Vessajono 29.07.2013 18:04:01 | |
---|
Räbbänä: 5. jakson karavaanikilpailu aiheutti melkoista karjuntaa. Jeremy ja James olivat ns. liekeissä. :--DDD Katoin jo siinä tunnarin aikana et ei saatana, asuntovaunuja, nyt ei voi olla huono jakso. Lähdetkö kanssani BORNOBAARIIN? |
Kulkunen 30.07.2013 11:54:13 | |
---|
Räbbänä: 5. jakson karavaanikilpailu aiheutti melkoista karjuntaa. Jeremy ja James olivat ns. liekeissä. :--DDD Puistokohtauksen jälkeiset ilmeet aiheutti ensimmäisen ääneen repeämisen ohjelman parissa todella pitkään aikaan. |
Topa- 30.07.2013 13:58:53 | |
---|
Kulkunen: Puistokohtauksen jälkeiset ilmeet aiheutti ensimmäisen ääneen repeämisen ohjelman parissa todella pitkään aikaan. Sama. heti ku näin että luvassa on karavaanit niin odotin tykitystä. Loppuajan karjuin ääneen ihan täysiä. |
Mun mielestä tuo jakso oli taas turhan käsikirjoitettua tavaraa. Varsinkin se parkkipaikkasekoilu pimeässä pisti vähän taas sen fiiliksen, että ei näin paljon näyttelemistä. HoverVan on kyllä ollut paras tähän asti, cheap car challengeä vissiin turha edes toivoa. "Live like a windrammer as you fuck" |
Milkop 30.07.2013 17:46:12 | |
---|
MaD PiAnIsT: HoverVan on kyllä ollut paras tähän asti Tälle vahva komppi. Naurattaa vieläkin kun muistelee :) "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Kulkunen 31.07.2013 10:40:29 | |
---|
MaD PiAnIsT: Mun mielestä tuo jakso oli taas turhan käsikirjoitettua tavaraa. Varsinkin se parkkipaikkasekoilu pimeässä pisti vähän taas sen fiiliksen, että ei näin paljon näyttelemistä. HoverVan on kyllä ollut paras tähän asti, cheap car challengeä vissiin turha edes toivoa. Mua taas ei tuossa asuntovaunuosiossa häirinnyt niin paljoa, toisin kuin vaikkapa Hoovervanissa. Joko paremmin peitelty käsikirjoitus tai sitten rehellisesti täysin suunniteltuja juttuja (ts. ei edes oikeastaan yritetä kunnolla esittää spontaania), kuten tuo asuntovaunuhomma. Hoovervan meni just siihen ikävään välimaastoon, että "heh heh ei ole käsikirjoitettua" ja yritetään näytellä että ei ollut yhtään suunniteltua tämäkään kämmäily heh heh. Off-topiciksi hieman: Oon tässä viimesen viikon-parin aikana pelaillut vihdoin Forza 4:sta hieman enemmän ja löysin mm. Rivals-osion pelistä, jossa kisataan muiden pelaajien kanssa parhaasta ajasta (eli ei reaaliaikaista kisailua), mm. kaverilistalta löytyvien tyyppien kanssa. Pelistä löytyy myös Top Gearin Star In a Reasonably Priced Car -haaste (Kia cee'dillä, ei tällä uusimmalla). Sitähän on tullut tietysti kokeiltua ensimmäisten joukossa pelistä, mutta nyt otin tuon Rivals-haasteen ja varmaan tunnin ajan hinkkasin rataa ympäri aivan kassit hiessä, että sain m.netin Ronston ~1:47 ajan hädin tuskin alitettua ja olin pari sekuntia tyytyväinen itseeni, kunnes peli heitti ruudulle Milkopin ajaman 1:44 ajan. Päästin pari spontaania ja äänekästä kirosanaa. tl;dr: Milkop on kikkelijuuston hajuinen pyllynaama. |
