Media ja viihde ›

Wreck-it Ralph
 
Parin kaverin kanssa tuli tsekattua tää. Ralph on videopelipahis joka haluaisi vaihtelua tilanteeseensa. Iso osasta leffaa meni etsiessä videopelireferenssejä joita on aika prkleesti tietenkin. Leffa sinänsä noudattaa sitä vanhaa tuttua kaavaa ilman suuria ylläreitä, mut videopeliharrastajana tää oli varsin mukavaa katottavaa.
 
3,5/5
 
Hotel Transylvania
 
Dracula houstaa hotellia hirviöille. Hotellia jonne ei ihmisiä haluta koska ihmiset on ilkeitä. Samalla hän yrittää kasvattaa tytärtään joka saavuttaa juuri täysikäisyyden tms. Aika pakotettua läppää oli suuri osa. Ei lähteny.
 
2/5

Basket Case 5/5
http://www.imdb.com/title/tt0083624/?ref_=sr_1
 
Street Trash 5/5
http://www.imdb.com/title/tt0094057/?ref_=sr_1

Olympus has Fallen 3/5
 
Ihan viihdyttävää toimintaa ja Butlerkin oli vakuuttava. Välillä tosin sellasta B-luokan settiä, että odotin Steven Seagallin ilmestymistä...
 
Fast & Furious 6 3,5/5
 
Viihdyttävä. Ei siinä sen enempää. Juoni ei tarjoa mitään kovin uutta, mutta homma pelittää ihan kivasti. Kova näyttelijäkaarti ja seiskaan luvassa vielä kovempi. Mielenkiintoiset "pahis" valinnat kyllä olleet. Dwayne Johnsonin ja Jason Stathamin harteillehan tuota tulevan ykköstoimintatähden viittaa tarjotaan. Tietenkin jos juoni jatkuu samanlaisena, niin Statham on kasissa sitten Dieselin kaverina...
 
Melkonen mindfuck se lopputekstien lisäkohtaus. Melko nerokas ympyrän sulkeminen Liniltä. Pitää muistaa Tokyo Drift, että tajuaa sen lisäkohtauksen kokonaan.

The Curious Case of Benjamin Button 3/5
 
Nyt muuten vasta katsoin tämän, laitetaan diplomaattinen kolme pistettä. Oivallisesti katettu lähtökohta ties mille, mutta kun elokuva oli ohitse niin tuntui että ei se vanhana syntyneen ja siitä koko ajan nuorentuvan Benjamin Buttonin uskomaton elämä ihan niin uskomaton sitten ollutkaan. Ehkä se oli takaperoista ikääntymistä lukuunottamatta melko normaali ja samaistuttava elämä, itse tapahtumat eivät aina niin kiinnostavia olleet.
 
Ensimmäinen 40-50 minuuttia oli erinomaista satuilua ja nurinkurista nuoruuskuvausta, mutta asetelmalla ei sitten kuitenkaan tehty kovin kummoisia. Kaikki ne ristiriidat, aikakäsityksen ja ajan luonteen pohdiskelu ja tämän poikkeuksellisen elämän eriskummallisuudet jätettiin hyvin äkkiä taka-alalle ja eniten häiritsi melkeinpä se, että koko Benjaminin hahmo oli oikeastaan alusta loppuun pelkkä tyhjä taulu. Harvemmin katsojalle tuotiin millään lailla esille mitä se mahtaa ajatella omassa päässään tästä kaikesta. Syvemmällä ja tarkkanäköisemmällä käsikirjoituksella tätä olisi voitu laajentaa vaikka mihin, mutta romanssihan siellä keskiössä sitten kuitenkin oli.
 
Keskivaiheen rakkauskuvioissa elokuva tarpoo liiaksi tervassa, kunnes lopussa homma hetkellisesti taas piristyy ja tarjoaa ihan koskettavan ja kouraisevankin lopetuksen Benjaminin nuortuessa vauvaksi asti. Tässä taas mielelläni olisin seurannut pitempäänkin elämänsä ehtoopuolella lapsena olevan Benjaminin edesottamuksia, liikaa tuhlattiin keskivaiheen komean Brad Pittin romanttisiin seikkailuihin.
 
