Aihe: SUPERMASSIVE 2013, 18.-19.10. Ääniwalli, Helsinki 1 | |
---|---|
![]() 09.07.2013 10:24:28 (muokattu 15.07.2013 12:38:38) | |
MIKA VAINIO, CIRCLE JA RADIOPUHELIMET TÄHDITTÄVÄT SUPERMASSIVE-TAPAHTUMAA 18.-19.10.2013 Helsinki, Ääniwalli Helsingin Vallilassa sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla järjestetään syksyllä omaehtoiseen ja monimuotoiseen vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä kaksipäiväinen Supermassive 2013 -tapahtuma. Perjantaina 18. lokakuuta lavalle nousevat esimerkiksi Circle, Arktau Eos, Hebosagil ja Sink. Minifestivaalien toisena päivänä esiintymisvuorossa ovat puolestaan muun muassa Mika Vainio, Radiopuhelimet, FUN sekä Viisikko. Supermassive on kesän festivaalikauden jälkeen järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma, joka tuo lavalle mielenkiintoisia nimiä vasemman laidan metallimusiikin, psykedeelisen ilmaisun, punkin ja elektronisen musiikin saralta. Helsingistä on Avanto-festivaalin päättymisen jälkeen puuttunut kokeellisemman ja marginaalisemman kulttuurin syystapahtuma, ja Supermassive pyrkii omalta osaltaan täyttämään tuota aukkoa. Tänä vuonna mennään pääasiassa kotimaisin voimin, mutta jatkossa tapahtumassa nähdään varmasti myös isompi määrä ulkomaisia esiintyjiä, kertoo minifestivaalin promoottori Artemi Remes. Supermassiven ensimmäisen illan pääesiintyjänä nähdään itseoikeutetusti kotimaisen omaehtoisen ilmaisun ruumiillistuma Circle, joka jatkaa keväällä ilmestyneellä Manner-pitkäsoitollaan seikkailujaan psykedeliarockin, heviriffien ja kraut-jumituksen parissa. Perjantaina lavalle nousevat myös harvakseltaan livelavoilla nähtävä, arkaaista elementaalimusiikkia esittävä Arktau Eos, sludge-bändi Hebosagil sekä black metalia, dronea ja industrialia innovatiivisesti yhdistelevä Sink. Lauantaina 19. lokakuuta ohjelmiston kärkinimiä ovat puolestaan Pan Sonic -yhtyeestäkin tuttu elektronisen musiikin pioneeri Mika Vainio sekä jo yli 25 vuotta toiminut äkkiväärän rockmusiikin ikihonka Radiopuhelimet, joka valmistautuu parhaillaan akustisen Ei kenenkään maa -albumin julkaisuun. Supermassivessa yhtyeeltä kuullaan kuitenkin sähköinen setti. Päätöspäivän muita varmistuneita artisteja ovat pitkän linjan noiserock-trio FUN sekä Black Flagin, Melvinsin ja Bad Brainsin jalanjäljissä tarpova Viisikko. Kummankin päivän ohjelmistoon on vielä luvassa myöhemmin julkaistavia lisäyksiä. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Supermassive järjestetään Fullsteamin, Sue-lehden ja Svart-levymerkin yhteistyönä. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa Tiketin toimipisteissä kautta maan maanantaina 15. heinäkuuta. SUPERMASSIVE 2013 An Odyssey Through The Underground Pe 18.10.2013 CIRCLE ARKTAU EOS HEBOSAGIL SINK +muuta La 19.10.2013 MIKA VAINIO RADIOPUHELIMET FUN VIISIKKO +muuta LIPUT: Myyntiin Tiketissä ma 15.7.2013 klo 9.00 - 1pv liput alk. 18 EUR - 2pv liput alk. 28 EUR urlhttp://supermassive.fi/url urlwww.facebook.com/SupermassiveFestival/url_ urlwww.facebook.com/Aaniwalli/url_ urlwww.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 15.07.2013 11:48:04 | |
