| Aihe: Mojo/sielu/luonne eli se selittämätön jokin kitarassa. | |
|---|
|
Kun tuossa alempana kyseltiin halpoja kitaroita, jotka kuitenkaan eivät olisi sieluttomia, ja joku kysäisi että mitä se "sielu" on, niin vanhan filosofian opiskelijan ajatus alkoi heti rullata.
Ainakin omassa mielessäni puhe mojosta linkittyy filosofiassa estetiikkaan. Modernissa estetiikassa Kantista lähtien on ajateltu, että pelkällä henkilökohtaisella maulla ja esteettisellä arvostelulla on erilainen asema. Esteettisessä arvostelmassa pyritään sanomaan jotain enemmän kuin vain "minä pidän tästä". Kauneuden pitäisi olla ainakin jossain määrin universaalia eikä vain yksilön mausta kiinni.
Onko mojosta puhuessa kyse tällaisesta esteettisestä arvioinnista, jossa pyritään esittämään, että kyse ei ole vain minun maustani, vaan subjektiivisuudessaankin kitaran mojo on universaalia, jotain mitä muiden pitäisi tunnustaa? Väittäisin, että useimmat meistä kitaristeista ajattelevat jotakuinkin näin.
Mistä mojo sitten syntyy? Esteettisen arvon ei periaatteessa pitäisi olla palautettavissa muuhun ominaisuuteen, eli mojo ei ole esim. laadukkaiden osien tulosta, vaan jotain itsessään. Se liittyy aistihavaintoon ja siis kitaran ulkoisiin ominaisuuksiin, muttei palaudu niihin. Kantin mukaan kauneutta koskevat arvostelmat ovat sekä aistien, tunteiden että älyn tuottamia, joten näin kai on mojonkin kanssa. Tunteellisuus on mojon kohdalla helppo havaita. Moni suorastaan rakastaa kitaraansa. Tätä perustellaan sekä ulkonäköseikoilla että kitaran toiminnallisuudella, eli aisteilla ja älyllä.
Itse ehkä taipuisin John Deweyn esteettisen pragmatismin suuntaan, jossa ajatellaan että esteettinen kokemus ei ole taideteoksen tai kokijan ominaisuus vaan syntyy näiden kohtaamisessa. Tunteet, jotka mojon kokemukseen liittyvät, syntyvät tilanteessa, jossa kitara hankitaan, sitä käytetään ja ehkä siitä luovutaankin. Esteettisen mojo-kokemuksen tästä tekee kuitenkin se, että tavallisella kokemuksella on päämäärä - kitaran suhteen vaikkapa löytää tietty saundi, soittaa tietty tekninen osuus jne., mutta mojo-kokemus on palkitseva itsessään.
Mojossa on mukana jatkuvuus, yleinen kokemuksemme kitaroista, mutta ei kuitenkaan vain tunnistamisen mielessä. Sen sijaan että toteamme kitaran olevan telecaster-tyyppinen, havaitsemme mikkityypin jne., antaudumme mojo-kokemuksessa vuorovaikutukseen esteettisen kohteen kanssa. Sen tunnistettavat rakenneosat eivät ole erillisiä palasia, vaan niin sen historia kuin ominaisuudetkin näyttäytyvät yhtenä kokemuksena. Mukana ovat niin entisen käyttäjän persoona, kitaratyypin historia kuin juuri kyseisen yksilön tekniset ominaisuudetkin. Samalla mukana ovat oma personamme ja taustamme, jota vasten näitä peilaamme.
Mojo on myös dynaamista, se ei ole koriste-esineenä olemista vaan se kertyy käytössä ja kitaran eri puoliin tutustuessa. Yksi ominaisuus vie välillä huomiomme, ja sillä välin toisiin latautuu uutta energiaa. Se myös synnyttää vastustuksen ja purkautumisen rytmin, jossa olemme vuoroon vastaanottajina ja vuoroon tekijöinä. Alistumme kitaran rajoitteille ja ongelmille, ja tavallaan niistä juuri tulee sen rakkaimpia ominaisuuksia, jotka eivät lopulta tunnu enää ongelmilta lainkaan, koska vastustuksen jälkeen energia purkautuu sitä nautinnollisemmin.