Nihilistiseen Seveniin ja räjähtävän väkivaltaiseen Fight Clubiin rinnastettaessa Benjamin Button on kiitettävän hillitty työnäyttö, joka vahvistaa käsitystä että Fincher on monipuolinen ohjaaja. Mutta olisi tässä lähtökohdassa aineksia parempaankin, syytän käsikirjoittajaa, joka otti Forrest Gump -reitin.
 
--
 
A Nightmare on Elm Street 4/5
 
Alkuperäinen on aina alkuperäinen ja ykkönen on edelleen ykkönen, eikä Freddyäkään oltu vielä pilattu liiaksi lörpöttelijäksi ja alati vitsejä heitteleväksi pizzakasvoksi, vaan resuisen villapaidan alla on toismaailmallinen demoni jonka edessä salaperäisyyden verho pysyttelee. Ryöstöviljely tulee mukaan myöhemmin, vaikka jatko-osissakin on omat mielikuvituksekkaat onnistumisensa.
 
Unenomainen logiikka, alitajunnan pelot ja Freddyn omalakinen unimaailma eivät ole alisteisia arjen realiteeteille, joten mitä vain voi tapahtua ja hienosti tässä kumpuaakin jos jonkinlaista painajaisvisiota. Freddyn venyvät kädet, yksinään käytävällä raahautuva verinen ruumissäkki ja portaisiin uppoavat jalat. On oikein karmivaa, eikä elokuvan loppukaan ole liian turvallinen.
 
--
 
Prince of Darkness 3/5
 
Varhaista Carpenteria, tämä elokuva pyörittelee kyllä kiehtovia teemoja ja konsepteja, mutta kokonaisuus on aika epäsopusuhtainen ja kompuroi liian erilaisten ainesten kanssa. Esim. Alice Cooperin pieni sivurooli ei oikein saumattomasti sovi tähän ja "zombeilu" on halpaa. Lopetuskin jättää vähän toivomisen varaa.
 
Toisaalta ajatus siitä, että selittämätöntä rajan takaista pahuutta tutkitaan tieteen keinoin niiden normaaleiden ilmestyskirjahokkuspokkusten ja uskonnollisten höpötysten sijaan on kiinnostava ja nerokaskin jopa. Metafysiikkaa ja ties mitä takionipartikkeleita heitellään ilmoille: ovatko tutkimusryhmän jäsenten kesken jaetut salaperäiset unet vain unia, vaiko edistyneen teknologian voimin lähetettyjä alitajunnan signaaleja, varoituksia tulevaisuudesta?
 
Pappikin kääntyy professorin puoleen, että keksikää tälle tieteellinen selitys, jotta kansa ymmärtää paremmin. Pimeiden dimensioiden välissä lurkkii jotain, ja kun pyhä sana ei riitä niin tulkitaan yhtälörimpsua. Tässä voisi olla jopa remaken paikka, tai ainakin samanlaista lovecraftimaista näkökulmaa selittämättömään soisi syvennettävän laajemmaltikin. Ei ehkä elokuvana niin kummoinen, mutta herättää ajateltavaa uskonnon ja tieteen suhteesta.

carnation:Tässä taas mielelläni olisin seurannut pitempäänkin elämänsä ehtoopuolella lapsena olevan Benjaminin edesottamuksia...
 
Tämä. Hukattu mahdollisuus.

carnation: The Curious Case of Benjamin Button 3/5
 
Hyvä arvostelu, ja olen kanssasi 100% samaa mieltä oikeastaan kaikesta muusta paitsi arvosanasta. Pisteitä antaisin 2/5. Leffan näin tosin viimeksi silloin kun se julkaistiin, eli joskus viitisen vuotta sitten? Eipä ole sen jälkeen tehnyt mieli katsoa uudestaan. Ärsyttää vieläkin se miten paljon tuossa elokuvassa oli hukattua potentiaalia.

Let Sleeping Corpses Lie 4/5
http://www.imdb.com/title/tt0071431/?ref_=sr_1

In Bruges (2008)
 
Erittäin kaunis elokuva audiovisuaalisesti. Juoni ei ole kummoinen, vaan henkilöiden väliset kemiat toimivat tarinankuljettajana. Näyttelijät tekevät kaikki nappisuoritukset ja sopivat rooleihinsa kuin nyrkki silmään. Ehkäpä tässä on vähän tyhjäkäyntiä, turhan paljon käytettiin aikaa huumesekoiluihin vaikka toisaalta hupaisia kohtauksia nekin. Hyvä leffa, 4/5.

