Yleistä keskustelua musiikista ›

Todella yleisesti ajatellen genrettämisessä on tavallaan sama asia kuin muussakin teoreettisessa jäsentämisessä: pitää ymmärtää mitä varten on asioita jäsentämässä, jotta voi löytää kohdan, jossa "informaatiota menetetään" sopivasti, muttei liikaa, jolloinka tuo "totuudenkaltaisuus" voi kertoa enemmän kuin aineisto per se. Jos kerätään tilastollista aineistoa kymmenistätuhansista ihmisistä, ei varmaankaan kannata yrittää kehittää mallia, joka selittäisi kaiken vaihtelun aineistossa, käytännössä siis toisintaisi aineiston, vaan etsiä vaikka jokin kiva suora, jonka aineistoon sovittamisen jälkeen nähdään, että on jokin korrelaatio X- ja Y-muuttujien välillä; eläinlajeja tutkittaessa on ihan mielekästä ryhmittää ne jollain tavoin sen sijaan, että katsottaisiin vain valtavaa määrää eliöitä yksilöinä.
 
Kun mietitään genrettämistä, täytyy miettiä, mitä varten sitä ollaan tekemässä, jotta tiedetään, mikä on sopiva abstrahoinnin taso. Quu kirjoitti bändinsä genrettämisestä, että "Yhdellä sanalla; metallia. Miksi? Siksi, että sen alagenre vaihtelee melkein biisistä toiseen." Periaatteessahan tämä pätee yleisimminkin: jokaisen biisin todellakin voisi genrettää erikseen, mutta onko se sitten enää mielekästä? Meneekö se siihen, että jokaiselle kirahville keksittäisiin oma lajimääritelmänsä? Vielä pidemmälle asia menisi, jos jokaiselle biisinosalle keksittäisiin oma genre - mikä ei välttämättä nykyään olisi edes kaukaa haettua: rankasti toisiaan kontrastoivien tyylilajien yhdistelemisestä on tullut arkipäivää, ja esimerkiksi last.fm:ssä biisejä tagataan yksilöidysti, jolloinka jokaiselle kappaleelle ikään kuin tulee oma "alagenrensä".
 
Nykyään, kun on tehokkaita sähköisiä tiedonhakumenetelmiä, tuollainen tarkka annotointi* on siinä mielessä toimivaa, että tietoa voi hakea monella eri tasolla ja tahtonsa mukaan sitten tarkentaa, että nyt haetaan nimenomaan dark symphonic reggae pop metallia. Tällä tavoin pystyy valtavasta tietomäärästä siivilöimään etsimänsä - kuin hetulavalas siivilöisi merestä itselleen syötävää.
 
(*tämä on ehkä järkevämpi sana kuvaamaan tagaamista kuin genrettäminen, mutta käytännössä kyse on samasta asiasta eri tasoilla)
 
Näkisinkin, että tarkka genrettäminen, tagaaminen tai annotointi, miten sitä nyt kutsuukaan, on ikään kuin tiedonhakulähtöistä: se lähtee siitä yksinkertaisesta tarpeesta, että valtava tietovuo pitää pystyä pilkkomaan monella eri tasolla, jotta käyttäjä löytäisi haluamansa tiedon, tässä tapauksessa fiilikseen sopivan biisin. Nämä tagit ovat suuren ihmisjoukon biiseihin liimaamia, joten ne ovat sitä kautta jonkinmoisen ikään kuin vertaiskontrollin tulosta.
 
Sen sijaan, kun kuvaillaan oman bändin musiikkia vaikkapa posterissa, lehdessä tai kavereille, olisi mielestäni järkevämpää pysyä yleisemmällä tasolla. Siinä pitää olla hyvin rehellinen itseään kohtaan: mitkä ovat ne tärkeimmät vaikutteet musiikissamme? Tarvitseeko ihan jokaista tyylilajikikkaa, jota on tullut käytettyä, survoa siihen genrenimeen? Siihen pitää ikään kuin jättää väljystä sille _aivan kaikessa musiikissa_ olevalle tyylivaihtelulle. Jotenkin siitä, kun se oman bändin genre ilmoitetaan useammalla laatusanalla, tuleekin mieleen, että onkohan siinä poikaset nyt vähän hukassa, luulevatko he, että eri tyylilajien käyttö on jotenkin uusi juttu.
 
Ihmisillä nyt muutenkin on hieman omat käsityksensä termeistä, jolloinka se tarkka kuvaus saattaakin itse asiassa paradoksaalisesti viedä enemmän harhaan kuin yleisempi kuvaus, ja nykyään kaikenlaisia määreitä on niin valtava määrä, ettei kukaan voi tietää, mitä ne kaikki pitävät sisällään, eli niillä on käyttöä lähinnä yllämainitussa tiedonhakutilanteessa, jossa genreen jo perehtynyt tahtoo sukeltaa syvemmälle johonkin tiettyyn alagenreen.
 
Toisin sanoen Mozartin kannattaisi Rumbaan haastattelua antaessaan kuvailla musiikkiaan klassistiseksi, eikä mainita mitään tarkempaa esimerkiksi turkkilaisvaikutteista tai instrumentaatiosta, jotka taas olisivat avuksi hänen kuuluisan rondonsa yksilöimisessä tiedonhakua varten.