Sama kitara ei välttämättä tuota mojo-kokemusta kaikille, mutta mojon universaalius tarkoittaa sitä, että sellaisen löytäneen kokemusta on vaikea kiistää. Vuorovaikutuksen erityisyys on ilmeistä. Tämä on eri juttu kuin kiistellä mausta. Voimme helposti inttää hehkutuksia uudesta kitarastaan kirjoittavan ylilyönnit ja epäillä tuon kokemuksen kestävyyttä, mutta emme vuosikymmeniä kuluneella soittimellaan soittaneen mojo-kokemusta, vaikka pitäisimmekin kitaraa rumana, epäkäytännöllisenä ja huonona.
Että sellaisia ajatuksia mojosta :) Keskustelkaa tästä hienosta ja kummallisesta ilmiöstä. |  Kuha
31.08.2013 14:56:26 | |
|
MOJO = helppo tunnistaa, mutta vaikea määritellä.
Old Fenders never die | |
Kuha: MOJO = helppo tunnistaa, mutta vaikea määritellä.
Näinhän se on, ja syy lienee juuri se, että se on samaan aikaan henkilökohtaista ja yleistä ja toisaalta sekä tunteellista, älyllistä että aistillista. |  tjj2000
31.08.2013 16:01:32 (muokattu 31.08.2013 16:01:51) | |
|
Mielestäni pelkkä kitara materiaalina; kokoonpanona puuta, metallia ja muita materiaaleja on semmoisenaan "kuollut".
Joskus kitarassa on kokonaisuutena esteettisenä kokemuksena arvoa, mutta se ei ainakaan allekirjoittaneella ole kovin sykähdyttävää.
Ihmisen ja laitteen yhdistelmä joskus "tuottaa" selkeitä "mojo" kokemuksia. Kokemus voi olla jonkun muun tekemä, seuraat jollain tavalla jonkun muu soittoa, tai sitten onnistut itse pääsemään laitteen kanssa jonnekin muuhun tilaan mielessäsi, kuin pelkkä ääni ja toiminta erikseen irroitettuna voisivat olla. Miltä se sitten kenestäkin tuntuu on yksilöllistä. Tilassa on jotain samanistista virettä.
Musiikki sinänsä virittää aivomme mielihyvää aiheuttavaan moodiin.
Toisaalta ainakin allekirjoittanut on saanut omaa kehoansa rääkkäämällä pääsemään myös jonkinlaiseen mojo moodiin aina välillä tilanteesta ja päivästä riippuen. Tänä kesänä on tullut pyöriteltyä 3000 km maantiepyörällä. Noin 1000 km ajettuani keho oli tottunut asentoon ja toiminnan vaatimuksiin; välillä kun on hyvä päivä ja hetki myös harmonia laitteen (pyörä) ja kehon kanssa on huomattavaa. Kokemusta voi myös kuvailla sana mojo.
Kun en soittele, niin olen varmaan lenkillä http://www.movescount.com/members/tjj2000 | |
Tulipas filosofilta hieno analyysi. Itse ajattelin mojon olevan juurikin se kohtaamisessa syntyvä kokemus joka on enemmän henkilökohtainen kuin universaali. Jos mojoa koitetaan hakea puhtaasti kitaran rakenteista tai yleensä sen fyysisestä olemuksesta, niin se on sitä mikä siinä soittimessa ei ole täydellistä. Koska kitara ylipäätäänkin on kompromisseistä kasattu, niin mojo koostuu niistä kompromisseista jotka saavat kaikupohjansa soittajan sielusta:-).
Mitä tulee estetiikkaan, niin en usko sen olevan ylipäätäänkään universaalia, vaan kulttuurisidonnaista ja sopimuksiin pohjautuvaa. Samoin kitaran mojo on enintään kulttuurista sopimustan kautta. Tarkoitan että on olemassa asioita joita soittajat ylipäätään arvostavat soittimessa ja yksilöllistä on se miten ne seikat kunkin kohdalla painottuvat.
