Kitarat: kitarakamat ›

Arabian Lauri: SD:n yksikelaisten kokoiset humpparit ovat varmasti tömäkän kuuloiset.
 
Samaan aiheeseen tekeekin mieli niputtaa iteseäni askarruttanut kysymys siitä että kuinka hyvin onnistuu kaksikelaisten single coil-kokoisten mikkien puolittaminen push-pull potikalla. Esim SD:n Everything Axe -paketin tapauksessa?
 
Onko mahdolista kytkeä nuo humpparit niin että tuolla potikalla kitara olisi kytkettävissä Single coil-modeen ja takas humpparimodeen? Jos onnistuu, niin kuinka hyvin nuo mikit toimivat normaaleina straton mikkeinä? Säilyykö straton heleä luonne?
 
Itselläni on/ollut useampi mikkivariaatio eri stratoissa, mutta:
Tuo SD:n everything Axe on yhdessä niistä.
Sillä eroavaisuudella tosin, että keskimikki on vanha fender yksikelainen. Tarkemmin en ks. mikistä tiedä. Lisäksi kitara itsessään soi kirkkaasti ja akustisesti hyvin, johon vaikuttanee ratkaisevasti teräs-block, ja paksuhkot nikkelikielet.
Ja tietysti puut kepakossa.
Kytkentä on: yksi vola, yksi tone. Potikat ovat oudot muinaiset DDR-tyyppiset itä-möhkäleet(?) ja ohmeja lienee 500.
Joka tapauksessa, Duncanin setti on mielestäni loistava. Puolituskytkimellä voi liikkua helinästä botneen, ja "väliasennot" viimeistelevät tarpeet stratomaisen herkku helinä/kolinan suhteen. Väliasentojen kanssa humpparius ei tuhoa mielestäni helyä lainkaan. Eikä totta puhuen muutenkaan, stratona pysyy.
 
Ari Lappalainen on erittäin hyvä vaihtoehto myös. Stratomikkien lisäksi hän teki teleeni mikit, jotka ovat paremmat, kuin osasin ikinä odottaa.
Samoin kävi muidenkin mikkien kanssa, jotka hän teki.
Ja väitteet Axe-setin muuttamisesta stratosta lespaksi, ei mielestäni pidä paikkaansa. Ymmärrän pointin, mutta pointti puutuu, lopulta.
Tässä kaksi laatu-maailmaa, mitä mikkihin tulee. Mielestäni.
 
Kamu harrastaa Rio Grande:ja. Niissä on myös munaa niin, että kateeksi käy.

Käsittääkseni Fenderillä silloin alkuaikoina mikit olivat paljon enemmän yksilöitä kuin tänä päivänä. Kun siis puhutaan 50 tai 60-luvun straton soundista niin onhan siinä varmasti joitakin samoja asioita joista sen soundin erottaa sinne vuosikymmenelle. Kuitenkin nykyään tehdään koneellisesti aika samanlaisia ja niitä soundi eroja ei ole niin paljoa mikeissä kuin joskus silloin 50 vuotta sitten.
 
Itseä on aina hieman mietityttänyt , että miksi stratoon pitäisi saada joku tajuttoman kuuma takamikki soundi johonkin hevin veivaamiseen. Eihän kukaan tilaa Custom Shop Jacksonin Randy Rhoads malliakaan straton kammella ja kolmella yksikelaisella jotka toimivat parhaiten rautalanka ja surf musiikissa. Eikä kukaan halua Ibanezin 8-kielista RG näköistä kitaraa telen tallalla ja mikeiksi sellaiset jota sekä kuulostavat että näyttävät vanhoilta telen mikeiltä.
Originaaleissa Rhoadsille tehdyissä kitaroissahan oli straton kampi kylläkin ,mutta muuten oli sitten humbuckerit. Voi olla ,että näitä Rhoadseja on yksikelaisillakin muutama tehty,mutta epäilisin että niissä olisi kovinkaan vintage soundia haettu.
 
Joo,tiedän että jokainen saa haluta ja soittaa ihan millä soundilla ja kitaralla haluaa. Tekeehän Fender toki itsekkin näitä humbucker malleja ja valikoimaa on kyllä muutenkin aika paljon ja on monen hintaista mistä valita.

mpekkanen: Itseä on aina hieman mietityttänyt , että miksi stratoon pitäisi saada joku tajuttoman kuuma takamikki soundi johonkin hevin veivaamiseen
 
Noh, esim. omissa cover-bändikuvioissa pääsen soittamaan kaikkea 60-luvun soulista hard rockiin eli soundien tuottamiseen tarvitaan sekä vintagespeksattua single coilia että roughimpaa humpparia.
 
