Kitarat: kitarakamat ›

Jeh, tiedän että artikuloinnissani on paljonkin parantamisen varaa :) Juttu vaan lähtee rönsyilemään niin kovin helposti. Koitan selventää parhaani mukaan.
 
Pystyn huoletta jäsen Shenhamia peesaamaan jotakuinkin jokaisessa kohdassa. Tuo listauskin oli lisämaininnalla "jos unohdetaan tekniikka ja tatsi", jotta ei tulisi vahingossakaan väheksyttyä mikkien merkitystä ketjussa. Siis, puhuttaessa puhtaasti soundista. Itse kun olen enimmäkseen metalliin kallellaan, soundissa tärkeimpiä osasia ovat särön määrä ja "tiheys", yleinen tatsi, alapään jytinä, keskiäänten leikkaavuus ja whatnot. Joten siinä mielessä vahvarilla on hyvinkin suuri merkitys. Jos Oikeasti soitetaan eikä piilouduta särömuurin taakse niin tilanne onkin jo täysin eri. Osaava soittaja pystynee myös mikkejä käsittelemään haluamallaan tavalla ja equttamalla saa aikaiseksi melkein mitä tahansa, melkein mistä tahansa. Paitsi soittajasta itsestään. Ja mikeistähän tässä ketjussa oli kyse, alkujaan.
 
Peesaan myös sitä että kielet ovat suuressa osassa. Kuten kaula ja nauhat. Plektra. Miksei myös kitaran muoto ja miten se istuu syliin. Ulkonäkökin jotta sitä tekee mieli räpeltää. Näistähän se soittotuntuma syntyy ja se on ehdottomasti se tärkein asia pidemmän päälle, sitten kun ollaan ohitettu se tietty piste. Ja kun se piste on ohitettu niin sitten tarvitaan vähän paremmat romppeet jotta edistyminen nopeutuu. Pikkuhiljaa, hissukseen ja tarvittaessa. Itse menin perse edellä puuhun (ja tein mm. juuri tuon 100W, monen tonnin putkinuppi kaappeineen Virheen) joten jotain kokemuspohjaa sentään löytyy, vaikkakin juurikin väärin hankittua :)
 
Pointtini oli lähinnä se, että vaikka tämän ketjun aloittaja ei nyt selvästikään ole mikään aloittelija - kuten esmes minä - mutta ei silti lähes aina vaan VOI sanoa että soundi lähtee sormista :) Kamojen pitäisi kehittyä samaa tahtia soittotaidon kanssa. Koska osaamaton ei saa sen kummempaa irti Mesa Boogiesta kuin Harley Bentonistakaan, päinvastoin kuin osaava. Osaava onnistuu molempien kanssa, ja vaikka tarvittaessa saunavihdalla johon on viritetty kielet. Mutta väitän, että yksikään oikeasti osaava ei ole koko uraansa soittanut pelkästään Harley Bentonilla. Tuolla ohuella linjalla maagisesti tasapainoillessa (eli soittamalla ja kamoja päivittämällä) uskoakseni pääsee nopeimmin parhaaseen lopputulokseen.
 
Älkäätkä te kaikki, jotka sormet verillä opettelette jotain Iron Mania, heittäkö lusikkaa vielä sinne kauimmaiseen nurkkaan. Kyllä se siitä vielä lähtee ja irtoaa, soittaminen ei koskaan ole turhaa ja kamoja kannattaa uusia siinä vaiheessa kun korvat niitä vaativat. Eli, kamar**kkaus kunniaan!!! Järkevissä määrin tietty. Jonkun viisaan sanoin: "Älkää tehkö niinkuin minä teen, tehkää niin kuin sanon."

Shemham: Vika löytyy monesti sieltä mahdollisimman läheltä näppejä, jos tuntuu ettei soitto suju tai kuulosta mieleiseltä.
 
Ihan totta, mutta kyllä se vahvari on munsta isoin tekijä puhtaasti soundin kannalta. Toinen on tietty valittu kitaramalli ja mikkityyppi, mutta sen nyt luulisi olevan muutenkin jo mieleinen.
 
Vahvarin reagoiminen soittoon vaikuttaa väkisinkin tosi paljon soittotyyliin, miten se iskusta säröytyy ja herää ym. Kitaramikkejä tykkään itekin vaihdella tosi paljon, mutta mielummin soitan hyvällä vahvarilla ja halpismikeillä kuin toisinpäin.
 
E: Musta kitarakamapalstalla on jopa ihan passelia puhua ihan vaan kamojen tuottamasta soundista. "Soundi lähtee sormista" -tyylisiä asioita käsitellään tuolla viereisellä palstalla laajemmin.

