Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Hallitus tappaa Lapin matkailun/elävän-musiikin
1 2 3 4 5
kouho
07.10.2013 10:44:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lapin kansa:
 
Kansanedustaja ja esiintyvä taitelija Mikko Alatalo (kesk.) on huolissaan yritysten edustuskulujen verovähennysten leikkausten seurauksista Lapin matkailulle. Alatalon mukaan hallituksen leikkauspäätös vaarantaa paitsi matkailualan työpaikat, myös monen elävää musiikkia esittävän taiteilijan elannon.
 
- Hallitus kuristaa matkailukeskukset ja ravintolat, Alatalo sanoo.
 
Alatalon mukaan hallitus ei ole perääntynyt päätöksestään leikata yritysten edustuskulujen verovähennykset, vaikka monet asiantuntijat tietävät päätöksen olevan tuhoisaa matkailualan kannattavuudelle ja työllisyydelle.
 
- Minun kokemukseni on, että yritysasiakkailla on suuri merkitys ravintola- ja matkailualan ja myös viihdealan kannattavuuden kannalta, Alatalo sanoo.
 
Tavalliset perheet syövät enemmän vuokra- ja omistusmökeillään kuin ravintoloissa. Erityisesti pitkän esiintyvän artistin uran tehnyt Alatalo on huolissaan siitä, että hallituksen päätös tappaa elävän musiikin.
 
- Ravintolat joutuvat siirtymään entistä enemmän säilykemusiikkiin ja karaokeen, kun firmat eivät tuo sinne enää asiakkaitaan. Näin viihdetaiteilijoiden ja rock-bändien keikat entisestään vähenevät, kun muutenkin viihdeala on kustannuskriisissä, Alatalo varoittaa.
 
Oppositiopuolueen kansanedustaja epäilee, että hallituksen leikkauspäätöksen takia valtio ei saa verohyötyä, vaan päinvastoin entistä useampi muusikko ja ravintola-alan ihminen joutuu työttömäksi.
 
- Myös taksiyrittäjiltä ja muilta kuljetusalan yrittäjiltä hallituksen päätös leikkaa ja vie asiakkaita.
 
Tamperelaisen Alatalon mukaan hallitus ampuu omaan jalkaansa aikana, jolloin vienti ei vedä ja kotimarkkinoilla rahan pitäisi kiertää.
 
- Toivottavasti edes venäläiset käyttävät matkailu- ja ravintolapalveluja nyt, kun firmat tarkkaan harkitsevat, onko heillä varaa viedä asiakkaitaan, sidosryhmiään tai työntekijöitään koulutukseen ja virkistäytymään, Alatalo toivoo.
 
hoomollinen
07.10.2013 10:54:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo onhan se kivaa, että soittajienkin ahdingosta joku jaksaa huolta kantaa. Tää on vaan auttamattomasti 20 vuotta myöhässä. En edes jaksa perustella. Muut tehkööt sen.
 
EP
07.10.2013 17:45:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kouho: Lapin kansa:
 
Kansanedustaja ja esiintyvä taitelija Mikko Alatalo (kesk.) on huolissaan yritysten edustuskulujen verovähennysten leikkausten seurauksista Lapin matkailulle. Alatalon mukaan hallituksen leikkauspäätös vaarantaa paitsi matkailualan työpaikat, myös monen elävää musiikkia esittävän taiteilijan elannon.
 
- Hallitus kuristaa matkailukeskukset ja ravintolat, Alatalo sanoo.
 
Alatalon mukaan hallitus ei ole perääntynyt päätöksestään leikata yritysten edustuskulujen verovähennykset, vaikka monet asiantuntijat tietävät päätöksen olevan tuhoisaa matkailualan kannattavuudelle ja työllisyydelle.
 
- Minun kokemukseni on, että yritysasiakkailla on suuri merkitys ravintola- ja matkailualan ja myös viihdealan kannattavuuden kannalta, Alatalo sanoo.
 
Tavalliset perheet syövät enemmän vuokra- ja omistusmökeillään kuin ravintoloissa. Erityisesti pitkän esiintyvän artistin uran tehnyt Alatalo on huolissaan siitä, että hallituksen päätös tappaa elävän musiikin.
 
- Ravintolat joutuvat siirtymään entistä enemmän säilykemusiikkiin ja karaokeen, kun firmat eivät tuo sinne enää asiakkaitaan. Näin viihdetaiteilijoiden ja rock-bändien keikat entisestään vähenevät, kun muutenkin viihdeala on kustannuskriisissä, Alatalo varoittaa.
 
Oppositiopuolueen kansanedustaja epäilee, että hallituksen leikkauspäätöksen takia valtio ei saa verohyötyä, vaan päinvastoin entistä useampi muusikko ja ravintola-alan ihminen joutuu työttömäksi.
 
- Myös taksiyrittäjiltä ja muilta kuljetusalan yrittäjiltä hallituksen päätös leikkaa ja vie asiakkaita.
 
Tamperelaisen Alatalon mukaan hallitus ampuu omaan jalkaansa aikana, jolloin vienti ei vedä ja kotimarkkinoilla rahan pitäisi kiertää.
 
