Kitarat: kitarakamat ›

Oma 2008 Standard painaa 4,1 kg. Kantta koputtelemalla kyllä kuulee mistä kohtaa on alta ontto, muttei se kyllä perus chamberedin mukaan mene (tuon aiemman themusiczoon linkin kuvien mukaan). Ehkä jollain jäänyt hommat kesken ja joku toinen liimannut kannen kiinni. "No menköön saatana."
 
Edit: Mutta hyvin soi. Se kai on pääasia.

JeKo: Monet kovasti väittävät, että ainakin osassa 50-luvun Les Pauleissa käytettiin afrikanmahonkia mikä on paljon kevyempää kuin hondurasmahonki. Ilmeisesti Gibsonilta on ainakin löytynyt 50-luvulta peräisin olevia ostokuitteja, joista selviää että afrikanmahonkia on tilattu isot määrät. Se mihin ne on sitten lopullisesti käytetty, lienee vaan herran tiedossa.
 
Ilmeisesti ne ostokuitit ja muut lappulippuset oli kuulemma jotain muuta tiettävästi, oletetaan ainakin tai huhupuheita kuull.. =)
 
Eli asia oli kyllä niin päin, että kun honduras-mahongin saatavuus meni huonoksi, jouduttiin mm. Gibsonilla siirtymään afrikkalaisen mahongin käyttöön. Asasta on mm. alan kirjallisuudessa tuotettu melkoisen monia palstamillimetrejä, ja sieltä voi lukea kattavasti miten nää puu-asiat menivät oikeesti.
Homman ydinhän on se, etteivät ne sällit sieltä Kalamazoon tehtaalta 70-luvulla(kaan) lähteneet palstalle moottorisahan kanssa, vaan homma menee siten, että ne puutkin toimittaa joku muu taho sinne tehtaalle. Ja muillekin soitinvalmistajille.
Saatavuuteen ei vielä tuolloin vaikuttanut mikään CITES -pykälä, FSC-sertifiointi eikä muukaan, olipahan vaan sen verran tuota hondurasmahonkia hakattu, ettei ollut enää oikein saatavilla tarvittavaa määrää, soitinrakennukseen käypästä puuta. Loppupelissähän tuota nimenomaista puutahan käyttivät suuremmassa määrin muutkin, ei ainoastaan Gibsonin soitinrakentajat, vaan mm. huonekaluteollisuus ym. alat..
Afrikanmahonki taas osoittautui ihan luontaisestikin painavammaksi lajikkeeksi, ja normaalin vaihtelun puitteissa siellä oli toki kevyempää, kuin myös aivan kohtuuttoman painavaakin sahatavaraa tarjolla..

fox: Ilmeisesti ne ostokuitit ja muut lappulippuset oli kuulemma jotain muuta tiettävästi, oletetaan ainakin tai huhupuheita kuull.. =)
 
Eli asia oli kyllä niin päin, että kun honduras-mahongin saatavuus meni huonoksi, jouduttiin mm. Gibsonilla siirtymään afrikkalaisen mahongin käyttöön. Asasta on mm. alan kirjallisuudessa tuotettu melkoisen monia palstamillimetrejä, ja sieltä voi lukea kattavasti miten nää puu-asiat menivät oikeesti.
Homman ydinhän on se, etteivät ne sällit sieltä Kalamazoon tehtaalta 70-luvulla(kaan) lähteneet palstalle moottorisahan kanssa, vaan homma menee siten, että ne puutkin toimittaa joku muu taho sinne tehtaalle. Ja muillekin soitinvalmistajille.
Saatavuuteen ei vielä tuolloin vaikuttanut mikään CITES -pykälä, FSC-sertifiointi eikä muukaan, olipahan vaan sen verran tuota hondurasmahonkia hakattu, ettei ollut enää oikein saatavilla tarvittavaa määrää, soitinrakennukseen käypästä puuta. Loppupelissähän tuota nimenomaista puutahan käyttivät suuremmassa määrin muutkin, ei ainoastaan Gibsonin soitinrakentajat, vaan mm. huonekaluteollisuus ym. alat..
Afrikanmahonki taas osoittautui ihan luontaisestikin painavammaksi lajikkeeksi, ja normaalin vaihtelun puitteissa siellä oli toki kevyempää, kuin myös aivan kohtuuttoman painavaakin sahatavaraa tarjolla..
 
Näin se menee. Muistelen, että Les Paul forumilta löytyy tarkka tieto siitä, minä vuonna Custom Shop siirtyi takaisin Hondurasin mahonkiin, joka on kevyempää kuin afrikkalainen mahonki, jota käytetään perusmalleissa ja vanhemmissa CS-kitaroissa.
 
Mitä tulee 1959-60 valmistettujen Les Paulien painoihin, niissä oli myös aika lailla vaihtelua. Tarkaa tietoa löytyy Beauty of the Burst kirjasta. Muistaakseni haarukka oli n. 3,6 -4,4 kg.

milahtee:
Mitä tulee 1959-60 valmistettujen Les Paulien painoihin, niissä oli myös aika lailla vaihtelua. Tarkaa tietoa löytyy Beauty of the Burst kirjasta. Muistaakseni haarukka oli n. 3,6 -4,4 kg.
 
Kyllä, ja tuo kirja muutenkin olis kiinnostavaa (ja suositeltavaa..) luettavaa kaikille, jotka tuon alkupään tuotannon LP-kitaroista tietoa haluavat. Mikseipä muillekin. Hyvin kattavasti nuo sunburst stankut siellä on käsitelty, sekä 60-luvun kitaranrakennuskin.

Rämppy: Mitä olen jutellut mm. kitarapajalla, niin arvostetuimmat 50-luvun LesPaulit eivät yleensä olleet kovin painavia, tietysti poikkeuksiakin löytyy. Monet ovat sitä mieltä, että kevyemmät yksilöt soivat paremmin, kun puhutaan umpipuisista eikä nykyajan poratuista Lespoista. Ja soittoergonomian kannalta ero on merkittävä, kun soitetaan pitkiä iltoja. Fenderin kohdalla kevyempien yksilöiden suurempi arvostus näkyy selkeämmin. Painavia fenkkuja pukkasi 70-luvun lopun huonoina vuosina, kun tehtaalla ei valikoitu käytettäviä puita kuten ennen. Ei niitä edelleenkään huippufendereinä pidetä, ovatpahan vain vanhoja ja liian painavia.
 
Noissa arvostusasioissa menee helposti puurot ja vellit sekaisin. Kannattaa huomata, että vintagekitaroiden arvostuksessa olennaista on niiden harvinaisuus ja keräilyarvo ei niinkään se soundi. Tuskinpa toisaalta kellään on varaa jotain neljänsadantonnin kitaraa paskaksikaan haukkumaan...vai?
 
Mitä taas tulee seitkytluvun lopun fendereihin, niin ei niitä pidätä huonoina siksi, että olivat painavia, vaan siksi että silloin kriisissä olevalta tehtaalta tuli huonoa laatua. Kyllä niistä laatuongelmista kuulin silloin itsekin kun omaa kitaraani pajalta olin ostamassa. Painavia ne nimittäin oli muutkin tuon ajan kitarat. Tuskin niitä huonoja (lue valmistusviallisia) yksilöitä on tähän päivään säilynyt, koska ne seiskaysit joita olen itse kokeillut (omani mukaanluettuna) ovat aivan priimaa kamaa, mutta painavia ihan kiistatta kyllä nykykitaroihin verrattuna.
 
Mutta kysehän ei ollutkaan alunalkaen fendereiden laatu eri aikakausina tai gibsoneiden keräilyarvo, vaan se puun painon merkitys suhteessa soundiin. Minä luulen, että puun painon merkitys suhteessa soittoergonomiaan on paljon olennaisempi asia kun mikään soundikysymys.

Toisaalta on hyvä muistaa, että vintagekitarailmiö syntyi juuri 70-luvulla kun soittajat huomasivat vanhojen soittimien olevan ylivertaisia sen ajan tuotantoon verrattuna. Eräs usalainen kitarakeräilijä ja Gibson-ekspertti kertoi minulle mieleenpainuvan tarinan siitä, kun hän lähti 70-luvun alkupuolella opiskelemaan ja päätti ostaa ensimmäisen kunnon kitaran. Hän otti upouuden straton, koska se ei maksanut kuin 50 taalaa enemmän kuin liikkeessä ollut '57 strato.

Öö. 2008 Std Plus 3,86kg ja '10 Traditional Pro 4,28kg "digimatkalaukkuvaakatarkkuudella", eli neljän kilon molemmin puolin.
 