Shemham: Niinku jo totesitkin, näistä on mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Mun näkemykseni on, että tatsia ja tekniikkaa ei voi oikeen unohtaa, kun miettii kuinka tuottaa jonkinlaisen saundin.
 
Jos mietitään mitä noi kaikki sun numeroimat soiton välikappaleet tekee tuossa signaaliketjussa, niin niiden tehtävänä on vahvistaa sitä sun omin sormin tuottamaa ääntä. Pala palalta jokainen osa vahvistaa ja samalla muovaa sitä sun saundia.
 
Vähän yleistäen: mitä pitemmällä signaaliketjussa joku osa on, sitä vähemmän siihen vaikuttaa se sun oma kosketus vaikka sillä osalla onkin vaikutusta siihen lopputulokseen. Kääntäen, mitä lähempänä signaalin alkupäätä joku osa on, sitä merkityksekkäämpi se on siihen soittotuntumaan ja äänen perusolemukseen.
 
Kielten merkitys on ihan ensimmäisenä listalla. Ne vaikuttavat ihan suoraan siihen miltä se soittaminen ennen kaikkea tuntuu. Kielten paksuutta tai ohuutta voi yrittää kompensoita taajuuksia boostaamalla tai leikkaamalla, mutta ei sitä aivan piiloon koskaan oikeen saa. Esim. omassa soitossa tuntuu, että todella ohuilla kielillä alakielet saa laulamaan aivan jollain toisella tavalla, kuin jos ne olisivat vaikkapa pari pykälää paksumpia. Silloin niissä on omaan käyttöön epämiellyttävä atakki ja tumppuisuus, jota voi kyllä viilata säätimillä pois, mutta senkin jälkeen omat korvat erottavat sen melkein minkä vain läpi. Oma soittotatsi lopulta määrää millaiset kielet ovat itselle optimaaliset ja millä korkeudella ne ovat parhaiten omalla mukavuusaluella.
 
Kitaramikit nostaisin kielten perään heti toisiksi tärkeimmäksi. Erilaiset mikit voivat tehdä yhdestä vahvarista aivan käyttökelvottoman tuntusen kun taas toinen pursuaa hunajaa spiikkereistä. Samoin kuin kielten kanssa, mikit ovat signaalin alkupäässä ja vaikuttavaa siihen lähtösaundiin mikä sinne loppuun signaaliketjuun syötetään. Toisille kuumat mikit pilaavat soittimen dynamiikan tyystin, kun taas toisille ne mahdollistaa riittävän ulostulon puskemaan vahvistimen etusta.
 
Vahvistimen merkitystä saundiin ei voi kiistää, mutta jos kaikki edellä mainitut ovat päin honkia, ei hyvä vahvistin sitä pelasta. Taas kääntäen, jos on oikeanlainen kitara oikeilla asetuksilla, aika moni vahvistin taipuu taitavissa käsissä sille omalle saundille. Esimerkkinä Allan Holdsworth, joka on vuosikymmeniä kuulostanut itseltään mm. Pearcen trankkuvahvareiden, Mesan Caliber .50+:n ja Dual Recton putkilaitteiden sekä Yamahan mallintavien läpi.
 
Vielä sen verran, että volume- ja tonepotikka on kanssa melko aliarvostettuja ottaen huomioon, että niillä voi onnistua leikkaamaan melko sivistyneesti alkupään saundista turhaa karvaisuutta/jääpiikkiä pois ja tehdä esim. lainasoittimesta oman saundi-ihanteen mukaisemman.
 
Eli mikä tämän raapustuksen lopullinen idea oli? Saundi lähtee sormista varmasti ja jos sitä haluaa muokata laitteiden kautta, niin kannattaa alottaa sieltä signaaliketjun alkupäästä sen muokkaamista - juurikin kielistä, mikeistä ja vaikka plektroista. Monesti ihmiset lähtevät parantamaan omaa saundiaan aivan väärästä päästä. Jos omassa saundissa on jotain vikaa, niin suositeltavaa olisi käydä läpi signaaliketjun alkupäätä sen sijaan, että ostaa kalliilla uuden nupin ja kaapin, jotka päätyy torilla parin kuukauden kuluttua. Vika löytyy monesti sieltä mahdollisimman läheltä näppejä, jos tuntuu ettei soitto suju tai kuulosta mieleiseltä.
 
Näin juuri meileimpä osapuilleen minäkin asian näen;-) plussaa, plussaa, plussaa........

