Kitarat: kitarakamat ›

McNulty: Eivät ole ei. Niissä on ollut kovastikin paljon vaihtelua keskenään. Sanovatten että osa vanhoista PAF-mikeistä oli huonompia mitä nykyiset jäljitelmät / kloonit..
 
Hyvä kirjoitus, piti oikein plussalla lyödä. Tämän kaltainen faktatieto syö ikävästi tällaisilta PAF-myyteiltä pohjaa pois. Samahan se tosin on vähän kaikessa vanhan ihannoinnissa. 50-60-luvuilla hommat tehty vähän sinnepäin sekalaisista materiaaleista, mitä siihen aikaan on ollut saatavissa. Ja nyt 50 vuotta myöhemmin, nämä lähinnä hinnan ja saatavuuden sanelemat valinnat ovatkin yht'äkkiä lähes pyhiä ja mystisiä täydellisyyksiä, joihin ei saa koskea, ja joita parempia ei voi olla...

Laulava Kylätohtori: Hyvä kirjoitus, piti oikein plussalla lyödä. Tämän kaltainen faktatieto syö ikävästi tällaisilta PAF-myyteiltä pohjaa pois. Samahan se tosin on vähän kaikessa vanhan ihannoinnissa. 50-60-luvuilla hommat tehty vähän sinnepäin sekalaisista materiaaleista, mitä siihen aikaan on ollut saatavissa. Ja nyt 50 vuotta myöhemmin, nämä lähinnä hinnan ja saatavuuden sanelemat valinnat ovatkin yht'äkkiä lähes pyhiä ja mystisiä täydellisyyksiä, joihin ei saa koskea, ja joita parempia ei voi olla...
 
Mun mielestä detailit ja faktat eivät syö myyteiltä pohjaa, vaan nimenomaan tukevat niitä. Koska vanhoissa laitteissa (ei pelkästään mikeissä, vaan soittimissa, vahvistimissa... autoissa ja niin monessa muussa) toleranssit ovat isompia, myös vaihtelut ja eroavaisuudet ovat suurempia / selkeämpiä. Tästä syystä vanhoissa laitteissa on juuri sitä "mojoa" tai jonkin sortin mystistä hohtoa, miksi ne ovat parempia kuin valtaosa nykytuotannosta, jotka ovat 1:1 identtisiä keskenään ja alkavat muistuttamaan harmaata massaa.
 
Tästä syystä pidän itse mm. BKP:n mikeistä. Mulla on varmaan 4kpl The Mule tallamikkejä ja niistä jokaisen olen mitannut erilaiseksi. Oikeastaan tuohon BKP:n paikalle voisi vaihtaa lähestulkoon minkä tahansa muun käsityönä mikkejä valmistavan tahon, jolloin vaihtelua eri kelojen ja mikkien välille syntyy. Duncan Antiquitystä aina pienimpään ja omituisimpaan nyrkkipajaan... :)
 
Toisaalta taas... täytyy muistaa että moni arvostaa myös tuota 1:1 identtisyyttä. Jos esim. keikkailevalta soittajalta menee se DiMarzion PAF 36th Anniversary mykäksi, niin hän löytää identtisen mikin "mistä tahansa soitinkaupasta". Kun taasen jonkun vanhan PAFfin korvaaminen samanlaisella alkaa olemaan toivotonta. Sama pätee vahvistimiin, efektipedaaleihin jne. Tasalaatuisuudellakin on siis paikkansa ja varsin tukeva sellainen mm. kiertueilla ja keikoilla.

^Hyvä pointti tuo kyllä, McNultylta^
 
Ehkä tämä syö enemmän pohjaa käsitteiltä kuten "se oikea PAF-soundi". Koska vaihtelua on paljon ja soundissa on paljon heittoa, niin on mahdotonta määritellä, mikä "se oikea PAF-soundi" edes on. Sehän voi olla kärjistäen lähes, mitä vain. Riippuu toki, kuinka laveasti asiaa tulkitaan, mutta jos vedellään isolla pensselillä, niin silloin nykyaikaiset kopiot ovat yhtä oikeita kuin alkuperäisetkin. Jos taas ajatellaan puritaanisesti jotain tiettyä PAF-soundia, niin nykyinen kopio voi olla lähmpänä kuin toinen aito PAF.
 