- Toivottavasti edes venäläiset käyttävät matkailu- ja ravintolapalveluja nyt, kun firmat tarkkaan harkitsevat, onko heillä varaa viedä asiakkaitaan, sidosryhmiään tai työntekijöitään koulutukseen ja virkistäytymään, Alatalo toivoo.

 
Niinhän se on, jostain syystä nykyinen hallitus kurjistaa entisestään, vaikka sen tehtävä olisi mm. edistää työllisyyttä ja kotimaisten yritysten kannattavuutta.
Ei voi olla muuta kun osaamattomuutta?
 
Kyllikki
07.10.2013 18:53:47 (muokattu 07.10.2013 18:56:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Alatalo lienee huolissaan vain yritysten johtoportaiden toisilleen tarjoamien ilmaisten lounaiden rajoittamisesta. Tai, siis johtajiston lounaiden maksattamisesta veronmaksajilla. Myös yritysmaailman poliitikoille ja muille elinkeinoelämän vaikuttajille tarjoamat, veronmaksajien rahoittamat "voiteluillalliset" koskettanevat Alataloa enemmän, kuin jonkun pienen kapakanpitäjän tai karaokenvetäjän ammatinharjoittamisen murheet.
 
Suuryritykset jatkanevat vanhaan malliin, eikä pienyrittäjillä ole tähänkään asti ollut aikaa tai mahdollisuutta järjestellä asiakkailleen elämysmatkoja Lapin erämaahotelleihin.
 
Toisaalta, elävä musiikkikin on kuollut monista soittoruokaloista jo ajat sitten, vaikka veroedut ovat olleet tähän saakka olemassa. Joku vaan on vetänyt nekin veroedut omiin liiveihinsä, työllistämisen ja yhteiskunnan edun sijaan.
 
Nykyinen porvarienemmistöinen hallitus on kyllä luonut enemmän yritysmaailman eteen verohelpotuksia, kuin esim. edeltävä täysporvarihallitus. Nyt vain odotellaan, kuinka yritysmaailma alkaa antamaan vastinetta jo saamilleen ja tulossa oleville yhteisö- ja suurosinkojen veronkevennyksille.
 
Helvetti kun mieli tekis laulaa, mutta kun ei osaa sanoja eikä säveltä...
Komppia ikä kaikki
07.10.2013 19:21:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hoomollinen: Joo onhan se kivaa, että soittajienkin ahdingosta joku jaksaa huolta kantaa. Tää on vaan auttamattomasti 20 vuotta myöhässä. En edes jaksa perustella. Muut tehkööt sen.
 
- Näinhän se on... Kapakoidenko pitäisi elättää vielä mielikuvituksettomat soittajatkin ? Kai musiikkia on muutenkin, kuin Lapin juottoloissa...???
- Tehkää mielen kiintoista musiikkia ja myykää se kuuntelijoille...
- Iänikuista Tulipunaruusua eivät nykyiset laskettelijat kuuntele, saati vielä tanssi... Kyllä musiikkia on joka paikassa, mutta ei sitä Mikkoakaan joka päivä jaksa kuunnella...
 
Terv. Känkkä ränkkä nauhoilla ja/tai taustoilla rahat nostaen...
 
hoomollinen
07.10.2013 20:53:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kapakoidenko pitäisi elättää vielä mielikuvituksettomat soittajatkin ?
Niin.....nehän ne kai kapakkamuusikoita joskus on elättäneet.....
 
Kai musiikkia on muutenkin, kuin Lapin juottoloissa...???
Laivoilla....kai.
 
- Tehkää mielen kiintoista musiikkia ja myykää se kuuntelijoille...
Joo-o....Eikös kuppilabändien homma ole ollut soittaa ne kaikkein kusenpolttavimmat listahitit kuulijoille kuorrutettuna muutamalla perinteisellä? Kysyn mielen kiinnosta.
 
Iänikuista Tulipunaruusua eivät nykyiset laskettelijat kuuntele, saati vielä tanssi...
Niinpä...eivät taida tuntea koko rallia nuo itärajan takaa tulleet.
 
Kyllä musiikkia on joka paikassa
OVVAI?
 
Komppia ikä kaikki
07.10.2013 22:20:12 (muokattu 07.10.2013 22:22:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hoomollinen: Niin.....nehän ne kai kapakkamuusikoita joskus on elättäneet.....
- Muusikkona ravintolan operatiivinen johtaja..?
 
Laivoilla....kai.
 
- Radiossa, konserteissa, nuotiolla, televisiossa, kyläjuhlissa.. ym... Eikö vain Lapin hiihtokeskuksissa satasen illalta tuhannen kilometrin matkustamisen jälkeen...???
 
Joo-o....Eikös kuppilabändien homma ole ollut soittaa ne kaikkein kusenpolttavimmat listahitit kuulijoille kuorrutettuna muutamalla perinteisellä? Kysyn mielen kiinnosta.
 
- Kenenkään EI tarvitse soittaa kuskenpolttamaa, mutta ei myöskään elää kusenpalttamalla tuotteella...?
 