Eiköhän se soittajan soundi ole sormien ja kamojen summa, vaikea niitä on toisistaan erottaa tai saavutta sitä pelkästään toisella osatekijällä.
 
Toisaalta laitteiden soundi on eri asia kuin soittajan soundi ja siitä voidaan hyvin puhua sotkematta sormia keskusteluun. Tietyt laitteet soivat tietyllä tavalla ihan jo fysiikan lakien takia.
 
Ja toisaalta onhan se selvä, että vaikka joku tietty soundi on saavutettu tietyillä laitteilla, ei kaikki pysty saavuttamaan samaa soundia edes soittamalla täysin identtisillä kamoilla, koska soittotyyli vaikuttaa paljon soundiin. Tosin taas musiikkityylillä on myös tähän vaikutuksensa (heavy vs. old school blues).
 
Myös kaikki vaikuttaa kaikkeen, plektra, kielet, kitaran body ja muut osat, mikit, johdot, pedaalit, vahvistin, kaappi, soittotila ym. joten jos halutaan hyvä lopputulos, niin osaoptimointi ei yleensä auta, vaan pitäisi panostaa koko signaaliketjuun. Pelkällä hyvällä kaapilla ei pärjää, jos vahvari on huono. Hyvällä vahvarilla ei pärjää, jos kaappi ja elementit ovat huonot. Hyvä soundi voi olla kadoksissa hyvistä kaapeista ja vahvarista huolimatta, jos mikit ovat paskat. Vaikeaa sinänsä sanoa, mikä on tärkein ja mikä merkityksettömin.
 
Se on kyllä totta, että huonoa soundia lähdetään liian usein parantamaan väärästä kohdasta. Vaihdellaan vahvaria ja mikkejä, vaikka ongelma olisi plektrakäden työskentelyssä.
 
Että sellasta tällä kertaa. Jatkakaa!

Tämäkin aihe on kaluttu jo aika monesti puhki. Hyvään soundiin vaikuttaa niiden omien soittokamojen ja soittotatsin ohella myös ne muut soittajat ja niiden kamat ja soittotatsit. Soundi kun on monien asioiden summa. Myös sillä on suuri merkitys mitä soitetaan ja millaisessa tilassa ja millä volumella. Joskus myös soittajalla voi olla hieman toisenlainen käsitys omasta soitostaan kuin jollakin toisella joka sitä kuuntelee.
Hyvä kitarasoundi bändissä ei ole välttämättä yksistään soiteltuna paras mahdollinen.
 
Kyllähän jos mikkien vaihto edistää soittamista ja lisää treenaamista niin silloin se on ihan hyvä juttu, mutta muuten jos on ihan hyvä kitara niin minusta kannattaisi keskittyä siihen omaan soittoon ja kokonaisuuteen. Ei siis hakea soundia pelkästään mikeistä.
 
Hyvä soittaja saa huonommillakin vehkeillä hyvää aikaiseksi, mutta huono tai keskinkertainen soittaja ei kauhean paljon paremmaksi muutu vaikka saisi maailman kaikki soittokamat itselleen.
 
Yleensä paras soundi lähtee sellaisista kamoista missä se signaaliketju on mahdollisimman yksinkertainen. Tämä on tosin oma mielipiteeni ja joku voi tarvita 10 erilaista purkkia siihen kitaran ja vahvarin väliin. Se on vaan sellainen asia, että helposti kitaristille käy näin.
-ensin vaihdetaan mikit.
-sitten mahdollisesti modataan lisää kitaraa
-sitten hommataan "parempia" purkkeja kitaran ja vahvarin väliin
-sitten huomataan, että vahvari on vääränlainen ja aloitetaan vahvarirumba
-sitten huomataan, että myös kaapilla on todella suuri merkitys soundiin-->kaappien ja niiden elementtien vaihtorumba alkaa
-tässä vaiheessa on kitara jo sitten muihin kamoihin verrattuna huonompi ja koko homma lähtee alusta.
Jossain vaiheessa kokeillaan kaikki erilaiset kielimerkit ja paksuudet,plektrat ja piuhatkin.
 
Kun tätä ollaan pyöritetty muutamia vuosia ja rahaa on palanut ja kokemustakin on kertynyt niin luultavasti siinä samalla on muuttunut myös se oma soittotyyli ja voi olla ettei muutkaan soittajat ole enää samoja--->eli hyvä soundi on taas hukassa.
 
