Kitarat: kitarakamat ›

Sormet ehkä viimesenä leikkaisin pois signaaliketjusta, koska oma tatsi vaikuttaa ehkä eniten siihen että kuulostan itseltäni mutta öö. Ehkä mun EMG:llä varustettu rr24 on se juttu. Sitä soittaessa tulee jotenkin niin eläimellinen olokin. Plektrakäden tarkkuus ja voima on ehkä myös se mihin olen keskittynyt, joten sekin aika avainasemassa. Raskaampaa musiikkia siis soittelen..
 
Funk jutuissa sitten aivan sama millä kamoilla kunhan plektrakäsi pysyy vasemmankäden sormien touhuissa mukana.

Läyhäinen listausaihe. Ei oo saloja. Ihan perusvehkeillä mennään.

Hyvä fiilis. Kaikki kuulostaa paremmalta kun on itsellä hyvä fiilis. Hyvällä kitaralla ja hyvällä vaffarilla on kiva vetää. Ei siinä sen ihmeempiä.

Rämppy:
"Senkin olen huomannut, etta aika samalta mun soitto kuulostaa vaikka kamat vaihtuisikin."
 
Tämä on minusta aika hyvä ja tärkeä huomio. Jos soitetaan samalla virityksellä ja siihen ei lisätä enempää säröä tai muita efektejä niin aika usean soitto kuulostaa kuitenkin kamoista riippumatta lähes samalta. Toki yksikeleisissa mikeissä on omanlaisensa soundi ja kaksikeleisissa taas omansa ,mutta eivät ne soittotyyliä muuta.
 
Tämän on syy miksi itse kiinnostuin aikoinaan avoimista virityksistä ja muistakin kielisoittimista kun huomasin ,että soittotyylini oli aina aika samanlainen oli se kitara mikä tahansa niin kun muuttaa vaikka virettä niin sen saman jutun soittaminen kuulostaa väkisin erilaiselta. Tällä tietenkin tarkoitan sitä ,että jos on jammaillut vaikka E-pentatonisella skaalalla jotain niin tietenkin se pitää soittaa eri vireistä huolimatta niin että ne sävelet pysyvät sillä samalla skaalalla.
Tällä saa vaihtelua siihen samaan juttuun mitä yleensä veivaa ja jos soittaa monenlaisilla virityksillä niin kitarasta tulee kuin uusi soitin kun ne vanhat hommat on opeteltava soittamaan uudestaan.
 
Oikeastaan eri virityksillä kitarasta saa täysin uuden soittimen. Tällä en tarkoita sitä että kaikkia kieliä tiputetaan alaspäin yhtäpaljon vaan ihan uudenlaisia viritys tapoja.
 
Tämänpä takia jo tuossa aikaisemmin kerroin ,että oman soundini salaisuus on Queen Bee slide putki. Sitten vielä sellainen juttu ,että vaikka slidellä soittaisikin niin kyllä niillä avoimilla virityksillä voi soittaa ilman sitä putkeakin jos kitara vaan on sellainen että se sen puolesta onnistuu. Lap steel soittimet ovat sitten asia erikseen,mutta niitäkin soittamalla saa ihan samallalailla soittoon hieman erilaisuutta jos sitä on vailla ja jaksaa nähdä hieman vaivaa sen eteen.
 
Minusta on oikeastaan ihan sama mitkä kitarakamat ovat jos soittaa nillä aina kuitenkin samoja juttuja. Tosin itseä miellyttävät vehkeet saattavat innostaa luomaan ja opettelemaan uusiakin juttuja. Tosin oikeasta treenaamisesta on suuri osa ihan oikeata työtä kuin sitä inspiraation odottelua.

- 8 setin kielet
- DOD 250 grey specs tai Blackstar HT DUAL
- Oma soittotyyli, johon Yngwie, Adrian Smith ja Greg Macintosh on jättäneet oman jälkensä.
- Viimeisenpänä ja tärkeimpänä: syvästi koverrettu otelauta, jota ilman en yksinkertaisesti osaa soittaa yhtä hyvin. Haluan täydellisen hallinnan kielestä.
Se on luonnoton tilanne, jos tuntee yhtään puuta sormien alla!
 
http://tinypic.com/view.php?pic=1089u6u&s=7
 
(Ibanez ässäni)

mpekkanen: Tosin itseä miellyttävät vehkeet saattavat innostaa luomaan ja opettelemaan uusiakin juttuja.
 
