Aihe: Genre, leimako?
1 2
-J
26.09.2013 08:23:40
Genre on aita joka erottaa sudet ja lampaat.
Ryppyotsaisuus on suurinta viihdettä
mpekkanen
26.09.2013 08:45:15
Varmasti on paljon musiikkia joka on helppo laittaa jonkun genren alle. Kuitenkin omasta mielestä moni sellainen bändi jota on vaikea laittaa ihan suoraan mihinkään genreen on musiikillisesti kiinnostava. On otettu vaikutteita sieltä ja täältä.
 
Väittäisin jopa ,että yksi hyvän musiikin piirteistä on se,ettei sitä pysty ihan heti laittamaan tai sanomaan mihin lokeroon se kuuluu. Hyvää musiikkia löytyy kyllä näistä genre lokeroistakin, että ei voi sanoa mitään yleispätevää ainakaan minusta.
 
Itse kyllä kuunteleen paljon bluesia,jatsia ja metalliakin ja monenlaista muutakin musiikkia ettei minulle ole mitään väliä mikä on jonkun bändin genre. Jos musiikki on minusta hyvää niin se on ja piste.
 
En ole myöskään siitä ihan varma löytyykö erilaisten lokerointien avulla musiikki mahdollisesti uusia kuuntelijoita. Tämäkin on niin tapauskohtaista ja riippuu niin niistä resursseista. Hyvä jazz musiikki ei myy vaikka sitä mainostettaisiin kuinka paljon tahansa ja vaikka se olisi ihan selkeästi löydettävissä jostain genrelaatikosta.
Barfunkel
26.09.2013 09:07:27
Quu: Yhdellä sanalla; metallia.
 
Näin esimerkiksi voidaan kertoa jollekin metallia kuuntelemattomalle että mistä puhutaan tai mitä tehdään. Alagenret taas ovat hyödyllisiä kun puhutaan alan harrastajien kanssa.
StJerky
26.09.2013 14:08:10 (muokattu 26.09.2013 14:10:12)
Quu: Yhdellä sanalla; rokkia.
 
80-luvun alussa Original Recordsit ja muut kaupat Soundin sivuilla jaottelivat levyt listoissaan kahteen osaston. 1. Rock, pop ja 2. Heavy, hardrock (suunnilleen noin). Siltikin jako oli monen artistin kohdalla liian vaikea. Ja on sitä myös täällä mnetissä. Siksi Motörhead on raskaamman musiikin osastolla ja Deep Purple Rock-osastolla.
 
Nykyisin jo bändit itsesensuroivat musiikistaan pois kaiken mikä ei siihen ahtaaseen lokeroon kuulu. Minusta se on sääli.
carnation
26.09.2013 16:11:07
Onhan elokuvillakin omat genrensä, vieläpä tarkoituksella ja hyödyllisestikin, eikä tästä kukaan koskaan valita.
"Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua."
StJerky
27.09.2013 10:56:41 (muokattu 27.09.2013 10:57:42)
carnation: Onhan elokuvillakin omat genrensä, vieläpä tarkoituksella ja hyödyllisestikin, eikä tästä kukaan koskaan valita.
 
No esim. Dogma 95 suuntauksessa (esim. Lars von Trier) yhtenä periaatteena on "Genre-elokuvat eivät ole sallittuja". Tosin voi miettiä onko Dogma 95 jo oma genrensä. Argh.
Klezberg
27.09.2013 11:02:32 (muokattu 27.09.2013 11:05:19)
 
 
StJerky:
80-luvun alussa Original Recordsit ja muut kaupat Soundin sivuilla jaottelivat levyt listoissaan kahteen osaston. 1. Rock, pop ja 2. Heavy, hardrock (suunnilleen noin). Siltikin jako oli monen artistin kohdalla liian vaikea. Ja on sitä myös täällä mnetissä. Siksi Motörhead on raskaamman musiikin osastolla ja Deep Purple Rock-osastolla.

 
Tuo jako on vaikea myös silloin, kun tekee ihan tavallista musiikkia, joka ei kuitenkaan ole rockia/poppia, eikä heavyä, muttei myöskään iskelmää, jatsia, klassista eikä kansanmusiikkia. Vaan ihan tavallisia lauluja, jotka sitten on sovitettu eri tavoin.
 
(Tätä kautta mä voin kyllä ymmärtää Amazonin tekemän luokittelun "teatterimusiikiksi", teatterissahan esitetään lauluja sopivasti sovitettuina.)
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta.. siksi siirryinkin haitariin
Kalmo
28.09.2013 00:48:57
Quu: On tullut törmättyä useampaan proggikseen tässä jokusen viime vuoden aikana jotka "eivät halua lokeroida musiikkiaan sen tarkemmin".
 
Onko tämä joku uusi juttu ja/tai suuntaus, että pitää olla niin erilainen ettei mikään genre sovi?

 
Niin kauan, kuin minä olen elänyt (60v) useimmat bändit ovat keksineet mitä hyvänsä selityksiä vakuuttaakseen, että he nimenomaan ovat erityisen originaaleja. Mielestäni on ilman muuta ihan viime vuosien juttu, että avoimesti vakuuttaa soittavansa nimenomaan jotain genreä, jolla on jo valmiiksi nimi. Pahimmillaan "sitoudutaan" jopa
genren ala-genreen. Eli suljetaan itsensä vielä pienempään karsinaan.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5 Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)