Siksi voisi joskus olla ihan paras ratkaisu kun sitä ihan perushyvää kitaraa ei lähtisi modailemaan, koska sitä voi sitten vanhempana katua. Soittotaito kyllä kehittyy kun harjoittelee muitakin juttuja kuin aina niitä samoja. Siitä johtuu sellainen, että väkisin myös soundi ihanteet ja mahdollisesti ympärillä olevat soittajatkin saattavat vaihtua vuosien mittaan.
 
On tietysti jokaisen oma asia haluaako kehittyä ja kuulostaa itseltään vai etsiikö koko ajan jotain mitä ei itse kuitenkaan ole, mutta se soundi olisi vaan hieno saada.
Kaikki hyvät soittajat ovat tehneet tuhansia tunteja työtä hyvän soundinsa ja soittotyylinsä eteen. Näin on asiat myös jatkossa ja sitä ei voi, ikävä kyllä, paljoa nopeutta pelkällä mikkien vaihtamisella.

Joo, voidaan toki perustellusti väittää että kaksi isoiten lopulliseen soundiin vaikuttavaa tekijää ovat todellakin soittajan sormet ja käytössä oleva vahvistin. Eli soittaja kuulostaa aina itseltään, olivat kamat mitkä vain. Toisaalta olisi myös älytöntä ajatella, että pelkillä taikasormilla lähtisi Hetfield-säröt viiskytäluvun Fenkusta (ilman mitään pedaaleja) tai heleästi twängäävät kantrikliinit Revision C Dual Rectosta.
Nämä kaksi prinsiippiä ovat ihan hyvä lähtökohta.
 
Mutta se ei silti tarkoita etteikö yhtälön muillakin muuttujilla olisi jonkin verran vaikutusta.
 
Kitaramikeissä isoimpia eroja tulee liikuttaessa välillä yksikelaiset vs humbukkerit tai aktiivit vs passiivit. Noissa soundin käyttäytyminen toisiinsa verrattuna on sen verran erilaista, että sillä on jo vaikutusta soittotekniikkaan. Muita mikin ominaisuuksia - kuumuutta ja taajuuskäyrän luonnetta - voi jossain määrin emuloida vaikka vahvarin eteen laitetulla EQ-pedaalilla.
Onko mikkien vaihtelu siis turhaa jos vaihdetaan yksikelainen toiseen yksikelaiseen tai humppari toiseen humppariin?
Minusta ei. Minulle mikit ovat osa instrumenttini perusidentiteettiä siinä kuin sen rakennepuutkin. Ne vaikuttavat siihen, miltä kitarani kuulostaa minkä tahansa vahvistimen tai pedaaliketjun läpi. Kun tartun tiettyyn kitaraan, mielessäni on hyvin tarkka mielikuva, miltä sen pitäisi kuulostaa. Tai kääntäen toisinpäin, kun haluan soittaa jotain tietyntyylistä juttua, valitsen myös kitarani sen mukaan.
(Ja olisi sitäpaitsi aika nurinkurista laittaa EQ-pedaali vahvarin eteen sen takia, että kitara kuulostaisi joltain muulta kuin omalta itseltään.)
 
Tähän liittyen vielä yksi pointti. Jossain aikaisemmin tässä ketjussa oli esitetty, että kitaran osista mikeillä olisi ratkaisevampi vaikutus soundiin kuin kitaralla/soitinpuilla, jotka olivat tuossa listauksessa vasta kaukana takana osastolla "ja ne muut". Itse kokisin asian olevan pikemminkin niinpäin, että kyllä tärkeämpi osa yhtälöä on kitara itse. Pari havaintoa vuosien varrelta:
 
- Kaksi täysin erilaista kitaraa (Gibson LP ja leppärunkoinen Strato-klooni), joissa identtinen mikkisetti kiinni. Eivät todellakaan kuulostaneet ollenkaan samanlaisilta!
- Olen itsekin vaihdellut kitaroihini mikkejä. Ja vaikka kitaran luonne onkin aina päivityksen yhteydessä muuttunut, aina sieltä se kitaran ominaissoundi on kuitenkin puskenut läpi.
 
Voisin sanoa, että sokkotestissä erottaisin omat kitarani toisistaan soundin perusteella hyvin helposti. Toki tämä edellyttää, että vahvistin on riittävän hyvä. Jokin digimylly saa helposti kaikki kitarat kuulostamaan ihan samanlaiselta, mutta esim. käyttämäni Mesat säilyttävät hienosti kitaran ominaissoundin, myös isommillakin säröillä. (Ja säilyttävät myös uskollisesti kitaristin soundilliset lepsuilut soitannassa... ;)

Sen verran täytyy lisätä vielä tähän ketjuun, että jos oikein muistan lukemaani, niin itse SRV:kin oli kai aikamoinen "kamarunkkari" ja hän käytti erittäin paljon aikaa sekä rahaa saadakseen aikaiseksi tuon aina niin uniikkin saundinsa.

silhouette: Sen verran täytyy lisätä vielä tähän ketjuun, että jos oikein muistan lukemaani, niin itse SRV:kin oli kai aikamoinen "kamarunkkari" ja hän käytti erittäin paljon aikaa sekä rahaa saadakseen aikaiseksi tuon aina niin uniikkin saundinsa.
 