Niinpä...eivät taida tuntea koko rallia nuo itärajan takaa tulleet.
 
- Jos kaikki ovat tulleet itärajan takaa, niin olet jo alunperinkin väärässä paikassa... Heillä on oma musiikki ja he eivät sitä ole meiltä tilanneet. Sitä paitsi sehän on meillekin sieltä tullut, joten asenne onkin meillä väärä...??
 
OVVAI?

 
- Tinnitus...??????
 
Qsine
08.10.2013 01:25:18
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin, ostivatko ne saksalaiset sen Lapin, mistä Alatalo määki koko 80-luvun ajan? En ole seurannut tilannetta.
 
http://www.jannekuusinen.net http://jannekuusinen.blogspot.fi http://shitegeistcomics.blogspot.fi https://twitter.com/janne6nen https://plus.google.com/111152890229847814584
EP
08.10.2013 05:42:53 (muokattu 08.10.2013 05:44:11)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Qsine: Niin, ostivatko ne saksalaiset sen Lapin, mistä Alatalo määki koko 80-luvun ajan? En ole seurannut tilannetta.
 
Asialla eivät olleet saksalaiset.
Ostamisesta ei ollu kyse vaan melko suurien alueiden paremminkin ryöstöstä.
Ihan aiheesta lauloi!
 
Tankero
08.10.2013 10:30:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EP: Asialla eivät olleet saksalaiset.
Ostamisesta ei ollu kyse vaan melko suurien alueiden paremminkin ryöstöstä.
Ihan aiheesta lauloi!

 
Johan tuli taas tietoisku. Tiedosta ei tosin häivääkään.
 
Humppajyrä
Lennu
08.10.2013 10:31:57
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tankero: Johan tuli taas tietoisku. Tiedosta ei tosin häivääkään.
 
Yllättikö?
 
"Se on hiukan surullinen sirkus semmoinen, jossa voimamiehet pieksevät klovnit tajuttomiksi." -Qsine
Tankero
08.10.2013 11:18:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lennu: Yllättikö?
 
Puskista tuli. Virn LoL jne.
 
Humppajyrä
EP
09.10.2013 05:28:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hohhoijaa.. jne.
 
Alkuperäiseen kirjoitukseen.. M.A :han on oikeassa ja hyvä kirjoitus.
Ainoa huono puoli asiassa, joidenkin mielestä on, että sen on kirjoittanut juuri hän.
 
isojussi
09.10.2013 15:35:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerrankin oon EP:n kanssa aivan samaa mieltä.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Tankero
09.10.2013 17:04:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Kerrankin oon EP:n kanssa aivan samaa mieltä.
 
Eli siis Mikon.
 
Humppajyrä
isojussi
09.10.2013 19:20:48 (muokattu 09.10.2013 19:21:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tankero: Eli siis Mikon.
 
Sen kanssa oon ennenkin ollu samaa mieltä.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Tankero
09.10.2013 19:35:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Sen kanssa oon ennenkin ollu samaa mieltä.
 
Mikkohan on hyvä hemppa.
 
Humppajyrä
KoskPaavo
09.10.2013 22:45:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lainasin Alataloa vähän, ilmeisesti normi tanssimuusikot unohti, tai sitten minäkin olen ollut viihdetaiteilija.
"Näin viihdetaiteilijoiden ja rock-bändien keikat entisestään vähenevät"
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
jazzbass-73
10.10.2013 03:26:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vittu jätkät , sanokaa ihan mitä vaan ja puhukaa vaikka mistä eläkkeistä , telleistä , lelleistä sun muusta paskasta ... pimeet keikat on elämän suola . Ei täällä rehellisellä paskaduunilla pärjää --- ainakaan soittaja . Vituttaa koko touhu , mutta onneks on on kuiteski keikkaa ... olkoon tämä vaikka provo , mutta ' holotna praavda ' .
 
Komppia ikä kaikki
10.10.2013 06:44:12 (muokattu 10.10.2013 08:01:50)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jazzbass-73: Vittu jätkät , sanokaa ihan mitä vaan ja puhukaa vaikka mistä eläkkeistä , telleistä , lelleistä sun muusta paskasta ... pimeet keikat on elämän suola . Ei täällä rehellisellä paskaduunilla pärjää --- ainakaan soittaja . Vituttaa koko touhu , mutta onneks on on kuiteski keikkaa ... olkoon tämä vaikka provo , mutta ' holotna praavda ' .
 
- Hyvä Lappeenranta ! Näin se vaan on... Ei tällä alalla muuten pärjäisikään ja päivätyöt on tehtävä aina ennen keikalle menoa, jotta olisi yleensä vara lähteä keikalle...
- Kamat on ostettava päivätyöstä saaduilla rahoilla...
- Monikohan tähänkiin topiikkiin kirjoittava muusikko elää pelkästään keikkaliksoilla...? Tai onhan niitä työssä käyviä tyttöystäviäkin...?
- Mikko Alatalolla on se eduskunta ja luottamustoimet...
 
- Niin... ja päivätöillä ne verot maksetaan. Ei keikkaliksasta ole varaa maksaa veroja, kun se on niin mitätön...
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «