Keskustelua raskaammasta musiikista ›

bedlam: Jotenkin odotin jotain ihan muuta kuin tätä samaa hevijyystöä... :(
 
"We've fully explored all of the elements that make us unique, from the epic and intense to the atmospheric and cinematic."
 
Se voi tietty olla mainosbullshittiä, mutta tuon kommentin perusteella siellä levyllä vois ollakin hyvinkin taas joku hypereeppinen puolen tunnin raita, joka ei olis rattatataa.

bedlam: Jotenkin odotin jotain ihan muuta kuin tätä samaa hevijyystöä... :(
 
DT on progressiivista metallia, joten mitäpä odotit? Pakkohan siellä on se metallimusiikin kuulua. Eiköhän tuolta uudeltakin löydy pehmeämpää DT:a.

Hiukan jo ehdein odottaa pitkästä aikaa kelvollista pelinavausta, mutta eih. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Taattua Teatteria siis!

Train of trought pelko iski päälle. Olihan tuo helvetin hyvä piisi jälleen kerran, mutta jotenki samanlainen saundimaailma, fillis... toivottavasti olen väärässä.

Eipä lähde meikälle taaskaan. Jotenkin nykyDT on meikälle semmoinen bändi joka yrittää (liian?) kovasti olla Dream Theater siinä täysin kuitenkaan onnistumatta. Kauhean väkinäistä vääntöä ja maneereitten toistamista plus päätöntä tilurunkuttelua vailla biisejä. Kaikki vapautuneisuus ja tekemisen riemu jota aisti vanhoista levyistä loistavat poissaolollaan. Olin kuitenkin fanipoika I&Wsta Octavariumiin saakka (tosin vieläkään en lämpene kunnolla Scenes from a memorylle), sen jälkeen jotain tapahtui joko bändissä tai minussa. Noita vanhoja levyjä kyllä pyörittelee silloin tällöin ihan mielellään mutta viimeisimmät eivät ole toimineet mulle ollenkaan.

Onpa laulu miksattu hiljaiselle, muutenkin jotenkin oudosti miksattu. Säkeistöissä kitara on ihan älyttömän kovalla. Pienoinen pettymys tämä kyllä on verrattuna viime levyyn. Tosin ei tuo On the Backs Of Angels:kään herättänyt mitään hirveitä riemunkiljahduksia ekalla kuuntelukerralla. Toivottavasti muu materiaali olisi kevyempää.

fadetoblack_: DT on progressiivista metallia, joten mitäpä odotit?
 
Joo, mutta oletin että tämä alavireinen jyystö olisi pikkuhiljaa Portnoyn mukana -jos ei hävinnyt- niin saanut edes uusia ulottuvuuksia. Edelliseltä levyltä löytyi se yksi jyystöriffibiisi (Bridges in the Sky) mutta alavireisen möyrimisen vastapainoksi siinä biisissä oli mitä upein kertsi ja väliosa, jotka nostivat kappaleen tyhjänpäiväisestä jyystöstä levyn kohokohdaksi. Tässä ei ole samaa tarttuvuutta ja väliosa on jälleen se perinteinen Rudessin hassuttelupilipali, Bridgesistä puuttui nuo ylimääräiset täytetilutukset ja koko instrumentaaliväliosa oli täyttä asiaa.
 
Noh, toki jos olisin kuullut vaikka Falling into Infinity -levyltä ekana maistiaisena Burning My Soulin, niin liekö olisin hankkinut koko levyä. Hyvä biisi tämä siihen (ja moneen muuhun DT:n jyystöön) verrattuna oli. Nämä ennakkomaistiaiset ei ole tän bändin kohdalla oikein koskaan osuneet, ei se Lie-viisukaan hirveästi säväyttänyt I&W-levyn jälkeen :D
 
E: tarkennetaan siis vielä, en ole yllättynyt että tällaista matskua levyltä löytyy. Mutta kun etukäteen tuntui että nyt on tulossa levy, jolla bändi haluaa tehdä jonkinlaisen statementin; levyllä ei nimeä, kansi simppeliydessään oikein toitottaa "uutta alkua", eka levy jossa Mangini biisinteossa mukana... Niin odotukset oli ekan maistiaisen suhteen jossain muualla. Tää biisi kun ollaan bändiltä kuultu jo miljoona kertaa aiemminkin.

Jes, tilutustam! Voe mahoton tuota Manginin soittoa :O

Biisi on ihan ok, mutta ei tuollasta koko levyllistä jaksa. Korkeintaan muutama tuollainen kappale kiitos.
 
Omasta mielestä soundit on ihan jees tosin mitään hirveen omaperästä ei kuulla. Rudess on tässä biisissä aika taustalla ja soittaa ne iänikuiset jousimatot ja sen yhden pakollisen pilipalisoolon.
 
No en nyt muutenkaan koskaan ole mikään suuri progemetallin ystävä ollut. DT on kuitenkin tehnyt ihan hyvääkin tavaraa esim. viime levyllä oli oikein mainioitakin kappaleita. Mistään pettymyksessä en missään tapauksessa tämän uuden levyn kohdalla aio puhua. Kunhan siellä nyt olisi edes muutama hyvä ralli soittolistalle lisättäväksi.

arppah8: Eipä lähde meikälle taaskaan. Jotenkin nykyDT on meikälle semmoinen bändi joka yrittää (liian?) kovasti olla Dream Theater siinä täysin kuitenkaan onnistumatta. Kauhean väkinäistä vääntöä ja maneereitten toistamista plus päätöntä tilurunkuttelua vailla biisejä. Kaikki vapautuneisuus ja tekemisen riemu jota aisti vanhoista levyistä loistavat poissaolollaan. Olin kuitenkin fanipoika I&Wsta Octavariumiin saakka (tosin vieläkään en lämpene kunnolla Scenes from a memorylle), sen jälkeen jotain tapahtui joko bändissä tai minussa. Noita vanhoja levyjä kyllä pyörittelee silloin tällöin ihan mielellään mutta viimeisimmät eivät ole toimineet mulle ollenkaan.
 
Mulle tuli kans sama mieleen tota uutta kuunnelessa. Jotenki taas tuntus käsijarru päällä olevan kun totakin kappaletta kuuntelee. Samat jutut kuultu jo parilla aikaisemmalla levyllä. Rummut kyllä kuulosti aika hyviltä jo tässä kipaleessa joten siltä osastolta varmaan voi oottaa jotakin siistejä juttuja. Nuo Rudessin pöljäilyt ovat kyllä ihan helvetin väsyneitä.

Shredator: Jes, tilutustam! Voe mahoton tuota Manginin soittoa :O
 
GiniManilla on hyviä juttuja kyllä kieltämättä! Hyvää komppia tuossa alussa varsinkin. Melkosta pulputusta tuo Petrussin H-vire riffittely ja ainakin skeba kuuluu. Kova on kaahaus päällä, mutta maaliin pääsevät jälleen. Ei ole Dream Theateria keksitty uudestaan, samoja koukkuja ja kikkoja mutta ...kyllähän tuo menettelee. Täytyy sitä kuitenkin taas Jäähallille vääntäytyä ensi vuonna...

Mitähän tuosta nyt sanois. No rummut ainaki jytää. Petruccin soundit tuntu aluks aika kököiltä, mutta soolossa aika mahtavan kirkkaat ja kuitenki sopivan paksut. Ei nyt ainakaan vielä mitään wau ilmiötä, nyt viides kuuntelukerta menossa. Instrumentaaliosuutta ennen on ihan toimiva laulumelodia, tuommonen aika tyypillinen DT-juttu. Alusta tulee muuten rytmisesti mieleen The test that stumped them all:in alku. Kitarasaundit kaipais semmosta Metropolis -henkisyyttä. Noh, katellaan ja ootellaan koko levyn julkistusta.

http://www.youtube.com/watch?v=JI_RpuSkGJ4
 
nopeaa toiminta

biisin kuuntelin kerran läppiksen kajareilla, joten en siitä mitään vielä sano...
 
mut Strutsi on parahimmillaan musta semmosessa 'Trial of Tears' intro setissä ja Live in Tokyon 'To Live Forever ' sooloilussa. Ja 'Lines In The Sand'

Ristiriitaiset fiilikset tuli. Oli tuossa biisissä hetkensäkin, mutta ainakaan alun jyystö ei kauheasti vakuuta ja miksaus on tosiaan melko persiillään. Petruccin soolo oli melkosta herkkua.

Kuuntelin tänään uudestaan eikä kuulosta enää niin huonolta äänellisesti, korvat varmaan tottuu niin nopeeta kaikkeen. Mutta biisi itsessään on kyllä tosi varman päälle vedetty. Jos tämä olisi levyn paras biisi niin olisi syytä huolestua, mutta eiköhän tämä ole taas se levyn "radiosinkku". Onhan tämä parempi biisi esim. kuin viime levyn kakkosbiisi kuitenkin. Mutta riffit ja soolo on suoraan sanottuna tylsiä. Rudessin karnevaalikohta on ihan jees mutta aikalailla tuhat kertaa aiemminkin kuultu, ainakin jos Rudessin soololevyjäkin on yhtään kuunnellut. Ei kovin inspiroitunutta kamaa tällä kertaa. Nyt vain odottelemaan sitten itse levyä.

Minusta oli ihan hyvän kuuloista tuo uusi teatteri. Ehkä tästä tulee pitkästä aikaa jotain, jota jaksaa kuunnellakin.

Huomasin että tuohan on melkein prikulleen samanlainen rakenteelta bridges in the skyn kanssa. Ottakaapa bridgesin kurkkulaulu intro vittuun ja hämmästykää. Ei se kyllä haittaa yhtään, joka ikisellä kuuntelu kerralla tästä tullee aina vaan parempi piisi.

-Hexa-: Huomasin että tuohan on melkein prikulleen samanlainen rakenteelta bridges in the skyn kanssa. Ottakaapa bridgesin kurkkulaulu intro vittuun ja hämmästykää. Ei se kyllä haittaa yhtään, joka ikisellä kuuntelu kerralla tästä tullee aina vaan parempi piisi.
 
no eiköhän kaikki biisit etene samalla tavalla...a osio sitten b sitten taas a kitarafilli sitten lähetään lujaa c:hen. pamauta intro. vejä kännit...sammu. a-osio...niin ja intro...takaperin. ja a-osio- soolo. outro. outro takaperin...koko biisi takeperin...intro. the end