Se on totta, että vanhoissa autoissa on mojoa, jota uusissa ei ole. Esim. vanha Sting Ray Corvette tai Mustang on jotain sellaista, mihin uudemmat eivät tule koskaan pääsemään..

Sikäli huono tää autovertaus, että se mojo perustuu niissä enempikin kuvitelmiin ja siihen, miltä auto näyttää tallissa pestynä. Ajelepa vaikka koko talvi semmoisella ja valitse, minkä paikan hajoamisen takia kulloinkin haluat jäädä tielle :D

antnis: Sikäli huono tää autovertaus, että se mojo perustuu niissä enempikin kuvitelmiin ja siihen, miltä auto näyttää tallissa pestynä. Ajelepa vaikka koko talvi semmoisella ja valitse, minkä paikan hajoamisen takia kulloinkin haluat jäädä tielle :D
 
Ja ehkä niissä on hienointa se, ettei niitä omista. Minusta ainakin hohtoa katoaa monista tavaroista siinä vaiheessa, kun sen saa itselle. Siihen tottuu viikossa, eikä se tunnu enää läheskään siltä, kuin silloin saavuttamattomana unelmana.. :)

Laulava Kylätohtori: Ja ehkä niissä on hienointa se, ettei niitä omista. Minusta ainakin hohtoa katoaa monista tavaroista siinä vaiheessa, kun sen saa itselle. Siihen tottuu viikossa, eikä se tunnu enää läheskään siltä, kuin silloin saavuttamattomana unelmana.. :)
 
No omistaminenhan on niin kovin suhteellista. Jos noista vanhoista PAF-autopista puhutaan, niin eihän ne ole mitään käyttökapineita, vaan niitä vaalitaan ja säilytetään tallissa ja ajellaan kioskilla korkeintaan kesäisenä sunnuntaina kun ei sada. Eihän noihin keräilyautoihin pian saa edes polttoainetta enää. 98E5 on aikamoista paskaa vanhoihin hyvän ajan lyijybensoihin verrattuna saatikka sitten joku 95E10, joka on nykyisellekin moottorille myrrkyä, mutta vanhasta se tekee selvää kerralla.

McNulty: Elginin tehtaalla mikkejä ja keloja tehtiin juuri niistä materiaaleista mitä sattui olemaan saatavilla, mikä kulloinkin osui tekijän käteen. Esim. Zebra-PAFfit eivät olleet millään tavalla parempia kuin vaikkapa kaksi mustalla kelalla olevaa, tai päinvastoin. Vaihtelua oli suuresti ja se on myös osaltaan luonut PAF-legendaa ja myyttiä.
 
PAF-termi on mielenkiintoinen, sisältörikas... eikä tosiaan kovin tasalaatuinen termi kuvastamaan vain yhtä ainoata mikkiä tai mikkityyppiä. Toki nämä nykyiset PAF-jäljitelmät koittavat pitkälti pohjautua Gibsonin vuosien '58 ja '59 Les Paul-malleihin. Ovathan nuo niitä halutuimpia ja arvokkaimpia Gibsoneita, joten niiden mikitkin ovat "varmasti arvokkaimpia". Vaikka todellisuudessa ne voivat olla huonompia mitä monet ns. nyky-PAFfeista.
 
