| Aihe: Apua krooniseen kitarakuumotukseen | 1 |
|---|
|
Eihän tämä ole Kerro Lyylia-tädille murheesi palsta, mutta voi kai sitä pyytää kohtalotovereilta neuvoa. Pari vuotta sitten ostin ensimmäisen kunnollisen akkarin, Lakewood M32, johon olen ollut omassa lajityypissään tyytyväinen. Tarkoitus oli ostaa dredari, mutta tuollainen pienikoppaisempi lähti liikkeestä. Lakewoodin soundi sanoi: et sä voi olla niin tyhmä että jätät näin hyvin soivan kitaran tänne liikkeeseen. Ennen valintaa kiertelin pääkaupunkiseudun luuttuliikkeitä ja pujottelin eri merkkien ja mallien välillä varmaan toista vuotta. Martinin olisin halunnut ostaa, mutta voi olla että silloin en vielä ollut kypsä kyseiselle kitaramerkille, eli hain edelleen omaa soittotyyliä. Lakewood onkin monikäyttöisempi, mieletön bassobotne puuttuu, mutta soundi on hyvä ja tasapainoinen. Nyt sitten musiikkiliikkeen pitkät rivat vetivät taas puoleensa ja päädyin Neil Youngin innoittamana (sain joululahjaksi muistelmat) soittelemaan Martinin kitaroita. Dreadnoughtin soundi on just passeli singer-songwriter -hommiin, damn. Tekee hyvää kuulla se basso, damn x 2. Soittotaito on myös kasvanut ja menoa pystyy säännöstelemään aikaisempaa paremmin. Martin D28 tuntuisi miellyttävän eniten, kakkoseksi tulisi DCXE, joka olisi tietenkin reippaasti halvempi. Ongelma on se, että 1) rahaa ei ole ylimääräistä, eli pitäisi luultavasti laittaa vanha kitara lihoiksi jos haluaisi uuden, 2) vaimo repii verkkarinsa, jos rupean taas katselemaan uutta kitaraa, kun se prosessi tuntuu kuitenkin aina kestävän, kestävän ja vielä kerran, kestävän. Mitens teillä päin ollaan ratkaistu nämä hommat? Jos nyt pistäisin Lakewoodin lihoiksi ja ostaisin Martinin niin iskisikö katumus? Kannattaako hyvää vaihtaa? Kuka on vaihtanut pienikoppaisesta isokoppaiseen, onko tullut esimerkiksi äänityksissä probleemeja? Vai kannattaisiko lopettaa musahommat ja alkaa vaikka kutoa mattoja? Tällä hetkellä päällä GAS, kädet vapisee. |  pappasfin
16.01.2013 11:21:14 (muokattu 16.01.2013 11:36:06) | |
|
Jos sä tykkäät siitä Lakewoodista niin ei sitä kannata lähteä myymään vaan ostaa kaveriksi sitten toinen kitara ja kasvattaa sitä kitara-arsenaalia isommaksi ja kun on kaksi erillaista kitaraa, jotka myös soivat hieman eritavalla niin nehän täydentää toisiaan soundillisesti, jolloinka voi valita kumpaa käyttää.
Tosin jos rahat on tiukilla niin toki pitänee harkita sen toisen myymistä alta mutta tässä on se paikka missä kannattaa harkita tarkkaan.
Sanoisin, että älä myy vaan odota ja toppuuttele sitä kitarakuumotusta ja säästä rahaa uuteen. Sulla on jo hyvä kitara ja noista tulee jotakuinkin aina takkiin kun ja jos sen myy uuden hankinnan alta pois, ihan sama myykö sen erikseen vaiko antaa välissä.. takkiinsa siitä saa ja mitä parempi kitara kyseessä sen enempi se voi ottaa sitten jälkikäteen päähän ja varsinkin jos siitä kitarastaan on tykänny.
Mitä tulee vaimoon niin ainakin oma vaimo ymmärtää vaikka onkin joskus ihmetelly etteikö noi kamat riitä, kyllähän hyvä harrastus ylläpitää hyvää mieltä ja näin ollen se on vain hyvä asia jos on mielekäs harrastus.
Ei kun vaimolle kukkia ostamaan ja ojennata ne polviltasi ja sanot rakastavasi häntä ja vinkkaat silmää, että haluaisit kitaralle myös kaverin :D
Edit: Kyllähän erillaiset kitarat antaa äänityksessä erillaista ääntä eli jos haluaa kahdesta samaa soundi ulos äänittää niin säätää pitää, itse sanosin, että on hyvä vaan että on pari kitaraa eri soundeilla, voi sitten valita kahdesta hyvästä kumpaa käyttää eikä tarvi edes yrittää säätää kitaran soundeja samaan kuosiin.