Täällä muusikoiden netissä olen huomannut, että me soittajat suhtaudumme yleensäkin aika eri tavalla työvälineisiimme. Toiset suhtautuvat hyvin käytännöllisesti ja myyvät ja ostavat tavaroita tarpeidensa ja halujensa mukaan. Toisessa ääripäässä soittimiin suhtaudutaan lähen uskonnollisella hartaudella ja tavaroita inhimillistetään iahn naurettavuuksiin saakka. Suurin osa on varmaan jotakin tältä väliltä.
Itse uskon, että mojo on jotakin joka tarttuu soittimeen ihmiskäden kosketuksesta. Soittaja puhaltaa sen mojon soittimeensa itse jos soitin vain kestää sen. Mojokas soitin on sellainen jossa on pikantteja pikku virheitä johon mojo voi tarttua, mutta ei niin merkittäviä rakenteellisa puutteita että suhdetta ei voi luoda soittimeen lainkaan. Esimerkiksi propellille kuivuva kaula edustaa pahaa karmaa:-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
hallu:
Mitä tulee estetiikkaan, niin en usko sen olevan ylipäätäänkään universaalia, vaan kulttuurisidonnaista ja sopimuksiin pohjautuvaa. Samoin kitaran mojo on enintään kulttuurista sopimustan kautta. Tarkoitan että on olemassa asioita joita soittajat ylipäätään arvostavat soittimessa ja yksilöllistä on se miten ne seikat kunkin kohdalla painottuvat.
Tämä on mielenkiintoista, koska kyllähän kulttuurista toiseen on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, joita estetiikka tuntuisi noudattelevan, mm. symmetria. Samoin universaalia tuntuisi olevan se, että taideteokset ottavat aiheitaan todellisuudesta, että teknistä taitoa arvostetaan jne. Eli onhan estetiikassa universaaleja piirteitäkin, jos kohta kulttuurista vaihteluakin on paljon.
Se on selvää, että ei löydy yhtä kitaraa joka tuottaisi kaikille mojo-elämyksen tai yhtä taideteosta, josta kaikki nauttisivat. Sen sijaan voisi ajatella, että samoilla käsitteillä voisi pohtia erilaisia mojo-kokemuksia.
Ajattelisin, että mojo-kokemuksen osia voisivat olla
1) Ainutkertaisuuden tuntu - mojo-kitara tuntuu yksilöltä ja sen tuottama kokemus ainutlaatuiselta
2) Se ei ole selitettävissä yksin ulkonäöllisillä ja toiminnallisilla seikoilla, vaan siihen liittyy myös tunteellinen aspekti
3) Se on ajallinen ja syntyy kokemuksista, joita soittajalla kitaran kanssa on ollut ja on odotettavissa. Se karttuu myös niin kitaran kuin soittajankin omasta taustasta, samoin kitaratyypin historiasta.
4) Siihen kuuluu tietty epätäydellisyys, joka ei saa olla niin suurta, että yhtenäinen kokemus katkeaisi - esim. varsinainen toiminnallinen vika katkaisee mojo-kokemuksen, kun taas kolhu, väärin päin asennettu mikrofoni tms. voi vain lisätä sitä.
5) Se ei ole pelkästään subjektiivista, vaan siinä on myös yleinen puoli, joka syntyy niin yhteisestä kitarakulttuurista kuin estetiikan yleisistä perustaipumuksistakin | |
Entäpä keino-MOJO, voiko sitä tuottaa? Onko erilaisissa rikki piestyissä relikoiduissa signaturekitaroissa MOJO:a? Entä voidaanko MOJO:a siirtää kitarasta toiseen asentamalla osia toisista kitaroista kuin sähköä starttikaapelilla? Vai onko niin että vain itse eletty aika kitaran kanssa voi tuottaa kolhuineen aitoa MOJO:a?
Onko esim. tässä MOJO:a, vai onko tällainen käsittely lähinnä naurettavaa:
http://used.samashmusic.com/item.php?id=21861
Mitä kävi, ketä tietää. | |
Muistan sen yhden hepun m.netistä jonka stratosta katosi mojo saman tien kun se paljastui palacasteriksi... Kitara oli hyvä mutta sitten siitä tulikin huono... Eli onko valmistusmaalla tekemistä Mojon kanssa?