Ihan hyviä pointteja Terolla, ja paikkansa pitäviä.. ;) Noista kelarungoista sen verran, että ne tulivat Elginin tehtaalle Illinoisiin alihankkijalta, jolla oli eräässä vaiheessa tullut sitten "väriongelma", pusersivat sitten valulinjalla kermanvärisestä muovista keloja. Totta kai tilaajaan oli otettu yhteyttä, ja saatu asialle "siunaus". Kuorethan siihen päälle tuli, so what! Nyt noita valmiiksi kieputeltuja keloja oli sitten valmistuksen vaiheista riippuen sekä mustilla että kermanvärisillä kuorilla, ja niitä sitten linjalla kokoonpannessa otettiin vaan valmista kelaa lootasta, riippumatta väristä. Tuli sitten mustaa, zebra-coilia tai sitten kahta kermanväristä. Nämä tunnettiin nämä jälkimmäiset sitten nimellä "double whites", jota Larry DiMarzio sitten ensimmäisten "jälkiasennus- ja virittelymikkien" valmistajana "otti omakseen". Mulla on sellainen käsitys, ettei tuo Elginin tehtaalle runkoja toimittanut tehdas kylläkään valkoista muoviraaka-ainetta käyttänyt, sen sijaan Japanissa tuli mustavalkoisiakin mikkejä? Eli ottivat tuon termin "double whites" kirjaimellisesti..
Oikean ja "alkuperäisen" PAF-mikin tie tämän päivän versiointeihin ei sen kummallisempi ole, se "alkuperäinen PAF" tunnettiin P-4xx (numero hieman vaihtelee) listanumerolla, "suurelle yleisölle" termi oli tuonne 80-luvun alkuun vaan "standard large humbucker".
Tero tuolla jo ansiokkaasti kertoili monia relevantteja juttuja käämilangasta, ja kääminnästä yleensäkin, lisään tähän vielä suoraan itse Seth Loverin juttuja magneeteista - alkuaanhan nuo ladattiin P-90 mikin magneettitangolla M-55 koskapa "you don't like to have too much varied parts" kuten hra Lover asian ilmaisi. Vasta vuonna 1961 noihin laitettiin "maginaalisesti pienempi" numeron M-56 magneettitanko. Magnet grade muuttui samoihin aikoihin AlNiCo V -luokkaan, ja sitten 70-luvulla alnico kasiin.
 
PAF on sellainen mikki, että se on "myyttinen ja legendaarinen", lähinnä sen vuoksi siitä on kirjoitettu paljon, ihan kirjallisuudessakin. Netistä puhumattakaan. Sitä on kopioitu runsaasti, osa noista "kopioversioistakin" on verrattain tyyriitä ja haluttuja. Sanotaan nyt vaikka japsiversiot, Grecon Dry-Z ja hiukka huokeampi Super 58. Molempien takaa löytyy firma Nisshin Onpa Seisakusho eli Maxxon...
 
Mutta tuskin mikään "järkipuhe" pystyy tuota "Original PAF" -mikin asemaa järkyttämään. Kannattaa lukea vaikka Donald Brosnackin kirja "Guitar Electronics-A Workbook" vaikka se saattaa "hieman" laittaa asioita myyttien tasalta arkipäivään... =)
Mutta niinhän moni juttu on tässä maailmassa.

fox: Ihan hyviä pointteja Terolla, ja paikkansa pitäviä.. ;) Noista kelarungoista sen verran, että ne tulivat Elginin tehtaalle Illinoisiin alihankkijalta, jolla oli eräässä vaiheessa tullut sitten "väriongelma", pusersivat sitten valulinjalla kermanvärisestä muovista keloja. Totta kai tilaajaan oli otettu yhteyttä, ja saatu asialle "siunaus". Kuorethan siihen päälle tuli, so what! Nyt noita valmiiksi kieputeltuja keloja oli sitten valmistuksen vaiheista riippuen sekä mustilla että kermanvärisillä kuorilla, ja niitä sitten linjalla kokoonpannessa otettiin vaan valmista kelaa lootasta, riippumatta väristä. Tuli sitten mustaa, zebra-coilia tai sitten kahta kermanväristä. Nämä tunnettiin nämä jälkimmäiset sitten nimellä "double whites", jota Larry DiMarzio sitten ensimmäisten "jälkiasennus- ja virittelymikkien" valmistajana "otti omakseen". Mulla on sellainen käsitys, ettei tuo Elginin tehtaalle runkoja toimittanut tehdas kylläkään valkoista muoviraaka-ainetta käyttänyt, sen sijaan Japanissa tuli mustavalkoisiakin mikkejä? Eli ottivat tuon termin "double whites" kirjaimellisesti..
 
Saattaa hyvinkin olla näin. Mä veikkaankin että noita zebracoileja on ollut vähän eri "kerman sävyisenä" (osittain varmasti vuodet ja käyttöaste on myös vaikuttanut tähän), josta joku taho on päätellyt että niitä on ollut vaaleampia (eli lähes valkoisia) seassa mukana myös. Tosiaan, enempihän ne PAFfeissa oli cream tai creme-värityksellä kuin ihan laboratorio-valkoisia. Sävyeroja pikemminkin tuo PAFfien bobbin-väritys.

Laulava Kylätohtori: Ja ehkä niissä on hienointa se, ettei niitä omista. Minusta ainakin hohtoa katoaa monista tavaroista siinä vaiheessa, kun sen saa itselle. Siihen tottuu viikossa, eikä se tunnu enää läheskään siltä, kuin silloin saavuttamattomana unelmana.. :)
 
Tää on niin totta! :)

McNulty: Saattaa hyvinkin olla näin. Mä veikkaankin että noita zebracoileja on ollut vähän eri "kerman sävyisenä" (osittain varmasti vuodet ja käyttöaste on myös vaikuttanut tähän), josta joku taho on päätellyt että niitä on ollut vaaleampia (eli lähes valkoisia) seassa mukana myös. Tosiaan, enempihän ne PAFfeissa oli cream tai creme-värityksellä kuin ihan laboratorio-valkoisia. Sävyeroja pikemminkin tuo PAFfien bobbin-väritys.
 
Kyllähän ne nuhraantuu, saattaa jopa "hinkkaantua" vaaleammiksi.. ;) Mutta mun tietämyksellä ei noilla ihan valkoista muovia ollut käytössä?? =) No, olennaista tämä suuremmin ole, se on fakta että kelarunkojen toimittajalla ei ollut syystä tai toisesta mustaa väripigmenttiä tuolloin saatavilla..
Tuo kuorien irrotteluboomi sitten toi tuon(kin) seikan alan harrastajien keskuuteen. Kuinkahan monia orkkis-PAFfeja tuossa 70-luvulla tuli rikottua, kun niitä kuoria silloin poisteltiin yhdestä jos toisestakin kitarasta..
Silloinhan tuo japsikopioitten eräs yksityiskohtakin, nimittäin ns. "feikki-humpparit", paljastui, kun kuorten irrotuksen yhteydessä tuli ilmi etteipä siellä kuorten alla ollutkaan kuin yks kela..
 
Kuitenkin, kyllähän tuo PU-490 heinäkuussa 1957 oli eräänlainen merkkipaalu tällä sähkökitaroitten saralla.. ;)

fox: Kyllähän ne nuhraantuu, saattaa jopa "hinkkaantua" vaaleammiksi.. ;) Mutta mun tietämyksellä ei noilla ihan valkoista muovia ollut käytössä?? =) No, olennaista tämä suuremmin ole, se on fakta että kelarunkojen toimittajalla ei ollut syystä tai toisesta mustaa väripigmenttiä tuolloin saatavilla..
 
Näin juuri. Onko muuten tiedossa oliko ne kelarungot bakeliittia ajan hengen mukaan? Tai muuta tarkempaa tietoa käytettävästä materiaalista?
 
Kuitenkin, kyllähän tuo PU-490 heinäkuussa 1957 oli eräänlainen merkkipaalu tällä sähkökitaroitten saralla.. ;)
 
Juu, unohtamatta Ray Buttsin "Filter'tronia", joka taisi tulla Gretschin kautta julkisuuteen samoihin aikoihin mitä Seth Loverin hum-buckerit ;)

McNulty: Näin juuri. Onko muuten tiedossa oliko ne kelarungot bakeliittia ajan hengen mukaan? Tai muuta tarkempaa tietoa käytettävästä materiaalista?
 
Kyllä ne, mitä minä tiedän, on olleet aina tuota muovia, noi PAFfin kelarungot. Minihumppareissa (eli noissa "Epiphone" humppareissa) sitten sellasta ohuempaa sorttia, jotain nailonpohjasta kamaa, tarkempaa "analyysia" en tiedä. Bakeliittikuoriahan oli joissain diagonaalimikeissä, noissa pitkissä pedalsteel- ym. console steel -mikeissä. Mutta eiköpä niissäkin siirrytty myöhemmin vähäsen "iskunkestävämpiin" muoveihin? Bakeliitista ei kovin kestävää kelarunkoa saa, ellei materiaalipaksuutta lisätä, pelkään mä. Ja kun ei tuossa liiemmin oo tilaa, kuoren alla.
 
