Boyakasha 05.12.2012 10:41:18 | |
---|
No onhan se Hanoi-fanien kannalta ihan helvetin ikävää, jos tuollainen matami on aiheuttanut Hanoin hajoamisen. |
kanisteri 05.12.2012 16:15:20 | |
---|
Boyakasha: Luetteko kaikki jutut lehtien kannesta??? Saiko Andy siis yliannostuksen Monroesta vai Immosesta? Aika kauniisti Andy kuitenkin puhuu kaikista Hanoin jäsenistä - joihin Immonen ei siis kuulunut. Heh joo, luemme. Tuo Sweden Rockin kansi kiinnitti kaupassa huomioni, vaikkei lasten hevilehdet pahemmin kiinnosta. Kanteen päässyt Andyn väite keskinäisestä yliannostuksesta sen sijaan kiinnosti. Voisi nimittäin kuvitella, että Andysta saa överit aika paljon helpommin kuin Makkesta. Ansiokas Suosikki kuitenkin onneksi paljasti, että jutussa olikin eron syyksi pantu muut asiat kuin kannessa. Voi voi, ruotsalaista epätarkkuutta. Sweden Rockista tulee mieleen, että sveduissa noteraataan Hanoi edelleen kohtalaisesti. Marraskuussa kun availin Stokiksessa hotellissa telkkaria, oli Hanoi juuri kuvissa pääkanavalla. Gyp Casino siinä selitteli Andyn ja Makken kohahduttaneen katukuvaa jo nuorina miehinä siellä. No, siinä ohjelmassa siirrytiin pian muihinkin kasariaikojen tukholman tukkajumaliin. |
Boyakasha 05.12.2012 17:33:48 | |
---|
kanisteri: Heh joo, luemme. Tuo Sweden Rockin kansi kiinnitti kaupassa huomioni, vaikkei lasten hevilehdet pahemmin kiinnosta. Kanteen päässyt Andyn väite keskinäisestä yliannostuksesta sen sijaan kiinnosti. Voisi nimittäin kuvitella, että Andysta saa överit aika paljon helpommin kuin Makkesta. Ansiokas Suosikki kuitenkin onneksi paljasti, että jutussa olikin eron syyksi pantu muut asiat kuin kannessa. Voi voi, ruotsalaista epätarkkuutta. Eiköhän lehden kannesta yritetä tehdä mahdollisimman myyvä. Todennäköisesti Michael Monroe myy kannessa enemmän kuin manageri Virpi Immonen. |
moikki 05.12.2012 17:40:32 | |
---|
Damager vai mites se oli andyn sanoin.. http://www.mikseri.net/artists/croowed.99773.php |
seventy4 03.09.2013 23:03:14 | |
---|
Suomen kapinallisin julkkis BB. |
järjestyssäännöt 03.09.2013 23:23:31 | |
---|
Miksi? Miksi? Ei jumalauta... |
Joees 03.09.2013 23:25:57 | |
---|
Mielenkiinnosta satuin pällistelemään ketä henkilöitä tuonne nyt sitten päätyi ja Andyn tullessa ruutuun oli fiilis jotta olipahan taas yllätys. Mutta kieltämättä oli hyvä että tsekkailin sillä muiden talossa olevien henkilöiden reaktiot oli ihan huvittavaa katseltavaa. Kukaan ei noussut tuoleiltansa ja sellainen sopiva hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Humina on mun särö ja feedback on mun laulaja. |
Gritsen 03.09.2013 23:34:21 | |
---|
Miken ja Andyn TV-uran henkiseksi jatkajaksi ennustaisin Sami Yaffalle pestiä yöchatin juontajana. |
Panthera pardus 03.09.2013 23:40:48 | |
---|
Gritsen: Miken ja Andyn TV-uran henkiseksi jatkajaksi ennustaisin Sami Yaffalle pestiä yöchatin juontajana. Jan Stenfors Yleisradiolle - Akuuttiin. |
Rodger 03.09.2013 23:48:50 | |
---|
Oliko BB Andyn viimeinen mahdollisuus saada julkisuutta (= hyffee)? Ei ole vaikea arvata, kuka poistuu ensimmäisenä kun viinat loppuu. Andy narisee nurkassa itsekseen eikä kukaan saa mitään selvää. Noin siinä sitten käy kun ei tule pyydetyksi Vain elämää -itkijäisiin :) |
Rodger 03.09.2013 23:50:14 | |
---|
Panthera pardus: Jan Stenfors Yleisradiolle - Akuuttiin. Gyp Casino vielä antamaan ravivihjeitä, niin sitten onkin kaikki hanoit olleet telkkarissa. |
slowdive 03.09.2013 23:53:44 | |
---|
Gritsen: Miken ja Andyn TV-uran henkiseksi jatkajaksi ennustaisin Sami Yaffalle pestiä yöchatin juontajana. Monroella, Yaffalla ja epäilemättä myös Stenforsilla taitanee vaan mennä paremmin kuin koskaan.. Valitettavasti Andystä ei kyllä voi sanoa samaa vaikka minkälaiset fanilasit pistäis päähän. Eiköhän se ole tuolla lähinnä pakosta saada rahaa :p "one good thing about music, when it hits you feel no pain" (bob marley) |
Gritsen 04.09.2013 00:46:42 | |
---|
slowdive: Eiköhän se ole tuolla lähinnä pakosta saada rahaa :p En mä nyt usko että Mike VoFissakaan on sen takia vaan että pyörivässä tuolissa istuminen on mukavaa. Miken soolobändi menestyy toki kohtuullisesti ja uus levy on ihan hyvä, mutta kuinka paljon siitä hommasta kuitenkaan jää käteen? Ei selvästi tarpeeksi. Tai että on varmasti rahallisesti kannattavampaa karsia vuodesta muutamankymmentä keikkaa pienen sivuduunin takia. Andyllä ei oo kyllä niitä karsittavia keikkoja :P |
Stradlin 04.09.2013 00:52:31 | |
---|
Gritsen: En mä nyt usko että Mike VoFissakaan on sen takia vaan että pyörivässä tuolissa istuminen on mukavaa. Miken soolobändi menestyy toki kohtuullisesti ja uus levy on ihan hyvä, mutta kuinka paljon siitä hommasta kuitenkaan jää käteen? Ei selvästi tarpeeksi. Tai että on varmasti rahallisesti kannattavampaa karsia vuodesta muutamankymmentä keikkaa pienen sivuduunin takia. Andyllä ei oo kyllä niitä karsittavia keikkoja :P En nyt Voicea ihan pieneksi sivuduuniksi sanoisi, vaan väittäisin että sen tuoma näkyvyys on aika merkittävä juttu bändillekin. On se tietysti tyylikkäämpikin keikka kuin tuo BB. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz |
Dirtyh 04.09.2013 08:09:43 | |
---|
Ohhoh, nyt oli yllätys. Toisaalta jos tällä saadaan rahoitettua Grease Helmetin toinen levy niin voiton puolellehan tässä jäädään. Soittivathan he alkukesästä 3 keikkaakin jossa oli mukana uusia biisejä joten kai se mahdollista on. Sitä paitsi Andy saa tehdä ihan mitä tahansa ja on silti uskottava oman hahmonsa esittäjä. Ja voihan se olla että ne jossain välissä viskaa sille tonne kitaran ja 4:n tunnin sekavan virittämisen/vinguttelun/irvistelyn jälkeen se pudottaa tiskille jonkun timanttisen melodian. Ja sen jälkeen taas virittää/vinguttelee/irvistelee. |
tepeh 05.09.2013 17:02:57 | |
---|
Dirtyh: Ohhoh, nyt oli yllätys. Toisaalta jos tällä saadaan rahoitettua Grease Helmetin toinen levy niin voiton puolellehan tässä jäädään. Soittivathan he alkukesästä 3 keikkaakin jossa oli mukana uusia biisejä joten kai se mahdollista on. Vähän on sellainen fiilis, että jos noilta toinen albumi tulee, ei Andy ole sillä mukana. Mutta tämä on sis ihan mutuilua vain. En minä oikeesti tiiä :) Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. |
Tympee Huttunen 05.09.2013 17:24:51 | |
---|
tepeh: Vähän on sellainen fiilis, että jos noilta toinen albumi tulee, ei Andy ole sillä mukana. Mutta tämä on sis ihan mutuilua vain. En minä oikeesti tiiä :) En ainakaan usko miehen sitä rahoittavan. |
Rodger 06.09.2013 04:38:22 | |
---|
Andy kulkee BB:ssä paremmin kuin mitä ennakkoluuloinen asenteeni antoi ymmärtää. Antakaa sille se kitara kuitenkin ja pian. Itsekin on pakko nyplätä sitä joka ilta vaikkei mitään syntyisikään. |
Monumentti 06.09.2013 09:37:17 | |
---|
Andy on meidän suomalaisten lempilapsi, kuten J. Sillanpää, Tuksu ja Nykänenkin. Andyssä on tarvittavaa raivokasta kunnianhimoa ja röyhkeyttä, joka on saatu lappalaisesta porvariperheestä, verenperintönä. Hauska kaveri, ei pahaa sanottavaa. Tiedän kaksi mummoa, jotka dokaavat pissiksetkin pöydän alle, mennen tullen. Toinen niistä on Andy...sen toisen mummon nimeä en muista, mutta dokaa vielä enemmän. Sopii BB taloon, hyvin. Taiteilija |
Pakkohan tätä sitten kuitenkin oli katsoa. Andyllä ei ole talossa mitään hävettävää siinä kun muut paljastaa oman pienuutensa Andy näyttää suuruutensa. Hyvä tyyppi. Toivottavasti voittaa ne melkein kolkyt donaa. |