Itselläni on 2010 ja 2006 SG:t ja niissä on mulle valtavasti Mojoa. Jollekulle toiselle taas ei varmaan pätkääkään :)
Musiikki ei tunne rajoja, eivätkä kitaristit tunne nuotteja. | |
Mojo on niin subjektiivinen ja mahdoton selittää selkosuomella. Mulla esim mun halvin Epiphonen Les Paul (250€) on mulle se suurin mojo. Soitannollisesti ja ulkonäöllisesti.
Niin siis niistä soittimista mitkä omistan... Puolakustinen olis hiano...
Tätäkin olisin voinuy kysyä googlelta... Mutta mielummin postitin sen tänne. | |
En usko että relikointi itsessään on sen enempää mojon tae kuin sen estekään. Kysymys on siitä, syntyykö kitaran ja käyttäjän välille tietynlainen vuorovaikutus.
Se voi syntyä jollekulle osin relikointikäsittelynkin avulla, jos käyttäjä siten kokee vaikkapa yhteyttä ihailemiensa soittajien kanssa. Samasta syystähän valitaan usein samaa kitaramallia kuin ihaillut esikuvat.
Relikointi voi olla ulkonäkökysymys ilman tuota esikuvapuoltakin, se voi olla myös funktionaalinen kysymys (kulutetut pinnat tuntuvat monesti mukavilta). Miellyttävä ulkonäkö ja hyvä tuntuma edesauttavat mojon syntymistä.
Joillekin relikointi taas edustaa epäaitoutta ja kopiointia, jolloin tietysti menetetään ainutkertaisuuden tuntu. Tällöin mojo jää syntymättä. Itselleni se tuottaa monesti juuri tämän kokemuksen. | |
zedder: Entäpä keino-MOJO, voiko sitä tuottaa?
Ei sellaista ole olemassa. Mojo on kaikkea muuta kuin pintaa ja kimallusta. | |
artal: Tämä on mielenkiintoista, koska kyllähän kulttuurista toiseen on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, joita estetiikka tuntuisi noudattelevan, mm. symmetria. Samoin universaalia tuntuisi olevan se, että taideteokset ottavat aiheitaan todellisuudesta, että teknistä taitoa arvostetaan jne. Eli onhan estetiikassa universaaleja piirteitäkin, jos kohta kulttuurista vaihteluakin on paljon.
Se on selvää, että ei löydy yhtä kitaraa joka tuottaisi kaikille mojo-elämyksen tai yhtä taideteosta, josta kaikki nauttisivat. Sen sijaan voisi ajatella, että samoilla käsitteillä voisi pohtia erilaisia mojo-kokemuksia.
Ajattelisin, että mojo-kokemuksen osia voisivat olla
1) Ainutkertaisuuden tuntu - mojo-kitara tuntuu yksilöltä ja sen tuottama kokemus ainutlaatuiselta
2) Se ei ole selitettävissä yksin ulkonäöllisillä ja toiminnallisilla seikoilla, vaan siihen liittyy myös tunteellinen aspekti
3) Se on ajallinen ja syntyy kokemuksista, joita soittajalla kitaran kanssa on ollut ja on odotettavissa. Se karttuu myös niin kitaran kuin soittajankin omasta taustasta, samoin kitaratyypin historiasta.
4) Siihen kuuluu tietty epätäydellisyys, joka ei saa olla niin suurta, että yhtenäinen kokemus katkeaisi - esim. varsinainen toiminnallinen vika katkaisee mojo-kokemuksen, kun taas kolhu, väärin päin asennettu mikrofoni tms. voi vain lisätä sitä.