Juu, unohtamatta Ray Buttsin "Filter'tronia", joka taisi tulla Gretschin kautta julkisuuteen samoihin aikoihin mitä Seth Loverin hum-buckerit ;)
 
Seth Loverin hakemus tehtiin 22.6.1955, Ray Butts teki hakemuksen 22.1.1957. Että sen verran eroja.. ;)
Mutta nää on näitä "soitinhistorian triviajuttuja". Tais ensimmäinen hum-cancelling mikki olla joskus 1935-38? Ainoa juttu siinä muistaakseni oli se, että se itse mikki oli virrallinen, ja senkään vuoksi ei ollu terveydelle parasta. Juu, tsekkasin, oli se 1935, keksijät oli Lesti/Knobslaugh, direct current powered pickup...

fox: Seth Loverin hakemus tehtiin 22.6.1955, Ray Butts teki hakemuksen 22.1.1957. Että sen verran eroja.. ;)
Mutta nää on näitä "soitinhistorian triviajuttuja". Tais ensimmäinen hum-cancelling mikki olla joskus 1935-38? Ainoa juttu siinä muistaakseni oli se, että se itse mikki oli virrallinen, ja senkään vuoksi ei ollu terveydelle parasta. Juu, tsekkasin, oli se 1935, keksijät oli Lesti/Knobslaugh, direct current powered pickup...
 
Trivia-jutut on parhaita. Tässä mm. Wikipedia-artikkelin näkemys aiheesta...
"The "humbucking coil" was invented in 1934 by Electro-Voice, an American professional audio company based in South Bend, Indiana that Al Kahn and Lou Burroughs incorporated in 1930 for the purpose of manufacturing portable public address equipment, including microphones and loudspeakers.
 
To overcome hum problem for guitars, the humbucking pickup was invented by Joseph Raymond "Ray" Butts, but Seth Lover of Gibson was also working on one himself. Ray Butts initially developed one on his own and later worked with Gretsch. Who developed it first is a matter of some debate, but Ray Butts was awarded the first patent (U.S. Patent 2,892,371) and Seth Lover came next (U.S. Patent 2,896,491). Ultimately, both men developed essentially the same concept, but Ray Butts was never recognized as the one who produced it first."

McNulty:
To overcome hum problem for guitars, the humbucking pickup was invented by Joseph Raymond "Ray" Butts, but Seth Lover of Gibson was also working on one himself. Ray Butts initially developed one on his own and later worked with Gretsch. Who developed it first is a matter of some debate, but Ray Butts was awarded the first patent (U.S. Patent 2,892,371) and Seth Lover came next (U.S. Patent 2,896,491). Ultimately, both men developed essentially the same concept, but Ray Butts was never recognized as the one who produced it first."
 
Nää on näitä.. Butts tosiaan sai ensin patenttinsa, mutta on jäänyt "unholaan".. osiltaankin tuo Gibsonin hämäys meni läpi, mikeissähän oli sitten patentin hyväksymisen jälkeen tuo numero 2,737,842 joka on varhaisempi kuin Butts'in. Ainoa vaan, ettei se ole ollenkaan se humpparipatentin numero.
Taas toisaalta, nuo "Patent Applied For" mikit olivat tuotannossa ennen FilterTroneja..
Toinen "väännön ja kiistelyn aihe" on sitten se, kuka "kehitti" nykyisen lankkusähkiksen, oliko se Rickenbacker, vai Appleton.. vai Paul Bigsby.

fox: Nää on näitä.. Butts tosiaan sai ensin patenttinsa, mutta on jäänyt "unholaan"..
 
Juu ja tekihän Butts Scotty Moorelle vahvistimen, jolla on soitettu aika kovia juttuja:
 
http://www.scottymoore.net/Ray_Butts_interview.html

Kaikille PAF-diggareille ja niistä kiinnostuneille tämä:
http://musicalilluminism.wordpress. … cker-specs-and-general-pickup-tech/
 
Onpi kerrottu alussa lyhyesti ja ytimekkäästi peruspiirteet ja ominaisuudet Gibsonin PAF-humbuckereista.
 
ThroBakin sivuilta kanssa tietoa PAFfeista ja ThroBakin valmistamista PAF-replikoista. Käyttävät samaa Leesona 102 käämintäkonetta kuin Gibson / Elgin aikanaan.
http://www.throbak.com/2011/01/thro … ak-maximum-vintage-pickups-mxv.html

Tekisi mieli näpytellä Foxille ja McNultylle plussaa oikein kunnolla noista kirjoituksista, mutta annan ne symbolisesti. Näin perus kuolevaisen kamarunkkarin näkökulmasta todella mielenkiintoista keskustelua.

Kuka suomalainen valmistaja tekee parhaan Sheptone Tribute -setin?

Kontiak: Kuka suomalainen valmistaja tekee parhaan Sheptone Tribute -setin?
 
No??
Kerropa kun tiedät.