Evil Dead (2013)
 
Tulipa sitten tämäkin katsottua. Vähänhän nämä uusioversiot ovat aina turhia, mutta kyllä tämä nyt katsoi. Painotti ehkä vähän liikaa säikyttelyyn, mutta vastapainona lopun moottorisaha-kohtaus sai putoamaan totaalisesti eikä CGI:täkään oltu ylikäytetty. Ihan ok splatter jota tosin tulee tuskin uudestaan katsottua.
 
3/5

Milkop: Evil Dead (2013)
 
eikä CGI:täkään oltu ylikäytetty. Ihan ok splatter jota tosin tulee tuskin uudestaan katsottua.
 
Tuossa ei kai ole CGItä lainkaan. Pitänee itsekin tsekata kunhan levylle ilmestyy.

Ganster Squad
 
No toimihan tuo aika loistavasti jos ei liikaa ajatellut. Ei nyt mitenkään massasta poikkeava gansterileffa missään mielessä, mutta hyvä toteutus ja sujuva kerronta peitti puutteet ja typeryydet hyvin.
 
7/10

bedlam: Tuossa ei kai ole CGItä lainkaan. Pitänee itsekin tsekata kunhan levylle ilmestyy.
 
Näin juurikin.

carnation: Tuo oli kyllä erinomainen versiointi aiheesta. Ja kuten tuossa jo mainitsitkin, tällä remakella on kolme valttikorttia: ensimmäiseksi, elokuva on kuvattu POV-tyylillä. Näkökulma toimii ja se asettaa katsojan kiehtovasti murhaajan asemaan ja pään sisään, toiseksi soundtrack sykkii aika retrosti ja kolmanneksi Elijah Woodin castaaminen pääosaan, joka osoittaa ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Teknisesti moitteeton ja tuoreen oloinen, sekä tietysti väkivallan osalta todella julma. Mikä poikkeuksellisinta, paljon parempi kuin alkuperäinen. Minä antaisin 4/5.
 
Itse tykkäsin alkuperäisestä tuon nelosen edestä. Sen leffan jälkeen tuli vähän samanlainen likainen fiilis kuin Henry - Portrait of a Serial Killeristä. Kovasti on tuota remakea kehuttu, Elitistissäkin taisi saada täydet pojot.

A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge 2/5
 
Homoilua Elm Streetillä? No painajainen se on kai sekin. Oli miten oli, ainakin tämä rehellisesti pyrkii olemaan kauhua ilman lieventäviä vitsailuja. Freddy on vielä kunnolla ilkeä ja häijy niin kuin pitääkin ja muutenkin hahmoa käytetään hyvin säästeliäästi. Tosin tahatonta huumoria löytyy sitäkin enemmän ja homoerootinen pohjavire tuo pikantin lisämausteen koko soppaan. Päähenkilö Jesse on aika neitimäinen ulisija, lisäksi tässä vedellään poikien housuja alas, seikkaillaan huuruisessa homobaarissa ja läpsitään pyyhkeellä persettä. Huom. miespersettä.
 
Tämä taas johtaa seuraavaan asiaan, eli elokuvan varsinaiseen tarinaan. Moneen kertaan nähdyn kiusallisen tutun kaavan mukaan jatko-osa toistaisi samaa kuviota, jossa teinit vuorollaan nukahtavat ja Freddy ne sieltä poimii. Tällä kertaa epämääräinen juoni herättää ensin kysymyksen: miksi Freddy yhtäkkiä päätti hommata välikäden ja tappaa tosimaailman ihmisiä sen sijaan, että noukkisi yksitellen nukkuvia lapsosia?
Mitä ihmettä, elokuvasarja on vasta toisessa osassa ja nyt jo poikettiin kaavasta?
 
