Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Levykauppa Äx avaa kaksi myymälää kesäkuussa
1 2
metalglory
14.06.2013 13:05:33
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiedote, vapaa julkaistavaksi heti.
 
Levykauppa Äx avaa kesäkuussa kaksi uutta myymälää Helsinkiin ja Lappeenrantaan. Näin syntyvä valtakunnallinen Äx-ryhmä haastaa K- ja S-ryhmät.
 
Levykauppa Äx jatkaa kasvuaan:
Liikevaihtomme ylitti viime vuonna 7 miljoonaa euroa, mutta en usko, että tulemme tekemään paljoakaan tulosta. Oleellista on, että kaikkien halukkaiden saatavilla on paljon levyjä. Sillä ne ovat parhaita vehkeitä, toteaa merkonomin koulutuksen saanut Levykauppa Äx:n toinen perustaja Jyri Lipponen.
 
Nyt Lappeenrantaan ja Helsinkiin avattavat uudet kaksi myymälää ovat entisten kahdeksan myymälän sekä verkkokaupan lisäksi ensi askelia kun X-ryhmä alkaa todenteolla haastamaan muita kirjaimiin perustuvia valtakunnalisia myymäläketjuja.
 
Isot toimijat ovat jättäneet pienempien artistien levyjä pois valikoimistaan, koska eivät saa niistä riittävästi tuottoa. Äänitteiden myynti on edelleen paras tapa varmistaa, että muusikot saavat edes
jonkinlaisen korvauksen työstään. Haluamme pitää edelleen mahdollisimman laajan valikoiman musiikkia kaikkien suomalaisten musiikin ystävien ulottuvilla. Musiikki on tehokkain tapa turmella nuorisoa ja mitä laajempi valikoima sen laajempi turmellus, Lipponen jatkaa.
 
Meillä on hyvät mahdollisuudet kilpailla K- ja S-ryhmien kanssa laajemminkin. Sillä samoin kuin K-ryhmällä, toimintamme perustuu vahvoille itsenäisille paikallisile kauppiaille. Ja toisaalta samoin
kuin S-ryhmä, Äx tullaan siirtämään asiakkaidensa omistukseen, kertoo Lipponen
 
Äx tulee seuraavan vuoden aikana muuttamaan myös nykyisen leimoihin perustuvan kanta-asiakasjärjestelmänsä sellaiseksi, että se voi paremmin kilpailla suositun S-bonus-järjestelmän kanssa. Leimat tullaan todennäköisesti nimeämään Rottadollareiksi ja Äx pyrkii siihen, että ne voitaisiin hyväksyä maksuvälineiksi muuallakin Suomessa.
 
Lappeenrannan Äx avataan 18.6 osoitteessa Kauppakatu 35. Kompassitorin noutopiste Helsingissä avataan kesäkuun loppuun mennessä.
 
Levykauppa Äx:llä on entuudestaan kaksi myymälää Helsingissä sekä myymälät Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kuopiossa sekä Suomen suurin musiikin verkkokauppa. Levykauppa Äx:n liikevaihto tulee olemaan päättyvällä tilikaudella yli 7 milj. euroa ja se työliistää 35 henkeä. Levykauppa Äx on perustettu vuonna 1997 ja se on edelleen perustajiensa sekä henkilökunnan omistama.
 
Epämuusikko
17.06.2013 10:53:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

*tykkää*
 
Jes! Ostakaa levyjä!
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Rämppy
17.06.2013 16:30:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hienoa, että joku ui rohkeasti vastavirtaan. Täytyy käydä taas levyostoksilla.
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
Påskägg
17.06.2013 19:33:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä minä ostan kunnon S-marketista, tai Anttilasta, koska niistä saa boonusta ja plussaa.
 
INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM
metalglory
18.06.2013 01:02:28 (muokattu 18.06.2013 01:02:41)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

H8machine: Kyllä minä ostan kunnon S-marketista, tai Anttilasta, koska niistä saa boonusta ja plussaa.
 
http://www.levykauppax.fi/kanta-asiakaskortti
 
Kimmo72
18.06.2013 13:33:00 (muokattu 18.06.2013 13:33:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No onpas Lappeenrantaan tunkua kun F-musiikkikin sinne liikkeensä laittaa. No mikäs siinä, öky-venäläiset varmasti tuo kovasti rahaa.
 
