Aihe: Turun Rock Academy
1 2 3 4 5 6
Veikko
06.10.2012 07:53:34
Nyt kunnallisvaalien alla varsinkin Tampereella ja muutamasssa muussa kaupungissa kannattaa kysellä, että mikä on meininki soittotilojen suhteen.
"Ihmisen Jumala rakensi variksenpelättimestä, apinasta ja niistä tunteista, jotka jäivät yli kun lammas oli luotu." - Hotakainen, Syntisäkki
Bonham
27.11.2012 14:09:56
MEDIATIEDOTE_____TURKU 27.11.2012
JULKAISUVAPAA
 
Turku Rock Academy esittää:
 
W. A. S. P yhtyeen kitaristi Doug Blair Turkuun vetämään kitaraklinikan!
Maanantaina 10.12. klo 16.00.
 
Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen vetämä Turku Rock Academy hanke jatkaa koko kaupungin bändien hellimistä tuomalla W. A. S. P yhtyeen kitaristi Doug Blairin Turkuun kitaraklinikan vetäjäksi.
 
Blair on soittanut W. A. S. P yhtyeessä vuodesta 2006 lähtien. Ensimmäisen kerran Blair käväisi yhtyeen riveissä kuitenkin jo vuonna 1992 sekä toistamiseen 2001. Blair on arvostettu ammattikitaristi, joka on myös perehtynyt kitaran rakentamiseen. Hänellä onkin alalla oma keksintö nimeltään GuitarCross, jossa on 5 kitarankieltä ja 3 bassonkieltä.
 
Taannoisella Turun keikalla Blairille kerrottiin Turku Rock Academyn toiminnasta ja Mr. Blair innostui asiasta sen verran, että halusi tulla vetämään paikallisille kitaristeille klinikkapäivän. Päivä koostuu kahdesta eri teemasta; kitaransoittaminen sekä musiikkibisness Yhdysvalloissa.
Nyt kun yhtyeen Euroopan kiertue päättyy Saksaan, Mr. Blair on vapaa saapumaan Turkuun.
 
Klinikka pidetään Nuorten Taide- ja Toimintatalo Vimmassa maanantaina 10.12. klo 16.00. Tilaisuus on maksuton mutta se vaatii ennakkoilmoittautumisen ja paikkoja on todella rajatusti vain 30 nopeinta pääsee mukaan Turku Rock Academyn bändien lisäksi! Ilmoittautuminen meilillä osoitteeseen; tomi.arvas@turku.fi
 
Turku Rock Academy järjestää myös Mr. Blairille mahdollisuuden tavata paikallisia kitaranrakentajia; Sasa Opacic (Sale Cusrom) ja Tapani Kärnä (Musitec).
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
29.11.2012 15:17:52
Mr. Blairin klinikalle vielä pari paikkaa jäljellä...
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
14.12.2012 13:48:36
Tänään klo 17.00 saa tulla Vimmaan tsekkaan miltä kuulostaa Turku Rock Academyn yksi yhtye:
 
Alice Airbuzz yhtyeen singlen & videonjulkkarit.
 
Ikärajaton ja maksuton!
 
Kädet puuskassa seisomaan mikserin viereen!
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
14.12.2012 19:38:34
Bonham: Tänään klo 17.00 saa tulla Vimmaan tsekkaan miltä kuulostaa Turku Rock Academyn yksi yhtye:
 
Alice Airbuzz yhtyeen singlen & videonjulkkarit.
 
Ikärajaton ja maksuton!
 
Kädet puuskassa seisomaan mikserin viereen!

 
Nyt se on julki:
 
http://www.youtube.com/watch?v=f0PzpOTyySQ&feature=youtu.be
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Hamsteri Kukkonen
31.03.2013 14:06:35
 
 
Turku Rock Academyyn valittu Bandstand-kilpailusta yhtyeet Array, Mursusikari, Electric Love Machine, Hangman's Voodoo, Souldrill ja Bad Signal. Kommentteja?
Jag ska döda er allt!
sticky fingers
31.03.2013 15:15:39
HulluNieminen: Turku Rock Academyyn valittu Bandstand-kilpailusta yhtyeet Array, Mursusikari, Electric Love Machine, Hangman's Voodoo, Souldrill ja Bad Signal. Kommentteja?
 
Ihan jees.
...
Edvin.
31.03.2013 19:02:16
 
 
Varsinkin Array vaikuttaa tosi hyvältä ja lupaavalta porukalta ja TBS:n voitto oli ansaittu. Mursusikarin kaltainen bändi erilaisuudessaan on jo virkistäv, nyt toimii vielä soitto ja biisit ja meininki.
"Me soitamme progea. Siihen eivät liity tytöt mitenkään." - HulluNieminen
KeithbyJones
10.05.2013 13:53:54
 
 
Academyn bändeilt tuli eilen singlejä ulos, iha kelpo kamaa! Facebookissa sadat turkulaiset jakoivat sinkkuja toisilleen. Ihan hyvä yhteishenki ja meininki tääl Varsinais-Suomen musiikkiskenes kyl!
 