Milkop 31.07.2013 10:42:36 | |
---|
Kulkunen: Milkop on kikkelijuuston hajuinen pyllynaama. Pusi pusi. Opettele ajamaan :) "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Kulkunen 31.07.2013 10:54:35 | |
---|
Milkop: Pusi pusi. Opettele ajamaan :) mrr Kostoksi ajoin muutamalla muulla radalla ihan kiusatakseni sua paremman ajan, todennäkösesti semmosissa kisoissa joissa et oo edes yrittänyt parasta mahdollista aikaa. Tuon Top Gearin ajan alittamiseen vaan menis enemmän aikaa ja hermoja kuin mulla on käytettävissä. |
McNulty 01.08.2013 00:58:27 (muokattu 01.08.2013 01:29:45) | |
---|
Kyllä te ootte hitaita... ajoin tuosta ekalla yrittämällä 1:43.024 edith: 5 kierrosta myöhemmin... 1:42.902 Molemmat siis puhtaita kierroksia. Dirtyjä ei lasketa. Tuolla jälkimmäisellä ajalla irtoaa leaderboardsilta tällä hetkellä 22130. sija :) The world suffers a lot. Not because of the violence of bad men but because of the silence of good men. |
Kulkunen 01.08.2013 09:17:47 (muokattu 01.08.2013 09:22:00) | |
---|
McNulty: Kyllä te ootte hitaita... ajoin tuosta ekalla yrittämällä 1:43.024 edith: 5 kierrosta myöhemmin... 1:42.902 Molemmat siis puhtaita kierroksia. Dirtyjä ei lasketa. Tuolla jälkimmäisellä ajalla irtoaa leaderboardsilta tällä hetkellä 22130. sija :) Niin siis lähtö pysähdyksistä vai ei? Top Gear -haasteessa on vaan se yks kierros kerrallaan, eikä lentävää lähtöä. E: Äkkiähän tuosta se 3-5 sekuntia pitäis lähteä ajasta jos vaan kiertää rataa useita kierroksia putkeen. E2: Myönnän kyllä olevani varsin kömsö tuossa, luistonesto ja ABS on käytössä koko ajan ja puhtaat kierrokset on selkeä vähemmistö. Olen joillain radoilla sentään saanut itteni hinkattua johonkin top 5 % kierrosaikoihin, mutta toisaalta niiltäkin listoilta taisi löytyä yli miljoona pelaajaa. |
McNulty 01.08.2013 11:33:52 | |
---|
Kulkunen: Niin siis lähtö pysähdyksistä vai ei? Top Gear -haasteessa on vaan se yks kierros kerrallaan, eikä lentävää lähtöä. Ihan sitä Rival-haastetta könysin, eli paikaltaanlähtö ja vain yksi kierros (kuten tuo rival-moodi edellyttää). The world suffers a lot. Not because of the violence of bad men but because of the silence of good men. |
Kulkunen 01.08.2013 13:21:13 | |
---|
McNulty: Ihan sitä Rival-haastetta könysin, eli paikaltaanlähtö ja vain yksi kierros (kuten tuo rival-moodi edellyttää). Hullu. Virhe liian lyhyt tai tyhjä jne. |
McNulty 01.08.2013 15:24:35 | |
---|
Kulkunen: Hullu. Virhe liian lyhyt tai tyhjä jne. Hidastahan tuo korkea 42 on vielä. Siitä pitäisi ainakin 2 sekkaa repiä pois, mutta ehkä sitten kun saa sen ratin ja polkimet. Fiksumpaa käyttää jarruakin (abs off). Yksistään automaattivaihteiden vaihtaminen manuaaliin helpottaa jo saamaan paremman kierrosajan, olettaen että vaihtaminen sujuu ja mutkat ajetaan "oikealla" vaihteella. Ratin, polkimien ja shifterin kanssa tuosta kytkimen käytöstä saa vielä nopeamman. Padilla auto-clutch kun on vähän hidas. Huomaa heti kun kärkiaikoja vastaan ajaa ja jää jo pelkästään lähtökiihdytyksessä vaikka molemmilla olisi kaasupedaalin asento ns. floored ja identtinen vaihdon ajankohta. The world suffers a lot. Not because of the violence of bad men but because of the silence of good men. |