5) Se ei ole pelkästään subjektiivista, vaan siinä on myös yleinen puoli, joka syntyy niin yhteisestä kitarakulttuurista kuin estetiikan yleisistä perustaipumuksistakin
Olet tietenkin oikeassa. Itse mietin kulttuurien eroja kun sinä huomioitniitä yhdistävät piirteet. En tunne kulttuurihistoriaa riittävästi voidakseni arveilla näitä asioita, mutta oletan että nykyisin vallitseva yhtenäiskulttuuri vaikuttaa moniin kulttuureihin ja tilanne menneisyydessä on voinut olla toisenlainen. mieleeni tulee lähinnä se kuinka esimerkiksi luonnonkulttuureissa käsitellään symmetriaa eri tavalla kuin tässä meidä tutussa länsimaisessa kulttuurissa. Toki on olemassa selkeitä universaaleja elementtejä jotka esiintyvät luonnossa sellaisenaan ja myös ihmisten kulttuureissa muodossa tai toisessa, vaikkapa kultainen leikkaus. Lähinnä ajattelin kulttuurista yhteyttä sitä kautta, että ihmisen estetiikan taju on pitkälti opittua. No en varsinaisesti ole sinun kanssasi mistään erimieltä kunhan vain koitin tuoda yhden näkökulman keskusteluun.
Tulipa muuten mieleeni mojosta myös se hengellinen tai uskonnollinen yhteys myös. Siis (nyt mennään vahvasti mutupohjalta) käsittääkseni mojo sanan tulee bluesin sanastosta, jonne se on päätynyt jostakin luonnos uskonnosta voodoosta tms. Mojohan tarkoittaa kantajansa elinvoiman sisältävää talismania (jos nyt olen oikein ymmärtänyt). Kitarahan on mitä suurimmassa määrin myös tällainen.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
hallu:
Tulipa muuten mieleeni mojosta myös se hengellinen tai uskonnollinen yhteys myös. Siis (nyt mennään vahvasti mutupohjalta) käsittääkseni mojo sanan tulee bluesin sanastosta, jonne se on päätynyt jostakin luonnos uskonnosta voodoosta tms. Mojohan tarkoittaa kantajansa elinvoiman sisältävää talismania (jos nyt olen oikein ymmärtänyt). Kitarahan on mitä suurimmassa määrin myös tällainen.
Joo, voodoo/hoodoo-sanastoa se on. Tarkoittaa siis ylipäätään taikuuden harjoittamisen taitoa tai sitten amulettia, joka kantaa jotain loitsua. Toisaalta liitetään myös usein henkilökohtaiseen (usein seksuaaliseen) vetovoimaan. Tällaistahan voi ajatella myös kitaralta toivottavan, sillä kitarahan on jo itsessään mitä fallisin kapine ja rokkarin seksuaalisuus jopa myyttistä (todellisuus on toki usein toinen :D ) | |
Mojo = Näkymätön, hämmentävä voima, jonka tunnistaa helposti.
Myynnissä Tokai LS75. Hinta 650e sis toimitus. Pistäkää pikaviestiä jos kiinnostaa. | |
Parhaimmillaan soittaminen on sitä, kun soitin tuntuu vartalon osalta. Ikään kuin olisi saanut uudenlaisen raajan. Silloin kitaralla laulaa, huutaa, kuiskii, juttelee...
Kitarassa on mojoa, jos se pystyy tarjoamaan edellä mainitun kokemuksen. Niinpä, jotta kitarassa olisi mojoa, täytyy sitä olla myös soittajassa.
Hopeakala: https://www.facebook.com/Hopeakala // http://hopeakala.bandcamp.com/ | Kuha
02.09.2013 20:23:34 | |
|
Objectif Lune: Parhaimmillaan soittaminen on sitä, kun soitin tuntuu vartalon osalta. Ikään kuin olisi saanut uudenlaisen raajan.
Sitä kutsutaankin "raajatilaksi".
Old Fenders never die | |
Voisko mojo olla jokin epätäydellinen,jonka kanssa syntyy kuitenkin selittämätön harmonia?Vähän niinkuin Vaimonkin kanssa,ei välttämättä rastitustehtävässä saa täysiä pisteitä,mutta silti en olisi valmis vaihtamaan siihen täydet piteet saaneeseen.
"Vähän" pitää prässätä ja nostaa stressitasoa,liian helpolla tulluthan ei välttämättä sykäytä.Mitä näihin esteettisiin seikkoihin tulee,väistämättä ajautuu taas vertaukseen
naisista,joku tykkää siitä vimosen päälle missistä jossa kaikki on ulkoisesti tinkimätöntä ja toinen ehkä on aivan toisella äärilaidalla.