Tuntuu kuin elokuvassa törmäisi kaksi lähtökohdiltaan täysin erilaista tarinaa - on se pakollinen Elm Street -jatko ja sitten taas toisaalla joku kaapissa olevan homoteinin seksuaalinen herääminen ja turhautuneisuus, joka manifestoituu painajaisina ja väkivallantekoina. Ja tämä koko homojuoni on survottu Elm Street -tarinaan niin, että unen ja toden raja on elokuvassa melko yhdentekevä ja sisäisen logiikankin mukaan ontuva, eikä tekijöillekään tunnu olevan selvää miten sen pitäisi toimia. Tulkintani mukaan Jessellä on niin pahoja patoutumia ja ahdistuksia, että se on otollinen lähtökohta Freddylle rellestää ja yrittää tunkeutua meidän maailmaamme. Mutta miksi näin, miten tämä liittyy mitenkään Elm Street -loreen ja ykkösosan unikäyttäytymiseen.
 
Jollain erikoisella tavalla tämä hybridi saa kunnioitukseni, oli lopputulos tekijöiden puolelta sitten tahatonta tai tahallista. Kakkososa on siis aikamoinen outolintu mutta ei kuitenkaan niin yksinkertainen, etteikö tästä homojuonesta ja eri allegorioista joku asiaan perehtynyt voisi kirjoittaa mittavan esseen. Ei erityisen hyvä elokuva, mutta kiinnostava epälooginen harha-askel.
 
Mieleenpainuvimpana kauhuelementtinä tästä jäi ne lopun naamiokoirat ja Jessen sormien päistä esiin työntyvät terät.
 
--
 
A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors 3/5
 
Nyt mennään jo piirun verran standardinomaisempaan jatko-osameininkiin ja toisaalta alkaa näkyä paljon sarjaa myöhemmin määrittäviä elementtejä, esim. toiminnallisuutta on lisätty, soundtrackilla kuullaan rockmusiikkia (tunnaribiisi Dokkenilta!) ja sitten on jotain roolipelejä ja vastaavia, nuorisotrendien mukaisesti. Samalla elokuvan teinihahmot alkavat itse ymmärtää unimaailman mahdollisuuksia, eli rampa roolipelinörtti muuttuu unessa kävelemään pystyväksi supernörtiksi ja ammentaa supervoimiaan roolipeleistä velhoilun muodossa (heh). Vahva kovisneekeri kykenee ilmaisemaan itseään hyödyllisesti unessa koska habaa löytyy, ex-narkkarieukko muuttuu kauniiksi ja taitavasti veitsiä käsitteleväksi punkkarikaunokaiseksi ja näin nuorison tosimaailman vajavaisuudet käännetään voimavaraksi taistelussa Freddyä vastaan.
 
Tappokohtaukset ovat parhaimmillaan varsin väkeviä, kunnianhimoisia ja hyvin yksilöllisesti hahmoihin sidottuja, kuten vaikkapa tämä varsin ilkeä marionettinukkeilu ja huumepiikkikohtaus.
 
Ykkösestä tutun Nancyn tarinaan palataan myös eli jatkumo ensimmäiseen osaan on selkeämpi kuin irrallisen ja sekon oloisessa kakkososassa. Myös Freddy alkaa olla puheliaampi ja enemmän valokeilassa, Englundin esiintyessä räväkämmin ja varmemmin kuin ennen. Lisäksi tässä selitetään, kenties tarpeettomasti, enemmän Freddyn alkuperää ja historiaa, "the bastard son of a hundred maniacs." Hui.
 
Elm Street -jatko sieltä paremmasta päästä ja hyvää kasariviihdykettä, toinen jalka unenomaisissa teemoissa ja toinen jalka räikeän sarjakuvamaisessa esillepanossa.
 
--
 
A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master 3/5
 
Basic-kauhua, meidäm hitusen persoonaton, mutta ammattitaitoinen tekijämies Renny ei radikaalisti käännä kelkkaa vaan pitää jossain määrin edellisosan viihteellistä tasoa ja tyyliä yllä. Jatkumoa edelliseen, eli siitä verilöylystä selvinneitä tuttuja hahmoja seurataan, joskin yksi näyttelijänvaihdos nähdään: Patricia Arquette -> Tuesday Knight. Ei tavoita Patrician sielukkuutta tämä.
 
Tässä nyt taidettiin lopullisesti tehdä Freddystä koko kansan Freddy ja Englund revittelee täysillä, läppä lentää muutenkin kuin tapon yhteydessä, aina löytyy joku ytimekäs ja hysteerinen loppukaneetti eikä katsoja osaa enää edes pelätä koko ukkelia, varsinkaan kun mies rellestää ja räyhää päivänvalossa, uimarannalla aurinkolasit päässä, hoitsuna ym. :{D Sympatiat kääntyvät melkein kokonaan Freddyn puolelle, nyt se on lähes yksi ja sama kuka noista douchebageista joutuu multiin. Tämä kuitenkin vain melkein, soihtu on edellisosan hahmoilta siirretty uusille ja heistä etenkin Lisa Wilcoxin näyttelemä Alice on oikein söpö ja sympaattinen ja ainakin henkilötasolla pelastaa paljon tätä elokuvaa. Miellyttävämpi, kuin se muuan Nancy.
 
Sisältää myös tyylille ja aikakaudelle uskollisen "varustelukohtauksen" eli montaasin, jossa herkästä Alicesta kuoriutuu vaikeuksien edessä kova unisoturi, vähän niittivyötä ja -ranneketta, nahkatakkia, meikkiä ja repaleiset farkut, maustettuna määrätietoisuudella ja tahdonlujuudella. Niin ja tietty opetellut martial artsit käyttöön. No, kirkossa tapahtuva lopputaistelu ja sen helppo ja liiallisia kysymyksiä herättävä ratkaisu ovat aika typeriä.
 
Tapoista ja unikohtauksista löytyy edelleenkin joitain varsin kekseliäitä ja häiritseviä ideoita, kuten vesisänkytappo, visto torakkametamorfoosi ja unilooppi. Ai niin ja alussa koira kusee tulivanan. Jos ei pelottavuuteen enää kyetä, sitten näitä täytyy ruveta määrittämään yleisen kekseliäisyyden ja efektien iskevyyden kautta.
 
Soundtrackilla on muutamia aika tenhoavia hittikappaleita, kuten Divinylsin kasarikalske Back to the Wall ja Dramaraman powerpop/punk-helmi Anything, Anything. Kyllä tämänkin kivutta katsoi näin kolmannen osan jälki-imussa.
 
Nyt taitaa edessä ollakin ne surkeimmat osat, eli vitonen ja kutonen, mutta pakko se kai on, kun kerran aloitettiin... Cravenin oma seitsemäs osa oli muistaakseni metatasokikkailuineen piristävän erilainen ja onnistunut. Lisää myöhemmin.

^ Plussaa analyyttisyydestä.
 
Turner ja täystuho
 
Scott Turner (Hanks) on etsivä, joka erään murhatutkimuksen myötä joutuu makaamaan hirvittävän naisen kanssa (Streisand), joka liittyy jollain tapaa murhaan. Eletään 80-lukua ja sukupuolitaudit alkavat nostaa kivuliasta päätään. Niinpä Turner herää eräänä aamuna kauheaan kutinaan. Kalsareista kuuluu ääniä ja mies löytää kourallisen karvaisia riehuvia ötököitä. Etsivä joutuu soittamaan töihin, että nyt on huonosti asiat samalla kun ökkömönkiäiset huutelevat poliisipäällikölle (musta) rivouksia. Turner hyllytetään jutusta, mutta jatkaa omia tutkimuksiaan niin murhan kuin satiaistenkin tiimoilta.
 
Elokuva rakentuu etsivä Turnerin ja satiaisten kommelluksille. Mies karjuu marketeissa housuihinsa ja rapsuttelee itseään alituiseen. Hanksin kiistaton ylävartalokomiikka pääsee huutamisen myötä oikeuksiinsa. Lisäksi Hanks liikuttelee käsiään eri suuntiin. Etsiessään täystuhoa satiaisille, törmää mies hirvittävään naiseen uudestaan, mutta karkuuttaa tämän rapsuttelultaan.
 