Liput myynnissä: urlhttp://www.tiketti.fi/Supermassive- … 13-Aaniwalli-Helsinki-lippuja/21075/url_ Kotisivut auenneet osoitteessa: urlhttp://supermassive.fi//url_ Circle-"Vaellus": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=CPiOPad7VoA/url_ Mika Vainio-"Mining": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=_d_UGdwu9qs/url_ Radiopuhelimet-"Jokapaikan mies": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=NVV6P6RCx5s/url_ | |
![]() 26.08.2013 11:55:19 | |
SUPERMASSIVE-FESTIVALIIN OHJELMA TÄYDENTYY 18.-19.10.2013 Helsinki, Ääniwalli, Supermassive 2013 Lokakuun puolivälissä Helsingin Ääniwallissa järjestettävän kaksipäiväisen Supermassive-festivaalin ohjelmistoon on tullut täydennyksiä. Tapahtuman uusia kiinnityksiä ovat esimerkiksi Sunn O))):n ja Mike Pattonin kanssa työskennelleiden yhdysvaltalaisten Eyvind Kangin ja Jessica Kenneyn yhteisesiintyminen, Hype Williamsista tuttu brittiartisti Dean Blunt, Reverend Bizarressa, Op:l Bastardsissa ja Jessessä vaikuttaneiden muusikoiden uusi kokoonpano Tähtiportti, Ektrolle kiinnitetty Mother Susurrus sekä kotimaista rap-kenttää uudistava Paperi T & Khid. Yhdysvaltalaiset Eyvind Kang ja Jessica Kenney ovat molemmat arvostettuja muusikoita, jotka tunnetaan parhaiten yhteisproduktioistaan kymmenien artistien kanssa John Cagesta Laurie Anderssoniin ja Sunn O))):sta Mike Pattoniin. Pariskunnan edellinen yhteisjulkaisu on vuonna 2012 Ideologic Organ -levymerkillä ilmestynyt The Face Of The Earth. Supermassivessa yhdysvaltalaiskaksikko soittaa konsertin, jossa Kangin viulu, Kenneyn pysäyttävä lauluääni sekä elektroniset soittimet synnyttävät huimia matkoja persialaisen musiikin, indonesialaisen gamelan-tradition ja modernin kokeellisen musiikin pariin. Dean Blunt on kerännyt mainetta Ariel Pinkin ja Aphex Twinin risteytykseksi kuvaillun Hype Williams -yhtyeen toisena osapuolena. Soundissaan esimerkiksi elektronista rytmimusiikkia, dub-kaikuja ja triphopia hyödyntävän artistin viimeisin virallinen julkaisu on aikaisemmin tänä vuonna Hippos In Tanks -levymerkillä (mm. Laurel Halo, James Ferraro) ilmestynyt arvostelumenestys The Redeemer. Viime viikon lopulla Blunt julkaisi yllättäen Stone Island -nimisen albumin venäläisellä Afisha.ru -sivustolla. Tähtiportti on kotimaisen vaihtoehtomusiikin tuore superkokoonpano, jonka muodostavat Sami Hynninen (Reverend Bizarre, Opium Warlords), Vilunki 3000 (Op:l Bastards, Larry & The Lefthanded) ja Stiletti-Ana (Jesse). Supermassiven konsertti tulee olemaan trion ensimmäinen julkinen esiintyminen nykykokoonpanolla, ja yhtyeen esikoisjulkaisu ilmestyy syksyn aikana aiemmin esimerkiksi Op:l Bastardsia julkaisseella Iron-Magnesium Recordsilla. Tamperelainen Mother Susurrus tunnetaan avaruusrockia, psykedeliaa ja sludgea yhdistelevästä soundimaailmastaan. Yhtyeen kehuttu esikoisalbumi Maahaavaa