Moimies 02.08.2013 08:58:48 | |
---|
1.42.914 tuli kun kokeilin eilen pitkästä aikaa. Päätin sitten alkaa opettelemaan tuota manuaalisen kytkimen käyttöä. Driftatessa sujuu jo, pitää tänää kokeilla tuota haastetta uudestaan jos tuo kytkinhomma olisi ikäänkuin pieni oikotie onneen. |
TommiTomminen 02.08.2013 09:37:58 | |
---|
Moimies: 1.42.914 tuli kun kokeilin eilen pitkästä aikaa. Päätin sitten alkaa opettelemaan tuota manuaalisen kytkimen käyttöä. Driftatessa sujuu jo, pitää tänää kokeilla tuota haastetta uudestaan jos tuo kytkinhomma olisi ikäänkuin pieni oikotie onneen. Laittakaa Forzailijat Tommitomminen kavereihin. Tuun kiusaamaan joskus, jos vielä jaksan ikinä uusia liveä ja laittaa boksia päälle. |
MaD PiAnIsT 02.08.2013 14:01:35 | |
---|
TommiTomminen: Laittakaa Forzailijat Tommitomminen kavereihin. Tuun kiusaamaan joskus, jos vielä jaksan ikinä uusia liveä ja laittaa boksia päälle. Älkää lisätkö, monella radalla saa vain raivon ja masennuksen aikaan kun tuo mies on kaverina. Olen jo harkinnut poistamista, mutta välillä onnistuneet nokitukset on vielä toistaiseksi pitänyt jäsenen kaverilistalla. "Live like a windrammer as you fuck" |
TommiTomminen 02.08.2013 22:29:11 | |
---|
MaD PiAnIsT: Älkää lisätkö, monella radalla saa vain raivon ja masennuksen aikaan kun tuo mies on kaverina. Olen jo harkinnut poistamista, mutta välillä onnistuneet nokitukset on vielä toistaiseksi pitänyt jäsenen kaverilistalla. Kiitän luottamuksestanne. Pitänee siis käynnistää peli taas joku päivä. Mutta palatkaamme aiheeseen, Pelaajat- tai Xbox -huoneesta löytyy ihan tälle pelille omistettu ketju. |
TommiTomminen 05.08.2013 12:26:07 | |
---|
Kehittyykö kuskit vai miten hitossa noi f1-ukot ajaa periaatteessa vuosi vuodelta kovempaa? |
Wradlin 05.08.2013 13:24:17 | |
---|
TommiTomminen: Kehittyykö kuskit vai miten hitossa noi f1-ukot ajaa periaatteessa vuosi vuodelta kovempaa? Ei tuollaiseen kehittymiseen taida olla yhtä "kyllä" tai "ei" -vastausta, nopeita ja lahjakkaita kuskeja on ja tulee aina olemaan. Sitähän ei tiedä että onko jokainen Liana yhtä kilpailukykyinen ja osaan sitten vaikuttaa tuo kelikin, tosin merkkaavat selvästi märän kelin (jossa Kimikin ajoi) tuohon aikatauluun. Webber otti kivan voiton Vettelin ajasta, "Not bad for a number two driver". |
J.Newkid 09.08.2013 11:11:08 | |
---|
Oliko tämä nyt taas muka kauden vika jakso? Missä oli spektaakkelijakso? Vai oliko se Epsanja -jakso? "Katselin videotasi aiheesta Johanna Kurkela - Rakkauslaulu. En kirjoita sinulle enää ikinä mitään." |