Harmi - Lentokalat
http://www.youtube.com/watch?v=JrHNuQ5-tM8
 
Alice Airbuzz - Summer Is Always Here
http://www.youtube.com/watch?v=Zp-0gu1U6f0
 
Viper Arms - Closer
http://www.youtube.com/watch?v=MyDLqO22EAo
 
The 5th Of April - Wild Wild West
http://www.youtube.com/watch?v=t_vFmmAMlmk
Man-And-A-Guitar
11.05.2013 13:59:57
Telmu ry:n facebook-päivitykseen aiheeseen liittyen on helppo samaistua:
 
Kerrassaan mahtavaa seurata täällä "somessa" kuinka tyypit jakavat toistensa biisejä ja hehkuttavat kaveribändiä maasta taivaisiin. Juuri näin tämä homma toimii! Muiden onnistuminen ei ole itseltä pois. Telmu iloitsee kansanne!
 
Ja helppohan noita kaikkia biisejä on kehua! Biisit ovat hyviä ja kaikki bändit on saatu kuulostamaan ja näyttämään positiivisella tavalla itseltään. Hyvää työtä!
Bonham
10.06.2013 18:00:42
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
--Tomppa--
10.06.2013 19:41:46
Hieman oon kuullu ko. Academyn rajoittavan bändien vapauksia, esim. muita kuin Academyn järkkäämiä keikkoja ei katsottais hyvällä. Toisaalta tämäkin on vaan toisen käden tietoa.
 
Näin sivusta seuranneena on vaikuttanu kuitenki ihan asialliselta meiningiltä, tästä on hyvä jatkaa.
Sakmongkol: Kiva jos on mielenkiintoista, minun täytyy myöntää etten pidä esimerkiksi sinun kirjoituksiasi ollenkaan mielenkiintoisina.
Bonham
10.06.2013 20:35:00
--Tomppa--: Hieman oon kuullu ko. Academyn rajoittavan bändien vapauksia, esim. muita kuin Academyn järkkäämiä keikkoja ei katsottais hyvällä. Toisaalta tämäkin on vaan toisen käden tietoa.
 
Näin sivusta seuranneena on vaikuttanu kuitenki ihan asialliselta meiningiltä, tästä on hyvä jatkaa.

 
Joo, on kolmen sortin jengiä; yhdet puhuu, toiset puhuu paskaa ja jotkut vaan tekee.
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
05.07.2013 09:37:45
Jos ja kun tapahtumassa olette, tässä Turku Rock Academyn bändien slotit:
 
La 6.7. klo 15.05 Alice Airbuzz, Miniranta
http://www.youtube.com/watch?v=Zp-0gu1U6f0
 
Su 7.7. klo 14.35 Harmi, Miniranta
http://www.youtube.com/watch?v=JrHNuQ5-tM8
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
ICE
05.07.2013 10:06:59 (muokattu 05.07.2013 10:09:07)
Bonham: Jos ja kun tapahtumassa olette, tässä Turku Rock Academyn bändien slotit:
 
La 6.7. klo 15.05 Alice Airbuzz, Miniranta
http://www.youtube.com/watch?v=Zp-0gu1U6f0
 
Su 7.7. klo 14.35 Harmi, Miniranta
http://www.youtube.com/watch?v=JrHNuQ5-tM8

 
Tuo Alice Airbuzz on ihan hittikamaa. Hyvää työtä herrat. :-)
 
Lisäys: nyt kun kuuntelin tuon Harmi - Lentokalat, niin tä on myös hittikamaa. Alkaako tästä muodostumaan tämmönen Turku-soundi? ;-)
Yksilö on maailman pienin vähemmistö. He, jotka kieltävät yksilön oikeudet, eivät voi väittää olevansa vähemmistöjen puolustajia.
Bonham
31.07.2013 18:03:13
ICE: Tuo Alice Airbuzz on ihan hittikamaa. Hyvää työtä herrat. :-)
 
Lisäys: nyt kun kuuntelin tuon Harmi - Lentokalat, niin tä on myös hittikamaa. Alkaako tästä muodostumaan tämmönen Turku-soundi? ;-)

 
Harmin biisi tsekattu yli 10.000 kertaa You Tubessa!
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
02.09.2013 12:19:09
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
03.09.2013 14:44:09
Tulevia koulutuksia:
 
Ke 11.9. klo 18.00 Vimma; Joona Lukala - mikitys, äänitys, miksaus, masterointi. Avoin tilaisuus
Su 22.9. klo 18.00 Vimma; Paleface - lyriikan kirjoittaminen. Avoin tilaisuus
To 10.10 klo 18.00 Vimma; Lauri Porra - ESP bassoklinikka. Avoin tilaisuus
Ke 6.11. klo 18.00 Vimma; Matti Kaunisvesi - PopGee, agentin työ. Avoin tilaisuus
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Bonham
17.09.2013 18:34:56
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)