Ei tämä ihan Hanksin 80-luvun klassikoihin lukeudu, mutta aivan toimiva se on kaikessa epätasaisuudessaan. Satiaiset on toteutettu ihan kelvollisesti, vaikka stop motionia olisikin toivonut käytettävän. Naruilla (näkyvillä) liikuteltavat karvaiset suunpieksijät eivät vakuuta katsojaa koko elokuvan kestolta. Lisäksi alituinen raivoaminen ja rapsuttelu alkaa haukotuttaa tunnin paikkeilla. Loppuratkaisu on se kaikista epäuskottavin hirvittävän mysteerinaisen metamorfoosin myötä. Siinä vaiheessa katsoja lienee lopen kyllästynyt rapsutteluun, eivätkä kaukaisesti gremlinsejä muistuttavat satiaisetkaan jaksa naurattaa, vaikka miten laulelevat juovuspäissään etsivän kalsareissa.
 
Hanksin ylävartaloakrobatialle ja parille hyvälle vitsille * * *.

Django Unchained
 
Pakko todeta alkuun, että en katsonut leffaa kokonaan. Reilun tunnin jaksoin, sitten tuli uni eikä aamulla tullut mieleenkään jatkaa katsomista. Tarantinosta ei ole enää jäljelle muuta kuin loputtomat ja spastisesti ulos syljetyt populaarikulttuuriviittaukset. Inglourious Basterds oli jo selkeästi alamäen puolella, mutta Django on sit aivan omalla levelillään. Tuntui kuin olisi katsonut loputonta, ylibudjetoitua Camel Boots-mainosta jossa Del Monte-mies sanoo kyllä ja tyttö taitaa tietää että on seinän takana patukkaa tarjolla. Ainoan kerran mikään tunne nousi pintaan kun KKK:n huppujen liian pienet silmänreiät naurattivat. En keksi oikeastaan mitään mitä leffassa olisi voinut tapahtua, joka olisi saanut fiilikset plussan puolelle sen ensimmäisen tunnin jäljiltä. Ei muuta ku lisää kolaa Quentinille.
1/10
 

 
Dark Knight Rises
 
En ole digannut yhdestäkään Nolanin leffasta joten lähtötilanne oli vähän huono arvosanojen suhteen eikä mitään odotuksia ollut. Onneksi ei ollut, sillä säästyin pettymyksiltä. Jälleen kerran ylipitkä ja etenkin näyttelijäpuolelta täysin päin persettä ohjattu möhkäle jonka sain katsottua loppuun ainoastaan pakolla ja kiukulla. Loppumättöä lukuunottamatta tarjolla oli pelkkää hohhoijaata. Bane kuulosti aivan Poroholman leirintäalueen kahvilanpitäjältä enkä kyennyt missään vaiheessa pääsemään minkäälaiseen autenttiseen tunnelmaan. Ehkä suurimpia ongelmia mulle oli kuintenkin se että Ra's al Ghul ei ole koskaan vakuuttanut konnana ja tämä vaivasi myös sarjan ainoassa kohtalaisessa pätkässä eli Batman Beginsissä. Ja kun samaa juonta jatkettiin uudelleen vanhojen paskojen päävihulaisten voimin, tuli omasta omahyväisestä tuhahtelusta jo vähän paha mieli. Oivoi...
2/10
 
EDIT: Joku typo oli.

The Incredible Burt Wonderstone
 
Zohanin ja Pink Panther-remaken jälkeen kolmas todella hauska 2000-luvulla tehty komedia. Ja samalla koko 2010-luvun hauskin komedia ehdottomasti. Tähän asti olen pitänyt vain Adam Sandler/Rob Schneider-kaksikon leffoja mestariteoksina, mutta nyt pitää lisätä myös Steve Carell tuohon 2000-luvun komedianerojen listaan. Evan Almighty oli jo loistava, mutta tämä leffa on kyllä aivan uskomattoman hauska. Etenkin hirttokohtaukselle nauroin vedet silmissä, samoin kun Buscemi ja Carell päättivät testata tajuttomuuslääkettä toisillaan.
 
Ehdoton mestariteos.
 
*****

Ja jatkuu...
 
A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child 2/5
 
Neljännestä osasta tuttu Alice jatkaa seikkailujaan ja juuri kun elämä näyttää sujuvan suhteellisen freddyvapaasti, alkavat painajaiset ja kohta hänelle jo sanotaan että "you're just a little pregnant" joka tarkoittaa sitä että taas mentiin. Yleensäkin nämä vauvajuonet alkavat mennä epätoivoisen tekohengityksen puolelle ja niin se on tässäkin tapauksessa.
 