Stratocaster yksinkertaisesti on mun kitaramalli. Olen tottunut siihen sekä ergonomisesti että ulkonäollisesti. Mulle oli luonnollisempi valinta hankkia näitä rankemman pään kipaleita varten toinen strato ja asentaa siihen SD:n humpparisetti kuin esim. yrittää istuttaa kouraan jotain Charvelia tai vastaavaa "hevanderikeppiä", joka ei sovi käteen eikä tyyliin. Modatussa stratossa on tuttu tuntuma, mutta uusi sointi.
 
Siksi.

jumara: Noh, esim. omissa cover-bändikuvioissa pääsen soittamaan kaikkea 60-luvun soulista hard rockiin eli soundien tuottamiseen tarvitaan sekä vintagespeksattua single coilia että roughimpaa humpparia.
 
Stratocaster yksinkertaisesti on mun kitaramalli. Olen tottunut siihen sekä ergonomisesti että ulkonäollisesti. Mulle oli luonnollisempi valinta hankkia näitä rankemman pään kipaleita varten toinen strato ja asentaa siihen SD:n humpparisetti kuin esim. yrittää istuttaa kouraan jotain Charvelia tai vastaavaa "hevanderikeppiä", joka ei sovi käteen eikä tyyliin. Modatussa stratossa on tuttu tuntuma, mutta uusi sointi.
 
Siksi.
 
Kiitos. Kuin minun suustani. Ei lisättävää. +

mpekkanen: Käsittääkseni Fenderillä silloin alkuaikoina mikit olivat paljon enemmän yksilöitä kuin tänä päivänä. Kun siis puhutaan 50 tai 60-luvun straton soundista niin onhan siinä varmasti joitakin samoja asioita joista sen soundin erottaa sinne vuosikymmenelle. Kuitenkin nykyään tehdään koneellisesti aika samanlaisia ja niitä soundi eroja ei ole niin paljoa mikeissä kuin joskus silloin 50 vuotta sitten.
 
50-luvun ja 60-luvun alun Stratoissa (ja toki muissakin soittimissa) oli tosiaan suuria yksilöllisiä vaihteluita. Tämä johtui siitä että kaikki tehtiin käsipelillä ja toleranssit olivat eri mitä nykytuotannossa (suurelta osin koneellisesti tuotettuja ja valvottuja). Hyviä esimerkkejä tästä löytyy vaikka kuinka paljon, tässä muutama:
- Gibson käytti kuuluisissa PAF-mikeissään niin AlNiCo II, IV kuin V magneetteja, vähän sen mukaan mitä kulloinkin oli saatavilla.
- Sekä Fenderin että Gibsonin mikkien käämintäkoneita käytettiin käsivoimin ja niiden käämilangan kierrosmäärät vaihtelivat paikoitellen rajustikin... riitti että kierrosmäärät olivat "sinnepäin". Humbuckereissa oli monesti epäsymmetriset kelat, jotka tekivät niistä aavistuksen kirkassoundisempia mitä modernit "vintage spec." mikit valtavalmistajilta.
- Fender joutui aikanaan Teleä ja myöhemmin Stratoa varten valmistamaan myös työstötyökalut ja -laitteet joilla soittimia voitiin valmistaa. Työkalujen ja -koneiden kuluessa, myös toleranssit kasvoivat. Jokainen kaulaprofiili hiottiin käsin, useiden eri henkilöiden toimesta. Tästä johtuen "Jorman" tekemä C, V tai U-shape kaula on erilainen mitä "Marketan" tekemä. Samaa voidaan soveltaa rungon sahaukseen, reunojen pyöristyksiin jne. jne.
 
Tämä on mielestäni myös se seikka, miksi vanhat soittimet ovat todella mielenkiintoisia. Ne ovat niin vahvasti yksilöitä verrattuna nykypäivän tehdastuotettuihin soittimiin. Toinen PAF-mikki kuulostaa paremmalta kuin toinen, toinen '62 Strato tuntuu paremmalta kuin toinen. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kaikki vintage-koneet eivät ole täyttä timanttia.