Yhtä lailla EVH on maaninen modaaja ja kamarunkkari mutta silti hän on aina itseltään kuulostanut.

naavanka_: Yhtä lailla EVH on maaninen modaaja ja kamarunkkari mutta silti hän on aina itseltään kuulostanut.
 
Joo, en mä oikeastaan sitä tarkoittanutkaan, että SRV kuulostaisi vain soittokamojen takia itseltään vaan lähinnä sitä, että soittotaidosta (ja omasta tatsista ) huolimatta voi joutua tekemään kovan työn, että löytää mieleisensä soittokamat ja saundin. Itsestään selvää asiaa, mutta tulipahan vaan mieleen.

silhouette: Joo, en mä oikeastaan sitä tarkoittanutkaan, että SRV kuulostaisi vain soittokamojen takia itseltään vaan lähinnä sitä, että soittotaidosta (ja omasta tatsista ) huolimatta voi joutua tekemään kovan työn, että löytää mieleisensä soittokamat ja saundin. Itsestään selvää asiaa, mutta tulipahan vaan mieleen.
 
Ei tuo kyllä tunnu olevan yhtään itsestäänselvää, mutta totta turiset kuomaseni.

silhouette: Joo, en mä oikeastaan sitä tarkoittanutkaan, että SRV kuulostaisi vain soittokamojen takia itseltään vaan lähinnä sitä, että soittotaidosta (ja omasta tatsista ) huolimatta voi joutua tekemään kovan työn, että löytää mieleisensä soittokamat ja saundin. Itsestään selvää asiaa, mutta tulipahan vaan mieleen.
 
Jos SRV olisi tehnyt "oikein", niin hän olisi soittanut sillä ensimäisellä kitaralla vahvarilla koko uransa, koska soundi lähtee sormista ja pitää keskittyä soittoon, eikä turhaan kamarunkkaukseen.
 
Leikki leikkinä, mutta jos SRV olisi noudattanut tätä yhden linjan virallista totuutta, niin tuskinpa saisimme tänä päivänä nauttia SRV:n niin hengästyttävän mahtavista soundeista. Kyllä se kehuttu ja kopioitu soundi on vaatinut valtavasti työtä ja kamarunkkausta. Se vaan helposti unohdetaan ja kuitataan, että sormista se lähtee (tähän syyllistyn itsekin). Toki se lähteekin, mutta kyllä se on myös laitteista kiinni. Oikeat laitteet, sormet ja taito käyttää niitä, niistähän ne legendaariset soundit syntyvät...
 
En edelleenkään ymmärrä, miksi eräiden mielestä kamarunkkaus on väärin ja jonkun toisen soundin etsimistä. Kenenkähän soundia SRV etsi vaihdellessaan romujaan? Tai miksi pitäisi keskittyä itse soittoon laitteiden testailun sijaan? Eihän ne sulje toisiaan pois. Päinvastoin, miten voi kehittyä soittajana huippuunsa, jos ei testaile ja hae itselle ja omalle soittotyylille parhaiten sopivia kitarakamoja. Miksi ihmeessä se tuo jonkun mielestä katu-uskottavuutta, että soittaa ikuisesti jollain halparomuilla? Toki näin, jos haluaa, mutta ei sen oikeampi tai parempi tyyli ole kuin jatkuva kamarunkauskaan...
 
Nih! :)

Oikein, ja aamen! Heittäydynpä hurjaksi ja lämäytän plussat kaikille kolmelle viimeiselle postaukselle.

Ja palataanpa alkuperäiseen aiheeseen.
 
Ne Duncanin ynkkämikit ovat kuulemma varsin laadukkaat ja yllättävän moneen taipuvatkin. Osta, asenna ja testaa. Ei aiheuttane henkilökohtaista konkurssia.
 
Niillä kun aikansa soittelee, selvinnee minkä verran se mikki siihen soundiin vaikuttaa ja osaa jo lähteä korjaamaan seuraavaa osa-aluetta tarpeen mukaan.