polydor and known home to avant-garde styles and jazz artists. But Laughing Stock, the band's Verve debut, seemed to be an exercise in showing their new label just how expensive the recording process could be. The band swelled to 18 musicians, who were instructed by Hollis to improvise around a basic theme rather than learn a specific song; thus the sessions went on for over a year. Recording in a converted church in Wessex, Hollis recruited a gospel choir and recorded them, then purposely erased the tapes the following day. A string quartet was brought in and recorded over a two-day period, but only one brief section of the tape was used--when the cellist made an error.
 
Jim Arundel reviewed Laughing Stock for Melody Maker and noted how the arduous recording process is still evident in the final product. "Talk Talk records breathe," Arundel wrote. "The detail is everything. Often, the tracks sound as if all the superstructure has been removed, like paint separated from its canvas, just a tissue of colour." Arundel also went on to note the evident change in the band's sonic mood. "Where previous albums have been CD clean and icy pure, Laughing Stock is bruised and grimy," Arundel declared. "Guitars buzz on the edge of screaming feedback, the strings flirt with discord, the brass is cracked and broken."
http://www.musicianguide.com/biographies/1608001519/Talk-Talk.html
 
Kuunnelkaa vaikka kappaletta After the Flood ja siinä kuuluvia kitaran äännähdyksiä. Niistä aika monet ovat lähinnä virheitä, äänitapailua ja tietysti kappaleen kitarasoolo, joka on lähinnä yksi ääni; kevyttä tapailua, joka sittemmin leikattiin kappaleeseen sooloksi. Ei ihme, että levy-yhtiö menetti hermonsa bändin kanssa, sillä heidän tapansa tehdä musiikkia oli aivan äärimmäisen kallis, eikä levymyynti tai keikkailemattomuus riittänyt tuottamaan edes murto-osaa kuluista takaisin. Onneksi saivat sentään Spirit of Edenin ja Laughing Stockin ulos, sillä nykyinen musiikkimaailma on saanut niistä levyistä aivan älyttömästi vaikutteita.

Talk Talk ja Bark Psychosis. Molemmat loistavia ja minusta kuitenkin sen verran erliaisia, että niitä on turha verrata. Ei minulla ole noita kuunnellessa mitään "kuulostaapa samalta" fiiliksiä, saundihan bändeillä on tyystin erilainen.

Juu, ketju on 767 päivää vanha mutta aihe edelleen ajankohtainen. Olen viime aikoina laajentanut musiikkimakuani post rockin ja kaikenlaisen ambientimman häröilyn suuntaan, mutta tänään oikeastaan tajusin, että aivan turhaan. The Colour of Spring, Spirit of Eden ja Laughing Stock sisältävät jo kaiken. Hollisin sooloalbumia olen säästellyt vielä, mutta kunhan jossain vaiheessa olen oikeassa mielentilassa ja on tunti täysin rauhoitettua aikaa, kaadan itselleni lasillisen hyvää viskiä, laitan silmät kiinni ja uppoudun.
 
Olen minä näitä aikaisemminkin kuunnellut ja fanittanut, mutta en ole oikein ymmärtänyt kuinka hienosta musiikista on ihan oikeasti kysymys.

elsewhere: Juu, ketju on 767 päivää vanha mutta aihe edelleen ajankohtainen. Olen viime aikoina laajentanut musiikkimakuani post rockin ja kaikenlaisen ambientimman häröilyn suuntaan, mutta tänään oikeastaan tajusin, että aivan turhaan. The Colour of Spring, Spirit of Eden ja Laughing Stock sisältävät jo kaiken. Hollisin sooloalbumia olen säästellyt vielä, mutta kunhan jossain vaiheessa olen oikeassa mielentilassa ja on tunti täysin rauhoitettua aikaa, kaadan itselleni lasillisen hyvää viskiä, laitan silmät kiinni ja uppoudun.
 
Olen minä näitä aikaisemminkin kuunnellut ja fanittanut, mutta en ole oikein ymmärtänyt kuinka hienosta musiikista on ihan oikeasti kysymys.
 
Onneksi olkoon! Olet päässyt keväiseen Eedenin puutarhaan jonka eksoottiset hedelmät ovat minulle jo tuttuja.