Kolmannessa osassa avattiin enemmän Freddyn alkuperää ja hänen Amanda-äitinsä kauheita kokemuksia ja nyt viides osa jatkaa tästä. Enpä muistanutkaan, että tässä on hetkittäin hyvää synkeän goottilaista estetiikkaa jylhissä mielisairaaloissa ja nunnankaavuissa. Eli tyylillisesti hieman poikkeaakin kahdesta edellisestä.
 
Ja vaikka vauvajuoni sinänsä on tässä vaiheessa saagaa melko väkinäinen, niin ennenaikaisen äitiyden ja teiniraskauden kauhut sekä Freddyn pirulliset suunnitelmat käyttää mahassa möyryävää lasta apuvälineenä ovat sinällään toimivia kauhuelementtejä. Kaipa näissä monenlaisia teini-iän ongelmia ja solmukohtia ruoditaan ja jalostetaan ne kauhuksi: kakkososan seksuaali-identiteetin repivä epävarmuus, kolmosen eksyksissä olevat itsemurhateinit ja eiköhän tähän vielä tämä raskausteema aborttipeloitteluineenkin saatu mukaan ennen kuin franchise lopullisesti kuopataan.
 
Kuitenkin Freddyn luotsaamissa tappokohtauksissa ja unijaksoissa lyödään taas totuttuun tapaan läskiksi. Jos aiemmin nähtiin roolipelejä, niin tällä kertaa nuorison mielenkiinnon kohteet on huomioitu sarjakuvafriikillä, jonka Freddy imaisee sarjakuvamaailmaan ja teini löytää univoimansa muuttumalla järein asein varustautuneeksi Phantom Prowleriksi. Vielä pöljemmäksi homma lipsahtaa siinä vaiheessa, kun vastaiskuna Freddy muuttuu Super Freddyksi. WTF.
 
Tiettyä potentiaalia tässä olisi ollut lähteä viemään elokuvasarjaa enemmän takaisin ensimmäisen osan synkempään linjaan, mutta kun viides osa on kyseessä niin on hyvinkin haasteellista pitää sarja hyvänä, tuoreena ja kiinnostavana. Lopputulos on sekava ja tuntuu jo niin loppuun kalutulta luulta ja pelkältä kierrätykseltä vaikka tietyt tyyliseikat ovatkin ihan ok. Kauhuelokuvien jatko-osien ikuinen ansakuoppa, mystiikka on vesitetty ja paholainen paljastunut pelleksi.
 
Keskitasoista, helposti unohtuvaa turhahkoa bulkkikauhua, josta ei löydy edes neljännen osan virtaviivaista ja sutjakkaa energiaa. Tässäkin taas aletaan lappaa koko mytologian päälle mitä älyttömämpiä elementtejä, ettei homma ole enää yhtään mielekästä vaan pelkästään vaivaannuttavaa fantasiahärdelliä. Lopputeksteissä soi joku räppi. Englund nyt on se sama vanha Englund.
 
Positiivisina jäi mieleen goottilainen arkkitehtuuri ja tunnelma sekä lopun Escherin portaat -mukaelma. Niin ja tässä Freddy pakkosyöttää erästä teiniä, posket vaan paisuu kun Freddy lappaa hanskallaan sapuskaa kärsään.
 
--
 
Freddy's Dead: The Final Nightmare 1,5/5
 
Nyt aletaan olla jo hyvin pitkälti irvokkaan parodian ytimessä. Elokuvan alkusysäys on jo itsessään älytön: Springwoodin kakarat ovat kuulemma kaikki kuolleet ja jäljellä vain aikuisia, joten verenhimoisen Freddyn on lähetettävä yksi jäljellä oleva teini ulkopaikkakunnalle hakemaan lisää hanskanruokaa kurttunaamalle. Enempää en viitsi uhrata aikaa tämän spekulointiin, koska tästä voi johtaa miljoona jatkokysymystä eikä missään ole oikein mitään järkeä. Joten ei siitä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Anyway, eiköhän sieltä jostain kohta löydy uusi ydinjoukko, joka sisältää taas näitä moniongelmaisia teinisankareita, kuten huumehamppi ja isänsä hyväksikäyttämä tyttö.
 