Absoluuttista painoa oleellisempaa kuitenkin soundi ja miten se paino loppupelistä jakautuu. Paksumpikaulainen ja kevyempirunkoinen '08 on erittäin tasapainoinen ja hyvä sylissä (ja inspiroivampi helpommin syttyvä akustinen sointi). Hihnan kanssa stondaillessa ohutkaulainen/takapainoinen trad. toimii huomattavasti paremmin.
 
Molempi parempi.

hallu:
Mutta kysehän ei ollutkaan alunalkaen fendereiden laatu eri aikakausina tai gibsoneiden keräilyarvo, vaan se puun painon merkitys suhteessa soundiin. Minä luulen, että puun painon merkitys suhteessa soittoergonomiaan on paljon olennaisempi asia kun mikään soundikysymys.
 
Näin juuri, mutta kyllähän nämä tuppaa aina välillä hieman sivupolkujakin kiertelemään..
Puun painolla ei sinällään ole soundiin merkitystä, se, millä on, on, onko kyseisellä puulla niitä "akustisia ominaisuuksia". Jopa sähkökitaralla pitää moisia olla.
Koko homman ydin on siinä, kuinka käytetty runkopuu yllä pitää kielen värähtelyä, vaiko onko niin huono juttu, että se demppaa (vaimentaa) värähtelyt liian nopeasti. Jos kieli ei värähtele, ei sillä mikillä ole mitään, mikä indusoisi kelalle jännitettä - eipä kuulu vahvistimesta soundia ei.
Tähän ei sillä painolla ole vaikutusta, jos se painavakin puu on akustisesti "elossa"
 
Voipa tähän taas laittaa sen stoorin aikakaudelta, jolloin itsekin tein noita soittimien virittelyjä ja fiksauksia - puhumme siis ns. "messinkikaudesta". Soittimiin piti siis saada lisää massaa ja painoa, etenkin kielten "tukipisteisiin" joten ehdottomasti piti olla messinkisatula, tallassa myös massaa ja messinkiä. Tuon ajan "huipennus" oli useinkin mainitsemani, Hoshino/Ibanezin kitarapuolen pääsuunnittelija Jeff Hasselberger, ja hänen kokomessinkinen Ibanez Artist-kitaransa, joka oli palttiarallaa 42 kg painava. Oliko siinä ultimaattinen sustain, saatatte kysyä? No eipä ollut, mutta soi tiettävästi ihan OK, tosin soundi oli ylä-keskialuepainotteinen, hiukka "ohut".
 
Vielä jos hiukan sivuaisin noita "oikeita" vintagesoittimia, niin on todettava, että jos niitä katsoo ihan vaan soittimina, niistä löytyy monenmoista. Löytyy aivan loistavaa, sekä myös soittimina vähemmän hyviä, sekä kaikkea siltä väliltä.
Pitää myös ihan omana mielipiteenä todeta tähän, että minun mielestäni nykyisin valmistettujen soittimien yleinen taso on huomattavasti tasaisempaa, johtuen valmistusmetodien muutoksista. Mutta, niin kauan kuin soittimia orgaanisista materiaaleista (puu !!) tehdään, siinä on aina materiaalista johtuvat riskit olemassa. Oli se valmistaja mikä hyvänsä, vaikka kapallisen eri palkintoja voittanut soitinrakentajamestari..

fox: Näin juuri, mutta kyllähän nämä tuppaa aina välillä hieman sivupolkujakin kiertelemään..
Puun painolla ei sinällään ole soundiin merkitystä, se, millä on, on, onko kyseisellä puulla niitä "akustisia ominaisuuksia". Jopa sähkökitaralla pitää moisia olla.
Koko homman ydin on siinä, kuinka käytetty runkopuu yllä pitää kielen värähtelyä, vaiko onko niin huono juttu, että se demppaa (vaimentaa) värähtelyt liian nopeasti. Jos kieli ei värähtele, ei sillä mikillä ole mitään, mikä indusoisi kelalle jännitettä - eipä kuulu vahvistimesta soundia ei.
Tähän ei sillä painolla ole vaikutusta, jos se painavakin puu on akustisesti "elossa"
 
Voipa tähän taas laittaa sen stoorin aikakaudelta, jolloin itsekin tein noita soittimien virittelyjä ja fiksauksia - puhumme siis ns. "messinkikaudesta". Soittimiin piti siis saada lisää massaa ja painoa, etenkin kielten "tukipisteisiin" joten ehdottomasti piti olla messinkisatula, tallassa myös massaa ja messinkiä. Tuon ajan "huipennus" oli useinkin mainitsemani, Hoshino/Ibanezin kitarapuolen pääsuunnittelija Jeff Hasselberger, ja hänen kokomessinkinen Ibanez Artist-kitaransa, joka oli palttiarallaa 42 kg painava. Oliko siinä ultimaattinen sustain, saatatte kysyä? No eipä ollut, mutta soi tiettävästi ihan OK, tosin soundi oli ylä-keskialuepainotteinen, hiukka "ohut".
 
Vielä jos hiukan sivuaisin noita "oikeita" vintagesoittimia, niin on todettava, että jos niitä katsoo ihan vaan soittimina, niistä löytyy monenmoista. Löytyy aivan loistavaa, sekä myös soittimina vähemmän hyviä, sekä kaikkea siltä väliltä.
Pitää myös ihan omana mielipiteenä todeta tähän, että minun mielestäni nykyisin valmistettujen soittimien yleinen taso on huomattavasti tasaisempaa, johtuen valmistusmetodien muutoksista. Mutta, niin kauan kuin soittimia orgaanisista materiaaleista (puu !!) tehdään, siinä on aina materiaalista johtuvat riskit olemassa. Oli se valmistaja mikä hyvänsä, vaikka kapallisen eri palkintoja voittanut soitinrakentajamestari..
 
Siis, joo olet luonnollisesti oikeassa. Mun kirjoituksista saa varmasti sellaisen kuvan etten antaisi sähkökitaran akustisille ominaisuuksille lainkaan painoarvoa. Tottakai annan ja pidän tärkeänä sitä miten sähkökitaran ääni syttyy ja säilyy etc. ja en ollenkaan halua kiistää etteikö runko- ja etenkin kaulamateriaalit olisi avainasemassa siinä.
 
Ymmärrykseni on kovin rajallinen, mutta välillä tekee hiukan mieli tuoda esille sitä seikkaa, että asiat ovat moniselitteisiä eikä asioita voida aina yksinkertaistaa nostamalla jokin yksityiskohta ja todeta, että kaikki johtuu siitä. Ehkä toisinaan itse syyllistyn kärjistyksiin siinä samalla.
 
Mitä muuten puun akustisiin ominaisuuksiin tulee, niin itseäni joskus mietityttää kun näkee todella näyttävistä ja kauniista puista tehtyjä soittimia, että minkähän verran on soinnissa maksatettu sitä ulkonäköä. Ei varmaan laatusoittimissa niin tehdä, mutta veikkaan ettei niitä loimu- ja linnunsilmäsyykuvioita sun muita valita niiden akustisen erinomaisuuden takia vaan nimenomaan ulkonäön takia. Joskus varmaan voi kaunis puu houkutella tinkimään siitä akustisista ominaisuuksista. Silmillähän me monesti kitaroita ostamme. Akustissa kitaroissahan monesti ne kaikkein parhaat soittimet ovat aika tylsän näköisiä (rumat ne vaatteilla koreilee ja silleen...).

Mukava nähdä Kettu pitkästä aikaa aktiivisena keskusteluissa :)

AngieRainbow: Mukava nähdä Kettu pitkästä aikaa aktiivisena keskusteluissa :)
 
Kyllähän täällä aina toisinaan tulee poikkeiltua.. ;)
 
Hallulle sen verran noista "kuviollisista" puista, että saattaa olla vallankin noissa "itäisten maitten" kitaroissa se kuvion vaikutus vähäinen, kas kun siellä päin on tapana että pintapuun päälle liimataan viiluna tuo loimu- tai quilttivaahtera. Ihan käytännön syistä, sillä etupäässä tuo "kuvioituminen" on ominaisuus Acer macrophyllum-, sekä Acer saccharinum- lajeilla. Eli isolehti- ja sokerivaahteroilla. Totta kai ihan eurooppalaisillakin lajeilla tuota loimuuntumista esiintyy, mutta noilla kahdella se on "näyttävämpää".
Kyseinen puu taas on suhteellisen tyyristä, ja rahtaaminen itään kallista, joten viiluna päästään kustannustehokkaampaan tulokseen, esim. juuri noilla itäisten maitten tehtailla.
 
Tämän löpinän perimmäinen ajatus siis oli se, että kansipuun päälle liimattuna se ohut viilu ei varmasti siihen soundiin sillä tavoin suuntaan tai toiseen vaikuta, toisin kuin täysvahvuisesta kuviollisesta puusta tehty kansi. Ja kyllähän se "lopputuotteen" hinnassakin jollain tavoin näkyy??