Ei tuo kuitenkaan liene mikään iso ongelma vaan ihan säätö-juttu, paljohan riippuu miten äänittää esim. käyttääkö kitaran omaa elektroniikkaa pelkästään vaiko pelkästään ulkoisilla mikeillä vaiko näiden kombinaatioita, joka tapauksessa eri kitarat kuullostavat hieman erillaiselta ja niinhän se on tarkoituskin, muutenhan pärjäis pelkästään kaikessa menossa vain yksillä vermeillä.
PappaSFin | |
laugoo: Eihän tämä ole Kerro Lyylia-tädille murheesi palsta, mutta voi kai sitä pyytää kohtalotovereilta neuvoa. Pari vuotta sitten ostin ensimmäisen kunnollisen akkarin, Lakewood M32, johon olen ollut omassa lajityypissään tyytyväinen. Tarkoitus oli ostaa dredari, mutta tuollainen pienikoppaisempi lähti liikkeestä. Lakewoodin soundi sanoi: et sä voi olla niin tyhmä että jätät näin hyvin soivan kitaran tänne liikkeeseen. Ennen valintaa kiertelin pääkaupunkiseudun luuttuliikkeitä ja pujottelin eri merkkien ja mallien välillä varmaan toista vuotta. Martinin olisin halunnut ostaa, mutta voi olla että silloin en vielä ollut kypsä kyseiselle kitaramerkille, eli hain edelleen omaa soittotyyliä. Lakewood onkin monikäyttöisempi, mieletön bassobotne puuttuu, mutta soundi on hyvä ja tasapainoinen. Nyt sitten musiikkiliikkeen pitkät rivat vetivät taas puoleensa ja päädyin Neil Youngin innoittamana (sain joululahjaksi muistelmat) soittelemaan Martinin kitaroita. Dreadnoughtin soundi on just passeli singer-songwriter -hommiin, damn. Tekee hyvää kuulla se basso, damn x 2. Soittotaito on myös kasvanut ja menoa pystyy säännöstelemään aikaisempaa paremmin. Martin D28 tuntuisi miellyttävän eniten, kakkoseksi tulisi DCXE, joka olisi tietenkin reippaasti halvempi. Ongelma on se, että 1) rahaa ei ole ylimääräistä, eli pitäisi luultavasti laittaa vanha kitara lihoiksi jos haluaisi uuden, 2) vaimo repii verkkarinsa, jos rupean taas katselemaan uutta kitaraa, kun se prosessi tuntuu kuitenkin aina kestävän, kestävän ja vielä kerran, kestävän. Mitens teillä päin ollaan ratkaistu nämä hommat? Jos nyt pistäisin Lakewoodin lihoiksi ja ostaisin Martinin niin iskisikö katumus? Kannattaako hyvää vaihtaa? Kuka on vaihtanut pienikoppaisesta isokoppaiseen, onko tullut esimerkiksi äänityksissä probleemeja? Vai kannattaisiko lopettaa musahommat ja alkaa vaikka kutoa mattoja? Tällä hetkellä päällä GAS, kädet vapisee.
Itse olen kokeillut yritys-erehdys metodilla erilaisia teräskielisiä kitaroita ja vihdoinkin löysin sen oikean äänityshommin: Martin OMC-160GTE, tämä on monipuolinen laadukas kitara ja erittäin mukava soittaa leveämmän otelaudan vuoksi. Kannattaa kokeilla tätä tai vastaavaa jos kohdalle osuu.
Kitaran hankinta on aina henkilökohtaisista tarpeista riippuva juttu ja vain kokeilemalla löydät sen oikean. Martinilla soittaminen voittaa kyllä mattojen kutomisen.
http://www.martinguitar.com/series/item/125-omc-16ogte.html | |
Moi ja kiitos vastauksista! Lähes parisataa päivää myöhässä kylläkin vastailen sattumien oikusta. Tällä hetkellä mennään edelleen vanhalla kalustolla. Vaihdoin kielisatsin vähemmän kirkkaaksi ja äänitettynä kitara kuulostaa välillä melkein dredarilta :) Martinista tulee edelleen nähtyä päiväunia ja tuota suositeltua malliakin kokeilen kun saan käsiin. Lakewood sopii kokonsa puolesta hyvin hyppysiin ja on laadukas vehe. Näillä mennään.. | |
Mä ratkasin asian näin:
vuosien varrella oli varmaan kymmenen kitaraa: Martineita, Larrivee, Yamaha, Landola, Ibanez, Suzuki, Epiphone ja jopa tuo Lakewood m32. Mikään ei kuitenkaan tuntunut täysin sopivalta harrastusvälineeltä. Ja takkiin tuli rahallisesti koko ajan. Sitten keksin säästää rahaa ja teettää käsintehdyn akustisen. Edelleenkään en osaa soittaa kunnolla, mutta ompahan uniikki ja itselle juuri sopiva soitin. Mielestäni elämä on liian lyhyt vapaa-ajan harrastuksista tinkimiseen. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