Mitä tulee itse Freddyn hahmoon, niin elokuva ei malta olla kusematta sitäkään vähää. Tässä palataan ajassa taaksepäin ja annetaan Freddyn teoille
uusi, sinänsä ihan looginen ja hyväksyttävä motiivi. Sääli vain, että käsikirjoittajalla on ilmeisesti kultakalan muisti, koska lähestulkoon samassa kohtauksessa esitetään eräs toinen seikka, joka on täysin ristiriidassa tämän ensin esitetyn idean kanssa. Ota tästä nyt sitten selvää. Miten tämän voi olettaa olevan jotenkin linjassa aiempien osien kanssa kun jo elokuvan oma sisäinen logiikkakin heittää häränpersettä. Elm Street oli lopullisesti yksi huolimaton sekasotku selityksillä "eiku se menikin näin."
 
Teknisesti elokuva on vielä kehnompi kuin aiemmat osat, visuaalisesti aika kuiva ja näyttelijätkin mitä sattuu. Nuuduttavan epäinspiroitunutta ydintarinaa on yritetty mehustaa sekalaisilla gimmickeillä: pienissä cameorooleissa vilahtaa Alice Cooper ja sarjan ensimmäisessä elokuvassa nähty Johnny Depp. Lisäksi loppuhourailut unimaailmassa on kuvattu 3D:nä, jotta aikalaisyleisö sai ihastella uutta tekniikkaa. 3D on vieläpä tökerösti kirjoitettu tarinaan mukaan siten, että unimaailmaan siirtyvä tyyppi laittaa 3D-lasit nenälleen. Juum.
 
Huvitusta aiheutti kohtaus, jossa Freddyn kontrolloimaan videopelimaailmaan imaistu teini käyttäytyy tosimaailmassa kuin videopelissä - kimpoilee, hyörii ja pyörii pitkin seiniä hassujen äänitehosteiden kera, Freddyn vääntäessä joystickia vimmaisesti. Tappokohtauksista ei jää mieleen sen kummallisempaa, mitä nyt kuulolaitenulikkaa vähän piinataan vihlomalla kynsiä liitutaululla.
 
Kumma kyllä, tämä Final Nightmare periaatteessa oli kuin olikin viimeinen Elm Street -elokuva ainakin tässä yhdessä jatkumossa. Seitsemäs osa New Nightmare oli aika lailla oma itsenäinen juttunsa hyvinkin paljon muista osista poikkeavalla lähtökohdallaan, kuten myös fanipoikaelokuva Freddy vs Jasonkin. Vrt. esim. Friday the 13th -sarjaan, jossa jo neljäs osa nimettiin alaotsikolla "Final Chapter" elokuvasarjan kuitenkin jatkuessa vielä puolen tusinan jatko-osan verran.
 
Oli miten oli, tämä kuudes Elm Street on vain pöhköä b-kauhua vailla mitään tolkkua, intohimo ja kekseliäisyys puristettu minimiin. Englund vielä hetken kärvistelee roolinsa silkalla rutiinilla. Pienissä kaljoissa oikealla porukalla hörötellen, niin bonukseksi viihteellisyysmerkki. Nyt kun jälkikäteen ja uudessa valossa muistelee esim. tuota viidettä osaa, niin sehän on ihan kohtalainen Elm Street -elokuva tähän verrattuna vaikka pisteissä onkin eroa vain se puolikas. Tekisi mieli jälkiviisaana antaa sille 2,5/5, mutta olkoon nyt noin.
 
New Nightmare vielä lopuksi, ja jos oikein vaarallista elämää eläisi, niin Freddy vs Jason ja Elm Street remake vm. 2010 perään. Sitten alkaisi riittää freddyilyt vähäksi aikaa.

Book of Blood.
 
Viihdytystaso jäi vaisuksi ja vaivaannuttava ennalta-arvattavuus valtasi alaa liian nopeasti alun jälkeen, mikä tämäntyyppisessä elokuvassa on huonoin mahdollinen asia. 2/5