Näin näen itsekin tämän, pääpiirteittäin. Ehdottomasti hyvät ja itselle sopivat kamat inspiroivat. Kamarunq sitten erikseen.
 
Oma soundi on edelleen hakusessa. Sain ensimmäisen sähkökitarani seiskaluokalla, vuonna 1990. Se oli JV Squier strato. Siitä lähtien olen ollut metsässä kaiken aikaa, treenannut välillä paljon välillä en ollenkaan. Joskus oli pitkä tauko koko touhussa, kun menetin kaiken inspiraation.
 
Nykyään tulee treenattua vähintään vartti-puoli tuntia päivässä, ja siinä tuntuisi olevan soundin salaisuus. Toki peruskamat ovat vaihtuneet leivän leventyessä boutique-osastoon, mutta näkisin hyvien kamojen olevan enemmän henkinen asia. Soitonopettajani on jumalattoman hyvä soittaja, ja vetelee Wilkinsonin palastratolla sellaista settiä, ettei meikäläisen CS-strato ikinä siihen taipuisi, minun näpeissäni.

Hynkel: Soitonopettajani on jumalattoman hyvä soittaja, ja vetelee Wilkinsonin palastratolla sellaista settiä, ettei meikäläisen CS-strato ikinä siihen taipuisi, minun näpeissäni.
 
Eläpä sano. Kyllä se vielä joskus taipuu :)

JaaGeRMaisTeR: Eläpä sano. Kyllä se vielä joskus taipuu :)
 
Joo, mutta tää kaveri on Joe Passin oppilas jne. Ei taivu :)

Tarpeeksi säröä.

Nikkelikiälet. Tarpeeks tumppu, tarpeeks purua. Tahmee tatsi.

Vasen ja oikea.

PIM: Vasen ja oikea.
 
Äijä on ihan käsi!

Soundinne salat
 
Downstrokella kaikki.

Kitara->Vahvistin.
 
Siinäpä se.

phf: Downstrokella kaikki.
 
Rispekt!
 
Virhe! Tyhjä tai liian sössönsöö

"Soundini" "salat":
 
- P90 mikit (tai joskus GFS:n dynasonic -mukaelmat tai Tele- tai Strato -mikit, mutta aina yksikelaiset)
- vol ja tone täysillä kitarasta
- särö Champ-kloonista (bänditreeneissä vol n. 7 / 12)
- hiukkasen reverbiä (Boss FRV-1:sta, kun Champ-kloonissa ei ole reverbiä)
- 0.11...0.49 kielet
- harmaa Dunlopin plektra
- joskus vähän delayta tai tremoloa
 
;)

ei kylläkään/varmaankaan niitä omia soundisaloja ole, mutta ehkä Zoom-GFX1 pedaalin kanssa Ac/Dc soundin kaltainen eli perus-säröä vähän, pieni takapakkinen jälkitulo(soi hetken otteen soittamisen jälkeen), pehmeä-> ei synkkä vähän kimakka, volume potikastani säätää noin 8-9 kohdalle, tone voi laittaa 4 kohdille ja tietenkin vahvarin VOLUME 10lvl (Max10lvl) ja sitten lähti... noin 5-7h voi soittaa samalla soundilla :)
 
Eli ei mikään sound sala (enään)
:-)
 
E: pleku on Heavy-sarjaa... kulutan loppuun kuukaudessa.
Mikit voi olla mitkä tahansa, muttei Straton kirkkaat.
Ja vibrakammen voi laittaa tyynyn alle ja toivoa, että Kitarakeiju tulee ja vaihtaa sen uuteen kielisarjaan.

Taitaa se olla Mojon Broadcaster -mikki, Xotic EP-boost + Acoustic Model 165 (G100W) -combo Fane Axalla. Tällä hetkellä ainakin.

Känni- silloin kuulostaa kaikki hyvältä. Jopa oma soitto.