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Påskägg
18.06.2013 16:19:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

metalglory: http://www.levykauppax.fi/kanta-asiakaskortti
 
No mikäs se tuommoinen on...en kyllä tuollaiseen luota. Eikä taida esim. abc:lla tai Rossossa käydessä tulla bonusta?? Muusta puhumattakaan.
 
INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM
Rämppy
18.06.2013 22:46:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saakohan Sokoksen vessassa käynnistä bonuksia, kun wc:n ovi aukeaa nykyään vihreällä kanta-asiakaskortilla?
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
Rotuvaari
18.06.2013 23:25:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rämppy: Saakohan Sokoksen vessassa käynnistä bonuksia, kun wc:n ovi aukeaa nykyään vihreällä kanta-asiakaskortilla?
 
Se on bonusta jos siellä on paperia. Muulla niin väliä.
 
Syödessään tätä vaatimattomaksi muuttunutta ateriaansa hän katseli korppia puun oksalla ja oli kuulevinaan, kuinka lintu röyhtäisi.
Rämppy
19.06.2013 10:27:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Veksu: Se on bonusta jos siellä on paperia. Muulla niin väliä.
 
Sä maksat ne paperit tuotteiden hinnoissa ;-)
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
blastoff
19.06.2013 15:12:03 (muokattu 19.06.2013 15:13:17)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rohkeita tyyppejä. Levyjen myyminen on suunnilleen viimeinen bisnes, johon olisin itse valmis laittamaan rahaa kiinni.
 
ukko idänmies
19.06.2013 17:51:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

blastoff: Rohkeita tyyppejä. Levyjen myyminen on suunnilleen viimeinen bisnes, johon olisin itse valmis laittamaan rahaa kiinni.
 
Pari kertaa oon Töölössä Äksässä käynyt ja kummallakin kerralla on ärsyttänyt samat kaksi asiaa: kaiuttimista raikaava tekopaskataiteellinen ambient/indie-musiikki sekä myyjien helvetin ärsyttävä ylimielinen ja töykeä asenne. Jos kuuluu kaupan imagoon, niin pitäkööt levynsä.
 
Ei elämästä enää edes juovu.
reaper666
19.06.2013 21:49:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ukko idänmies: Pari kertaa oon Töölössä Äksässä käynyt ja kummallakin kerralla on ärsyttänyt samat kaksi asiaa: kaiuttimista raikaava tekopaskataiteellinen ambient/indie-musiikki sekä myyjien helvetin ärsyttävä ylimielinen ja töykeä asenne. Jos kuuluu kaupan imagoon, niin pitäkööt levynsä.
 
olen muihin äxiin verrattuna huomannut saman.
esim. kerran vein myyntiin omakustanteita stadin äxään. niissähän on se provikkamyyntijuttu. no hän otti levyt mutta ei mitään yhteystietoja. nettisivuilta kattelin niin ne myytiin loppuun ajat sitten mutta ei oo mitään kuulunut(no ei tietenkään oo kuulunu ku ne ei halunnu ees mun mailii). no ei sitä bändiä enää ees ole ja ei mua se parin euron menetys haittaa ees mut mietin vaan et jos ne muutama kappale myytiin loppuun suht pian niin luulis et olis halunnu lisää niitä.
 
nettikaupasta tilaan kyllä mielellään ja jos satun pyörii esim.turussa käyn liikkeessä mielellään.
 
jigsore
19.06.2013 23:31:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

reaper666: olen muihin äxiin verrattuna huomannut saman.
esim. kerran vein myyntiin omakustanteita stadin äxään. niissähän on se provikkamyyntijuttu. no hän otti levyt mutta ei mitään yhteystietoja. nettisivuilta kattelin niin ne myytiin loppuun ajat sitten mutta ei oo mitään kuulunut(no ei tietenkään oo kuulunu ku ne ei halunnu ees mun mailii). no ei sitä bändiä enää ees ole ja ei mua se parin euron menetys haittaa ees mut mietin vaan et jos ne muutama kappale myytiin loppuun suht pian niin luulis et olis halunnu lisää niitä.

 
Vähän oma-aloitteisuutta kehiin. Olisit voinut mennä kaupalle tyrkyttämään lisälevyjä, todennäköisesti olisivat ottaneet kun edellisetkin meni kaupaksi. Samalla olisi tilitetty ne pari euroa (varmasti vieläkin onnistuu). Tuskin Äxästä aletaan tuollaisten myyntimäärien vuoksi yleensäkään ottamaan yhteyksiä.
Rämppy
20.06.2013 10:57:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ukko idänmies: Pari kertaa oon Töölössä Äksässä käynyt ja kummallakin kerralla on ärsyttänyt samat kaksi asiaa: kaiuttimista raikaava tekopaskataiteellinen ambient/indie-musiikki sekä myyjien helvetin ärsyttävä ylimielinen ja töykeä asenne. Jos kuuluu kaupan imagoon, niin pitäkööt levynsä.
 