Mene ja ole tietävinäsi:ehkäpä kyse on kuitenkin monologista joka kuitenkin jossain määrin tuntuu soittajasta itsestään dialogilta hengettömän materian kanssa,muodostaen kuitenkin jonkin taistelun kautta saadun,positiivisen symbioosin kaltaisen tilan pelimannissa.
Tällaisen simppelin kaverin loppupäätelmä kuuluu:Materia itsessään:Ei Mojoa!(täytyy olla jotain selittämätöntä)
Vasta kun on valmis epäonnistumaan,on valmis onnistumaan. | |
Pakko oli vielä yskäistä tosta relicoinnista,kun joku sitä sivusi.Omasta mielestä aika huvittavaa hommaa maksaa siitä,että joku naarmuttaa sun kitaraa,ostaiskohan joku uuden relic-Mersun,silleen vähän kevyemmin avaimella kylkeen rapsutellun,tai sit sellasen heavy-relicin,jolla ois käyty pari jokamiesluokan osakilpailua,sen jälkeen kun se ois ensin toiminut taksina Helsingin keskustassa muutaman pitkän viikonlopun.
Takapenkki ynnä jalkatilat ois keränneet huomattavan määrän uskottavuutta,erinäistenkin eritteiden kyllästämässä muodossa ja kuskinpenkin selkänojassa muutama puukonmentävä reikä.Voi olla et kovin montaa ostajakandidaattia ei löytyis.
-No tulihan yskäistyä
Vasta kun on valmis epäonnistumaan,on valmis onnistumaan. | |
Jukka Häikiö: Pakko oli vielä yskäistä tosta relicoinnista,kun joku sitä sivusi.Omasta mielestä aika huvittavaa hommaa maksaa siitä,että joku naarmuttaa sun kitaraa,ostaiskohan joku uuden relic-Mersun,silleen vähän kevyemmin avaimella kylkeen rapsutellun,tai sit sellasen heavy-relicin,jolla ois käyty pari jokamiesluokan osakilpailua,sen jälkeen kun se ois ensin toiminut taksina Helsingin keskustassa muutaman pitkän viikonlopun.
Takapenkki ynnä jalkatilat ois keränneet huomattavan määrän uskottavuutta,erinäistenkin eritteiden kyllästämässä muodossa ja kuskinpenkin selkänojassa muutama puukonmentävä reikä.Voi olla et kovin montaa ostajakandidaattia ei löytyis.
-No tulihan yskäistyä
Samaa olen ihmetellyt. Hommahan menee niin, että tehtaalla viimeisteky menee ns. vituiks, jolloin otetaan koneraspilla suurin osa lakoista huts-helkuttiin, näytetään vähän hiekkapaperia ja Da Dam, läiskästään reilusti hintaan plussaa.
Kaippa ostaja saa sitä mojoa tietoisuudesta, että on maksanut reilusti ylihintaa verrattuna siihen huolella tehtyyn saman mallin kitaraan.
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta ethän sinä sitä tiedä. | |
Jukka Häikiö: Pakko oli vielä yskäistä tosta relicoinnista,kun joku sitä sivusi.Omasta mielestä aika huvittavaa hommaa maksaa siitä,että joku naarmuttaa sun kitaraa,ostaiskohan joku uuden relic-Mersun,silleen vähän kevyemmin avaimella kylkeen rapsutellun,tai sit sellasen heavy-relicin,jolla ois käyty pari jokamiesluokan osakilpailua,sen jälkeen kun se ois ensin toiminut taksina Helsingin keskustassa muutaman pitkän viikonlopun.
Takapenkki ynnä jalkatilat ois keränneet huomattavan määrän uskottavuutta,erinäistenkin eritteiden kyllästämässä muodossa ja kuskinpenkin selkänojassa muutama puukonmentävä reikä.Voi olla et kovin montaa ostajakandidaattia ei löytyis.
-No tulihan yskäistyä
Jotkut ihmiset väittävät että kitara ja auto ovat eri asioita? | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