McNulty: 50-luvun ja 60-luvun alun Stratoissa (ja toki muissakin soittimissa) oli tosiaan suuria yksilöllisiä vaihteluita. Tämä johtui siitä että kaikki tehtiin käsipelillä ja toleranssit olivat eri mitä nykytuotannossa (suurelta osin koneellisesti tuotettuja ja valvottuja). Hyviä esimerkkejä tästä löytyy vaikka kuinka paljon, tässä muutama:
- Gibson käytti kuuluisissa PAF-mikeissään niin AlNiCo II, IV kuin V magneetteja, vähän sen mukaan mitä kulloinkin oli saatavilla.
- Sekä Fenderin että Gibsonin mikkien käämintäkoneita käytettiin käsivoimin ja niiden käämilangan kierrosmäärät vaihtelivat paikoitellen rajustikin... riitti että kierrosmäärät olivat "sinnepäin". Humbuckereissa oli monesti epäsymmetriset kelat, jotka tekivät niistä aavistuksen kirkassoundisempia mitä modernit "vintage spec." mikit valtavalmistajilta.
- Fender joutui aikanaan Teleä ja myöhemmin Stratoa varten valmistamaan myös työstötyökalut ja -laitteet joilla soittimia voitiin valmistaa. Työkalujen ja -koneiden kuluessa, myös toleranssit kasvoivat. Jokainen kaulaprofiili hiottiin käsin, useiden eri henkilöiden toimesta. Tästä johtuen "Jorman" tekemä C, V tai U-shape kaula on erilainen mitä "Marketan" tekemä. Samaa voidaan soveltaa rungon sahaukseen, reunojen pyöristyksiin jne. jne.
 
Tämä on mielestäni myös se seikka, miksi vanhat soittimet ovat todella mielenkiintoisia. Ne ovat niin vahvasti yksilöitä verrattuna nykypäivän tehdastuotettuihin soittimiin. Toinen PAF-mikki kuulostaa paremmalta kuin toinen, toinen '62 Strato tuntuu paremmalta kuin toinen. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kaikki vintage-koneet eivät ole täyttä timanttia.
 
Täysin samaa mieltä ja kiitos ,että kirjoitit aiheesta vielä laajemmasti. Ei mitään lisättävää plussan laitoin.

McNulty: - Sekä Fenderin että Gibsonin mikkien käämintäkoneita käytettiin käsivoimin ja niiden käämilangan kierrosmäärät vaihtelivat paikoitellen rajustikin... riitti että kierrosmäärät olivat "sinnepäin". Humbuckereissa oli monesti epäsymmetriset kelat, jotka tekivät niistä aavistuksen kirkassoundisempia mitä modernit "vintage spec." mikit valtavalmistajilta..
 
Ei kai niitä kierroksia silloin kukaan mitenkään laskenut, kelat täyteen ja sillä hyvä. ;)

Fender pawn shop 51.
 
Mites porukoilla on kokemusta tuommoiseta kamppeesta? Saako tuohon vaihdettua mikkejä ja minkälaisia? Minkälainen on orkkis soundi?

Joku vois myös kommentoida sitä että onko Dimarzion True Velvet single coileista "strato-mikeiksi".
 
Olisko tuohon mitään arvonlisää kenellään? Kiitos.

Illu: Ei kai niitä kierroksia silloin kukaan mitenkään laskenut, kelat täyteen ja sillä hyvä. ;)
 
Ois kyllä aika thv-sarjaa koittaa laskea noita mitenkään, ainakaan silmämääräsesti, kun käärimiskone pyörii tuhatta ja miljoonaa.
 
"Yks, kaks, kolme... eikum... v*ttu menin sekasi, otetaas alusta."
 
Ite oon käyttänyt SD:n Rails- sarjaa (tallassa Hot-, keskellä Vintage- ja kaulassa Cool Rails) ja oon ollu tyytyväinen siihen. Keskimikin ulostulo on vaan ärsyttävästi jonkun verran pienempi kuin talla- ja kaulamikkien, mutta muutoin ei ole oikein valittamista. Varsinkin Cool rails on ollu hiton maukassoundinen mikki, se on omasta mielestäni paras noista kolmesta kun laulelee niin ilmavasti ja luonnollisesti.
 
Yksikelaisten ja humppareiden välisessä sodassa nää jää valitettavan kompromissimäiseksi ratkaisuksi. Omaan makuun puhtaat soundit on hyvät, mutta monelle vintagehenkiselle ei varmana kelpaa samaten, kun säröjä ei välttämättä lähde jokaisen metallisemman henkilön makuun niinkuin pitäisi.

Stalkah: Ois kyllä aika thv-sarjaa koittaa laskea noita mitenkään, ainakaan silmämääräsesti, kun käärimiskone pyörii tuhatta ja miljoonaa.
 
"Yks, kaks, kolme... eikum... v*ttu menin sekasi, otetaas alusta."
 
Onhan noita mekaanisia kierroslaskureita ollut maailman sivu, jos vaan olisi nähty tarvetta sellaiselle.

Illu: Onhan noita mekaanisia kierroslaskureita ollut maailman sivu, jos vaan olisi nähty tarvetta sellaiselle.
 
No tietysti on, mutta sen mainitseminen ei ois palvellu miun (turhan ja huonon) vitsin tarkotusperiä :P

John Mayerin Big Dipperit ois kiva saada erillismyyntiin. Alitehoiset on stratossa hyvät. Perkussiivista soundia ja dynamiikkaa.