julkaistiin keväällä Ektro-levymerkin kautta. Supermassiven ohjelmistoon on myös varmistunut Ruger Hauerista tutun Paperi T:n ja Khidin (DJ Kridlokk) muodostama kokoonpano, joka uudistaa rap-keikkojen konventioita reaaliajassa soitetuilla biiteillä ja improvisaatiolla. Omaehtoiseen ja monimuotoiseen vaihtoehtomusiikkiin keskittyvän Supermassive-tapahtuman aikaisemmin julkistettuja esiintyjiä ovat esimerkiksi Circle, Radiopuhelimet ja Mika Vainio. Tapahtuma järjestetään Fullsteamin, Sue-lehden ja Svart-levymerkin yhteistyönä. Supermassiven liput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä kautta maan. Pe 18.10.2013 CIRCLE ARKTAU EOS EYVIND KANG & JESSICA KENNEY (USA) HEBOSAGIL SINK La 19.10.2013 MIKA VAINIO RADIOPUHELIMET TÄHTIPORTTI DEAN BLUNT (UK) FUN PAPERI T & KHID VIISIKKO MOTHER SUSURRUS LIPUT: - 1pv liput alk. 18 EUR - 2pv liput alk. 28 EUR Ennakkomyynti: Tiketti urlhttp://www.supermassive.fi/url_ urlhttp://www.facebook.com/SupermassiveFestival/url_ urlhttp://www.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 20.09.2013 13:32:48 | |
Tänään Supermassive 2013-spesiaali Lähiradion "Meteliä Maan Alta"-lähetyksessä klo. 19.00-20.00. 100,3MHz urlhttp://www.kansanradioliitto.fi//url_ Ensi viikolla julkistetaan sekä tapahtuman lopullinen ohjelmisto että viikonlopun aikataulut! urlhttp://supermassive.fi/url_ Circle-"Nopeuskuningas": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=8mmzhkvwneQ/url_ Mika Vainio-"Cargo": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=frs8ck44Erg/url_ Radiopuhelimet-"Säälimättömän ovela mies": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=k7E-0BNtyYI/url_ Arktau Eos-"A Banquet For Ghosts": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=pzk8T2EyN00/url_ Dean Blunt-"The Narcissist ft. Inga Copeland": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=EpeNwSAdhbk/url_ Eyvind Kang & Jessica Kenney-"Aestuarium": urlhttp://www.youtube.com/watch?v=mXhZBWvb4Hs/url_ | |
![]() 24.09.2013 13:50:23 | |
SUPERMASSIVE-FESTIVALIN OHJELMA VALMIS JA AIKATAULUT JULKISTETTU 18.-19.10.2013 Helsinki, Ääniwalli, Supermassive 2013 Supermassive-festivaalin ohjelmiston viimeinen artistikiinnitys on kanadalaisesta Black Mountain -yhtyeestä tuttujen muusikoiden sivuprojekti Lightning Dust. Vallilan teollisuusalueella sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla 18.-19. lokakuuta järjestettävän tapahtuman muita esiintyjiä ovat esimerkiksi Circle, Radiopuhelimet, Mika Vainio ja Arktau Eos. Klubifestivaalin aikataulut on tänään julkistettu osoitteessa www.supermassive.fi. Psykerock/stoner-yhtye Black Mountainissa vaikuttavat laulaja Amber Webber ja rumpali Joshua Wells ovat vuodesta 2007 toimineessa Lightning Dust -sivuprojektissaan keskittyneet pehmeämpään ja folkahtavampaan ilmaisuun kuin pääbändissään. Toistaiseksi kolme pitkäsoittoa julkaisseen yhtyeen viimeisin albumi on erinomaisen vastaanoton saanut Fantasy, joka ilmestyi kesäkuussa Jagjaguwar-levymerkin (mm. Bon Iver, Dinosaur Jr.) kautta. Uudella albumilla kaksikon musiikillinen paletti on laajentunut niin Fleetwood Macin kaltaiseen soft rockiin kuin Suiciden patentoimaan primitiiviseen elektroon, ja kuullaanpa levyllä vaikutteita jopa syntikkapopista ja R&B/elektro-rytmeistä. Yhtye saapuu Suomeen nyt ensi kertaa. Viikonlopun levymusiikista vastaavat dj:t Jugh, Marko Makelove ja Astro. Tapahtuman visuaalisen ilmeen Ääniwallissa toteuttavat VJ:t Random Doctors ja Klaustrofobia. Supermassive-festivaali järjestetään Fullsteamin, Sue-lehden ja Svart-levymerkin yhteistyönä. Tapahtuman yhden ja kahden päivän liput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä kautta maan. Pe 18.10.2013 CIRCLE ARKTAU EOS LIGHTNING DUST (CAN) EYVIND KANG & JESSICA KENNEY (USA) HEBOSAGIL SINK DJ:t Jugh & Astro La 19.10.2013 MIKA VAINIO RADIOPUHELIMET TÄHTIPORTTI (Vilunki 3000/Sami Hynninen/Stiletti-Ana) DEAN BLUNT (UK) FUN PAPERI T & KHID VIISIKKO MOTHER SUSURRUS DJ:t Jugh & Marko Makelove LIPUT: - 1pv liput alk. 18 EUR - 2pv liput alk. 28 EUR Ennakkomyynti: Tiketti urlhttp://www.supermassive.fi/url_ urlhttp://www.facebook.com/SupermassiveFestival/url_ urlhttp://www.fullsteam.fi/url_ | |
![]() 14.10.2013 14:55:30 | |
Ensi viikonloppuna Ääniwallissa! Lippuja saatavilla vielä Tiketin toimipisteistä: urlhttp://www.tiketti.fi/Supermassive- … 13-Aaniwalli-Helsinki-lippuja/21075/url_ Lippuskaba käynnissä vielä hetken verran SUEn sivuilla: urlhttp://www.sue.fi/2013/10/superi-supermassive-kilpailu//url_ Aikataulut, artistiesittelyt yms. info löytyvät täältä: urlhttp://supermassive.fi/url_ urlhttp://www.facebook.com/SupermassiveFestival/url_ | |
![]() 18.10.2013 11:07:50 | |
Supermassive käynnistyy tänään! Main Room: 19:00 SINK 21:00 HEBOSAGIL 23:15 CIRCLE 00:45 ARKTAU EOS +DJ Jugh Room 2: 20:00 EYVIND KANG & JESSICA KENNEY (US) 22:00 LIGHTNING DUST (CAN) +DJ Astro Lippuja saa vielä Tiketistä sekä klo. 18:00 alkaen myös Ääniwallin ovelta! urlhttp://www.tiketti.fi/Supermassive- … 13-Aaniwalli-Helsinki-lippuja/21075/url Supermassive-juttu Metro Wkd:ssä: urlhttp://metro.fi/paakaupunkiseutu/uu … injakkaan_linjattoman_musafestarin//url_ Nuorgamin tärpit viikonlopulle: urlhttp://www.nrgm.fi/artikkelit/kohti … nnata-super-massive-festivaaleille//url_ Svart Recordsilla on myyntipöytä paikan päällä joten käteistä mukaan! TERVETULOA! | |
![]() 19.10.2013 12:39:28 | |
Suurkiitos kaikille eilen paikalle saapuneille, oli todella hieno aloitusilta tapahtumalle! Ja tänään jatkuu... Main Room: 17:00 MOTHER SUSURRUS 19:15 VIISIKKO 21:45 FUN 23:15 RADIOPUHELIMET 01:00 MIKA VAINIO +DJ Jugh Room 2: 16:00 PAPERI T & KHID 18:00 TÄHTIPORTTI 20:30 DEAN BLUNT (UK) +DJ Makelove Lippuja saa vielä Tiketistä sekä klo. 15:00 alkaen myös Ääniwallin ovelta. urlhttp://www.tiketti.fi/Supermassive- … 13-Aaniwalli-Helsinki-lippuja/21075/url_ Svart Records myy tänäänkin levyjä joten varatkaa käteistä mukaan! TERVETULOA! | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)