Just kattoin tuon oman Gibson LP standard 2012 mallin painon.
 
3,6 - 3,7 kg haarukassa

pappasfin: Just kattoin tuon oman Gibson LP standard 2012 mallin painon.
 
3,6 - 3,7 kg haarukassa
 
Eikö sen pitäisi olla se ontoksi koverrettu? mulla on tuo 1995 LP standard suunnilleen saman painoinen ja siinä on vain kevennysporaukset (siis sama kuin nykyinen traditional).

hallu: Eikö sen pitäisi olla se ontoksi koverrettu? mulla on tuo 1995 LP standard suunnilleen saman painoinen ja siinä on vain kevennysporaukset (siis sama kuin nykyinen traditional).
 
Se on sitä keskikastia eli lainatakseni Gibsonin sivuston tekstiä "middle ground between traditional weight relief and chambering"
 
Alla olevan linkin sivuston alimmainen kuva ja teksti just ennen sitä ja jälkeen kuvaa tuota mun 2012 mallin bodyn juttuja.
 
http://www2.gibson.com/News-Lifesty … son-les-paul-guitars-0615-2012.aspx
 
Mä olen ihan hemmetin tykästynyt tuohon mun Gibsonin 2012 malliin, tosin se on ainoa Gibson mitä omistan, vaikka olin vannoutunu stratomies niin ei ole pätkääkään kaduttanu vaan päin vastoin, hieno soitin kaikin puolin ollut.

pappasfin: Se on sitä keskikastia eli lainatakseni Gibsonin sivuston tekstiä "middle ground between traditional weight relief and chambering"
 
Alla olevan linkin sivuston alimmainen kuva ja teksti just ennen sitä ja jälkeen kuvaa tuota mun 2012 mallin bodyn juttuja.
 
http://www2.gibson.com/News-Lifesty … son-les-paul-guitars-0615-2012.aspx
 
Mä olen ihan hemmetin tykästynyt tuohon mun Gibsonin 2012 malliin, tosin se on ainoa Gibson mitä omistan, vaikka olin vannoutunu stratomies niin ei ole pätkääkään kaduttanu vaan päin vastoin, hieno soitin kaikin puolin ollut.
 
Juu, nyt mä tajuan (katsoin tuo linkin). Ymmärrän hyvin sinua. Itsekin tykkään tuosta omasta -95 lespasta, mutta liikkeessä kokeiltuani uusia stankkuja, niin kyllä sellainen houkuttelisi. Jotenkin tuossa koverretussa podyssa on vielä enemmän semmoista "värinää" ja "henkeä", vaikka ei tuo omanikaan mikään kuollut ole:-).
 
Itse tykkään stratosta ja telestä, vallankin kun tarvitaan herkkyyttä ja dynamiikkaa ne ovat ihan omaa luokkaansa siinä Lespauli on herkkä ja dynaaminen myös, mutta astetta paksummassa rekisterissä siis täyteläisyyttä ja voimaa kun haluaa niin ei ole lespan voittanutta. Paitsi tuo Carvin on ihan uusi tuttavuus joka on ollut todella mielenkiintoinen kaveri. Siinä jotenkin yhdistyy straton herkkyys ja lespaulin voima, mutta se on jotenkin tasaisempi (ehkä se aktiivielektroniikka tuo siihen sellaista ennustettavuutta tms.). Joka tapauksessa mun mielestä stratossa, telessä ja lespaulissa on jokaisessa se oma jäljittelemätön soundinsa ja tatsinsa. Ne ovat ikäänkuin omia arkkityyppejään, jotka toimivat mittapuuna kaikille muille.

Minulla on 2011 vuoden Les Paul Tradiotional ja se on aika painava, varmaan lähemmäs 5 kiloa. En oo luotettavasti voinut punnita sitä, mutta ei sen painosta oo vielä koitunut minulle kohtuutonta haittaa. Istuen soittaessa ei ihan pysy paikallaan parhaassa soittoasennossa enkä pysty sillä soittamaan "yhdellä kädellä" eli joku sointu otelaudalta ja kitara otelauta kädellä niin kauas kun hihna antaa myöten, ja se antaa =) Tuppaa soinnut menemään vähän ylävireeseen. Mutta silti ihan huippu kitara.