Höh? Mun mielestä siellä on aina ollut tosi hyvä palvelu.
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
Torsti Suomi
24.07.2013 01:38:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Otsikkoon liittyen, valtiomiestoimintaa!
 
Kuten pari kesää sitten Kievari Retaleen tölkkien saapuminen lähikauppoihin (nyt jo poistunut saavutettu etu tosin).
 
Olipa kerran Ihmemies, Teräsmies ja Batman - samassa baarissa...
Torsti Suomi
24.07.2013 01:40:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ukko idänmies: Pari kertaa oon Töölössä Äksässä käynyt ja kummallakin kerralla on ärsyttänyt samat kaksi asiaa: kaiuttimista raikaava tekopaskataiteellinen ambient/indie-musiikki sekä myyjien helvetin ärsyttävä ylimielinen ja töykeä asenne. Jos kuuluu kaupan imagoon, niin pitäkööt levynsä.
 
Tämä on perusongelma suomalaisissa levykaupoissa. (toim.huom. Olen elänyt ajassa, jossa levykauppoja oli vielä useita). Wannabe-whatever -tietoiset kaverit nojaavat tiskin takana ja luulevat olevansa High Fidelityssä.
 
Toista maata oli ennen Savonlinnan Levymestan kauppias. Aivan päälllllikkö ja aina sai myytyä 4-8 levyä mukaani.
 
Olipa kerran Ihmemies, Teräsmies ja Batman - samassa baarissa...
sticky fingers
24.07.2013 23:06:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Torsti Suomi: Tämä on perusongelma suomalaisissa levykaupoissa. (toim.huom. Olen elänyt ajassa, jossa levykauppoja oli vielä useita). Wannabe-whatever -tietoiset kaverit nojaavat tiskin takana ja luulevat olevansa High Fidelityssä.
 
Toista maata oli ennen Savonlinnan Levymestan kauppias. Aivan päälllllikkö ja aina sai myytyä 4-8 levyä mukaani.

 
Ennen oli kaikki paremmin!
 
Paitsi se, että nyt on asiat ihan yhtä hyvin. Swampit Tampereella, Combat Rock Helsingissä, puhumattakaan Digeliuksesta...
 
...
ukko idänmies
25.07.2013 09:27:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sticky fingers: Ennen oli kaikki paremmin!
 
Paitsi se, että nyt on asiat ihan yhtä hyvin. Swampit Tampereella, Combat Rock Helsingissä, puhumattakaan Digeliuksesta...

 
Älkäämme unohtako MusicHunteria Kaisaniemessä! Loistava valikoima rock- ja raskaampaa musiikkia. Ja tilaamalla mitä vaan.
 
Ei elämästä enää edes juovu.
JuhaHo
25.07.2013 10:37:36 (muokattu 25.07.2013 10:44:58)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sticky fingers: Ennen oli kaikki paremmin!
 
Helsingin paras levykauppa ikinä oli siellä B&W:n vieressä se pieni divari, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Kauppias oppi nopeasti mm. allekirjoittaneen musiikkimaun ja huikkasi jo heti ovelta mitä oli hyllyynsö löytänyt. Toinen oli Poppari. Digeliuksesta jäi tälle maalaisjuntille vähän ylimielinen kuva.
 
Viimeaikoina olen tilaillut levyjä ahkerasti Äksän nettikaupasta, jossa mielestäni palvelu on ollut kohtuu hyvää, par' aikaa muutama levy on tulossa. Valikoima saisi olla laajempi, omasta levynhankintalistastani ehkä joka 50:s tärppää verkkokaupassaan.
 
Edit: laskin viimeksi ostoslistan joskus kymmenisen vuotta sitten ja löysin sieltä reilut 500 artistia, joista jokaisella 1 - 10 levyä. Ostoslistani täydentyy parin - kolmen levyn päivävauhtia. Vielä kun keksisi viisaamman tavan säilöä noita puhelimeen nyt ne ovat Nokialaien E90:n muistilapuilla aakkosjärjestykessä. Hirvittää ajatuskin puhelimen vaihtamisesta.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «